Muistokirjoitus: Lauha Peltola 1930–2026
Rovasti Lauha Lemmikki Peltola (o.s. Kovanen) kuoli Helsingissä 22. maaliskuuta 2026. Hän oli 95-vuotias, syntynyt Tampereella 8. elokuuta 1930.
Lauha kuului 1970- ja 1980-luvulla kirkon...
Hartaus: Auringon hevoset taivaanlaen korkeudessa
Kesäkuun valo, päivän pituus ja yöttömän yön hämy huumaavat Pohjolassa kasvaneen ihmisen uudelleen ja uudelleen. Kauniisti asiaa hengellistää reformaattorimme Mikael Agricola Rukouskirjansa (1544) kalenteriosassa...
Kolumni: Hälläväliä ja aamen
Olen lopen uupunut kirkkoon hivuttautuneeseen epäilyksen rakastamiseen. Tuntuu, että älylliseltä vaikuttaakseen, on kristinuskon jokaista perusdogmiakin jotenkin kevennettävä, lantrattava siemailijoille sopivaksi. Epäilyksestä on tehty 2000-lukulaisen...
Kirja-arvio: Sitten purjehdimme pohjoiseen on kiehtova yhdistelmä seikkailukertomusta ja tietokirjaa
Sohvi Kangasluoma ja Juho Karhu asuvat purjeveneessään ja ovat viettäneet viime vuodet seilaten pohjoisilla merillä Pohjois-Norjassa, Färsaarilla, Islannissa ja Huippuvuorilla asti. Pariskunnan haaveena on...
Kirkon työtekijöistä aiempaa harvempi kuuluu herätysliikkeisiin
Kirkon työntekijöistä aiempaa selvästi harvempi kuuluu johonkin herätysliikkeeseen. Siinä missä 2000-luvun alussa vielä yli puolet (53 prosenttia) työntekijöistä kuului herätysliikkeisiin, nyt heidän osuutensa on...
Nuoruuden haave rippikoulusta täyttyi seitsemänkymppisenä
Eija Seppänen, 70, pääsi viime viikolla ripille omassa kodissaan Lappeenrannassa. Ennen konfirmaatiota hän jännitti, tuleeko juhlaan ketään.
– Mietin, tulivatko nämä kaikki ihmiset tämän tilaisuuden...
Uusia kohteita ja muutama suosikki remontissa – Tiekirkkoja on nyt ennätysmäärä
Tiekirkkoja on tänä kesänä avoinna ennätysmäärä. Avoinna on kaikkiaan 280 kirkollista kohdetta.
Uusi kohde on esimerkiksi Tampereen Messukylän vanha harmaakivikirkko, joka on myös Tampereen vanhin...
Anu Laitila valittiin Helsingin seurakuntayhtymän johtoon
Helsingin seurakuntayhtymän johtajan virkaan on valittu filosofian maisteri, Executive MBA Anu Laitila. Hän aloittaa virassa tällä tietoa syyskuun alussa. Valinnan teki Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto...
Yksinäisyys ei lomaile – Kirkon keskusteluapu päivystää koko kesän
Kesä voi lisätä yksinäisyyden kokemusta aikana, jolloin moni palvelu hiljenee ja arjen kontaktit vähenevät. Kirkon keskusteluapu tarjoaa keskustelutukea koko kesän ajan puhelimitse sekä verkossa.
Kirkon...
Pihlajamäen kirkko sai uuden omistajan – Suomen etiopialaisortodoksit saavat ensimmäisen oman kirkon
Helsingin seurakuntayhtymä on myynyt Pihlajamäen kirkon Suomen etiopialaisortodoksien yhteisölle. Malmin seurakunta luopui Pihlajamäen kirkosta, koska Helsingissä on liikaa korjausta vaativia kirkkokiinteistöjä suhteessa jäsenmäärään. Pihlajamäen...











