Rakkauden tunnustaminen. Vastine Päivi Vähäkankaalle eli miksi Vikströmin ajattelusta seuraa tarve tunnustaa muut suhdemuodot

Päivi Vähäkangas jatkaa kirjoituksessaan keskustelua John Viktrömin kirjoituksen ja oman kirjoitukseni sekä muiden kirjoitusten pohjalta. Ei Ainoastaan Vähäkangas vaan myös eräät muut kirjoitustani kommentoineet ovat esittäneet, että kirjoitukseni jää irralliseksi käynnissä olevaan keskusteluun nähden. Kyse olisi siis keskustelun johdattamisesta väärille raiteille.

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Esitin aivan kirjoitukseni alussa lainauksen, jossa Vikström ilmaisee, mikä viime kädessä on hänen ehdotuksensa päämäärä. Esitän sen vielä laajemmassa muodossa uudelleen:

"[K]äy selväksi, ettei näiden vuosien taistelu avioliittokäsityksen laajentamisen puolesta ole vain taistelua sen hyväksi, että homoseksuaalinen rakkaus katsottaisiin samanarvoiseksi heteroseksuaalisen rakkauden kanssa, eikä myöskään sen puolesta, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi laajemmin hyväksytyksi. On kyse enemmästä. On kyse jostain, joka sijaitsee paljon syvemmällä ihmisten mielissä ja jolla on vielä suurempi merkitys ja painoarvo. Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi."

Vikströmin ehdotus perustuu nähdäkseni seuraaville premisseille:

(1) Jos homoseksuaalisesti suuntautuneiden suhteita ei tunnusteta avioliitoiksi, homoseksuaaleja ei tunnusteta täysarvoisiksi ihmisiksi

(2) Homoseksuaalit ovat täysarvoisia ihmisiä

Siis: Homoseksuaalisesti suuntautuneiden suhteet on tunnustettava avioliitoiksi.

Implisiittinen taustaoletus, johon Vikströmin argumentaatio perustuu, on, että ihmisillä on oikeus toteuttaa rakkautta suuntautuneisuutensa mukaan. Tästä oikeudesta seuraa yhteiskunnalle ja kirkolle velvollisuus tunnustaa tämä rakkaus. Ainoa formaali (sellainen, josta on formula käsikirjassa) kirkollinen tunnustamisen muoto on avioliitto, joten Vikström näyttää ajattelevan, että suhteet tulisi mahduttaa avioliiton sateenvarjon alle, jotta niihin sisältyvä rakkaus ja rakastavien ihmisarvo voidaan tunnustaa. Tunnustusvaatimus ei siis nouse irrallisena, vaan Vikströmin omasta logiikasta ja tavasta, jolla hän kytkee rakkauden ja ihmisarvon tunnustamisen avioliittoon.

Blogissani pyrin osoittamaan, ettei tämä ole mahdollista, yhtäältä syntyvien ongelmien vuoksi, toisaalta siksi, että osa erilaisista suhteista on vieläpä syntynyt kritiikiksi avioliittokäsitettä kohtaan. Tapa, jolla Vikström kytkee yhteen juuri avioliiton ja rakkauden tunnustamisen on keinotekoinen.

Kirkollinen keskustelu suhteista on kuitenkin valitettavasti  keskittynyt yksinomaan avioliitto-käsitteeseen, joka ei laajene ilman väkivaltaa laajentuviin tunnustamisen tarpeisiin. Siksi olisi välttämätöntä miettiä muita tapoja osoittaa tunnustusta erilaisille suhteille, sen sijaan että juututaan taistelemaan avioliitosta. Luomisen teologian perusteella tämä on jossakin määrin mahdollista.  Piispainkokouksen hyväksymää ohjetta rukouksesta parisuhteen solmineiden puolesta olisi melko helppoa soveltaa näihin tilanteisiin.

26 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä, ja eikö juuri näin rukouksessa ole mahdollista asian status katsoa sinne mitä pappi moisesta aattelee, ja jättää asianosaiset ulkopuolelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Näin, ilman kirkon jo työssä olevan papin uskontotuuden huomioimista ei asiassa päästä eteenpäin.

      Miten näin eksplisiittisesti tärkeä asia on jäänyt katsomatta koko keskustelussa. Asiaa on vaikea huomata kuin ymmärtää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Bloginne on hyvä, ja näin impliseettisenä katsomisena myönnän asiani kapeana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    > Kirkollinen keskustelu suhteista on kuitenkin valitettavasti keskittynyt yksinomaan avioliitto-käsitteeseen, joka ei laajene ilman väkivaltaa laajentuviin tunnustamisen tarpeisiin.

    Tämä blogistin väite ei mielestäni ole itsestäänselvä ja vaatisi enemmän perusteluja. Pitää kuitenkin muistaa, että yhteiskunnassa avioliitto-käsite on laajennettu kattamaan samaa sukupuolta olevat parit ja kaikki muut pohjoismaiset luterilaiset kirkot vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja.

    En oikein näe perustelu väittää, ettei avioliitto-käsite laajenisi. Totuudenmukaisempaa olisi puhua, että tietyn joukon ihmisiä oma ajattelutapa ei kykene siihen laajenemaan ja siitä tässä todellisuudessa kenkä puristaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Ilmari Karimies yksinkertaistaa asian oikein hyvin, tässä vielä yksinkertaisemmin: Väite: (1) homoseksuaaleja ei tunnusteta täysarvoisiksi ihmisiksi, kun heitä ei vihitä avioliittoon, (2) homoseksuaalit ovat täysarvoisia ihmisiä, (3) heidän suhteensa on siis tunnustettava avioliitoiksi. Väite ei pidä paikkaansa. Homoseksuaalit voidaan ja pitää hyvksyä täysarvoisiksi ihmisiksi siitä riippumatta, tunnustaako kirkko heidän suhteensa avioliitoksi. Kirkko saa avioliittolain mukaan asettaa miehen ja naisen liiton eriasemaan kuin samaa sukupuolta olevien liitot. Kirkon voimassa olevan avioliittokäsityksen mukaan se ei ole mahdollista. Se, miten muissa Pohjoismaissa toimitaan, ei todista, että Suomessa pitäisi toimia samalla tavoin. Se, että yhteiskunta on laajentanut avioliittokäsitettä, ei todista, että kirkon olisi muutettava omaa avioliittokäsitettään. Väite vastaan väite: Ei ole perusteltua väittää, ettei avioliitto-käsite laajenisi >< kirkon lähtökohdista katsoen ei ole mitään perusteita kirkon avioliittokäsityksen muuttamiseen. Kirkolliskokous päättää, ei kotimaa.fi sivusto.

      Mitenkä tätä on niin vaikea ymmärtää?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      En olisi kovin varma, että kirkolliskokous tuon asian pystyy päättämään. Tämä ei ole sarkastinen huomio vaan valitettavaa tosielämän realismia.

      Väittäisin, että ratkaisu syntyy kirkon jäsenien ja työntekijöiden keskuudessa. Tai on ehkä jo syntynyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    On kyllä hirveän surullista, että kirkon parhaita voimavaroja käytetään tämän asian uudelleen ja uudelleen jankkaamiseen, ikään kuin odotettaisiin vain sitä, että toinen puoli väsyy, jolloin voitto saadaan. Kaksintaistelua jatketaan, vaikka hyvin tiedetään, ettei mitään reilua sopua asiassa voi koskaan syntyä. Ainoa mitä tällä saada aikaan on se, että yhteistyön mahdollisuudet lopulta kokonaan katoaa. Onko todella homojen vihkiminen niin tärkeä asia , että sen tähden annetaan kirkon hajota?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Tässä riidassa on kaksi osapuolta: vihkimisen kannattajat ja vihkimisen vastustajat.

      Kumman osapuolen tulisi mielestäsi luopua omasta kannastaan ja mistä syystä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kirkon hajottajat ovat anarkisteja, eikä sellaista toimintaa voida hyväksyä. Nyt pitäisi palata takaisin lähtöruutuun, kapinapapit lopettavat uhonsa ja hyväksytään se, että kirkon nykytila ei salli samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Sen jälkeen voidaan valmistella seuraavanlaista ratkaisua: 1. Hyväksytään se tosiasia, että kirkolla voi olla vain yksi avioliittokäsitys, mutta valtiolla kaksi. Siksi Lutherin regimenttiopin mukaisesti kirkko luopuu avioliittoon vihkimisestä ja jättää sen maallisen regimentin eli valtion tehtäväksi. Kirkko päättää, miten samaa sukupuolta olevat parit siunataan. 2. Hyväksytään se tosiasia, että eri sukupuolta olevat parit ovat erilaisia kuin samaa sukupuolta olevat parit, joten siunauskaavatkin ovat erilaisia. 3. Hyväksytään se tosiasia, että ihmiset ovat erilaisia, mutta taivaassa on monta huonetta. Erimielisyydet eivät saa hävittää lähimmäisen rakkautta kirkon toiminnassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Avioliittoon vihkimisestä luopuminen ei ratkaise asiaa, koska sen jälkeen törmätään kysymykseen sateenkaariparien siunaamisesta. Tähänastiset keskustelut ovat osoittaneet, ettei siunaamisesta ole edes kohtuullista yksimielisyyttä, ei edes rukouksesta avioliittoon vihittyjen kanssa ja heidän puolestaan ( ei siis heidän avioliittonsa puolesta) piispakunnassakaan.

      Uudistukset lähtevät usein alhaalta, “joukoista”, johtavat käytäntöjen muotoutumiseen, ja lopulta käytännöt pannaan virallisesti paperille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Niinpä, aina löytyy syy torpata kaikki uudistukset. Tässä suhteessa liberaalit näyttävät olevan tasoissa konservatiivien kanssa. Eteenpäin päästään vain etsimällä askel kerrallaan avoimesti “puhtaalta pöydältä” kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Joukkovoiman käyttö ei sovi demokraattisesti toimivaan organisaatioon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Paras on toivoa kirkolliskokoukselta seuraavaa lausumaa.

      Lopputulema kirkolliskokouksessa ajassa tulee olemaan sallia niiden pappien vahvistaa , ja siunata, niiden samansukupuolisten tahtomisien asia kirkollisena vihkimisenä jotka siihen uskonnäkemyksensä ja uskontotuusnäkemyksensä mukaan yhtyvät.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Hirvonen sanoo:

      Risto Tuori, puhdasta pöytää ei ole. Lähimmäiset tarvitsevat palvelua jo nyt. Jollei löydetä yhteistä linjaa, joka riittävän enemmistön mielestä olisi parempi kuin nykytilanne, mennään eteenpäin nykyisellä de facto -mallilla. Käytännöt pystyvät muotoutumaan myös alhaalta käsin, kuten Jorma Hentilä kirjoittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Risto Tuori käsittääkseni “kapinapapit” ovat jo lopettaneet pahimmat uhonsa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. Toiminta jatkuu sillä ajatuksella, että toiminta on kyllä nykyisten virkavelvollisuuksien vastaista, mutta tuomiokapitulit jättävät vaille hallinnollisia seuraamuksia. Mennään siis kaitsennallisella linjalla. De facto ollaan tilanteessa, jossa kirkolla on vain yksi avioliittokäsitys, mutta hyväksytään se tilanne, että osalla kirkon jäsenistä on toinen avioliittokäsitys.

      Jorma Hentilä on oikeassa siinä, ettei vihkioikeudesta luopuminen ratkaise kysymystä, jos kirkolle kuitenkin jää erityinen avioliiton siunaamisen riitti. Samoin Vesa Hirvonen on oikeassa siinä, ettei puhdasta pöytää ole.

      Tällä hetkellä selkein malli on jatkaa kirkollista yhteyttä mykyisellä de facto mallilla. Tarpeelle kirkon avioliittoteologian muuttamiseen ei löydy kirkossa riittävän laaja enemmistöä, eikä käsitykselle siitä, miten sitä olisi tarpeen muuttaa, minkään moista enemmistöä. Arkkipiispa Vikströmin esittämä lähestymistapa on yksi muiden joukossa.

      Toisaalta enemmistöä ei myöskään löydy sellaiselle ajatukselle, että jokin joukko kirkon jäsenistä tulisi sulkea kirkollisen yhteyden ulkopuolelle, ei ainakaan sille mikä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      On hyvä, jos asia on kuten Jukka Kivimäki kommentoi. Jospa se pahin uho laantuisi tästä kotimaa.fi keskustelustakin ja päästäisiin asialliseen keskusteluun kirkon fundamenteista, kuten Heikki Repo on toisaalla tällä sivustolla esittänyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Nykyratkaisu on varmasti parasta mitä kirkossa saadaan aikaiseksi vuosikymmeniin. Siinä on omat hyvät puolensa.

      Liberaalit voivat olla tyytyväisiä, koska kaikki halukkaat samaa sukupuolta olevat parit saavat kirkollisen vihkimisen. Sehän tässä on ollut tavoitteena.

      Konservatiivit voivat olla tyytyväisiä, koska kirkon virallista opetusta ei ole muutettu. Aina voidaan vedota siihen, ettei kirkolliskokous ole äänestänyt Jumalalle uutta mielipidettä.

      Häviäjiä tässä on varmaan vain kirkolliskokous. Se yritti vuosia saada ratkaisua aikaiseksi ja lopulta sen yli käveltiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Hirvonen sanoo:

      Joo. Minusta eri tahojen kannattaa nyt selvittää itselleen de facto -mallin hyvät ja huonot puolet. Jos sillä jatketaan, pallo on yksilö- ja paikallistasoilla: yhä useammat papit vihkivät, yhä useammat seurakunnat antavat tiloja jne. Vähitellen osa hiippakunnista alkaa ohjeistaa seurakuntia vihkimisten järjestämisestä. Tilanne voi myös kärjistyä paikallisesti. Haasteena on joka tapauksessa se, että kirkon yhteiset elimet jäävät syrjään tästä kehityksestä, ja eri puolilla kirkkoa on erilaiset käytännöt. Tämän pohdinnan jälkeen voi siirtyä miettimään, löytyisikö jokin hallitumpi malli, josta voitaisiin sopia kokonaiskirkollisella tasolla eli joka voisi saada riittävän enemmistön kirkolliskokouksessa. Piispainkokous pohti näitä malleja elokuisessa vastauksessaan kirkolliskokoukselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Luulen, että tässä(kin) asiassa oma oikeassa olemisen tarve ylittää moninkertaisesti halun katsoa kirkoa kokonaisetua. Ja siihen kun yhdistää sen, että määrävähemmistö voi jumittaa päätöksentekoa loputtomiin, en oleta kirkolliskokouksen kykenevän tätä asiaa ratkaisemaan.

      Vuosi vuodelta kirkon käytännön toiminta ja hallinnolliset päätökset tulevat olemaan yhä kauempana toisistaan Vesa Hirvosen kuvaamalla tavalla.

      Käytännössä se tulee johtamaan siihen, että piispojen ja muiden karismaattisten hahmojen rooli päätöksenteossa kasvaa ja kirkolliskokouksen rooli hiipuu. Vallan määrä on vakio ja päätöksen teon tarve ei vähene. Kuten kaikissa organisaatioissa, valta lipuu sille, joka saa päätöksiä aikaiseksi.

      Tai kuten vanha kansa tietää, venettä ei pysty ohjaamaan se, joka antaa sen lipua virran viemänä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Jos muistan oikein piispainkokouksen vastauksen kirkolliskokoukselle, enemmistö piispoista voisi tilanteessa, jossa itse kukin joustaa näkemyksistään, hyväksyä mallin, jonka mukaan kirkon avioliittokäsitys ei muutu, mutta papeille suodaan omantunnnovapaus vihkiä sateenkaaripareja.

      Tämä kaiketi olisi se malli, jonka taakse voisi yrittää saada kirkolliskokouksen riittävän enemmistön, toki edellytäen, että piispat (tuskin kuitenkaan kaikki) ovat vahvasti ratkaisun takana.

      Jos kirkolliskokous päättämättömyydellään syrjäyttää itsensä päätöksentekijän paikalta, mennään nykynuotein: vihitään, mutta ei rangaista. Käytäntö vakiintuu – ja muuttuu joskus viralliseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Hirvonen sanoo:

      Jonkinlainen rinnakkaismalli varmaan olisi ainoa mahdollisuus, mutta kolmonen/Helander taitaa kyllä monista uudistusmielisistä näyttää perin vähän tasa-arvoiselta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Totta, mutta jos halutaan nykytilanteessa saada aikaan jokin päätös, piispojen vaihtoehto kolmonen, joka vastaa liki Helanderin mallia, on nähdäkseni ainut ajateltavissa oleva. Vai onko parasta jatkaa de facto -mallilla ja odottaa ajan kypsyttelevän paremman ratkaisun(?).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Reilussa pelissä vahvempi antaa periksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Minusta nykyisen de facto mallin kanssa voidaan elää niin kauan kunnes kirkon systemaatikot ovat löytäneet muun ratkaisun. Pikaisesti kyhätty torsoteologia johtaisi uusi ongelmakysymyksiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Vesa Hirvonen Sateenkaaripapit.fi sivustolla olevat tiedot eivät pidä paikkaansa. Siellä väitetään että samaa sukupuolta olevien vihkiminen on “pyhien tekstien, kirkkojärjestyksen ja luterilaisen opin mukaisesti täysin mahdollista ja luvallista”. Se ei kuitenkaan ole de facto luvallista, vaan papin virkavelvollisuuksien vastaista. De facto siitä ei rangaista, mikä on kokonaan toinen asia.

      Joku saattaa pohtia, pitäisikö papeilla kaikkialla olla paikallisen seurakunnan päätöksistä riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet tehdä luvattomuuksia. Ei tarvitse. Edes pappisvirassa oleminen ei ole kenenkään luovuttamaton ihmisoikeus ja avioliittoon vihkiminen onnistuu myös siviilivihkimisenä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Eikös Piispan ja diakonin tullut olla yhden vaimon mies.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilmari Karimies
    Ilmari Karimies

    Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä kahdessa pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa.