Emerituspiispa Eero Huovinen: Avioliittoa koskevassa keskustelussa olemme vielä painimatolla

Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovinen vastaa toistamiseen emeritusarkkipiispa John Vikströmille Kotimaan vilkkaana käyvässä avioliittoteologisessa keskustelussa. Tämän viikon alussa Vikström kysyi Huoviselta ja häntä niin ikään haastaneelta professori Miikka Ruokaselta suoran kysymyksen: saako kirkossa siunata homopareja?

Eero Huovinen sanoo vastauksessaan, että John Vikströmiä ja häntä yhdistää huoli kirkon ykseydestä – siis siitä, että kirkko vaikeissakin tilanteissa pysyy yhdessä. Huovisen mukaan yhteisellä tiellä kulkeminen edellyttää valmiutta kuunnella toisten perusteluja. Pelkästään omaa ajattelua tukevien näkemysten esittäminen ei riitä.

”Omissa kirjoituksissamme olemme John Vikströmin kanssa pyrkineet etsimään perusteluja sille, miten avioliitto voitaisiin tänään ymmärtää. John on esittänyt argumentteja, joiden nojalla samaa sukupuolta olevat voisivat saada liitolleen siunauksen. Minä puolestani olen kysynyt, millaisia erityispiirteitä miehen ja naisen väliseen avioliittoon sisältyy”, Huovinen kirjoittaa.

Hänen mielestään Vikström haluaa kuitenkin siirtyä perustelujen puolelta ratkaisun paikalle. Huovisen mielestä johtopäätökset voidaan tehdä vasta perustelujen jälkeen.

”Urheilukielellä voisi sanoa, että nyt olemme vielä painimatolla. Lopputulosta ei toinen ottelija voi vaatia ennen kuin on nähty, mitä matolla tapahtuu.”

Huovisen mukaan nyt tarvitaan yhtäältä sydäntä ymmärtää, mitä seksuaalisessa vähemmistössä eläminen käytännössä merkitsee. Toisaalta tarvitaan teologisia perusteluja sille, millainen asema avioliitolla kirkossa on.

”John Vikströmin toivomasta ’laajennetusta avioliittokäsityksestä’ on mahdollista puhua, jos samalla puhutaan yhtä painokkaasti myös miehen ja naisen liitosta. Tästä olisin toivonut Vikströmin kirjoittavan selkeämmin ja laajemmin.”

Huovinen sanoo, että elleivät voimassa olevan avioliittokäsityksen perustelut tule kuvatuksi riittävän uskottavasti, sukupuolineutraali avioliittokäsitys voi tulla malliksi, johon kaikkien on sitouduttava.

Kotimaan sivuilla käytävä keskustelu alkoi emeritusarkkipiispa John Vikströmin kirjoituksesta, jossa hän pyrki osoittamaan, millä ehdoilla samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen olisi mahdollista.

Eero Huovisen viimeisimmän vastauksen Vikströmille voi lukea kokonaisuudessaan täältä ja Miikka Ruokasen vastauksen täältä.

Lue muita avioliittokeskustelussa käytettyjä puheenvuoroja:

John Vikström esittää Eero Huoviselle ja Miikka Ruokaselle suoran kysymyksen: Saako kirkossa siunata homopareja?

Sammeli Juntunen: Huomioita viimeaikaisesta avioliittokeskustelusta – Avioliitosta ei pidä tehdä ideologista ihmisarvon mittaa

Mika K T Pajunen: Avioliitto ja muutos kirkossa – Toivon liberaalia lopputulosta konservatiivisilla argumenteilla

Heikki Revon blogi: Olemmeko yksimielisiä uskon fundamenteista?

Ilmari Karimiehen blogi: Ihmisarvo ja erilaiset suhteet eli miksi Vikströmin malli on jo syntyään vanhentunut

Päivi Vähäkangas: Kirkon avioliittokeskustelu – Jos me sallimme tämän, niin kohta kaikki on sallittua!

Ilmari Karimiehen blogi: Rakkauden tunnustaminen. Vastine Päivi Vähäkankaalle eli miksi Vikströmin ajattelusta seuraa tarve tunnustaa muut suhdemuodot

Eero Huovinen vastaa John Vikströmille: Miehen ja naisen avioliiton erityisluonnetta ei saa sivuuttaa

Professori Miikka Ruokanen vastaa John Vikströmille: Avioliitto ei ole ihmisarvon kriteeri ja mittari

Miika Ahola: Voiko avioliitolla olla pysyvä olemus, vaikkei sitä kytketä kahteen vastakkaiseen sukupuoleen?

Jukka Hautala: Vastaus Miikka Ruokaselle – Avioliitto on aina kytköksissä kontekstiin

Petri Järveläinen: Patriarkka on puhunut – vastaus John Vikströmille

Emeritusarkkipiispa John Vikström haluaa laajentaa kirkon avioliittonäkemystä – ”On kyse ihmisarvosta ja tasa-arvosta”

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä syövät pullapitkoa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliMiikka Ruokanen vastaa John Vikströmin kysymykseen siunauksesta: Ratkaisu on kymmenen vuotta sitten hyväksytty parisuhderukous

Ei näytettäviä viestejä