Päivi Vähäkangas jatkaa kirjoituksessaan keskustelua John Viktrömin kirjoituksen ja oman kirjoitukseni sekä muiden kirjoitusten pohjalta. Ei Ainoastaan Vähäkangas vaan myös eräät muut kirjoitustani kommentoineet ovat esittäneet, että kirjoitukseni jää irralliseksi käynnissä olevaan keskusteluun nähden. Kyse olisi siis keskustelun johdattamisesta väärille raiteille.

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Esitin aivan kirjoitukseni alussa lainauksen, jossa Vikström ilmaisee, mikä viime kädessä on hänen ehdotuksensa päämäärä. Esitän sen vielä laajemmassa muodossa uudelleen:

"[K]äy selväksi, ettei näiden vuosien taistelu avioliittokäsityksen laajentamisen puolesta ole vain taistelua sen hyväksi, että homoseksuaalinen rakkaus katsottaisiin samanarvoiseksi heteroseksuaalisen rakkauden kanssa, eikä myöskään sen puolesta, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi laajemmin hyväksytyksi. On kyse enemmästä. On kyse jostain, joka sijaitsee paljon syvemmällä ihmisten mielissä ja jolla on vielä suurempi merkitys ja painoarvo. Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi."

Vikströmin ehdotus perustuu nähdäkseni seuraaville premisseille:

(1) Jos homoseksuaalisesti suuntautuneiden suhteita ei tunnusteta avioliitoiksi, homoseksuaaleja ei tunnusteta täysarvoisiksi ihmisiksi

(2) Homoseksuaalit ovat täysarvoisia ihmisiä

Siis: Homoseksuaalisesti suuntautuneiden suhteet on tunnustettava avioliitoiksi.

Implisiittinen taustaoletus, johon Vikströmin argumentaatio perustuu, on, että ihmisillä on oikeus toteuttaa rakkautta suuntautuneisuutensa mukaan. Tästä oikeudesta seuraa yhteiskunnalle ja kirkolle velvollisuus tunnustaa tämä rakkaus. Ainoa formaali (sellainen, josta on formula käsikirjassa) kirkollinen tunnustamisen muoto on avioliitto, joten Vikström näyttää ajattelevan, että suhteet tulisi mahduttaa avioliiton sateenvarjon alle, jotta niihin sisältyvä rakkaus ja rakastavien ihmisarvo voidaan tunnustaa. Tunnustusvaatimus ei siis nouse irrallisena, vaan Vikströmin omasta logiikasta ja tavasta, jolla hän kytkee rakkauden ja ihmisarvon tunnustamisen avioliittoon.

Blogissani pyrin osoittamaan, ettei tämä ole mahdollista, yhtäältä syntyvien ongelmien vuoksi, toisaalta siksi, että osa erilaisista suhteista on vieläpä syntynyt kritiikiksi avioliittokäsitettä kohtaan. Tapa, jolla Vikström kytkee yhteen juuri avioliiton ja rakkauden tunnustamisen on keinotekoinen.

Kirkollinen keskustelu suhteista on kuitenkin valitettavasti  keskittynyt yksinomaan avioliitto-käsitteeseen, joka ei laajene ilman väkivaltaa laajentuviin tunnustamisen tarpeisiin. Siksi olisi välttämätöntä miettiä muita tapoja osoittaa tunnustusta erilaisille suhteille, sen sijaan että juututaan taistelemaan avioliitosta. Luomisen teologian perusteella tämä on jossakin määrin mahdollista.  Piispainkokouksen hyväksymää ohjetta rukouksesta parisuhteen solmineiden puolesta olisi melko helppoa soveltaa näihin tilanteisiin.