Luin peräkkäin kahden piispan elämäkerrat. Ensin Olavi Rimpiläisen, sitten Irja Askolan. Arvaa, kumman elämänkulkuun minun on helpompi samaistua?

Olavi Rimpiläisen tausta on körttiläisyydessä, mutta vaikutteita hän on saanut myös lestadiolaisuudesta. Ei siis ihme, että hän myöhemminkin arvosti lestadiolaisuutta ja oli antamassa sen toiminnalle tukensa. Rimpiläisen työuraan kuuluu seurakuntapappina toimiminen, opettajan ura Joensuussa ja Kirkon koulutuskeskuksen johtajuus. Oulun piispana Olavi Rimpiläinen oli mukana toteuttamassa jumalanpalvelusuudistusta ja yrittämässä diakonaattiuudistusta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Rimpiläinen rakasti pohjoisen ihmisiä ja nämä rakastivat Rimpiläistä ja luottivat häneen. Olavi Rimpiläisen huumori oli vertaansa vailla. Hän myös toteutti käytännön ekumeniaa ja hänellä oli erityisen hyvät välit ortodoksisen ja katolisen kirkon virkaveljiinsä. Olavi Rimpiläinen oli jo varhain saanut luottamuksen Raamattuun, jonka mukaan kristityn tulee ojentautua. Jokapyhäinen jumalanpalvelus oli tullut rakkaaksi jo kansakouluaikana. Jätän sanomatta, mistä Rimpiläinen parhaiten tunnetaan.

Irja Askolan tausta on lappenrantalaisessa työläisperheessä. Perheen elämää varjostivat isän päihdeongelma ja äkillinen poismeno sekä äidin työnarkomania ja sukulaisten mielenterveysongelmat. Turvaa Irja sai seurakunnasta. Kun oli aika valmistua teologisesta tiedekunnasta, Askola alkoi empiä kutsumusta seurakuntalehtorina. Nousujohteisesti alkanut akateeminen ura vaihtui puolestaan kansainvälisiin tehtäviin ekumenian parissa. Siihen oli syynä seksuaalinen häirintä, jota Askola sai kokea tiedekunnassa. Siinä, missä muut laativat ekumeenisia asiakirjoja, Askola toi eri tavoin ajattelevat yhteisen pöydän ääreen jakamaan kokemuksiaan. Suomeen paluu DIAK:n palveluksessa ei ollut helppo työilmapiirin vuoksi, jonka vuoksi Askola siirtyi Alppilan vs.kappalaiseksi. Helsingin piispaksi Askola nousi Mikko Heikan "oikean käden" tehtävästä. Piispana Askola koki olevansa outo lintu ja jäävänsä vaille tukea. Siksi eläkkeelle jääminen toikin mukanaan melkoisen kuiluun putoamisen ensi alkuun.

Kysymys alussa kuului, kumman elämänkulkuun minun on helpompi samaistua. Arvasit luultavasti väärin. Oikea vastaus on Irja Askola. Hänen elämässään tunnistan monia samankaltaisia elementtejä oman elämänkulkuni kanssa. Teologiassani (ja toivottavasti huumorissani) olen puolestaan Rimpiläisen kannalla.

Ihmisen elämänhistorian tunteminen on paitsi mielenkiintoista myös hyödyllistä. Se auttaa arvostamaan ainutlaatuista tehtävää ja elämänuraa. Opin näistäkin molemmista elämäkerroista paljon hyvää - molemmista.