Eero Huovisen ilmastologiikka

Elokapinan puolustamiseen on ryhtynyt nyt myös piispa Eero Huovinen. Hän on  varmasti päätynyt tähän tekoon luullen sen olevan hyvä teko. Teko ei kuitenkaan ole järkevä eikä perustu tosiasioihin.

On nimittäin niin, että ilmastoälämölö eli mielenosoitukset Suomessa ovat vaikutuksiltaan yksi tyhjän kanssa. Tämä johtuu siitä, että suomalaisten osuus maailman väestöstä on 0,07% ja kyse on kuitenkin globaalista ongelmasta eikä sitä vähimmässäkään määrin poisteta  suomalaisten toimesta.

Kun edelliseen lisätään se fakta, että suomalaiset ovat perinteisesti hoitaneet ympäristöään paremmin kuin yleensä muualla maailmalla. Olemme myös tehneet suurimman mahdollisen ympäristöteon. Se on vastuullinen lisääntyminen ja pieni väestö.

Näin nähtynä piispa Huovinen ei toiminut järkevästi vaan naivin tunteenomaisesti asiassa, jossa toimii vain kylmä pragmaattisuus.

 

 

 

 

  1. Nuoret ovat aidosti huolissaan ja hädissään omasta ja tulevien lastensa tulevaisuudesta ja yrittävät tehdä puolestaan edes jotain merkittävää. Ilmansaasteet eivät tunne valtakunnan rajoja ja jopa pienen Suomen savupiipusta voi aivan hyvin lähteä juuri se saastepiikki joka laukaisen globaalin katastrofaalisen ketjureaktion.
    Jos Suomen hallitus julista ilmastohätätilan on se viesti koko maailmalla ja monet muuta maat voivat tulla perässä.
    Minua etoo pöyhkeät itseriittoisat ja ylimieliset välipitämättömät, jotka ilmeisesti olettavat Jumalan tempaavan heidät tuhon keskeltä soitteleman harppuja taivaaseen katselemaan alhaalla helvetin tulessa kidutettavia viherpipertäjiä.

  2. Kapina kuin kapina. Aina sillä on vaikutusta muuhunkin , kuin siihen asiaan jonka puolesta kapinoidaan. Kapina merkitsee yleisen järjestyksen ja hallitusmuodon vastustamista. Jokaista kapinaa innolla lähtee tukemaan myös, ne ulkovallat, joille Suomen yhteiskuntarauhan häiritseminen on jostain kumman syystä tärkeää. Jos kerran on tiedossa, että Uusnatsien toimintaa on tuettu ulkovaltojen taholta, niin miksi tämä pikku kapina jäisi huomiota vaille.

    • Työläiset kapinoivat aikana hirvittäviä työolojan vastaan ja 14 tutinenkin työpäivä muuttui 8 tuntiseksi ja lapsityövoima kiellettiin, vuosilomat saatiin aikaan jne jne. Naisen asema parani jne. jne. Kaipaatko Pekka takaisin aikaan ennen noita kapinointeja?

  3. Elokapina tähtää parlamentaristisen demokratian horjuttamiseen. Sitä ei ole millään tavalla syytä sympatisoida. Nuorten mielenosoittajien hyväksikäyttö sympatian hakemisessa ja fanaattisten, kritiikittömien kannattajien rekrytoinnissa on toki kulttuurivallankumouksen parhaiden perinteiden mukaista. Reaalimaailmassa se on kuitenkin moraalisesti täysin tuomittavaa ideaalien alistamista välineiksi demokratiaa vastaan. Näitä ”ilmaston” puolustajia ei näy Venäjällä eikä Kiinassa.

  4. Elokapinahan voisi laaentaa toimintaansa ja alkaa suunnitella ja toteuttaa globaalia maailman pelastamista Eero Huovisen ja Jumalan johdolla, tekemällä toiviomatkoja Kiinaan ja Venäjälle.

    Voipi olla, että siellä sedät mustissa haalareissaan ja mellakkavarusteissaan eivät ole yhtä kilttejä kuin täällä kotoisessa Suomessamme. Hyvähän täällä on pentujen pelleillä ilman isompia kolhuja ja vapauden menetystä.

    • Hesarin mukaan Kiina on lisännyt hiilentuotantoa enemmän, kuin koko muu maailma on sitä vähentänyt. Lisää kaivoksia on siellä tarkoitus avata, sillä energian tarve on kova. Sen rinnalla ei Elokapinan vaatimukset paljoa paina. Onhan se tietysti rikka rokassa, tai hämähäkki taikinassa.
      Muuta vaikutusta kapinalla ei ole, kuin se, että moni alkaa vastustaa viherpiipertämistä.

  5. En halua niinkään ottaa kantaa.erittäin viisaan miehen Eero Huovisen toimiin, joilla hän pyrkii näkemän maapallomme parempana paikkana elää. Osoittaa rohkeutta sympatiseerata niitä, jotka osoittavat mieltään nykymenoa vastaan. Ja tuollaiseen rohkeuteen hänellä toki on oikeus.

    Kokonaan toinen juttu on sitten se, paljonko 5 miljoonan asukkaan maan pääkatujen tukkiminen auttaa globaalin ilmastonmuutoksen jarrutuksessa. Ei paljon. Mutta varsinainen pointti on se, mihin Jeesus tähtäsi, kun hän maailmalle pelastusta opetti.

    Jeesus opetti rukoilemaan Jumalan valtakunnan tulemista ja Isän tahdon tapahtumista ”niin maan päällä kuin taivaassa”. Taivaassa tuskin on ilmastonmuutos ongelmana, tai mikään muukaan meitä nykyisin vaivaava.

    Jotkut syyttävät kristittyjä siitä, etteivät ole riittävästi mukana tämän maailman mielenilmaisuissa. Seppo kertoi, että ”Minua etoo pöyhkeät itseriittoisat ja ylimieliset välipitämättömät, jotka ilmeisesti olettavat Jumalan tempaavan heidät tuhon keskeltä soitteleman harppuja taivaaseen katselemaan alhaalla helvetin tulessa kidutettavia viherpipertäjiä.” Ymmärrän hyvin tuon ajatuksen, joka ei ole tietenkään ole Raamatusta poimittuö.

    Mikään ei Raamatun sivuilla anna oikeutta ohittaa olankohautuksella lähimmäisen hätätilaa, mutta auttamiskeinoksi ei suositella Mannerheimintien liikenteen pysäyttämistä. Jumalan valtakunnan tulemista piti opettaa.

    Jeesus tunsi oman aikanansa Jumalan sanan. Ja siellä kerrottiin, että ”taivaan Jumala on pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti,”(Dan2:44) Ja siinä maapallon ilmastokin saa sitten uuden ja paremman suunnan.

    • Eikös Jeesus tehnyt terävistä kaislaköysistä julman ruoskan ja hillunut temppelissä aiheuttaen siellä mellakaan. Asettui siis laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan…
      Ja eikö esim. Pävi Räsänekin sanonut, että kristitty sa rikkoa lakia jos se on jumalansäätämää vastaan. Ja eikö Jumala käskenyt ihmisen juurikin varjella maata…?

    • Hyviä näkökulmia, Seppo. Ei ole aina helppo nähdä Jeesuksen toiminnasta sitä oleellista, esimerkiksi kuolleiden herättäminen tai edes sairaiden parantaminen ei onnistu, vaikka kuinka häntä seuraisi.

      Temppelin Jeesus puhdisti kaksikin kertaa, kaikki evankeliumikertomukset kertovat ainakin yhdestä. Johanneksen muistiinmerkinnöissä on mielestäni jotakin oleellista. Ennen muuta siinä ihailussa, jota Jeesuksen opetuslapset ilmensivät: ”Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut.”(Joh2:17) Jeesus siis toteutti Isänsä tahdon reippaasti tässäkin asiassa. Kun hän näki liiketoiminnan, jota temppelialueella harjoitettiin, hänellä oli täysi syy närkästyä, ja into sai hänet toimimaan.

      Samassa yhteydessä Jeesus myös perusteli oikeutensa antaa ”liikettä niveliin” temppelialueen liikkeenharjoittajille. Nimittäin: ”Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ’Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?’” Jeesus kertoi, että perusteet löytyvät: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.”(18,19) Tarkoituksella kryptattu vastaus, jonka hänen seuraajansakin ymmärsivät vasta jälkikäteen, minkä seuraavat jakeet hyvin selittävät.

      Kuten sinäkin olet joskus varsin kriittiseen sävyyn maininnut, Israelin kansa toteutti Jumalansa määräyksiä lakiliiton aikana varsin brutaalillakin tavalla, ainakin jos asiaa meidän näkövinkkelistämme katsotaan. Jeesuksen temppelin puhdistus oli menneisiin siivouksiin verrattuna kovin maltillista toimintaa. Aikanaan Jeesus ryhtyy putsaamaan sitten koko maapalloa pahuudesta, jolloin kaikenlaiset elokapinoinnit jäävät pysyvästi tarpeetomiksi.

      Päivi Räsänen ilmeisesti tarkoitti apostolien omaksumaa linjaa ”Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: »On toteltava Jumalaa ennemmin kuin ihmisiä.”(Apt5:29) Tuo rohkea nainen perustelkoon asioita omalta osaltaan, ei ole minun asiani puuttua siihen.

      Toteat myös aivan oikein, että ”Ja eikö Jumala käskenyt ihmisen juurikin varjella maata…?” Ja tähän on sitten ihmisen hommia hoitaessa tultu. Raamattu ei jätä sijaa sellaiselle, että me voisimme muuttua. Kaikkivaltiaalla on ne Isännän otteet ja kyky puuttua asioihin omana aikanaan, siis ”pian”. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö meidän tule tehdä voitavamme, ainakin ne omat rappuset pitää tässäkin lakaista. Mutta Raamattu ei anna pontta asettaa elämässä pääpainopistettä sellaiseen,millä ei ole tulevaisuutta.

  6. Huoli on aiheellinen, sitä ei voi kiistää, mutta keinot, joilla voitaisiin asiaan vaikuttaa on kapinallisilta hukassa. Poliisin vastustaminen ei ole järkevää, vaan se lain väheksymistä, joka on tuomittavaa.

    On merkille pantavaa, että yhtään kansanedustajaa, Tynkkystä lukuun ottamatta, ei ollut kapinallisten joukossa näkynyt, miksi he eivät tulleet mukaan, jos kerran tukevat omiaan.

    Tynkkynen yritti haastatella kapinallisia, mutta ei sieltä mitään järkevää selitystä tullut. Suomen perustuslaki antaa mahdollisuuden mielen ilmaisuun, mutta ei anna oikeutta lain rikkomuksiin.

Juuso Hämäläinen
Juuso Hämäläinen
Olen viisi vuotta työeläkkeellä ollut helsinkiläinen ja moninkertainen maahanmuuttaja. Olen palvellut useissa pienissä ja suurissa ict -alan yrityksissä, toiminut kymmenissä maissa sekä yrittäjänä.