Kadotus katoaa
Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa - ei sen enempää - että lopussa huomaamme ettei helvetissä ole ketään.
Kallistos Waren edustama toiveikas asenne on yhä yleisempi ortodoksisessa teologiassa.
Puhe ikuisesta piinahelvetistä on vähenemässä. "Ikuista helvettiä ei voida avoimesti hylätä, mutta se voidaan unohtaa kuoliaaksi", on arvioitu.
Ilmiö on ilmeinen myös ortodoksisessa kirkossa.
Itse helvetti ei kylläkään ole häviämässä, mutta nykyään sen toivotaan vähitellen tyhjenevän. Toki opetusta ikuisesta kidutuksesta yhä esiintyy.
Opetus helvetistä on muuttunut yhä enemmän kiirastulimaiseksi, parantavalla poltteella, kuten jo Sergei Bulgakov olisi halunnut 1900-luvun alkupuolella.
Tyhjenevän helvetin toivosta Andrew Louth käyttää ilmaisua “vakaumukseksi tullut toivo”.
Anthony Bloom totesi sen olevan “toivonvarmuus”, vaikkakin hän korostaa, ettei kyse ole “uskonvarmuudesta”. Itse asiassa hän kertoi olevansa "intohimoisesti varma" kaikkien pelastumisesta, sillä se olisi ilosanoman kokonaisnäyn mukainen.
David Bentley Hart sen sijaan hylkää suorasanaisesti opetuksen ikuisesta helvetistä.
Vanhemmissa uskonopeissa helvetin ikuisuus ja piina olivat varmoja totuuksia.
Ihmiset ovat yhden sellaisen mukaan helvetissä "Jumalan vihan ja tuomion alaisina”. Heidän “kärsimyksensä ovat erittäin kiduttavat” ja "tila tulee olemaan sietämätön".
Syyt tälle muutokselle varmasti monet. Taustalla ovat kaiken muun lisäksi muinaiset perustavanlaatuiset uskonkysymykset.
"Jos elämä on ikuinen, ei kuolema voi millään olla", kiteytti jo Origenes.
Kallistos Waren lainaus on kirjasta Sisäinen valtakunta. Arvio on Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia. Sergei Bulgakovin huomio on kirjasta The Orthodox Church. Andrew Louthin ilmaisu on kirjasta Introducing Eastern Orthodox Theology. Anthony Bloomin sanat löytyvät kirjasta Churchianity vs Christianity. David Bentley Hartin ajatuksiin voi tutstua kirja-arvostelussa Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat. Vanhan uskonopin lainaukset ovat Nikolai Malinovskin kirjasta Ortodoksinen dogmaattinen jumaluusoppi. Origeneksen huomio on Ilaria Ramellin kirjasta A Larger Hope?
191 kommenttia
Kosti, luterilaisuudessa Jla. on ennen luomista valinnut tietyt ihmiset, nämä ihmiset vain pelastuvat. Iankaikkisesta valitsemuksesta johtuu, että valitut tulevat täällä ajassa uskoon. Näin armovalitsemus saavuttaa päämääränsä kaikissa, joita se koskee. Luterilaisuus ei tunne mitään kaikki ovat Kristuksessa valittu – oppia.
Luterilaisuus tuntee varsin hyvin sen, ettei ketään ole valittu ohi Kristuksen, joka on löydettävissä sanassa ja sakramenteissa. Turha on Kristusta etsiä näiden ulkopuolelta.
Sanot, ettei Jumala ole sitonut ”pelastusta yhteen tapaan”. Tästä tietysti loogisesti seuraa, että, jos ei yhteen, niin miksei sitten 10:een, tai sataan tai biljoonaan tapaan jne. Menet kirjoituksessasi sanan yli, että heilahtaa, kun et muuta keksi.
Vai niin, että on oikein osa valittu kadotukseen menevien massan joukosta etukäteen, ettei armovälineillä muka olisi mitään merkitystä, vaikka kuinka palastusta yksin uskon kautta Kristukseen julistettaisiin. Kyllä tässä on niin lähellä ajatus, että vaikka minä kuinka uskoisin sanaan, ei se minua auta, koska, olen kalvinilaisten kanssa menossa ikuiseen kadotukseen. Tähän blogin kysymykseen on hyvä lopettaa, kun on jo tarpeeksi kauan kirjotettu aiheen ohi. Turha on kuvitella olevansa pelastettu iankaikkisen valinnan perusteella, mikäli halveksitaan sanaa ja sakramentteja, kuten kirjoitin.
Noh,
unohdin laittaa edelliseen viestiini toisen linkin liittyen psalmeihin Septuagintan mukaan, kas tässä:
https://www.ortodoksi.net/index.php/Psalmit_Septuagintan_mukaan
Yritin myös etsiä kattavaa suomenkielistä selitystä jumaloitumiselle ja ortodoksisesta pelastuskäsityksestä. Lähes kaikki, mitä suomeksi löysin, oli hyvin pelkistettyjä ”sanakirja” -selityksiä. Tässä alla vielä linkki kattavimpaan, mitä löysin:
https://www.tsasouna.net/FI/2018/02/18/ortodoksinen-opetus-henkilokohtaisesta-pelastusksesta/
Sami, kuten sanoin argumentointisi luterilaisuuden pelastusvarmuudesta on pelkästään sinun mielipiteesi. Mitä toteaa Paavali (Gal2:20) ” minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa. Oliko Paavali siis varma pelastuksestaan, vaikka hän tunsikin perisynnin itsessään. Vai miltä nuo Paavalin sanat kuulostavat?
Lisäksi luterilaisuudessa pelastusvarmuus ei ole pelkästään jokin opillinen väite, vaan yhteyden kokemista Kristukseen sekä uskossa, että näkemisessä ristin alla ja sen pimeydessä.
Ilmoita asiaton kommentti