Kadotus katoaa
Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa - ei sen enempää - että lopussa huomaamme ettei helvetissä ole ketään.
Kallistos Waren edustama toiveikas asenne on yhä yleisempi ortodoksisessa teologiassa.
Puhe ikuisesta piinahelvetistä on vähenemässä. "Ikuista helvettiä ei voida avoimesti hylätä, mutta se voidaan unohtaa kuoliaaksi", on arvioitu.
Ilmiö on ilmeinen myös ortodoksisessa kirkossa.
Itse helvetti ei kylläkään ole häviämässä, mutta nykyään sen toivotaan vähitellen tyhjenevän. Toki opetusta ikuisesta kidutuksesta yhä esiintyy.
Opetus helvetistä on muuttunut yhä enemmän kiirastulimaiseksi, parantavalla poltteella, kuten jo Sergei Bulgakov olisi halunnut 1900-luvun alkupuolella.
Tyhjenevän helvetin toivosta Andrew Louth käyttää ilmaisua “vakaumukseksi tullut toivo”.
Anthony Bloom totesi sen olevan “toivonvarmuus”, vaikkakin hän korostaa, ettei kyse ole “uskonvarmuudesta”. Itse asiassa hän kertoi olevansa "intohimoisesti varma" kaikkien pelastumisesta, sillä se olisi ilosanoman kokonaisnäyn mukainen.
David Bentley Hart sen sijaan hylkää suorasanaisesti opetuksen ikuisesta helvetistä.
Vanhemmissa uskonopeissa helvetin ikuisuus ja piina olivat varmoja totuuksia.
Ihmiset ovat yhden sellaisen mukaan helvetissä "Jumalan vihan ja tuomion alaisina”. Heidän “kärsimyksensä ovat erittäin kiduttavat” ja "tila tulee olemaan sietämätön".
Syyt tälle muutokselle varmasti monet. Taustalla ovat kaiken muun lisäksi muinaiset perustavanlaatuiset uskonkysymykset.
"Jos elämä on ikuinen, ei kuolema voi millään olla", kiteytti jo Origenes.
Kallistos Waren lainaus on kirjasta Sisäinen valtakunta. Arvio on Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia. Sergei Bulgakovin huomio on kirjasta The Orthodox Church. Andrew Louthin ilmaisu on kirjasta Introducing Eastern Orthodox Theology. Anthony Bloomin sanat löytyvät kirjasta Churchianity vs Christianity. David Bentley Hartin ajatuksiin voi tutstua kirja-arvostelussa Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat. Vanhan uskonopin lainaukset ovat Nikolai Malinovskin kirjasta Ortodoksinen dogmaattinen jumaluusoppi. Origeneksen huomio on Ilaria Ramellin kirjasta A Larger Hope?
191 kommenttia
Sami, hyvä asia lienee, että kaiketi voimme todeta yksimielisesti sen, ettei Jumala ole valinnut jo aikojen alusta tiettyjä ihmisiä kadotukseen, josta todistaa (2Kor5:19) ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” Eivätkö kaikki Raamatun jakeet sitten olekkaan ns. samanarvoisia, että voimme toiset hylätä, johon hieman viittaat – ”Loput onkin sitten niitä turhia Raamatun kohtia.” Tarkoitako kenties esim. seuraavaa. “Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo (Ro11:6). Edelliseen perustuu myös valinta Jaakobin ja Eesaun välillä, ennenkuin kumpikaan oli ehtinyt tehdä hyvää tai pahaa. Mutta eihän tämä tarkoittanut sitä, että toinen olisi valittu ns. kadotukseen.
En ota tämän todisteeksi raamatunjakeita, kun vähän näyttää siltä, ettei Raamatun lainauksilla ole juurikaan merkitystä asian todistelun kannalta. Tosin olemme Raulin kanssa omasta mielestäni pysyneet asialliseen keskusteluun (hengessä, tekstit puhukoot puolestaan), vaikka johtopäätöksemme joistakin asioista ovatkin erilaisia. Vaikka Sami näytät hyväksyvän synnin himot, ”jopa vastasyntyneessä,” me emme kuitenkaan ole niin turmeltuneita, että me lopultakin synergiassa yhdessä Jumalan kanssa, voimme lopultakin itse valita Jumalan. Kysynpä vaan, olemmeko silloin armosta pelastetut, mikäli lopullinen valinta on meidän. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ”suhtaudut kriittisesti luterilaiseen armonvalitsemukseen.” Niin minäkin suhtaudun kriittisesti synergiaan ihmisen ja Jumalan välillä. Kun tuossa edellä käsittelimme ns. synnin ongelmaa, niin sinä selvästi syrjäytit Raamatun todistukset ja lopuksi aloit argumentoida Wikipedialla.
Kosti kirjoitat;
”me emme kuitenkaan ole niin turmeltuneita, että me lopultakin synergiassa yhdessä Jumalan kanssa, voimme lopultakin itse valita Jumalan. Kysynpä vaan, olemmeko silloin armosta pelastetut, mikäli lopullinen valinta on meidän. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että “suhtaudut kriittisesti luterilaiseen armonvalitsemukseen.”
Mikään kirkko ei opeta, ( käsittääkseni), että ihminen voisi valita Jumalan, ei edes suuret kirkot. Jumalan kuvaan kuuluu oleellisesti synergismi. Synergismi ja armosta pelastuminen eivät ole toisten vastakohtia, eivätkä ikinä ole olleet. Luterilaisessa teologiassa ihmisen tahto on perin pohjin turmeltunut ja riistänyt häneltä vapauden. Tästä johtuen synergismi on vaikea, lähes kirosana. Tämän takia armosta te olette pelastetut, tarkoittaa ihmisen osuuden mitätöintiä. Mitätöinti on laajamittainen, joka ulottuu ihmisen vapaudesta, pelastukseen, vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen asti.
Luterilainen predestinaatio oppi on yksi vaikeimmista luterilaista opeista. Suhtaudun siihen kriittisesti, pidän sitä jopa vääränä, jonka vaikutus on arvaamaton koko teologiaan. Vanhat kirkot eivät tunteneet tämän tyyppistä oppia. 1500- luvulla ei ole voitu keksiä sellaista, merkittävää oppia, joka avaisi pelastusopin täysin uudella tavalla ja väittäisi koko kristikunnan olevan väärässä. > Näin juuri jehovan todistajat tosin tekevät.
Paavali kyllä tuntee varsin selkeästi tuon opin vapaasta tahdosta, ettei sitä ole, kun hän toteaa (Ro3:23) ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta,” josta loogisesti seuraa, kun ollaan vailla Jumalan kirkkautta, silloin kirkkautta ollaan vailla kokonaan eikä vain osittain. Kun kerran Raamattu (Gal3:22) ”on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat,” niin kaikki ovat kieliopin mukaan – kaikki ovat synnin alla, eikä se siis merkitse vain muutamia eri kirkkokunnista. Mutta mitäpä minä näitä raamatunjakeita turhaan otan esille, kun niillä ei ole mielestäsi mitään merkitystä.
”Synergismi ja armosta pelastuminen eivät ole toisten vastakohtia, eivätkä ikinä ole olleet.” Kylläpä ne vaan ovat ja pahassa ristiriidassa ovatkin, kun pelastus on uskosta ja siksi se on armosta vaan ei teoista. Sekään ei ole varmaa, onko meillä vapaa tahto edes aivastaa tai olla aivastamatta!
Lars, kiitos pitkämielisyydestä kommenttejani kohtaan. Aiheen sivuun menivät osittain.
”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” Paavali
Tuo on myös minun kokemus.
En käytä mielelläni sanaa ”helvetti”, vaan puhun useimmiten mieluummin kadotuksesta. Perustelen sitä sillä, että sanaa ”helvetti” ei löydy Uudesta Testamentista. Sieltä löytyy kyllä Gehenna, Haades ja Tartaros. Siksi kadotus minun kielenkäytössäni. Koen itse yksinkertaisesti kadotuksen olevan sana, joka sopii paremmin ortodoksin suuhun – tämä vain minun mielipiteenä. Minun on helpompi ymmärtää kadotus osana kristillistä kilvoittelua, koska ortodoksisessa Kirkossa ei ole forenssista vanhurskauttamisoppia, vaan theosis eli jumaloituminen. En kuitenkaan vastusta helvetin käyttöä meidän kielialueellamme. Sille on hyvät perustelunsa, vaikka kreikan kielen kanssa tulee hieman ongelmia. Yhtä hankalaa on vääntää kreikasta vanhurskauttamisoppia, kieli ei vain taivu siihen täysin, eikä pidäkään, koska ensimmäiset kristityt käyttivät kreikankielistä Vanhaa testamenttia (Septuanginta), eikä heprean kielistä. Mutta lyhyesti helvetin ja kadotuksen ero ei tuota minulle päänvaivaa, koska olen lapsesta saakka kasvanut idän ja lännen kirkon piirissä, joten pystyn helposti ymmärtämään kummakin puolen perusteluita, vaikka pidänkin kreikkalaisia ja kreikan kieltä tässä ja ehkä hieman muissakin asioissa ylivoimaisina.
Rakastan Kallistos Waren toiveikasta asennetta. Ei se tunnu yhtään pahalta toivoa kaikkien ihmisten pelastusta, tai että kadotus olisi ”määräaikainen”, eikä ikuinen. Kristityn pitää olla toiveikas oman ja toisten ihmisen palastuksen suhteen. Sitä edellyttää rakkaus, nöyryys, katumus ja rukous. Jumala varmasti etsii kaikki mahdolliset syyt pelastaa jokainen ihminen.
Toisaalta rehellisesti sanottuna, en paljoakaan rasita päätäni sen pohtimisella, kuka pelastuu ja kuka ei. Kristityn pitää olla tietyissä asioissa todella herkkä ja herkkyyden hankkiminen kuuluu kilvoitteluun, mutta se ei saa muuttua vääränlaiseksi tunteiluksi, joka itsessään voi olla hyvinkin raskas himo (pathos) ja haitata siten kilvoittelua. Tietysti kristitty rukoilee kilvoittelunsa edistyessä vihamiehensäkin puolesta. Ei pitäisi itsestäänselvyyksiä koko ajan toistella. Se on todella paha tapa täällä Suomessa, mutta ymmärrettävää introvertissa kulttuurissa.
Lisäksi ortodoksinen pelastuskäsitys, eli jumaloituminen antaa minulle todella paljon mielenrauhaa toisten ihmisten pelastuksen suhteen. Minun ei siten onneksi tarvitse ottaa forenssisen vanhurskauttamisopin, mielestäni joskus suorastaan Jumalaa pilkkaavia päätelmiä todesta, koska vanhalla idän kristikunnalla on ihan toinen käsitys asiasta. Pieni lainaus eräästä kirjasta (Hieromonk Gregorios, Repentance and Confession, s. 7), niin saan selitettyä asian ehkä hieman helpommin.
”The Greek word for repentance, ”metanoia” (μετάνοια), means exactly a change (meta) of the mind or nous (noia). This is not expressed in the English word repentance which comes from the Latin penitentia, whence penance and penitence indicating the payment of a penalty.
Eli minun ei tarvitse välittää latinan kielen vaikutuksesta Uuten Testamenttiin, koska kreikan kieli. Latinan kieli monesti ilmaisee helposti asioita, joita ei kreikan kielestä löydy, eli tässä tapauksessa liian turhaa juridiikkaa ja rangaistusta. Väännän nyt rautalangasta aika paljonkin mutkia oikoen, koska harvoin olen nähnyt kenenkään ortodoksin täällä Suomessa selittävän jumaloitumista yhtä yksinkertaisesti kuin vaikkapa herätyskristityt täällä omaa pelastuskäsitystään.
Idän kirkon pelastuskäsityksen (theosis) mukaan ihminen, joka menee kadotukseen, itse kieltää Jumalan viimeisellä tuomiolla ja menee mieluummin kadotukseen kuin Jumalan luo.
Tämä on se hankalin seikka ehkä ymmärtää theosiksessa, vaikka se on muuten pelastukäsityksenä paljon helpompi sisäistää kuin vanhurskauttamisoppi kaikkine pienine nyanssineen. Ihminen voi toimia viimeisellä tuomiolla ihan samalla tavalla kuin Saatana langetessaan. Ylpeys voi estää katumasta niin pahasti, että on ”helpompi” olla erossa Jumalasta.
Eli mutkia oikoen nyt: Jos ihminen ei pidäJumalasta tässä elämässä tai tuntee Jumalaa kohtaan vastemielisyyttä täällä, niin viimeisellä tuomiolla ihminen tuntee samat asiat äärettömän voimakkaana (Koska Jumala on ääretön), siten Jumalan kadotustakin kauheampana, sillä on kauheaa Joutua elävän Jumalan käsiin (Kirje heprealaisille 10:31). Jos ihminen ei ole jumaloitunut riittävästi, eli tullut mahdollisimman paljon Kristuksen kaltaiseksi, vaan sen sijaan on saatanallistunut ja sielu on himoja täynnä, niin sellainen ihminen todennäköisesti kieltää Jumalan ihan itse viimeisellä tuomiolla. Jopa silloinkin kun Pyhä Kolminaisuus haluaisi armahtaa ko. ihmisen.
Ihmisellä kuoleman jälkeen ennen ylösnousemusruumista ei ole enää vapaata tahtoa. Tässä elämässä ihmisen vapaan tahdon varmistaa ruumis, joten ihminen voi katua. Langenneilla enkeleillä ei ole ruumista, joten langenneet enkelit eivät voi ilmeisesti koskaan katua lankeemustaan. Ihminen on vielä enkeliäkin suurempi olento, joten voi periaateessa langeta vielä syvemmälle kuin Saatana, ja tulla siten vielä saatanaakin pahemmaksi ja ylpeämmäksi. Yksinkertaisesti ihminen, joka on saatanallistunut sielu täynnä monenlasia himoja, kokee Jumalan Pyhyyden ja Kirkkauden helvettiäkin pahempana kärsimyksenä, koska mikään Jumalaa vastustava ei voi kestää tuhoutumatta Hänen kasvojenja edessä. On saatanallistuneen ihmisen helpompi mennä kadotukseen kuin palaa Jumalan kuluttavassa tulessa, joka on Rakkaus.
Helvetti sanana on minulle hieman sekava, koska mitään helvetin kauhuja ei voi verrata siihen, mitä on joutua ylpeänä elävän Jumalan käsiin, sä et voi edes piiloutua Häneltä! Siksi kadotus on minulle helpompi ymmärtää. Jees, oion hieman mutkia, koska pelastukseen vaikuttavat vielä muutkin asiat, kuten Kirkko, eukaristia, pyhät, rukous yms. Nämä ovat vain minun mielipiteitäni ja asioita, joita olen oppinut ja tulkinnut rakkaassa Kirkossani, joten luonnollisesti annan ortodoksisen Kirkon arvioida vähäisen teologisen ymmärrykseni oikeaksi tai vääräksi tarvittaessa, koska minä olen erehtyväinen ihminen, jota madot aikanaan syövät.
Erik Purhonen avasi kiitettävästi Idän Kirkon teologia ja sen perusteita, Kiitos. Olen myös samaa mieltä, -92 käännös on huono.
Mitä tulee tuohon jumallistumiseen, niin se kyllä ihmisessä tapahtuu, mutta onko se synergiaa vai yksin Kristuksen vaikutusta ihmisessä? Tässä lienee suurin ero teologisessa katsomuksessa. Lutherin ajatus oli nimenomaan, joka nousee myös selkeästi Paavalin teologiasta, että Jumala yksin vaikuttaa ihmisessä uskon Lähettämänsä Sanan (Kristus) kautta ja edelleen tuon lahjoittamasa uskon kautta kaikki hyvät hedelmät. Joten ihminen on kuin maa, johon Hyvä Sanoma istutetaan ja se saa sitten aikaan kaiken mitä pyhitykseksi kutsutaan. Kirjoittaahan Hebrelaiskirjeen kirjoittaja:
”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”; ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!” Hebr.2:10-13 ja jatkaa toisaalla:
”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” Hebr.10:14
Kristuksen merkitys on uskon kautta saatava Vanhurskaus, Jumalan mielenmukainen Uhri, jotta ihminen tulisi tuon uhrin kautta Pyhäksi Jumalan työn kautta. Näin ollen kaikki ihmisen parantelut ovat tarpeettomia, koska Lahjan antanut on puhdistanut ihmisen Uskon Sanalla. Ihminen siis tehdään pyhäksi Jumalan toimesta, Rakkauden kautta, jonka usko vaikuttaa.
Ihmistä ei siis hyödynnä tekemiset, vaikka olisivat kuinka hienoja ja puhtaita, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. Tämä opetus on löydettävissä Raamatusta ja monet ovat sen löytäneet ja tulleet itse löydetyiksi.
Erik, mielenkiintoisia näkemyksiä. Tarkistin muuten ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston 2010 Septuagintan käännöksen Psalmeista sanan δικαιοσύνη, esiintyykö se merkityksessä vanhurskas. (Ps7:12): ”Jumala on tuomari, vanhurskas ja voimakas ja pitkämielinen, hän ei langeta vihaansa joka päivä” En tässä yhteydessä käynyt läpi noita muita kohtia, joissa tuo sana vanhurskas esiintyy.
Toteat, että ”Dikaiosyne” on kreikkalainen mytologian jumalatar, tarkemmin ”daimoni, eli demoni.” Tämä oli minulle uusi tuttavuus, kuten sekin, että Paavali on käyttänyt ”demonia” opetuksessaan. Viittaat Paavalin opetuksessa synergiaan toteamalla, Dicaeosyne was the personified spirit daimon. She was closely related to Dika. No miksei, vanhurskas ja oikeus synergiassa samassa persoonassa. Iustitia evangelica on tietenkin eriasia kuin iustitia civilis, johon voidaan soveltaa hyvettä, jota taas ei voida soveltaa edelliseen vanhurskauttamiseen kuuluvana asiana. Olen eri mieltä tuosta Raamatusta löytyvästä sanasta vanhurskaus, joka ilmenee mm. (1Mo15:6) Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Lisäksi Ro4:3, Gal3:6, ja Jaak2:23 todistavat tästä.
צדק ṣdq-sanue, jonka Paavali juutalaisena fariseuksena on varmuudella tuntenut, liittyy heprealaisessa Raamatussa läheisesti Jumalan ja maailman väliseen yhteyteen. Näinollen se tarkoittaa sitä vanhurskautta, jonka Jumala antaa armosta, joka uskolla omistetaan. Toisin sanoen, kyllä Paavali tiesi, minkä pohjalta hän evankeliumia Kristuksesta julisti. Nimenomaan tuon hebrealaisen ṣdq-sanueen pohjalta. Lisäksi pelastusvarmuus luterilaisessa kontekstissa liittyy oleellisena osana tuohon uskonvanhurskauteen, joka ei ole pelkkää uskomista, vaan se ilmenee myös näkemisenä, silloin kun Jumala katsoo sen aiheelliseksi. Sinulla lienee siten väärää tietoa siitä, ettei pelastusvarmuus kuulu luterilaiseen kirkkoon. Forenssinen vanhurskauttamisoppi ei ole tietenkään pelkästään forenssinen, että se olisi pelkästään taivaan foorumilla julistettu synninpäästö. Siihen liittyy oleellisena osana uskossa läsnäoleva Kristus. Luterilaiseen uskoon myös kuuluu edelleen kilvoittelu, kuten myös uskoa seuraava risti. Kilvoitelu on siten kilvoitusta uskossa ristin alla. Lienee myös niin, että ristin alla kilvoitteleminen ei ole vieras asia myöskään ort.kirkossa, kun katsoo historiaa hieman taaksepäin.
Katumuksesta sen verran, että luterilaisuudessa se tarkoittaa sitä, että vanhurskauttaminen tosin seuraa katumusta, mutta ei niin, että se oli katumisen vaan armon aikaansaannos. Katumus ei ole vanhurskauttamisen vaikuttava syy (causa efficiens), vaan armo.
Toteat, ettei ”Jumalan kuva ihmisessä voi olla täysin tuhoutunut, koska se viittaisi siihen, että itse Pyhässä Jumalassa on jotain, mitä voi tuhota.” Edellisen lauseen logiikka ei minulle oikein aukene. Tai aukenee siten, että Jumalassa ei ole, eikä voi olla mitään pahuutta, mutta ihmisen pahuudesta olet selvästi epävarma?
Pieneksi lopuksi totean tuosta ns. ”jumaloitumisesta/jumallalisesta” luonnosta, että se tunnetaan tietyllä tavalla myös luterilaisuudessa. Viitaan tässä tuhon (2Piet.1)
Se, kuka on olemassa ja kenenkä jälkeen katson varsin epäoleelliseksi asiaksi.
Kosti. luterilaisuudessa kukaan ei vo olla varma pelastuksestaan, sehän tarkoittaisi sitä, että tiedän olevani valittu, se taas ei ole luterilaisuudessa ole mahdollista. Jos sen sijaan tunnen kristittynä ajoittain pelastusvarmuutta se on täysin mahdollista ja näin moni kokeekin. Tuo tila ei tietysti ole mikään stabiili, niin, että aina kokisin samankaltaisen tunteen/tilan/mielen ymmärryksen. Tila voi siis vaihdella kuten Paavalilla, joka oli epävarma pelastuksestaan.
Luterilaisuudessa valintannasta seuraa usko, joka realisoituu täällä ajassa sanan ja sakramenttien kautta. Ei siis näin päin, kun uskon olen valittu, koska tällöin uskosta tulee valinnan peruste. Luterilaisuudessa asia ymmärretään valinnasta käsin. Jumala on valinnut tietyn määrän ihmisiä pelastumaan, ja tämä valinta on tapahtunut ennen maailman luomista. Näille valituille lahjoitetaan usko täällä ajassa.
Jaakob kirjoittaa; Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23 ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
”Nyt olisi tärkeää kuulla miten Ismo ymmärrät luterilaisen predestinaatio opin? Tarkoittaako se sinulle, sitä, että Jumala on valinnut vain tietyt ihmiset ennen luomista, vai sitä, että Kristuksessa kaikki ihmiset on valittu?” Sami
Kristus on koko maailman syntien sovitus, eli kaikille. Evankeliumissa on Jumalan voima, ei ihmisessä. Miksi Sana ei vaikuta kaikissa ihmisissä uskoa? En tiedä, mutta sen tiedän, että valinta on Armosta, koska Usko syntyy ihmiseen Jumalan Sanan voimasta, jos on syntyäkseen. Jos ihminen ei usko Jumalaan, niin kuinka olisi mahdollista, että ihminen saisi uskon, jollei Jumala puutu asiaan? Jeesus vahvistaa, että usko on Jumalan teko. (Joh.6:29) Usko tulee kuulemisesta, mutta kuitenkaan kaikki eivät usko. Miksi kaikki eivät usko? Osaatko Sami vastata tuohon?
Paavali puhuu Armo valinnasta, joka sulkee kaiken ihmisen oman operoinnin pois, koska muuten pelastus ei olisi enää Armosta, vaan teoista. ”Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.”
Predestinaatiosta on kirjoitettu paljon ja sen tiimoilta tyydyn siihen, että Jumala tuntee omansa ja tietää mitä tekee, minulla ei ole valtaa jättää ketään pelastuksen ulkopuolelle, vaan julistan Kristusta kaikille. Jos kaikki ihmiset pelastuvat, niin minulle se sopii, jos Jumala niin päättää. Tyydyn siihen mitä on kirjoitettu: Joka uskoo sillä on iankaikkinen elämä. Niistä, jotka eivät usko, en osaa sanoa mitään, ei ole minun vallassani.
”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.”
Jumalan pelastamaksi tullaan yksin Kristuksen kautta, Jumalan Pojan Evankeliumin mukaan. Jumala siis vaikuttaa ihmisessä uskon. Miksi ei kaikissa vaikuta? En tiedä ja tämän kysymyksen edessä voin olla vain hiljaa.
Ilmoita asiaton kommentti