Olen seurannut keskustelua kirkollisesta vihkimisestä hämmentyneenä ja tullut siihen tulokseen, etten sovi mihinkään porukkaan. Tiivistäen toivon liberaalia lopputulosta konservatiivisilla argumenteilla. Mitä tämä sitten tarkoittaa, se vaatii hieman laajempaa avaamista.
Ensinnäkin keskustelua on käyty paljon siitä, mikä on avioliittoon vihkimisen tarkoitus ja historia. Siinä on korostunut usein näkökulma, jonka mukaan avioliitto ei ole sakramentti, vaan yhteiskunnallinen instituutio ja siksi luterilaisen kirkon tulisi vihkiä kaikki parit, jotka yhteiskunta tunnustaa.
Samoin on käyty keskustelua siitä, salliiko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen säädöspohja vihkimisen vaiko ei. Tässä keskustelussa on noussut esiin ajatus siitä, että koska kirkkolaki ja -järjestys eivät määrää vihittävien sukupuolia, tulisi samaa sukupuolta olevien vihkimisen olla mahdollista. Tässä ajattelussa kirkkokäsikirjaan kuuluvalla toimitustenkirjalla, joka sekä avioliittoonvihkimisen että avioliitonsiunaamisen kohdalla puhuu vain eri sukupuolta olevista pareista, ei näyttäisi olevan merkitystä.
Tätä linjaa en voi seurata. Minusta siinä uhrataan kirkon uskonnonvapauteen kuuluva itsemääräämisoikeus valtiollisen lainsäädännön alle, eikä ymmärretä sitä, että kristillisen uskon kannalta yhteiset rituaalit ja symbolit kuten vihkikaava ovat lopulta paljon valtiollista lainsäädäntöä merkityksellisempiä. Kirkon uskosta ei päätetä Arkadianmäellä.
***
Tähän saakka argumentaationi näyttäisi siis johtavan melko konservatiiviseen lopputulokseen, mutta tässä ei suinkaan ole kaikki. Päinvastoin toivoisin voivani vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja hyvistä teologisista syistä. Tässä kohden joudumme paneutumaan hieman syvällisemmin sakramenttiteologiaan, jonka näkökulmasta avioliitto on kristillisenä mysteerinä paljon avioliittoon vihkimisen kaavaa ja yhteiskunnallista toimitusta vanhempi.
Jos luemme vaikkapa Paavalin 1. Korinttolaiskirjettä, käy siitä selvästi esiin ajatus siitä, kuinka aviopari tulee yhdeksi lihaksi, on yhtä kokonaisuutta. Paavalin puhe ruumiista laajenee yksittäisestä ruumiista Pyhän Hengen temppelinä (1.Kor. 6:19) aviopuolisoiden toistensa jakamiin (1.Kor. 7:1-5) ja pyhittämiin ruumiisiin (1.Kor 7:12-15), ehtoolliseen osallisuutena Kristuksesta (1.Kor. 11:23-29) ja kirkkoon Kristuksen ruumiina (1.Kor. 12:12). Tätä lukiessa syntyy selvä käsitys siitä, kuinka pariskunta muodostaa yhden kokonaisuuden yhteisen elämänsä kautta ja liittyy uskonsa kautta Kristuksen ruumiiseen.
Myöhemmin tämä kokonaisuus on tunnustettu avioliittoonvihkimisen kautta, jossa pari on tuotu kiitoksella Jumalan eteen ja pyydetty heidän liitolleen Jumalan siunausta. Kuitenkin vaikkapa katolisen teologian mukaan avioliitto on aina ollut sellainen sakramentti, jonka pariskunta itse tekee toisilleen, ei pappi pariskunnalle. Luterilaisille taas avioliitto ei ole sakramentti, koska se ei täytä luterilaisten sakramenteille asettamaa muita kristittyjä tiukempaa määritelmää, mutta silti lienee paikallaan luterilaisittainkin puhua ainakin kirkon pyhästä toimituksesta ja Jumalan salaisuudesta ihmisten parhaaksi.
***
Tämä on nyt kohta, jossa käännyn taas niin sanotusti liberaalimpaan suuntaan. Tunnen hyvin myös ne kohdat, joissa Raamatussa puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä ja vastaavista. Minusta nuo kohdat eivät kuitenkaan viittaa nykyiseen samaasukupuolta olevien tasavertaisiin parisuhteisiin vaan vaikkapa väkivaltaan, prostituutioon tai epäjumalanpalvelukseen. Siinä mielessä siis noita kohtia on turha käyttää nykyisiä samaa sukupuolta olevia pareja vastaan. Kyse on aivan eri ilmiöistä.
Samalla tavalla tulkitsen, että sukupuolen ja seksuaalisuuden ymmärtämisemme on kehittynyt huomattavasti raamatunajan tilanteesta. Nykyään tiedämme, että vaikkapa sukupuolisuus ei ole vain binäärinen ’kyllä’ tai ’ei’ -jako, vaan paljon monimutkaisempi asia. Niinpä puhtaan komplementaariset mies-nais -jaottelut eivät tee oikeutta ihmiselämän moninaisuudelle sellaisena, kuin se oikeasti ilmenee.
Myös avioliiton ymmärryksemme on kasvanut ja muuttunut siten, että se pitää sisällään muitakin kuin sukupuolten komplementaarisuuteen tai suvunjatkamiseen liittyviä piirteitä. Tämän ymmärryksen perusteella näemme avioliiton nykyään sellaisina, että siihen kuuluu vaikkapa puolisoiden välinen rakkaus, keskinäinen huolenpito ja tasavertainen kumppanuus lasten hankinnan ja kasvatuksen ohella. Näin ollen vihimme avioliittoon ja tunnustamme avioliitoksi myös sellaisia eri sukupuolta olevia pareja, joilla ei ole aietta tai mahdollisuutta hankkia lapsia. Tässäkin luterilainen käsitys eroaa vaikkapa roomalais-katolisesta, jonka mukaan avioliittoon kuuluu lasten hankkiminen.
Luterilaisen käsityksen mukaan lasten hankkiminen on vain yksi avioliittoon kuuluvista piirteistä, mutta kaikkia näitä piirteitä tai säikeitä ei välttämättä tarvita oikeaan avioliittoon. Tässä kohden avioliittoa olisi hyvä tarkastella samaan tapaan kuin vaikkapa olemme viimeaikaisissa ekumeenisissa keskusteluissa tarkastelleet piispuutta. Sen suhteen olemme tunnustaneet, että viran täyteyteen kuuluu monia erilaisia säikeitä, mutta virka voi olla olemassa myös tilanteissa, joissa kaikki säikeet eivät toteudu tai ole mahdollisia. Tämä sama periaate kuuluu minusta myös avioliittoon. Avioliitto voi olla oikea, vaikkei siinä olisi kaikkia mahdollisia piirteitä, jotka avioliitto voi joillekin toisille pareille mahdollistaa. Jumalan siunaukset ovat moninaiset, mutta eivät kaikille samanlaiset tai kuten Paavali kirjoittaa: ”Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.” (1.Kor. 7:7)
***
Kaiken tämän pohjalta tunnistan samaa sukupuolta olevien pariskuntien parisuhteessa samanlaisen Paavalin (ja Jeesuksen) kuvaamaan yhdeksi lihaksi tulemisen kuin miehen ja naisen välisessä parisuhteessa, vaikka kyseessä onkin samaa sukupuolta oleva pari, eikä mies ja nainen niin kuin pyhissä kirjoituksissamme puhutaan parisuhteista oman aikansa kieltä käyttäen. Tässä mielessä uskon, että elinikäisissä toisiinsa sitoutuneissa rakkaudellisissa suhteissa elävät samaa sukupuolta olevat kristityt parit elävät jo nyt sakramentaalisessa suhteessa toistensa kanssa samalla tavalla kuin vastaavissa parisuhteissa elävät vastakkaista sukupuolta olevat parit. Kyse on rakkaudesta, Jumalan suuresta salaisuudesta ja lahjasta, osallisuudesta Kristuksen ruumiiseen, jossa on ”yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:28) Tämän uskon salaisuuden täysi ymmärtäminen vain näyttäisi vaativan kristityiltä hyvin paljon aikaa.
Näillä perusteilla olisin siis valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon samoilla ehdoilla kuin vihimme eri sukupuolta olevia parejakin, jos kirkko tekisi tässä asiassa sen mahdollistavan päätöksen, mutta en kuitenkaan ennen sitä. Miksi sitten näin? Tämä liittyy siihen, miten ymmärrän pappeuden ja kirkon olemuksen. Minä en pappina omista omaa virkaani, vaan olen saanut sen kirkolta voidakseni palvella sitä. Siksi en katso pappina voivani toimia kirkon tahtoa vastaan, joka on minusta selvästi sanoitettu nykyisessä kirkkokäsikirjassa. Jos ja kun käsikirjaa tai sen tulkintaa vihkikaavan osalta muutetaan, tilanne muuttuu. Siihen saakka jaan kirkon taakan olla vihkimättä, mutta työskentelen sen hyväksi, että kaikki parit voitaisiin vihkiä samoilla ehdoilla täyteen kristilliseen avioliittoon, eikä sen mihinkään puhtaasti yhteiskunnalliseen kevytversioon.
Mika K T Pajunen
Julkaisin oheisen kirjoituksen 8.2.2017 uuden avioliittolain voimaan astumisen kynnyksellä Facebookissa. Nyt kun asia on tullut uudelleen ajankohtaiseksi kahden minulle tärkeän emerituspiispan sekä heitä seuranneiden muiden puheenvuorojen myötä, ajattelin ottaa tämän argumentin uudelleen esiin.
Kaikkea sitä kristinuskon nimissä kehdataankin julkaista. Eikö olisi selvempi olla rehellisesti vaan muuta.
Erinomaista pohdintaa, joka ei tietenkään kaikille avaudu.
Todella fiksu ja hyvin perusteltu kanta. Mutta mitä fiksumpaa sitä ärhäkämmin palstan monostatokset reagoivat…
Oikein hyvin perusteltu kannan otto. Siitä tuli mieleeni se kun Martin Luther King oli tapaamassa presidentti Kennedy ,niin Kennedy sanoi :”En voi nyt mutta lakeja mutta pakottakaa meidät muuttamaan lainsäädäntöä”.
Eli alhaalta tulevan paineen ylöspäin on tultava kriittisen pisteeseen jotta lakia muutettaisiin vastaamaan uutta todellisuutta.
Mielestäni on oikein, että kirkossa odotetaan vielä jonkun aikaa muodollisten ohjeiden kanssa, jotta tilanne kypsyisi siihen pisteeseen että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.
”Minusta nuo kohdat eivät kuitenkaan viittaa nykyiseen samaasukupuolta olevien tasavertaisiin parisuhteisiin vaan vaikkapa väkivaltaan, prostituutioon tai epäjumalanpalvelukseen. Siinä mielessä siis noita kohtia on turha käyttää nykyisiä samaa sukupuolta olevia pareja vastaan. Kyse on aivan eri ilmiöistä.”
Tässä tulee esille teologin heikko argumentaatio. Jos tuntisi vähän historiaa olisi paljon helpompi kirjoittaa totuuden mukaisesti. Paavali tunsi hyvin roomalaisen, kreikkalaisen ja juutalaisen maailman.
Aikakausien historiaa tunteva pystyy aika helposti sanomaan, että Vanhan Testamentin aikaan pakanaheimojen temppeleissä tarjottiin palvelua, jossa yhtymällä mieheen sai paremman viljasadon. Aikakauden kulttuuriin kuului myös että sotaretkellä olevat miehet nöyryyttivät tappion kärsinyttä joukkoa raiskaamalla miehiä. Ja antiikin Kreikan useasti mainitut ”homosuhteet” olivat naimisissa olevan aikuisen miehen ja alaikäisen oppipojan välisiä.
Ei vaadita suurta päättelyn lahjaa ymmärtääkseen, että puhutaan eri asiasta kuin kahden tasaveroisen kumppanin välisestä parisuhteesta.
Joskus pienikin on liian suuri.
Ei tässäkään blogissa ole teologisia perusteita löydettävissä tuolle “ laajennetulle
avioliittokäsitykselle” muuta kuin tuo lähimmäisenrakkauden periaate, kuten monissa muissa vastaavissa kirjoituksissa. Sinänsä kaunis periaate, mutta ei se tee tyhjäksi Kristuksen sanaa: (Matt19) ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”. (Gal. 3:28) käsittelee sensijaan selkeästi uskonvanhurskautta, ei avioliittoa. Mitä uskonvanhurskauteen tulee, niin siitä olen samaa mieltä, että ”tämä uskon salaisuuden ymmärtäminen vaatii kristityiltä paljon aikaa.”
”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”.
Tyypillistä kontekstistaan irrotettua Raamatun väärinkäyttöä. Kun kyse on avioerosta koskien miestä ja vaimoa tietysti Jeesus vastaa tähän asetelmaan. Ei kysymys eikä vastaus kaikkia mahdollisia sivulauseita kattanut.
Seppo, vaan ei ole kontekstista irroitettua. Viittahan Jeesus sanoissaan luomiseen. Kenet Jumala loi? Miehen ja naisen. Kuka tulee lihaksi? Mies ja nainen. Siitähän tässä on kysymys. Muunlaisista
sukupuolista ei ole lupausta, että he tulisivat lihaksi.
…lisäksi, minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Jumala on yhdistänyt miehen ja naisen, ei muita.
Miehiä ja naisia ne ovat homotkin ja kuten sanottu, ei Genesiskään kaikkia detaljeja kerro vaikka kertookin alkuadamilla olleen sekä pippelin että pimpin.
Jeesus johtaa Genesiksestä kannan avioeroon, (Tästä Jeesuksen kannasta kirkko ja uskovat eivät näe mitään syytä olla poikkeamatta… joku fundamentalistipappi on liekö kolmatta kertaa naimisissa?) eikä ota kantaa spn. avioliittoihin.
Luet siis Jeesuksen sanontaa enemmän kuin siinä asiayhteys huomioiden on.
Seppo, asiayhteyden huomioonottaen Jumala on yhdistänyt nimenomaan miehen ja naisen. Eikö tuo ole tekstin perusteella varsin selvä. Hän ei ole yhdistänyt miestä ja miestä tai naista ja naista. En ainakaan minä ole mistään VT:n tai UT:n tekstistä tuollaista lupausta löytänyt.
Juu, etkä löydä seiväshypyn sääntöjä korkeushyppypaikalta vaikka molempia harrastetaan samalla urheilukentällä ja molemmat ovat hyppylajeja ja vaikka sama mies osallistuu molempiin.
Seppo, ei nyt kaiketi ole niin, että kun argumentit loppuvat, täytyy siirtyä eri pelikentälle. Mielestäni sinulla riittää kapasitettia parempaankin analyysiin.
Jeesus ”Heille minä puhun vertauksin, mutta teille minä selitän kaikki…”
Opetuslapset kysyivät, miksi puhut vertauksin? ”Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä…”
“Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä…”
Siis pelastus onkin varattu vain älykkäille ymmärtäväisille ja ymmärtämättömät tyhmät joutuvat helvettiin, että niin.
Mika Pajusen kirjoitus osoittaa, että myös tunnustususkolliset kristityt voivat päätyä hyväksymään samansukupulisten parien kirkollisen vihkimisen tai siunaamisen Vaikka ymmärränkin tätä argumentaatiota, olen kuitenkin toisella kannalla. Päättelyketjussa on nimittäin kaksi heikkoa kohtaa, joissa tulkinta voi johtaa myös pitäytymään tähänastisessa käytännössä. Ensinnäkin niin viitatut Korinttilaiskirjeen kohdat kuin muutkin avioliittoa koskevat raamatun kohdat, myös Jeesuksen opetuksia koskien, ovat kirjoitetut tilanteessa, jossa yli kaikkien uskonnollisten rajojenkin pidettiin itsestään selvyytenä ja itse avioliiton määritelmäänkin kuuluvana sitä, että se on yksinomaan miehen ja naisen välinen liitto. Sama koskee myös kirkollista vihkimistä koskevien säädöksien syntytaustaa, nekin on siis kirjoitettu pitäen itsestäänselvyytenä sitä, että kyse on miehen ja naisen välisestä liitosta. Toisekseen ajatus siitä, että apostolisten ohjeiden kielteinen kanta homoseksuaalisiin suhteisiin voitaisiin rajata vain prostittution yms. piiriin on käsittääkseni kestämätön. Pakanallisessa hellenismissä homoseksuaalisuus oli hyväksyttyä, jopa ihannoituakin, aivan kuten nykyisinkin. Apostolisen ajan kristinusko oli tässä kohdin kuten monessa muussakin asiassa vastakulttuuria, ja useita hellenistisen elämäntavan piirteitä pidettiin kristilliseen elämäntapaan soveltumattomina. Nykyisenäkään aikana ei se, että valtiovalta suhtautuu aiempaa hyväksyvämmin homoseksuaalisuuteen ja mahdollistaa samansukupuolisten parien rekisteröitymisen, merkitse sitä, että kirkkoa velvoitettaisiin vihkimään ylipäänsä yhtään ketään vastoin raamatun sanomasta nousevan etiikan ihanteita.
Pitäisi rehellisesti vaan myöntää, että kyseessä on paluu pakanalliseen kulttuuriin ja lakata sekoittamasta lainkaan kristinuskoa näihin.
> Pakanallisessa hellenismissä homoseksuaalisuus oli hyväksyttyä, jopa ihannoituakin, aivan kuten nykyisinkin.
Nyt kyllä taas hieman sotketaan tarua ja todellisuutta. Samuli Kettunen näköjään osti tämän heti, pitipä se paikkaansa tai ei, kunhan viesti on vain mieleinen. On vähän älyllisesti epärehellistä lähteä tällä tavoin keksimään mielisiään ”faktoja”.
Raamatun kirjoituajan yhteiskunnissa seksuaalisuudella oli hyvin erilainen rooli kuin nykypäivänä. Temppelissa käytiin yhtymässä palveluspoikaan paremman viljasadon toivossa. Useiden epäjumalien palvomiseksi järjestettiin seksiriittejä, kimppakivaa jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua.
Jos sitten mennään Sahaman viittaamaan hellenismiin Jeesuksen syntymää edeltäville vuosisadoille, on totta että ateenalaiseen kulttuuriin liittyy piirteitä, joita voisi pikaisella vilkaisulla väittää homoseksuaalisuudeksi. Argumentti ei kuitenkaan kestä, jos sitä katsoo pintaa syvemmälle.
Hellenistisessä, samoin kuin sitä seuranneessa Rooman valtakunnan kulttuurissa, elettiin voimakkaasti patriarkaalisen moraalikoodiston mukaan. Kulttuurissa oli mies, jonka kuului yhtyä. Ja kulttuurissa oli nainen, johon kuului yhtyä. Sukupuoli nähtiin roolina seksiaktissa. Patriarkaalisen kulttuurin miehelle, uskonnosta riippumatta, oli häpeäksi olla väärän sukupuolen roolissa.
Ateenasa mies yhtyi nuoreen poikaan. Rooman kulttuurissa mies yhtyi vankiin, orjaan tai prostituoituun. Aikakauden kulttuurissa ei todellakaan hyväksytty, puhumattakaan että olisi ihannoitu, kahden vapaan miehen välistä seksiä. Patriarkaalisen kulttuurin miehelle seksiaktin passiivinen rooli olisi ollut häpeällinen.
Aikakauden kulttuurissa miehuus tarkoitti penetraation aktiivista roolia. Passiiviseen rooliin kelpasi vain alempiarvoinen eli vanki, orja, lapsi tai nainen.
Joskus täällä eräs Jusu puheli samantapaisia. Olipa tuo miten hyvänsä, ainakin apostolit liittää nämä asiat pakanalliseen menoon, josta meidät on nostettu Evankeliumin arvon mukaiseen menoon.
Mikko, hellenismillä viittaan siihen kreikkalaisen vaikutuksen alaiseen ja kreikankieliseen kulttuurimuotoon, joka syntyi Aleksanteri Suuren valloitusten myötä ja vaikutti Rooman valtakunnan itäisessä puoliskossa aina imperiumin jakaantumiseen saakka ja sen jälkeenkin, tosin kristillistyneenä Bysantin valtapiirissä.