Ortodoksinen teologia käyttää usein käsitettä jumaloituminen.
Asia voidaan myös ilmaista vapaammin ”jumalinhimillisenä yhteytenä”. Näin korostuu aiheellisesti se, että jumaloituminen perustuu suhteeseen.
Ihminen on suhdelo, kuten on hauskasti todettu. Hänellä ei niinkään ole jumalasuhdetta tai ihmissuhteita, vaan hän on itsessään suhdelo.
Jumalasuhde on perimmäinen ja ihminen on ”jumalakykyinen”.
Jumaloitumisen taustalla on kristinuskon ydinjuttu, ihmiseksitullut Jumala.
Jumala tuli alas, että ihminen pääsisi ylös. Yksinkertaisesti sanottuna.
Tarkoitus on tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä, niin paljon kuin se armosta on mahdollista.
Käsitettä jumaloituminen ei löydy Raamatusta. Se kuitenkin yrittää ilmaista jotain hyvinkin raamatullista.
Ihminen on Jumalan sukua, kerrotaan Paavalin hyväksyvästi todenneen.
Hän tähdensi kuinka ihmisestä voi tulla Jumalan lapsi.
Kyse ei ole yksin ulkoisesta lapseksi ottamisesta tai perinnöstä. Kyse on syntymisestä ylhäältä.
Osallisuuden jumalallisesta elämästä voi toki nähdä vaikkapa voiteluna, yhteytenä, rohkeutena, siteenä tai kihlauksena.
Nämä ovat hyviä raamatullisia sanoja, jos 300-luvun käsite tuntuu vieraalta.
Kutsumus jumaloitua on syy kilvoitteluun. Jotain tarttis tehdä, edes myöntyä.
Itse työn tekee tietenkin armollinen Jumala, alusta loppuun, mutta yhteistyössä ihmisen kanssa. Muu olisi kyykyttävää hirmuvaltaa.
Kilvoituksessa yritetään hiljalleen harventaa ne syvälle juurtuneet tavat, jotka ovat rakkauden esteenä. Kilvoittelussa ei hankita ansioita tai pisteitä.
Useimmiten esteenä on oma napa, monessakin mielessä.
Tämä on syynä paastoamiseen, laupeuteen ja yrityksiin oppia nöyryyttä.
Jumaloitumisen vapaampi nimi on Aristotle Papanikolaoun kirjasta The Mystical as Political. Suhdelo-nimitys on Frank Martelan. Luonnehdinta ”jumalakykyinen” on Katolisen kirkon katekismuksesta. Jumaloitumisen raamatullisemmat vastaavat ilmaisut ovat Tomás Spidlíkin kirjasta The Spirituality of the Christian East.
Kosti, miksi joku uskoo ja toinen ei, kun usko ei ole ihmisestä kiinni. Koska kaikki ovat kuolleet ja heidän tahto on sidottu ja täynnä epäuskoa, perisynnin saastaa. Niin miksi Jla. pelastaa vain toisen. Miksi Jla. antaa toiselle uskon ja toiselle ei. Miksi Jla. vapauttaa toisen ja jättää toisen.
Luterilaisuus vastaa tähän predestinaatiolla. Koska Jla. tahtoo pelastaa vain osan, ne jotka valittiin iankaikkisuudessa. Vain heitä sana ja sakramentit auttavat. Jla ei vapauta siis kaikkia, vain osan, ja tämän osan vastoin heidän tahtoansa, koska heidän tahto ei kykene tekemään mitään pelastuakseen.
Laitan tähän poikkeuksellisesti saman kommentin, joka oli jo toisessa blogissa.
Kun Niilo Kustaa Malmberg (1807-1858) kerran saarnasi Nurmon kirkossa tulivat pitäjän pahimmat puukkojunkkarit mielenosoituksellisesti hälisten ahdinkoon asti täynnä olevaan kirkkoon ja asettuivat keskikäytävälle aikoen häiritä jumalanpalvelusta. Pappi saarnatuolissa käsitti uhkaavan tilanteen, mutta ei edes hänen äänensä värähtänyt, vaan hän jatkoi rauhallisesti saarnaansa. Jännittyneenä kuunteleva kansa havaitsi vain, että saarnaajan ääneen tuli syvempi sointu ja entistä suurempi sisäinen voima.
Hän puhui hyvästä Paimenesta, joka jättää 99 vanhurskasta ja lähtee yhtä kadonnutta etsimään. Sitten Malmberg katsoi kiinteästi väkivaltaisiin miehiin kirkon keskikäytävällä ja sanoi heille hellästi: Kristus tarkoittaa teitä. “Hän jättää nyt kaikki muut täällä ja tulee teitä etsimään.” – Palava sana särki koko kirkkokansan. Väkivallantekijät seisoivat pitkän aikaa kuin kivettyneinä jäsentäkään liikuttamatta. Mutta kun Malmberg luki loppurukouksen, niin monet noista puukkojunkkareista itkivät ääneen!
Miksi Kristus osoitti tässä valintansa noille puukkojunkkareille, jotka eivät olisi sitä ansainneet ihmisjärjen mukaan. Katumus, anteeksiantamus ja sitä seuraava lahjaksi saatu usko. Mitä muuta tarvitsemme ollaksemme valittuja? Tahtoivatko puukkojunkkarit pelastua ja uskoa Kristukseen? Heillä näyttää olleen hieman toiset ajatukset. Sitten heitä kohtasi armo ja anteeksiantamus, jota he eivät osanneet odottaa. Kristus särki heidän sydämensä. Synteihinsä sidotut saivat armon. Sama armon osallisuus on tarjona meille kaikille myös tänä jouluna.
Kosti, kirjoitat; ” Sama armon osallisuus on tarjona meille kaikille myös tänä jouluna.” Luterilaisen sidotun tahton ja predestinaation mukainen näkemys tämä ei tietysti ole. Valitettavasti lutherin ja tunnustuskirjojen teologiasta ei voida johtaa predestinaation kohdalla olevaa universaalisuutta. Universaalisuus on siitä suljettu pois.
Ilmeisesti et hahmota tätä, Jlan. yleistä pelastustahtoa ja valintaa, koska yhdistät nämä käsitteenä voimakkaasti yhteen ja toistuvasti pyrit kumoamaan tämän jännitteen. Monelle luterilaiselle maallikolle ja teologille predestinaatio ei ole hahmottunut. Kuulisin mielelläni Kosti, sinulta tarkempaa analyysiä, koska haluat vilpittömästi asioita tutkia.
Kyllä Kosti on Lutherilaisen Armovalinta opetuksen mukaan mielestäni asiaa esittänyt. Universaalista pelastusta ei Raamatusta löydy, vaan nimenomaan Raamattu esittää, että Jumala pelastaa omansa maailmasta. Tämä on sikäli opeista riippumaton kanta, koska se on selviö Raamatussa. Jumala on valinnut Kristuksen pelastuksen välineeksi, mutta samalla Raamattu tuo esiin sen, etteivät kaikki pelastu, eikä pelastus ole myöskään ihmiselle mahdollista. Vastaukseksi jää vain Jumalan mahdollisuus. Se on myös ainoa mahdollisuus.
”Olenko valittu autuuteen?” Saattaa joku kysyä. Tähän on vastaus: Miten kohdallasi on, Hengen, pyhityksen ja uskon laita Totuuteen, joiden kautta ja välityksellä iankaikkinen valinta on tapahtunut?
”Jos olen siis iankaikkisuudessa autuuteen valittu, niin pelastun varmasti, mutta jos en ole valittu, niin joudun kadotukseen, niinkö?”
Ei sellaista iankaikkista valitsemista autuuteen ole olemassakaan, jossa Jumala pakottaisi, vaan Hän on iankaikkisuudesta puuttunut valittujen elämään Henkensä kautta, julistamansa Totuuden välityksellä, eli antamalla uskon lahjaksi.
Yksimielisyyden ohje korostaa, ettei Jumalan tahtoa tule tarkastella, pelkästään Jumalan salaisen päätöksen kannalta, vaan, että iankaikkinen valitsemus on nähtävä lunastuksen, kutsumuksen, vanhurskauttamisen ja pelastuksemme välineenä. Kristus on Jumalan vastaus.
Jumala on siis toteuttanut tahtoansa, julistamalla autuuttavan Sanansa, ja Armo välineenä, joilla Hän ajassa toteuttaa tahtoansa, sillä Hän on valinnut ja säätänyt autuuteen ne ihmiset, jopa jokaisen erikseen, joiden on määrä pelastua Kristuksen kautta. Tämä Armo teko ei siis ole välitön, vaan se on tapahtunut ja tapahtuu Kristuksessa. Edelleen ja aina loppuun asti, myös tulevaisuudessa valitut tulevat pelastumaan samalla tavalla ajassa Kristuksen kautta.
Valinta on tapahtunut iankaikkisuudessa, mutta absoloituu vasta Kristuksessa.
Jumala on ampunut nuolen jo iankaikkisuudessa, mutta se osuu maaliinsa vasta Kristuksen kautta. Kenen se osuu? Jumala yksin tietää ja juuri se tähden meidän tulee julistaa Kristusta, sillä kukaan ei pelastu ilman Häntä.
Näin siis Lutherilainen opetus Predestinaatiosta menee. Kukaan ei voi näin ollen etukäteen sanoa, kuka on pelastunut, vaan kaikille tulee julistaa Evankeliumia, Jumalan tahdon mukaan
Ismo kirjoitat ”Jos olen siis iankaikkisuudessa autuuteen valittu, niin pelastun varmasti, mutta jos en ole valittu, niin joudun kadotukseen, niinkö?”
Juuri näin. Tosin luterilaisuudessa ketään ei valita kadotukseen, vaan meillä on vain positiivinen valinta. Calvin opetti kaksinkertaista predestinaatiota. Jotkut luterilaiset tosin sanovat, että loogisesti yksinkertainen predestinaatio tarkoittaa myös hylkäämistä. Tähän kuitenkaan luterilaisuudessa ei ole menty.
Lopullista pelastusta kukaan ei tietysti tiedä vaikka luterilaisuudessa korostetaankin pelastusvarmuutta – sisänsä hauska kompinaatio. Muutenkin luterilaiset isät joutuivat ratkaisemaan kehittämänsä predestinaation erilaisilla kikoilla, retorisin keinoin, selittämällä kaikki parhainpäin. Syynä olivat tietysti myös sielunhoidolliset keskustelut ihmisten kanssa. Tunnustusteksteissä on näistä mainintoja, kuten > Ismo kirjoittaakin. tämä ( predestinaatio) on lohdullinen oppi ym…
Hyvät veljet Ismo ja Kosti, rauhallista joulua ja mielellään jatkan jos se on mahdollista.
Oikein Ismo kirjoittaa: ”Kukaan ei voi näin ollen etukäteen sanoa, kuka on pelastunut, vaan kaikille tulee julistaa Evankeliumia, Jumalan tahdon mukaan.”
Niin Sami, kuten YO11 toteaa: ”Jos me siis haluamme hyödyllisellä tavalla tutkistella sitä, kuinka meidät on ikuisuudessa valittu pelastukseen, meidän on kerta kaikkiaan tyrmeästi ja lujasti pidettävä kiinni siitä, että niin kuin parannuksen vaatimus, niin on myös evankeliumin lupaus universaali: se koskee kaikkia ihmisiä (Luuk. 24:47). Sen tähden Kristus on käskenyt nimessään saarnata parannusta ja syntien anteeksiantoa ”kaikille kansoille”. Onhan Jumala ”rakastanut maailmaa” ja antanut sille Poikansa, etc. Jumalahan pelastaa meidät armovälineiden sanan ja sakramenttien kautta. Joka kuulee ja uskoo sanan ja lupauksen anteeksiantamuksesta Kristuksessa on varmasti valittu inakaikkisuudessa ja vielä ilman ansiota.
En siis ole samaa mieltä kanssasi, siitä, etteikö armon osallisuus ole tarjona meille kaikille myös tänä jouluna. Tämä on nimenomaan luterilainen näkemys, kuten myöskin Lutherin näkemys. Tuskinpa nyt sentään ajattelet, että Jumalalla olisi ollut pelastettujen lista valmiina ennen maailman luomista, kuten supralapsaristit olettavat.
Kosti kirjoitat; ”Tuskinpa nyt sentään ajattelet, että Jumalalla olisi ollut pelastettujen lista valmiina ennen maailman luomista, kuten supralapsaristit olettavat.”
Totta kai lista on ollut valmiina tämä on luterilaisuudessa aivan selviö. Vaikka itse sanaa lista ei tietysti käytetä. Tämä onkin sinun ja Ismon kirjoituksessa se ongelma, että vastustatte luterilaista oppia predestinaatiosta. Tämä oppi ei ole hahmottunut teille. Tämä näkyy useissa vastauksissa. Kosti, kaytät latinan kielistä sanaa, katollisessa teologiassa, kuten idän teologiassa predestinaatio ymmärretään toisin, kuin luterilaisuudessa. He vastustavat sitä käsitystä, että predestinaatio on tapahtunut ennen lankeemusta, luterilaiset taas eivät ( FC 11). Miten Kosti, muuten selität tämän kohdan?
Kosti jatkan vielä kommentoiden tuota FC laimaasi kohtaa ( FC 11:28). Tässä kohdassa iankaikkisen valinan realisoituminen sidotaan Jumalan evankeliumin yleiseen julistamiseen, josta mainitaan useita esimerkkejä. Sinä ymmärrät tämän siten, että ketään ei ole ennen syntiilankeemusta valittu vaan valinta tapahtuu yleisen evankeliumin julistamisen kautta. Kun uskon olen valittu. FC 11 ei ole kuitenkaan rakennettu näin. > Kosti, tulkintasi on aika tyypillistä luterilaisuudessa ja olen kohdannut tuon näkemyksen useasti.
Sami, joka tapauksessa Paavali ottaa kantaa ihmisen tahtoon, kuten myös siihen, että Jumala pelastaa ihmiset armosta, johon ansioilla ei ole merkitystä. Lisäksi valitut voivat langeta. Supralapsarianismi ei ole luterilainen käsitys, jota pidät selviönä.
Kosti, perusteksti predestinaation kohdalla löytyy luterilaisesta tunnustuksestamme:
Jumalan iankaikkinen valinta ( praedestinatio ) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä Ef. 1:4): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja “määrännyt lapseuteen”.
https://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html 1
– Kosti tämä on se kohta jota et osaa purkaa, etkä selittää. Enkä ole nähnyt sinun selitystä tähän.
Pieper toteaa klassisessa kristillisessa dogmatiikassa mm; ”Tässä on selvästi sanottu, että Jlan. valinnan kohteena ei ole jokin periaate vaan henkilöt. Yksimielisyyden Ohje sanookin aivan oikein: ”Jumala ei ole ainoastaan valmistanut autuutta yleensä (in genere), vaan hän on armossaan ottanut huomioon sekä valinnut ja säätänyt autuuteen myös ne ihmiset, jopa jokaisen erikseen, joiden on määrä pelastua Kristuksen kautta” jne. (M. 708, 23; suom. 557). Kun uudemmat teologit väittävät, ettei armovalitsemus koske yksityisiä henkilöitä (yksilöitä)”
Uskosta voidaan luopua. Olen samaa mieltä tuosta, tosin predestinaatio luterilaisuudessa on varma, koska valinta on yksin Jumalan, eikä sitä voida muuttaa. Luterilaisessa teologiassa siis ajatellaan, että koska valinta on varma, yksikään valittu ei voi joutua kadotukseen.