Petri Järveläinen: Patriarkka on puhunut – vastaus John Vikströmille

Lueskelin sivusilmällä emeritusarkkipiispa Vikströmin kirjoitusta luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen muutoksista sekä tarpeesta laajentaa nykyisin vallitsevaa käsitystä.

Kuten aina, Vikström kirjoittaa sivistyneesti, lämpimästi, hyvin argumentoiden ja eteenpäin katsoen.

Kirjoituksen historiallinen osuus ja jotkut käsitteet herättävät mielessäni joitakin reunamerkintöjä, jotka ovat tietysti luterilaisen keskustelun kannalta jonkin verran triviaaleja, mutta tuonpa ne julki.

Luterilaisen kirkon avioliittokäsitys ei ole täsmälleen sama kuin länsimaisen yhteiskunnan eri vaiheissa esiintyneet avioliiton määreet. Esimerkiksi nykyisessä Suomen avioliittolaissa avioliitto on ensisijaisesti talous- ja perintösuhde. Tottakai luterilainen kirkko tarkastelee avioliittoa laajemmin.

Niin sanottu vanhaeurooppalainen avioliittokäsitys, jota vielä esimerkiksi Karl Marx ja luterilaisesta teologeista Dietrich Bonhoeffer Vankilakirjeisiinsä sisältyvässä hääpuheessa kannattivat, periytyy Aristoteleen käsitykseen miehen ja naisen suhteesta luonnollisena parina.

Aristoteleen käsitys luonnollisesta poikkeaa stoalaisesta ja varhaisten vuosisatojen kristillisestä käsityksestä. Luonnollinen on hänelle ihmisen elämismaailmassa ilmenevä biologistyyppinen elämänmuoto, ei esimerkiksi stoalaista logoksen seuraamista tai luonnollista Jumalan tahtona. Termi ”luonnollinen” on yksi monimerkityksellisimmistä käsitteistä aatehistoriasta ja sen käytöstä olisikin hyvä luopua.

Miehen ja naisen suhde on luonnollinen perussuhde kyläyhteisössä. Sen parit ovat Aristoteleen mukaan tasa-arvoiset. Heidän intellektuaalisen sielunosansa kyvyt ovat samaa luokkaa. Heidän välillään tulee harjoittaa neuvottelua. Koska Aristoteles uskoi nykyisin kiistetyllä tavalla, että naiset ovat luonnollisesti aistillisesti monimuotoisempia kuin miehet, lopullinen päätös neuvottelutuloksesta kuuluu miehelle. Tämä on vanhaeurooppalaisen avioliittokäsityksen niin sanottu patriarkaalinen osa. Se ei kuitenkaan merkitse nyrkin ja hellan välillä -mallia, joksi se joissakin ääritulkinnoissa muotoutui.

On totta, että Paavalin näkemykset ovat vaikuttaneet kristilliseen avioliittokäsitykseen. Mutta mielestäni tässä Vikström hieman oikaisee mutkia. Kristillinen avioliitto on kristinuskon historiassa melko tuore tuote. Sitä koskeva muotoilu näyttäisi alkavan vasta noin 600-700-luvulla, jolloin piispojen avioliitot kiellettiin. Tuohon asti kirkollinen siunaus annettiin ilmeisesti hyvin eri tyyppisille yhteiskunnallisille sopimuksille, joiden nimenä oli avioliitto.

Sakramenttiluetteloihin avioliitto ilmestyy joskus 1000-luvun taitteessa. Sen taustalla on kyllä niin sanottu binäärinen sukupuolikäsitys, mutta sen ydin sakramenttiteologiassa ei ole lainkaan sukupuolinen. Se liittyy lähinnä pappeuden sakramenttiin ja Adamin ja Evan palauttamiseen Paratiisin puun juurelle.

Luterilaisuus tunnetusti luopui näkemyksestä, jonka mukaisesti avioliitto olisi sakramentti. Nykyisessä luterilaisessa keskustelussa voi kuitenkin huomata tapailuja tuohon suuntaan.

Luterilaisessa käytännössä nykyisin asia ilmenee myös siten, että papin tehtävänä on siunata avioliitto. Vihkimys syntyy ikään kuin sekulaarilla alueella, mutta siunaus on erityisesti hengellistä. Vihkimyksen ja siunauksen erohan on juuri siinä, että vihkimys luo jonkin uuden ominaisuuden, kun taas siunaus on hengellinen hyvän tuottamista jollekin sellaiselle, mikä on jo olemassa.

Mitä tulee nykyisiin katolisiin käsityksiin, niin  vihkiesimerkiksi itseni vihkinyt ortodoksipappi selosti ennakkokeskustelussa, että Paavalin  lause ”mies on vaimon pää” ei tarkoita valtasuhdetta vaan sitä, että minun tulisi antaa pääni, mikäli vaimoni on jotenkin uhattu. Puolusta ja rakasta, oli siis tämän raamatunlauseen partikulaarinen tulkinta ajankohtaisessa avioliittokeskustelussa.

Se, että avioliitto on säilynyt sakramenttina katolisissa kirkoissa, vaikeuttaa niiden näkemyksen muuttamista binäärisestä seksuaalinäkemyksestä luopuneessa maailmassa. Sakramenttia on vaikeampi muuttaa kuin benedictiota. Mutta esimerkiksi Kallistos Ware on esittänyt julkisesti, että ortodoksisen kirkon tulisi arvioida uudelleen kanonisella tasolla suhteensa muiden kuin binäärisen sukupuolikäsityksen mukaisen elämänmuodon pysyviin ihmissuhteisiin. Erityisesti amerikkalaisessa ortodoksisessa kirjallisuudessa korostetaan nykyisin, että kaikenlainen seksuaalinen syrjintä on synti ja sitä ei tule kirkossa suvaita.

Vaatimaton maallikkokantani on se, että tämä on oikea näkemys.

Mutta käsitteet ovat muuttuvaisia ja kontingentteja. Kiero hymyni leviää huomatessani, miten jotenkin myös hölistään patriarkaalisen rakenteen huonouksista ja sitten ylistys annetaan oikein niin maar perusteellisen patriarkalle kuin vain Vikström voi olla.
Ehkä patriarkaalisen rakenteen hajottaminen on jonkin verran vaikeampaa kuin näyttää.

Petri Järveläinen

28 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Näissä hengellisissä keskusteluissa törmää tuon tuostakin ristiriitoihin ideologioiden, ihanteiden ja teoreettisten sommitelmien niin kuin patriarkaatin ja todellisuuden kanssa.

    Onkohan täydellistä patriarkaattia, siis miesten täydellisesti dominoimaa maailmaa koskaan ollutkaan? Raamatun naiset olivat aikamoisia manipulaatoreita. Olen lukenut aika monta kirjaa aika monelta aikakaudelta eikä oikein missään niistä käy ilmi että naiset kokonaisuutena olisivat avuttomia miehisen mielivallan uhreja. Miehet ovat todellakin käyttäneet valtaa, mutta niin ovat naisetkin. Heidän valtansa on yleensä epäsuoraa. He eivät käytä fyysillistä valtaa vaan he ovat parempia käyttämään tunteita valtana. Tämähän on itsestään selvä platityydi. Vai onko joku erimieltä? On siis olemassa matriarkkaatti tai naisvoima joka tasapainoittaa patriarkkaattia , miesvoimaa.

    Tällaisen asian voi modernisti muotoilla systeemiteoreettisella kielellä: Avioliitto on sosiaalinen holon, siis yksikkö. Se puolestaan koostuu kahdesta individuaalisesta holonista , yksiköistä, jotka ovat riippuvaisia toisistaan. Holonissa toimii dynaaminen hierarkia. Tilanteesta riippuu kumpi heistä on hetkellisesti dominoiva yksikön sisäisessä hierarkiassa. Perheen kuva ulospäin oli pitkään perheen mies. Yhtä selvää oli se että emännällä oli aitan avaimet. Suurperheet muodostuivat myöskin sosiaalisesta holonista ollen yksikkö. Nämä olivat ja ovat edelleenkin ainakin osittain olemassa.

    Perheet toimivat parhaiten ollessaan tiimi. Siis yhdessä tehdään töitä yhteisen päämäärän hyväksi. Mitä nykyisessä keskustelussa väitetään, on se, että perhe ei olisi yksikkö ,vaan koostuu kahdesta toisistaan riippumattomasta yksilöstä . Normaaliavioliitto perustuu tunneperäisestä riippuvuudesta, rakkaudesta, yhteisestä elatuksesta huolehtimisesta ja sosiaalisesta elämästä yhteisössä.

    Kun paria yhdessäpitävä voima, rakkaus, kuihtuu niin perhe joutuu kriisiin. Avioero on yksi ratkaisu sellaiseen kriisiin. Mitä sillä voittaisi jos ideologista syistä jatkaa molempia tuhoavaa avioelämää? Onneksi avioero ei ole ainoa tapa selviytyä kriiseistä . Yleensä onnistutaan selvittämään aviolliset kriisit kunnes se ei enää toimi jolloin on tehtävä radikaaleja johtopäätöksiä tilanteesta. Avioeron mahdollisuus on vapautumista patriarkaalisesta yhteiskuntaideologiasta.

    Koska nykyiset avioliitot perustuvat rakkauteen, niin miksi sellainen yritetään estää heiltä jotka sattuvat olemaan samaa sukupuolta mutta rakastavat toisiaan? Mikä monopooli heteroilla on rakkauteen? Rakkausavioliitot ovat myöskin patri- ja matriarkaatismista vapautumista. Se puolestaan johtaa siihen ,että vanhat taloudelliset edut eivät pakota ihmisiä avioliittoihin suvun etujen mukaan. Niin, millaisia olivat nuo avioliitot. On erehdys luulla että avioliitto ja ankara lainsäädäntö esti , vaikka vaikeutti kyllä, rakkauden etsimistä ja siitä johtuvia seuraamuksia.

    Yksilön vapaudesta

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Itse en havaitse Vikströmin artikkelissa virheitä. Olen itse tutkinut mm. sukupuolten tasa-arvon filosofiaa ja käsitellyt jonkin verran tässä yhteydessä myös Aristoteleen ajatuksia. Puuttuisin lyhyesti Järveläisen Aristoteles-tulkintaan, jota pidän erikoisena. Olen myös sitä mieltä, että “luonnollinen” käsittteen käytöstä ei ole tarpeen luopua, jo senkin takia, että se on keskeinen käsite yhteiskuntafilosofian historiassa.

    Petri Järveläinen kirjoittaa:

    “Miehen ja naisen suhde on luonnollinen perussuhde kyläyhteisössä. Sen parit ovat Aristoteleen mukaan tasa-arvoiset. Heidän intellektuaalisen sielunosansa kyvyt ovat samaa luokkaa. Heidän välillään tulee harjoittaa neuvottelua. Koska Aristoteles uskoi nykyisin kiistetyllä tavalla, että naiset ovat luonnollisesti aistillisesti monimuotoisempia kuin miehet, lopullinen päätös neuvottelutuloksesta kuuluu miehelle. Tämä on vanhaeurooppalaisen avioliittokäsityksen niin sanottu patriarkaalinen osa. Se ei kuitenkaan merkitse nyrkin ja hellan välillä -mallia, joksi se joissakin ääritulkinnoissa muotoutui”

    Järveläisen Aristoteles-tulkinta on nähdäkseni jokseenkin erikoinen. Politiikka-teoksessa Aristoteles tarkastelee “tilayhteisön” (oikoksen) perustavimpia suhteita, joita ovat isännän ja orjan, aviomiehen ja vaimon sekä isän ja lasten väliset suhteet. Näissä suhteissa vallitsee luonnollinen hierarkia, mikä tarkoittaa sitä, että kyse on biologisesta tosiasiasta, luonnonlaista, jolle ei voi mitään. Aristoteleen mukaan naisella on järkevä sielunosa mutta se on vailla arvovaltaa. Ja koska järkevämmän tulee hallita vähemmän järkevää niin miehen tulee hallita naista. “Miespuolinen on luonnostaan naispuolista sopivampi hallitsemaan, aivan kuten vanhempi ja varttuneempi on nuorta ja kypsymätöntä sopivampi, ellei nyt jossakin esiinny aivan luonnonvastaista suhdetta. Valtiollista valtaa käytettäessä hallitsija ja hallittava vaihtavat useimmissa tapauksissa paikkaa. Päämääränä on se, että hallitsija ja hallittu pysyisivät luonnoltaan tasaveroisina eivätkä erottuisi toisistaan…Miehen ja naisen suhde pysyy kuitenkin aina samanlaisena” (lähde: Aristoteleen Politiikka-teoksen suomennettu laitos, Gummerus 1991)

    Olen siis eri mieltä Järveläisen kanssa siitä, että mies ja nainen ovat “tasa-arvoisia” enkä ihan saa tässä kiinni siitä mitä Järveläinen tässä yhteydessä tarkoittaa tasa-arvolla.

    En myöskään ymmärrä Järveläisen kirjoituksen loppua. Järveläinen kirjoittaa: “Kiero hymyni leviää huomatessani, miten jotenkin myös hölistään patriarkaalisen rakenteen huonouksista ja sitten ylistys annetaan oikein niin maar perusteellisen patriarkalle kuin vain Vikström voi olla. Ehkä patriarkaalisen rakenteen hajottaminen on jonkin verran vaikeampaa kuin näyttää.”

    Siitä olen toki Järveläisen kanssa samaa mieltä että patriarkaalisen rakenteen hajottaminen on vaikeaa. Mutta siitä, miten Järveläinen yhdistää patriarkaalisuuden Vikströmiin, olen eri mieltä. Kysyisinkin Järveläiseltä, että missä mielessä Vikström on hänen mielestään “niin maar perusteellinen patriarkka”? Itse ajattelen, että patriarkkoja on sellaisissa järjestelmissä joissa vallitsee hierarkkia miesten ja naisten välillä, esimerkiksi ortodoksikirkossa, jossa naiset eivät voi nousta johtavimmissa asemissa toimivien pappien/patriarkkojen kanssa tasavertaiseen asemaan. En pitäisi Vikströmiä patriarkkana. Hän on Suomen piispakunnan historiassa poikkeuksellinen hahmo sukupuolten tasa-arvon ja naispappeuden -ja piispuuden edistäjänä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Huomio! Korjaus äskeiseen kommenttiini. Kommenttini keskivaiheilla on yhden lauseen kappale: “Olen siis eri mieltä Järveläisen kanssa siitä, että mies ja nainen ovat “tasa-arvoisia” enkä ihan saa tässä kiinni siitä mitä Järveläinen tässä yhteydessä tarkoittaa tasa-arvolla.”.

      Tarkoituksenani oli kirjoittaa, että olen eri mieltä Järveläisen kanssa siitä, että mies ja nainen ovat ARISTOTELEELLÄ tasa-arvoisia enkä ihan saa tässä kiinni siitä mitä Järveläinen…jne.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkko Järvinen sanoo:

    Suuri ongelma onkin siinä, ettei Raamatun opetuksesta pidetä kiinni. Kun katsomme Ruotsin esimerkkiä, jota meillä tahdotaan matkia. Tilastojen mukaan Ruotsin mallissa, kirkossa käviöiden määrä ei ole kasvanut, vaikka odotukset olivat toiset. Uuspakanuus (piru) on kaiken takana, mikä vaivaa koko Eurooppaa. Pappien ja piispojen pitäisi nähdä totuus, ja myöskin koko kansan, ja nöyrtyä rukoilemaan viisautta tähän kuolleeseen tilaan. Raamattun sanaa ei ole lupa muotoilla ihmisen “korvasyyhyn mukaan” mielihalujen mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Luojan kiitos ettei kaikista Raamatun opetuksista ja käskyistä ja kielloista pidetä enää kiinni. Millainen Euroopa oli silloin kun Raamattu vielä otettiin kirjaimellisesti? Syntisen naisen kurkkuun valettiin sulaa lyijyä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkko Järvinen sanoo:

      Seppo Heinola. Tänäpäivänä Raamatun opetus on ajantasalla?. Kaikesta huolimatta on pappeja, jotka eivät usko Jeesuksen neitseestä syntymään. Armoa julistetaan ilman Jeesusta. Syntejä ei uskalleta julistaa synniksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Järvinen, ko neitseestä syntymisessä on kysymyksessä varsin tulkinnanvarainen heprean sana alma (nuori nainen) ja lisäksi kyse on myös sanontojen tarkoituksista. Neitsyitä kun tulee rakskaasi maailmassa miljoonitain joka päivä. Tosin he eivät ole sitten enää neitsyitä. Kolmanneksi neitsyiksi (partehenos) kutsuttiin myös eräitä teppelipalveluksissa olleita naisia eikä sanonta tällöin vitannut immenkalvon eheyteen, pikemminkin päinvastoin…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkko Järvinen sanoo:

      Seppo. Jos epäuskosi olisi totta, niin Jeesuskaan ei olisi Jumalan Poika. Sillon pohja putoaisi Kristinuskosta ja tämä kaikki olisi turhaa.

      Tiedätkö, kuinka paljon Jeesus puhui ja teki sellaisia ihmetekoja, joita ihminen ei voi tai pysty tekemään. Joh.14:1- 6 jossa Jeesus menee .valmistamaan meille sijaa.

      Kaikkien muiden Jumalien edustajat on kuopattu ja haudattu, paitsi Jeesus, ja Hän on tuleva takaisin hakemaan meidät täältä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Järvinen: “Jeesuskaan ei olisi Jumalan Poika. Sillon pohja putoaisi Kristinuskosta ja tämä kaikki olisi turhaa.”

      Niinpä. Jospa asia onkin juuri noin kuin kuvasit.

      Järvinen: “Tiedätkö, kuinka paljon Jeesus puhui ja teki sellaisia ihmetekoja, joita ihminen ei voi tai pysty tekemään.”

      “Teki” tai “kerrotaan tehneen”. Noiden käsitteiden välillä on melkoinen ero. Jos jonkin ikivanhan opuksen taruja alkaa pitää kirjaimellisena totuutena, niin silloin ihan yhtä tosina tapahtumina voi pitää vaikkapa Kalevalan kertomuksia.

      Järvinen: ” ja Hän on tuleva takaisin hakemaan meidät täältä.”

      Kunhan ei kävisi niin kuin Samuel Beckett’in tragikomediassa “Huomenna hän tulee”, jossa kaverukset Vladimir ja Estragon odottavat salaperäistä Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Järvbinen: “Kaikesta huolimatta on pappeja, jotka eivät usko Jeesuksen neitseestä syntymään. ”

      Juu, niin on ja heitä on paljon. Lähes puolet kkaikista papeista ja joka toinen naispappi.

      https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=vain+joka+toinen+naispappi

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Silti ihmetellään, miksi virkakysymys merkitsee.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Laila Auvinen sanoo:

    Hyvä Sari Roman-Lagerspetz

    Näin hieman vaivaa kirjautuakseni tälle palstalle, joten vastaukseni viipyi. Korviini jonkinverran kummalliset kommenttisi Aristoteles-tulkinnasta ja siitä sanomastani ovat sikäli kiinnostavia, että koetan hieman selventää.

    Kuten siteeraat Politiikka-teosta: “Päämääränä on se, että hallitsija ja hallittu pysyisivät luonnoltaan tasaveroisina eivätkä erottuisi toisistaan. ” Tämä pitää paikkansa hänen tulkinnastaan miehen ja naisen suhteesta, kuten kirjoitan, Aristoteleen käsitykseen sisältyy patriarkaalinen osa, joka on myös hierarkkinen. Aristoteles vei tämän näkemyksen jopa niin pitkälle, että katsoi aidon, toisiinsa sitoutuvan parisuhteen toteutuvan parhaiten vain kahden miehen syvällisessä toisiinsasitoutumuksissa, toisin kuin usein nykyisin ajatellaan väitettäessä, että antiikin kulttuuri ei tuntenut homofiilisen suhteen syvää keskinäistä sitoutumista. Aristoteles tunsikin ystävyysliiton ja siihen liittyvät rituaalit. Tietääkseni ainoastaan stoalainen koulu oli tässä modernimpi, siellä sai opiskella sukupuolesta riippumatta.

    Mitä tulee Vikströmin patriarkaalisuuteen, niin ensinnäkin hän on mies, joka on saanut asemansa sellaisena aikana, jolloin naisilla ei ollut pääsyä vastaaviin valta-asemiin. Lisäksi hän edustaa hierakkisessa positiossa sellaista mystistä perinnevaltaa, joka on kammottavaa kaikkien niiden kannalta, joiden mukaisesti sellaista ei pitäisi olla. Kyse on hierarkkisesti määräytyvästä puheenvuorosta rasitetun perinteen ja kirkollisen vallan laidoilta nyttemmin eloisaan ja vapautuneeseen tilanteeseen. Erityisempiä virheitähän hänen hienoon puheenvuoroonsa ei sisälly, vain joitakin historiallisia ohituksia (tuollaiset 1000 vuotta), jotka olisivat ehkä voineet valottaa ja itse asiassa vahvistaakin esitetyn näkemyksen taustoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Hyvä Petri Järveläinen,

      En saanut ihan selkoa siitä mitä sanoit tässä viimeisimmässä kommentissasi Aristoteleestä. Mutta tuohon Politiikka-kirjan siteeraukseen vielä palatakseni (“Päämääränä on se, että hallitsija ja hallittu pysyisivät luonnoltaan tasaveroisina eivätkä erottuisi toisistaan. ” ). Aristoteleen mukaan tasaveroisten välisissä suhteissa hallitsija ja hallittu voivat vaihtaa paikkaa. Tasaveroiset voivat kuitenkin olla vain miehiä ja vain tietynlaisia miehiä eli sellaisia joilla on hallitsemiseen tarvittava potentiaali. Naiset sen sijaan eivät voi koskaan kuulua edellä mainittuun tasaveroisten ryhmään, jossa hallitsija ja hallittu voivat vaihtaa paikaa. Naisilla ei ole sellaista harkintakykyä ja järjellisyyttä edes potentiaalisesti että he kykenisivät tähän.

      Edellä mainittu on yhtenevä patriarkaalisen kristillisen ihmiskuvan kanssa. Materiaalisessa todellisuudessa miehen ja naisen välillä on hierarkkia joka ulottuu kaikkiin elämänpiireihin. Materiaalisessa todellisuudessa yhteiskunta muodostaa “ruumiin” (eräänlaisen orgaanisen kokonaisuuden) jossa on orjia ja vapaita, miehiä ja naisia ja kaikilla on oma tehtävänsä ruumiin osina. “Jumalassa” asia on toisin (pelastuksen suhteen ja ruumiittomassa tuonpuoleisuudessa) mutta täällä maailmassa pätee erityiset luonnolliset hierarkkiset suhteet.

      Mitä tulee Vikströmiin niin nähdäkseni hän on mielestäsi patriarkaalinen esim. sillä perusteella, että hän on mies joka on saanut asemansa aikana jolloin naisilla ei ollut pääsyä vastaaviin valta-asemiin. Itse olen tästä eri mieltä. Minusta se ei vielä tee Vikströmistä – ainakaan tällä hetkellä – patriarkaalista jos hän sai valta-asemansa aikana jolloin naisilla ei ollut pääsyä vastaaviin positioihin. Jos hän olisi ollut patriarkaalinen niin hän ei kaiketi olisi pyrkinyt tarmokkaasti saamaan naisille pääsyä papeiksi. Näin hän kuitenkin teki. Minusta Vikström ei myöskään edusta “mystistä perinnevaltaa”, ainakaan sikäli, että hän pyrkii perustelemaan näkemyksiään siten (järjellisesti) että kaikki voisivat ymmärtää ne. Hän ei perustele asioita mystisiksi/järjellä tavoittamattomaksi jäävillä “ilmoituksilla” tai vastaavilla. Enkä tiedä mitä tarkoitat kun sanot: “Kyse on hierarkkisesti määräytyvästä puheenvuorosta rasitetun perinteen ja kirkollisen vallan laidoilta nyttemmin eloisaan ja vapautuneeseen tilanteeseen”

      Mutta sikäli olen samaa mieltä kanssasi – ainakin piispuudesta ja myös kirkkoherrojen asemasta noin yleisellä tasolla – että se on nykyisellään edelleen osa sitä vanhaa hierarkkista, autoritääristä huoneentaulujen maailmaa minne kuuluivat myös miesten ja naisten välinen hierarkkia ja epädemokraattinen hallinta muutenkin. Itse kannatan piispan ja kirkkoherran viran määräaikaisuutta ja sitä että näitä valtapositioita demokratisoitaisiin. Piispoilla & kirkkoherroilla on liikaa epädemokraattista valtaa jota ei valvota juuri ollenkaan

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Yllä oleva Laila Auvinen johtuu siitä, että kirjautuminen kysyi lempinimeä ja viskasin siihen tuollaisen. Kommentti on siis minun kirjoittamani, joten ei syytä hämmennykseen:)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    “Esimerkiksi nykyisessä Suomen avioliittolaissa avioliitto on ensisijaisesti talous- ja perintösuhde.”

    Niinpä. Yhdessä oleminen, rakastaminen, lasten tekeminen ja saman katon alla perheenä asuminen onnistuvat nykyään mainiosti ilman avioliittoakin.

    Suomen avioliittolaki ei tunne viittauksia minkään sorttisia uskontoja kohtaan. Suomessa on siis lain mukaan vain yhden sorttinen avioliittoinstituutio ja sen nimi on “avioliitto”. Mitään kristillistä tai muunkaan uskonnon mukaan määriteltyä avioliittoa ei ole. Ja Suomessa on ollut tapana toimia ja elää Suomen lakkien mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      “Suomen avioliittolaki ei tunne viittauksia minkään sorttisia uskontoja kohtaan.” Tällä kohdin olet toki väärässä. Lue avioliittolain 14 § 2 momentti, 16 § 1 momentti ja 17 §.

      Lisäksi kannattaa lukea lain ja lakimuutosten esipuheet. Suomen lainsäädäntö tunnustaa avioliiton, paitsi yhteiskunnallisena instituutiona, myös sen uskonnollisen merkityksen eri uskontokunnissa ja siihen liittyvät erilaiset uskonnolliset riitit maamme perustuslain takaaman positiivisen uskonnonvapauden hengessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kivimäki. Tarkoitin tietysti sanoa, että avioliittolaki ei edellytä avioliittooon vihittäviltä minkään sorttisen uskonnon tunnustamista tai uskonnollisia rituaaleja. Näin ollen ei ole olemassa erikseen kristillisiä, hindulaisia tai millään muullakaan uskonnollisella etuliitteellä varustettuja avioliittoja. On vain instituutio nimeltään “avioliitto”.

      Avioliittolaki ei edellytä myöskään jälkeläisten tekemistä jolla usein yritetään perustella vain ja ainoastaan miehen ja naisen välinen heteroavioliitto. Avioliittolaki ei myöskään aseta avioliittoon vihittäville yläikärajaa, joten esim. hedelmällisyysiän ylittäneet naisetkin voivat avioon mennä vaikka on jo itsestään selvää, etteivät he enää voi sukua jatkaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Avioliittolaki ei edellytä myöskään jälkeläisten tekemistä jolla usein yritetään perustella vain ja ainoastaan miehen ja naisen välinen heteroavioliitto.”

      -Ei, avioliittoa miehen ja naisen välisenä EI ole yritetty perusteltu sillä, että siinä “edellytettäisiin” jälkeläisten tekemistä. Vai kuka sitä on noin perustellut? 🙂 Rakennat olkiukkoa ja pidät siitä kiinni.

      Etkö tosiaan ole ymmärtänyt, että näin ei kukaan väitä. (En ainakaan itse ole huomannut.) Avioliiton tarkoitus yhteiskunnallisena instituutiona on ollut kanavoida syntyvyys tapahtuvaksi miehen ja naisen (biologisen äidin ja isän) vakiintuneen parisuhteen kautta. Heteroparien on aiemmin juuri tästä syystä edellytetty menevän naimisiin, jotta lapsia ei syntyisi “au-lapsina”, joita on myös rumasti “äpäriksi” kutsuttu.

      Avioliittolaki ei _edellytä_ lasten tekemistä. Tuliko se nyt riittävän selvästi sanottua?

      Avioliitto on instituutiona ollut olemassa juuri siksi, että lapsia vain tuppaa syntymään kun mies ja nainen ovat seksuaalisessa suhteessa. Avioliiton kautta ei voida kontrolloida kuka on kenenkin kanssa, mutta voidaan määrittää mikä on avioliitto, jotta se täyttää tarkoituksensa.

      Miksi arvelet, että avioliittolaissa on kielletty lähisukulaisten avioituminen erikseen? On turha väittää, ettei avioliitto ole millään lailla liittynyt luonnolliseen lisääntymiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Kuten olen ehkä sanonutkin, niin henkilökohtaisesti en pitäisi mitenkään vaarallisena jos samaa sukupuolta olevat parit voisivat mennä naimisiin samoin perustein kuin iäkkäät, eli hedelmällisen iän ohittaneet.

      JOS lakiin kirjattaisiin lapsen oikeus isään ja äitiin ja lopetettaisiin “itsellisten naisten” ja naisparien “hedelmöityshoidot”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tuo edellinen siis puhtaasti yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna.

      Hengellisessä, teologisessa ja kristillisessä merkityksessä avioliitolla on syvempää tarkoitusta, joka perustuu juuri mieheydelle ja naiseudelle, siten että mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan luoman ihmisen kokonaisuus.

      Jos avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona joskus katoaa, mitä pidän hyvinkin mahdollisena, niin tämä kuitenkin pysyy. Sitten avioliitolla ei ole enää juridista merkitystä, mutta hengellinen ja teologinen sisältö ei muutu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      kimmo wallentin

      kuten jo kertaalleen totesin, Suomessa valtiovalta tunnustaa avioliiton uskonnollisen kontekstin, olipa se sitten kristillinen, islamilainen tai vaikkapa buddhalainen. On siis täysin relevanttia keskustella avioliiton merkityksestä erikseen sekulaarissa kontekstissa ja sitten jonkin uskonnon kontekstissa.

      Silloin ilmiselvästi keskustellaan aiheesta uskonnollisessa kontekstissa, on käytännössä katsoen trollaamista tulla väliin väittämään etteikö tätä kontekstia olisi edes olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Suomen avioliittolaissa puhutaan ainoastaan “avioliitosta”, minkään sorttisella uskonnollisella etuliitteellä varustettua avioliittoa (kuten esim. “kristillinen avioliitto”) siellä ei mainita eikä määritellä. “Avioliittoon” vihkioikeus voi tokki olla, kuten laissa määritellään myös eri sorttisilla uskonnollisilla yhteisöillä ja kirkoilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Sari W.: Nyt todistat kyllä itseäsi vastaan.

      Olet täällä usein esittänyt mielipiteen, että avioliittoon sisältyy lisääntymisen mahdollisuus ja että tiettyjä elimiä saa käyttää vain tiettyyn tarkoitukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Hyvä Sari!

    Tuo jutussani oleva Aristoteleen käsityksen kuvaus oli suurinpiirtein referaatti siitä, miten Juha Sihvola teoksen Politiikka ensimmäisen kirjan selityksissä esittää asian myös joihinkin Nikomakhoksen etiikan kohtiin viitaten. Selityksen mukaan Aristoteles ei ajattele, että naiselta puuttuisi rationaalisia tai harkinnallisia kykyjä ollakseen hallitsija. Sen sijaan häneltä puuttuu “päättäväisyyttä”. Näin ei tietenkään nykyisin ajatella “päättäväisyyden” osalta.

    Patriarkaalisuus liitetty Vikströmin persoonaan on tietysti eri asia kuin liitettynä hänen asemaansa. Edellisen osalta en tietenkään ota mitään kantaa, muuta kuin sen verran, että arvostan häntä ja hänen ajatuksiaan kovasti. Jälkimmäinen muistuttaa sitä, mitä nykyisin sanotaan patriarkaaliseksi rakenteeksi. Itse en ole kovin innostunut operoimaan tähän “patriarkaaliseen rakenteeseen” liittyvän keskustelun termein. Mielestäni epätasa-arvoon liittyvät kysymykset,menneiden aikojen maskuliinisten mielteinen höpöt sovellukset organisaatioissa jne. on parempi käsitellä suoraan niiden nimikkeillä, mutta ne eivät edellytä näin monimuotoisen ilmiön kategoriaa avuksensa. Kaiketi on ongelmatonta patriarkaalisuutta ja ongelmallista patriarkaalisuutta, mutta maailman ongelmilla on kyllä aivan omat nimensä ilman viittausta tällaiseen tarkastelutapaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Itse asiassa patriarkaalisten rakenteinen antropologisen tarkastelun rinnalla tulisi tarkastella rinnalla myös matriarkaalisia ja matlineaarisia -rakenteita. Perheen tasolla patriarkaalisilla rakenteilla on pyritty kompensoimaan sen luontainen matlineaarisuus ja sitä kautta sitomaan miehet perheeseen ja heimoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Minä olen ymmärtänyt että kristillisessä avioliitossa, määritellänpä se alkavaksi historiallisesti milloin hyvänsä, on aina ollut yksi muuttumaton elementti: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Käsittääkseni se on ollut yhteiskunnallisestikin enimmäkseen se muuttumaton seikka vuosituhansien ajan. Se on ollut kautta historian melkeinpä ainoa instituutio jossa miehiä ja naisia on liitossa yhtä paljon. Tulevat tasa-arvo-ongelmat tulevat liittymään siihen, että yhteiskunnan perustavassa liitossa ei enää ole tarvetta 50-50 suhteelle (ploygamiakaan ei muuta tätä, sillä siinäkin yksi mies oli naimisissa kunkin vaimonsa kanssa eivätkä vaimot keskenään, samoin kuin matriarkaalisissa suhteissa). Tämä kevyenä profetiana. Siis lähinnä siitä, että tasa-arvo ei ole hyvin määritelty käsite ja jos sitä vain mekaanisesti toitotetaan joka paikkaan, niin se joutuu ristiriitaan itsensä kanssa.

    Patriarkaatti…. sitähän on purettu menestyksekkäästi mm. sosiaali- ja terveysministeriössä. Kyseisen ministeriön tasa-arvoyksikön (TASY) – henkilöstössä on 17 naista ja 1 mies. Siis tasa-arvoyksikössä…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salla Tyrväinen sanoo:

    Heuristisena ja analyyttisenä käsitteenä patriarkaatti voidaan pelkistetysti käsittää isän tai patriarkan valtana tai miesten valtana ylipäätään. Esimerkiksi kuitenkaan Elisabeth Schüssler Fiorenza ei käsitä patriarkaattia sukupuoleen perustuvana valtana, vaan aristotelisen mallin mukaisen patriarkaalisen taloudenpidon kaltaisena esänvaltana.Sen mukainen emännän ja orjattaren suhde, tai talon isännän suhteet orjaansa tai alaikäiseen poikaansa vertautuvat siihen miten seksismi, rasismi, luokkavalta, militarismi, imperialismi ja luonnonhallinta ovat patriarkaatin rakenteellisia komponentteja, jotka nojaavat toisiinsa ja vahvistuvat toisistaan. Patriarkaalisuus antaa kriteerin, jolla dualistisista käsitepareista valitaan arvokkaampana pidetty (mies-nainen, hetero-homo jne.). Australialaisen filosofin Elisabeth Groszin ajattelussa patriarkaalisuus on rakenne, joka konkreettisten ja yksittäisten seksististen tekojen yllä ja taustalla arvottaa maskuliinisuuden positiivisesti ja feminiinisen negatiivisesti. Patriarkaalisuus organisaation rakenteellisena moodina asetata miehet ja naiset, heterot ja homot eri asemiin sosiaalisissa, taloudellisissa ja persoonienvälisissä suhteissa. Latenttina rakenteena se ei koostu empiirisistä toiminnoista, muta tarjoaa kontekstin ja merkityksen seksistisille eriarvoistuksille. Seksismillä tarkoitetaan tässä syrjintää sukupuolen tai sukupuolisen suuntauksen perusteella (sex>seksismi; vrt. race>rasismi). Patriarkaalisuus on läntisessä kontekstissa ennen kaikkea feministinen käsite. Se tulee erottaa varhaiskirkon ja idän kirkon patriarkkoihin liittyvästä vallasta, oli tuo valta patriarkaalista feministisestä näkökannasta tai ei. John Vikström nimenomaan ei edusta patriarkaalisuutta feministien tarkoittamassa negatiivisessa mielessä, vaan pikemminkin pyrkii perkaamaan patriarkaalisuutta kirkon rakenteista. Yksilön kannalta vihkimisessä siunausta olennaisempi on usein käsitykseni mukaan Jumalan kasvojen edessä annettu uskollisuuden ja rakkauden lupaus. Lupauksen teologiaa ja merkityksiä olisi syytä avata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.