Blogistit

Mitä useampi hattu, sen sakeampi soppa? Olen Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimivan Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston sihteeristön päällikkö, Kirkon Ulkomaanavun ekumeeninen erityisedustaja, luterilaisen kirkon pappi, pienen pojan isä ja kahvikulinaristi. Näistä rooleista nousevat kirjoituksenikin "Rauhaa ja rakkautta" -blogissani. Mitä rauhantyö nykypäivänä on? Miten uskontojenvälinen keskinäinen yhteistyö edistää kestävää rauhaa sekä Suomessa että maailmalla? Mitä lähimmäisenrakkaus tarkoittaa ja miten se käytännössä toteutuu? Mitä on kansainvälinen vastuu lähimmäisestä? Twitteristä voi seurata nimellä aaro_kua. Nettisivut taas ovat www.peacemakersnetwork.org kuten myös tietenkin emoseuran www.kirkonulkomaanapu.fi.

http://www.Peacemakersnetwork.org

Kirjoittaja tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi, joka kirjoittaa niin kuin hänen sydämensä sanoo ja saarnaa ensisijaisesti itselleen

Olen Porvoossa asuva kouluttaja ja elämäntaidon valmentaja. Opiskelin teologiaa Helsingin yliopistossa 1980-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen toimin seurakuntapastorina Vantaalla. Vuonna 2008 väittelin filosofian tohtoriksi sukupuolentutkimuksen alalta. Väitöstutkimukseni käsitteli feministiteologiaa. Vuodet 2007-2017 työskentelin lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Avara katse, iloinen mieli, elämän seurannan avainpaikka vapaaehtoistyo.fi- sekä kotimaanapu.fi-palvelujen tuottajana Kirkkopalvelut ry:n hommissa.

Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com

Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?

Olen keski-ikäinen taloustieteilijä, kolumnisti ja kirjailija joka vihdoinkin on ymmärtänyt, ettei Jumalalle voi asettaa ehtoja.

Olen 36-vuotias teologi, puoliso, isä ja virkavapaalla oleva pastori.

Olen psykologi, psykoterapeutti Eija Honkala. Eläkkeellä, kolmen aikuisen lapsen äiti, viiden lapsen isoäiti ja 92-vuotiaan äidin tytär. Olen koko ikäni ollut kiinnostunut kristillisestä pohdinnasta ja kirjoittamisesta. Blogini "Maan korven kulkijoita" on luettavissa ET-lehden nettiblgeissa. Olen kaivannut foorumia kristillissävyisille kirjoituksille, siksi päädyin tänne.

Kun minua pyydetään kertomaan itsestäni, niin alan kertoa lapsistani ja heidän perheistään. Aloitan siis, että olen neljän lapsen äiti. Olen huomannut sen ja yrittänyt opetella siitä pois. Tuota noin… Noh tosissaan. Olen erittäin huumorintajuinen, omalla tavallani tiukka ja avara. Muut sanovat minua empaattiseksi. Itsestään kertomista pitää vielä harjoitella. ;)

http://www.eijamoilanen.info

Tampereelta Pohjois-Karjalan kautta Inariin päätynyt erityisluokanopettaja, seikkailupedagogi, teologi ja kokki, joka rakastaa kieltä, kielioppia ja on muutenkin rasittava tyyppi.

http://www.hopealampi.fi

Muutaman pappisvuoden jälkeen päädyin takaisin Itä-Suomen yliopistoon, tällä kertaa töihin hankkeeseen, joka kehittelee mobiilisovelluksia seurakuntien tarpeisiin. Oma intressini on rippikoulutyöhön liittyvät sovellukset ja aiheesta on tulossa myös väikkäri sitten joskus. Samalla kun tutkin mobiiliteknologian käyttöä, koitan ottaa siitä itsekin selvää. http://www.uef.fi/fi/srk-teknologiat

Samaa mieltä oppi-isäni Lutherin kanssa: "Ellei meidän Herra Jumalamme leikinlaskua ymmärtäisi, niin enpä tahtoisi minä taivaaseen!"

Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.

Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.

Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.

Luterilainen pappi, joka on tauolla, miettien mitä tehdä. Nyt kotipaikka Espoo, lempiprojekti Pilvikirkko.

Olen vanheneva pappismies, jolla on takana miltei kolmekymmentä vuotta kirkkoherrana. Kaikesta huolimatta olen edelleen järjissäni. Tarkkailen epätoivoisesti elämänmenoa toivoen joskus siitä jotain ymmärtäväni.

Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!

Herättäjä-Yhdistyksen säännöllisinä bloggaajina kirjoittavat Juhani Elenius, Jukka Hautala, Kalle Hiltunen, Simo Juntunen, Urpo Karjalainen ja Ulla Tuovinen. Lisäksi mukana on vierailevia kirjoittajia. Seuraa meitä myös www.facebook.com/herattaja ja www.twitter.com/HYhdistys.

Olen teologi ja terapeutti Oulusta. Blogit nousevat omista elämänkokemuksista, työstä , kirjoista yms. Aiheet pyörivät kristillisen elämän , etiikan, terapian ja teologian kysymyksissä.

Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä kahdessa pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa.

Olen eläkkeellä oleva pappi. Harrastuksia ovat mm. bibliofiilia ja Lapponia sekä myös eri aikakauden Postillat.

Metropoliitta Ambrosius on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan emerituspiispa. Hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana. Tässä blogissa isä Ambrosius kirjoittaa näkemyksistään henkisestä ja hengellisestä elämästä, kirkollisesta kulttuurista, ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja ilmiöistä. Lisäksi hän julkaisee arvioita lukemistaan kirjoista.

Journalisti, kirkkolaulaja Vox Silentii -yhtyeessä. Kirkon luottamushenkilö 2010--2020.

Teen väitöskirjaa kirkkoisä Augustinuksen perisyntiopista ja haluan siksi tehdä häntä tutummaksi ihmisille. Augustinus oli hyvä sanankäyttäjä ja syvällinen ajattelija, jonka oivalluksista on iloa yhä tänäkin päivänä. Kirjoitan blogiin joka toinen viikko väitöskirjaani liittyvästä aiheesta, eli kirjoitukset koskevat lähinnä Augustinuksen syntioppia. Mikäli jollain on joku Augustinuksen opetuksia koskeva kysymys, yritän vastata siihen.

Valtiotieteen ja teologian opiskelija: viestintä ja uskonnonfilosofia. Ongelmia tarkennuksessa, kameralla ja ajatuksilla. Blogissa myöhään heränneitä ajatuksia opiskelijan todellisuudesta. Twitterissä @raudaskoskij

http://raudaskoski.kuvat.fi

Olen 35-vuotias Oulussa asustava pappi. Blogissani mietiskelen lähinnä kristilliseen uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Mikä nyt milloinkin askarruttaa.

Yhteiskuntatieteilijä, jolla on pitkä kansalaisjärjestö- ja korkeakoulutausta. Sosiaalityön dosentti. Erikoistunut mm. sote-kysymyksiin ja järjestöjen asemaan siinä. Koulutusta, konsultointia, konseptointia ja tutkimuspalveluja doktriini.fi-palvelujen kautta.

http://www.doktriini.fi

Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.

Rivikristitty, joka tutkiskelee uskon kentän asioita. Vapaaehtoistyöntekijä, Pohdiskelija,Ihmettelijä.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Vapaaehtoistoimija.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Vapaaehtoistoimija.

Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.

Tutkin työkseni poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä. Blogissani pohdiskelen tähän liittyviä aiheita erityisesti retoriikan näkökulmasta.

Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.

Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.

Olen turkulainen kieltenopettaja. Olin 3kk Palestiinassa Yattan kaupungissa tarkkailemassa ihmisoikeuksien toteutumista Israelin miehittämällä Länsirannalla ja tutustumassa myös elämään Israelissa. Työni toteutui Kirkkojen Maailmanneuvoston EAPPI-ohjelman puitteissa. Olen käsitellyt EAPPI-työtä myös blogeissa vuodelta 2012. Ne löytyvät täältä: http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/oma-sivuni?view=profile&uid=1342

Tere! Toimin seurakuntapastorina Oulun Karjasillan seurakunnassa. Sain pappisvihkimyksen 1998. Tyäalani on kulttuurityö, Blogissa kerron iloista ja suruista, minkälaisia yllätyksiä elämässä kokeekaan, miten olen selviytynyt elämäni suurimmasta katastrofista.

Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Toimin nykyään Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Turussa. Luottamustehtävänä on Turku Mission toiminnanjohtajan pesti. Kristittyjen yhteys, rukous ja elävä kristillisyys sen monissa muodoissa ovat lähellä sydäntäni.

Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.

Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.

Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.

Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998

Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu

Kirjoittaja on insinööri, sateenkaariaktivisti ja ajattelija. Hän kirjoitti nimellä Jusu Vihervaara Kotimaa24 ylläpidon luvalla.

Olen viisi vuotta työeläkkeellä ollut helsinkiläinen ja moninkertainen maahanmuuttaja. Olen palvellut useissa pienissä ja suurissa ict -alan yrityksissä, toiminut kymmenissä maissa sekä yrittäjänä.

Pohjoisesta Kymenlaaksosta Sipooseen kulkeutunut sotaorpo ja sosiaalipsykologi, ylitarkastaja mm., musiikin ja poliittisen historian harrastaja, seurakuntien luottamusmies, eurooppalainen

Tietokirjailija, pastori, dosentti. Pönäkät tittelit. Tosiasiassa vasta alkeisoppimäärän suorittanut kristinuskon oppilas.

Keski-ikäinen, keskiluokkainen ja keskinkertainen. Kahden pojan isä, aviomies. opettaja, pastori ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut mies. Blogissani käsittelen opettamista, kasvattamista, arvoja, politiikkaa ja kirkollista elämää. Joskus vakavasti,joskus irvaillen. Kuvia en kumartele enkä suosiota hae.

KOTIMAA PRO -blogissa kerrotaan kuulumisia kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakunta-aktiivien erikoissivustolta.

Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.

Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi

Kotimaa-lehden toimituksen blogi, jossa kerrotaan lehden kuulumisia ja innostetaan osallistumaan erilaisiin teemakirjoituksiin.

Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen blogi, kirjoittajina SKR:n aktiiveja. Blogin aiheet liittyvät rauhantyöhön, suvaitsevaisuuden edistämiseen sekä rasismin vastaiseen työhön.

Olen Jari Kupiainen. Työskentelen Kirkkopalveluissa Viestintä- ja tapahtumatiimissä päätyönä Kirkkopäivät. Kehitän myös kirkollista tapahtumakulttuuria erilaisissa työryhmissä. Olen kirkollinen paluumuuttaja ja haluan luoda keskusteluja ja kohtaamisia eri tavalla ajattelevien kanssa.

Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.

Katsomusaineiden opettaja (UE/ET) Koulutus: Nuorisonohjaaja, TM, työnohjaaja. Harrastan lukemista ja katsomista.

Katsomusaineiden opettaja (UE/ET) Koulutus: Nuorisonohjaaja, TM, työnohjaaja. Harrastan lukemista ja katsomista.

Eläkkeellä oleva toimittaja. Kirjoittelen ajatuksia ja muistoja toimittajan ja seurakuntalaisen näkövinkkelistä. Vinkkeli, aika veikeä sana...

Puoliso. Vanhempi. Lapsi. Sukulainen. Ystävä. Kaveri. Tuttu. Tuntematon. Vastaantulija. Lähimmäinen. Syntinen. Armahdettu. Jeesustelija. Jumalan. Luotu. Olen Vantaan Rekolan seurakunnan pappi, jonka sukujuuret ovat Helsingissä, Karjalassa, Ruotsissa ja Savossa. Asun Helsingissä, mutta tutuksi ovat tulleet myös Pori, Pornainen, Tukholma, Turku ja Uppsala. Kiinnostaa mm: hyvä elämä, ihmiset, Jumala, johtaminen, kirkkohistoria, sparraus, tulevaisuus ja viestintä.

Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen sekä Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on myös tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä. Moni juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle näissä blogeissa.

Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen. [Kuva Nasaretin kadulta Israelista]

MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.

Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

Olen vahvasti keski-ikäinen diakonissa. Sana valmis, iloinen, lukeva ja tukeva. Teen työtä sisulla ja sydämellä.

Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.

Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.

Ajatuksia diakonian näkökulmasta. Eivät edusta mitään tai ketään muuta kuin itseäni.

Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

http://www.roto.nu

MATKAKLUBIBLOGI Terveisiä ja tunnelmia Kotimaan matkaklubin matkoilta. - Kuvassa lisälämmitin...

Nuorten aikuisten pastori Turun Mikaelinseurakunnassa ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n puheenjohtaja. Aiemmassa elämässä toimin Ylöjärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Ihmissuhdekeskeinen seurakunta ja sen rakentaminen kiinnostaa. Yhteys: etunimi.sukunimi@evl.fi

Nuorten aikuisten pastori Turun Mikaelinseurakunnassa ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n puheenjohtaja. Aiemmassa elämässä toimin Ylöjärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Ihmissuhdekeskeinen seurakunta ja sen rakentaminen kiinnostaa. Yhteys: etunimi.sukunimi@evl.fi

Teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja. Kirja Nuorten elämänkatsomus, Kirjapaja 1985. Ihmiskäsitys Pontus Wiknerin filosofis-teologisessa ajattelussa 1986 (väitösk.) Tulevaisuuden seurakunta, toimituskunnan pj 1993, E-kirja Muistoja Jumalasta, Mediapinta 2014. Metsäkirkon polku. Nuoruusmuistoista aikuisen ajatuksiin.. Väyläkirjat 2021.. Twitter: @MattiPerl. Blogeja myös Uusi Suomi Puheenvuoro ja Vapaavuoro sekä Lily. Kannanottoja ja elämäntarinaa: www.mattiperala.fi. Sivuillani on linkki PODCASTEIHIN: Elämänfilosofiaa Matti Perälä Podcast. Kuuntelemaan pääset myös tällä osoitteella: https://soundcloud.com/user-94130735

http://www.mattiperala.fi

järjestelmäasiantuntija, joka istuu kirkossa mieluiten urkuparvella

Harrastan vastatuulen kävelyä ja kauas katselua. Joskus pitää katsoa myös lähelle. Siitä vuorottelusta syntyy oivalluksia - kaukaa ja läheltä. Jaan niitä tässä blogissa. Olen pappi, teologian tohtori ja töissä viestintäpäällikkönä Vantaan seurakunnissa. Tykkään katsoa kirkkoa uudesti, mutta myös vanhana juurakkoa, arvostaen. Minulle on toistuvasti sanottu, että kirkon jos jonkun tulee tehdä palvelumuotoilua, ja sitä teenkin työssäni. Olen myös kirkolliskokouksen varajäsen ja osallistun syksyn 2018 istuntoon. Kirjoitan sieltä. Yritän säilyttää horisontin, joka pitää.

Ratkaisukeskeisesti painottunut herätyskristitty, jolle tärkeintä henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja Hänestä kumpuava ymmärrys kohdata lähimmäinen ihmisarvoisesti, hyväksyen. Yhteiskunta kuuluu kaikille jäsenilleen, siksi sen kuuluu huolehtia kaikkien oikeuksista kohtuullisessa määrin ja oikeuksien asiallisesta suhteesta toisiinsa. Vähemmistöjen oikeudet eivät saa johtaa enemmistön oikeuksien kaventumiseen. Tahdon 2020 -kansalaisaloitteen laatija ja ensimmäinen allekirjoittaja.

Kirjoittaja on työkseen projektihaukka digitalisaatiopuolen tutkimus- ja kehitystehtävissä, muina aikoina aviomies ja perheenisä, vakionaama Ylivieskan seurakunnan jumalanpalveluselämässä, mutta myös kirkolliskokousedustajana ja kirkollisessa diskurssissa laajemminkin. Tämän lisäksi takkiin on kertynyt vuosien mittaan laulajan ammattitutkinto erikoisalana barokin kirkkomusiikki, teologian apro ja laaja spektri kiinnostuksen kohteita historiasta, apologetiikasta ja yleisestä maailman parantamisesta. Olen kipeän tietoinen maailman ongelmien kompleksisuudesta ja samaan aikaan toivorikas Jumalan mahdollisuuksille siinä kaikessa. Lapsuuden kasvupohjani on rauhansanalaisuus, jota en ole koskaan mieltänyt rajoittavana tekijänä hengellisessä elämässä ja ihmissuhteissa.

MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.

Rajalla-blogissani pohdin ihmistä, elämää ja Jumalaa uskonnon, filosofian ja kirjallisuuden rajapinnoilla. Koulutukseltani olen teologi ja kirjallisuustieteilijä. Tekstini ovat toisinaan kaunokirjallisia.

Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Lähetysseuran Kirkko ja teologia ohjelma-asiantuntija Tuomas Meurman.

https://felm.suomenlahetysseura.fi/

Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.

PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.

Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa

http://opendoors.fi

Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Iitin seurakunnan vs. kirkkoherra 4.9.2023-29.2.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.

Uskontojen suhde toisiinsa on kiinnostanut minua teinipojasta asti. Näitä suhteita pähkäilin myös työkseni kirkon virkamiehenä. Toinenkin hankala suhde kiinnostaa, uskontojen suhde niitä promoaviin instituutioihin, mikäli tuommoista eroa nyt ylipäätään voi tehdä. Silti. Muutama ajatus näistä pyörii mielessäni ja koetan niitä saada ne kiinni, ennen kaikkea itselleni. Jos ajatuksen saa kirjoitettua, se on toden näköisesti olemassa, jolloin sen voi joko hylätä tai kehittää sitä, jopa löytää jotakin uutta. En kuitenkaan pidä kiirettä. Ja saa nähdä kertyykö juttua. Kun ja jos ei kerry, lopetan.

Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.

Suomen Lähetysseuran sponsoroima Viron kirkon perhetyön koordinaattori ja Viron työalueen OTO-tiedottaja. Kirkon nuorisotyönohjaaja, teologi ja aloitteleva perheneuvoja, joka jaksaa ihmetellä monia asioita.

Olen Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijä. Valmistuin diakoniksi Pieksämäen Diakista tammikuussa 2002. Kirjoitan paljon. Nykyisin haluan erityisesti tuoda esille diakoniatyön arkea. Pidän työtäni avoimesti esillä omissa profiileissani sekä Facebookissa että Instagramissa. Instagramista minut löytää nimimerkillä @paivialiasheinahattu. Tule seuraamaan!

Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.

Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com

Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.

Varsinaisen leipätyöni olen tehnyt peruskoulun luokanopettajana eri puolilla maata. Työni ohella olen pikku ikäni (ikävuosia kertynyt vasta vähän yli 80 vuotta) tutkinut aktiivisesti Raamattua, sen alkukieliä, selitysopia ja teologiaa, lukenut paljon edellisten aiheiden lisäksi myös kirkkohistoriaa, kulttuuri-. ja filosofianhistoriaa, uskonnonhistoriaa, huomatakseni iän karttuessa todeksi Raamatun sanan: Tieto katoaa (ainakin päästäni, hah!). Äskettäin sain painosta kirjani "Avioliitto Raamatun valossa". Aineiston kokoamisessa ja kirjoittamisessa taisi vierähtää yli 50 vuotta, hitaasti hahmottava kun olen. Kirja on itse asiassa selitystä Raamatun ensimmäisiin kymmeneen lukuun (1.Ms 1-10) luomisesta lähtien. Jos ketä kiinnostaa, voi kirjan avulla tutustua tarkemmin ajatteluuni. Kirjani ei ole ehtinyt kaupan hyllyille, mutta allekirjoittaneelta sitä voi tiedustella lähemmin, sähköposti reino.marjakangas(at) lahetyspalvelu.fi, puh 0400 684 344. Annankatu 18, 49400 Hamina.

http://www.lahetyspalvelu.fi

Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.

Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.

Savonlinnalainen neljän pojan äiti Loma- ja kurssikeskus Oronmyllyn johtaja Koulutusammatilta kätilö Musiikin ammattilainen Kirkolliskokousedustaja Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Kirkkovaltuuston pj.

http://www.saribehm.fi/

Äiti. Vaimo. Salpausselän seurakunnan kirkkoherra. Mottoni on: Joka kirkossa nauraa, se parhaiten nauraa! Kristinuskon päämääränä oleva ikuinen ilo saa näkyä ja kuulua jo ajallisen elämämme aikana. Aika ajoin jokin kolahtaa minuun niin, että sielussa lyö kipinää. Olen siis Jumalan armosta myös kipinöitsijä ja bloggaan näistä uskon kipinöistä.

14 vuoden työhistoria kirkon lastenohjaajana, nyt siivoojana. Kirjailija, pohdiskelija, filosofi, totuudenetsijä.

Olen rovasti ja rehtori emeritus Jyväskylästä. Toimin aikanaan Jyväskylän kristillisen opiston rehtorina ja Jyväskylän kaupunkiseurakunnan tiedotuspäällikkönä ja sitä ennen kirkon ulkosuomalaistyössä. Nykyään seuraan kirkon ja maailman menoa erilaisten kuplien ulkopuolella olevana "vapaana taiteilijana".

http://seppoaaltonen.nettisivu.org/

Olen historian maisteri ja eläköitynyt YLE:n toimittaja. Kirjoittelen yhteiskunnasta, historiasta, kirkosta ja uskonnosta syrjäisen ja sivuun pannun asemasta. Kannatan kansankirkkoa, kirkollisesti olen vapaamielinen traditionalisti, joka määrittyy blogiensa kautta. Tutkimuksellisia kohteitani ovat virret ja Luther sekä tietenkin vuosi 1917.

Ikuinen ihmettelijä, nurkista hiottu vaan silti eteenpäin katsova kahden maan kansalainen, joka tuntee juuttuneensa terminaaliin.

Luennoin Suomessa ja eri puolilla maailmaa sellaisista aiheista kuin holokausti, antisemitismi, kansanmurhat ja rasismi. Koulutukseltani olen filosofian tohtori. Olen kirjoittanut kirjan 'Matka Holokaustiin'. Minulla on TV7 -kanavalla ajankohtaisohjelma 'Tiimalasi'.

http://www.susannakokkonen.com

Kouvolassa 22.-24.5.2015 järjestettävien Kirkkopäivien kirkkopäiväsihteeri. Lue lisää Kirkkopäivistä: www.kirkkopaivat.fi

TEESIBLOGI. Reformaation merkkivuoden kunniaksi teesi per viikko. Myös Kotimaan takasivulla julkaistut teesit on kohdistettu kirkolle ja sen uskollisille pojille ja tyttärille. Saa kommentoida.

Työskentelee jumalanpalveluselämän asiantuntijana yrityksessä Kirkkohallitus. Entinen seurakuntapappi, rippikoulupappi ja sosiaalisen median koulutussuunnittelija.

71 v, naimisissa, 4 lasta, 4 lastenlasta. Työurani tein ulkomaankaupassa, nyt eläkkeellä.

Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!

Olen nelikymppinen vantaalainen pappi ja ikiteekkari. Toimin projektisihteerinä kirkkohallituksessa.

Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.

https://www.facebook.com/toivo.loikkanen

Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.

Teologia ja viestintää. Mikä sen parempaa. Aina on mahdollisuus oppia jotain uutta. * * * * * "Mikä päivä on tänään?", kysyi Nalle Puh. "On tämä päivä!" , vastasi Nasu. "Lempipäiväni", vastasi Nalle Puh.

Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.

Olen Helsingin St Nicholas'n anglikaanisen seurakunnan pappi, apulaislääninrovasti sekä Englannin kirkon kirkolliskokousedustaja. Vastaan Englannin kirkon työn kehittämisestä Suomessa (Suomen Anglikaanisen kirkon kautta) ja kansallisella tasolla Porvoon sopimuksen mukaisista suhteista Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Olen myös hiippakuntasynodin jäsen ja hiippakunnan papiston puheenjohtaja. Tässä ominaisuudessa edustan papistoa piispan neuvostossa (vastaa lähinnä tuomiokapitulin istuntoa). Suomen Anglikaaninen kirkko on osa Englannin kirkkoa ja seurakuntana olemme inklusiivinen sanan ja sakramentin yhteisö. Ilolla saamme seurata, kuinka Jumala kutsuu yhteyteensä ja ylösnousseen Kristuksen seuraajiksi. Seurakuntamme ovat hyvin erilaisia, korkeakirkollisesta Helsingin St Nicholaksesta hyvin yksinkertaiseen jumalanpalvelukseen Espoon Tapiolassa. Tampereen Christ the King on jotain tältä väliltä. Käytetyimmät kielet ovat tällä hetkellä arabia, englanti, swahili, Nigerian kansalliset kielet ja suomi

Kirkkomusiikkifriikki, humaani viulisti-yrittäjä Ylivieskasta.

Olen toiminut konsulttiyrittäjänä yli 30 vuotta johtamisen, liikkeenjohdon ja markkinoinnin saroilla. Naimisissa Eeva-vaimoni kanssa olen ollut 42 vuotta, meillä on kaksi täysi-ikäistä tytärtä. Tätä nykyä yritystoimintani on pikemminkin harrastus sekä mentorointia nuoremmille, sillä siirryin viitisen vuotta eläkkeen saajien sankkaan joukkoon. Aika kuluu mukavasti ukin roolissa sekä luottamushenkilönä Kuopion Alavan seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja sekä yhteisessä kirkkoneuvostossa ja - valtuustossa sekä henkilöstöasiain johtokunnassa. Ihminen ja rakentamansa organisaatiot ja yhteisöt kiinnostavat niin yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta, henkisestä kuin myös hengellisestä näkökulmasta. Johtaminen eri muodoissaan vilahtelee myös melko usein teksteissäni.

Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com

http://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi

Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.

Olen ulkomailla kauan asunut (Lontoossa 16 v. Amsterdamissa 1,5 v) toimittaja. Nykyään enimmäkseen eläkkeellä. Eri piireissä ja kirkkokunnissa liikun avoimella mielellä. Karismaattisuus on usein innostavaa, ja käyn Verkosto yhteisössä. Viime aikoina olen kokenut erityistä mielenkiintoa myös katoliseen uudistusliikkeeseen ja siellä vaikuttavaan karismaattisuuteen. Iän myötä tulee ihmeteltyä, mihin kaikki vuodet ovat kadonneet. Miten voisi käyttää aikaansa paremmin, miten tiedostaa ja tarttua oikeaan hetkeen?

Olen evankelinen, Åbo Akademissa Jeesus-tutkimuksesta väitellyt teologian tohtori, ja Suomen teologisen instituutin pääsihteeri

Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.

Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.

Käytössä olevaan virsikirjaan valmistellaan parhaillaan lisävihkoa. Valmistelevan työryhmän on määrä saada työnsä päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän jälkeen ehdotus menee kirkon hallintoelimien käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Aikaisintaan lisävihko on seurakuntien käytössä vuoden 2016 loppupuolella. Tätä blogia kirjoittavat työryhmän jäsenet: kirkkoherra Jaana Marjanen (Kuopio), puheenjohtaja; MuM, kanttori Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (Vihti); professori Kaisa Häkkinen (Turku); kirkkomusiikin opiskelija Taru Hämäläinen (Helsinki); FM, kirjailija Anna-Mari Kaskinen (Lohja); säveltäjä Olli Kortekangas (Helsinki); nuorisotyönopettaja, lehtori Pekka Kosonen (Pieksämäki); MuM, muusikko Pekka Nyman (Kirkkonummi); professori Erkki Tuppurainen (Kuopio); MuM, KM, kanttori, Jenni Urponen (Nousiainen); pastori, TM Samuli Koivuranta, sihteeri. Vanhempiin blogikirjoituksiin voi tutustua osoitteessa http://uusivirsi.wordpress.com/

http://uusivirsi.wordpress.com/

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

ANONYYMI-blogissa voi kirjoittaa nimettömästi asiasta, joka on arkaluonteinen tai sillä tavoin hankala, että oman nimen käyttäminen ei ole mahdollista. Kirjoittaaksesi ota yhtyettä Ylläpitoon.

Tubettava rippikoulu- ja nuorisopastori Kirkkonummen suomalaisesta seurakunnasta. Youtube, Snapchat ja Instagram: emiliapappi.

Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.

VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.

Nakuklabbina landestadissa -46 födannu telluksendallaaja, giftiksessä snygin donnan kans snadisti yli viiskytkaks suuliksen rundii, kolme skloddii 52, 49 ja 42 v gamloja boitsuja, budjaa landestadissa, luudailee skutseissa kondiksen takii, entinen reklaamihemmo ja dirika, nykyne eläkestara ja tsyrkasta eronnu pakana.