Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Syksyn pääsiäinen
Maasta siemen herää, kasvaa taimi,
Nousee puu, kasvaa korkeuksiin.
Uljaana korkealla latvat huojuvat.
Pienestä siemenestä alkunsa saaneet.
Kuva Kamerunista tien varrelta vuodelta 2006.
Edessämme on syksyn pääsiäiseksi kutsuttu sunnuntai....
4 hakukoneoptimointi vinkkiä, joiden avulla lukijablogisi huomataan
Hakukoneoptimointi on tärkeää mille tahansa verkkosivustolle, mutta erityisen haastavaa voi olla sijoittua hakukoneissa, kun sinulla on uusi sivusto tai blogi.
Tässä postauksessa jaan 4 hakukoneoptimointivinkkiä,...
Ajankohtaista on muistella 11.9.2021:n maailman tapahtumia
Puhuttelevan otsikon miettimisestä voidaan päätyä ruohonjuuritasolle. Pohditaan, millaista on suhtautuminen oppimiseen. Jokapäiväiset tapahtumat vaativat toimia ja sopivia ratkaisuja. Koulussa esimerkiksi matematiikan symboli on lyhyesti...
Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat
”Jumalan vihan ja tuomion alaisina” ihmisten kärsimykset ikuisessa helvetissä ovat ”erittäin kiduttavat” ja ”tila tulee olemaan sietämätön”, totesi vanhempi ortodoksinen uskonoppi.
Yksi 1900-luvun merkittävimmistä teologeista...
2020-luvun diabolos eli erilleenheittäjä
Uudessa testamentissa paholaisesta käytetään montaa eri nimitystä. Yksi niistä on diabolos, erilleenheittäjä. 1. Pietarin kirjeessä puolestaan kehotetaan kristittyjä tiivistämään laumaansa, koska Saatana kulkee kuin...
Voiko kirkkomme säilyttää nykyisen avioliittokäsityksensä ja silti sallia samaa sukupuolta olevien välisen kirkollisen vihkimisen?
Kaleva -lehdessä 6.9.2021 julkaistussa haastattelussa arkkipiispa Tapio Luoma toisti jälleen kantansa, että pitää lähtökohtanaan kirkon nykyistä avioliittokäsitystä, mutta toivoo, että papit, jotka kokevat omantunnon...
Vihapuhe lyömäaseena ja mielenterveysongelmaisilla ratsastaminen
Irja Askolan äskettäin julkistettu elämäkerta ja piispojen sosiaalisen median ohjeet ovat taas nostaneet vihapuheen otsikoihin. Vihapuheen noutopöytä on aina katettu ja sieltä voi ammentaa...
Ihminenkö eläin?
Olen pannut merkille, että etenkin monet luonnontieteilijät samastavat ihmisen eläimeen. Tätä ajattelutapaa on sitten yksi ja toinen ruvennut jäljittelemään. Tosin perustelut ovat harvoin, jos...
Piispat Namibiassa: Ottakaa rokote!
Namibian evankelis-luterilaisen kirkon jäseniltä ja johtajilta kesti jonkin aikaa ymmärtää koronapandemian vakavuus ja laajuus. Muistan elävästi kirkkomme kahden merkittävän edustajan, saarnaajan ja pastorin, kiihkeän...
Arvoa vai arvostelua poliitikoille?
Taas on budjettiriihtä lämmitetty, ja ehkä kipinöitäkin on lennellyt. Hyvä, ettei syttynyt koko riihi palamaan!
Olen ikää myöten alkanut ajatella suurella myötätunnolla vastuullisissa tehtävissä olevia...

