Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Toppapuku
Kun tänä talvena myös Etelä-Suomi on saanut kunnolla lunta ja pakkastakin on luvassa, lienee paikallaan kertoa seuraava juttu.
Taannoin Lapin Kansassa oli kirjoitus pariskunnasta, joka...
VALOVERHO
On satanut lunta pari päivää. Lumisade on kuin valoverho ikkunan takana, maiseman himmentäjä. Nyt sade on lakannut, on tullut tuuli, joka leikki puhtaalla lumella,...
Herrojen haaveet hukassa, johdanto-osa
Olen taas kerran plarannut kirkon toimintasuunitelmia ja strategioita viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Olen tehnyt sitä yrittäessäni ymmärtää niiden merkitystä. Uskon että ne saivat vuosituhannen...
Pitkästä aikaa
Joskus vuosia sitten kirjoittelin blogia Kotimaan sivuille. Sitten systeemi kai muuttui niin, ettei kuka tahansa voinut kirjoittaa, vain harvat ja valitut. Nyt sana näyttää...
Brassipappi pelotteli koronarokotteella – piispat ärähtivät
Koronavirus on niittänyt tuhoa Brasiliassa toiseksi eniten koko maailmassa: 200 tuhatta henkeä on kuollut. Muutenkin Latinalainen Amerikka on ollut vaikeassa tilanteessa. Alueella on 8...
Hgin hpk:n budjetti: vastuullisiksi nimetyt kiistävät, tilintarkastaja muutti lausuntoaan kapitulin pyynnöstä
Tein keväällä 2020 rikosilmoituksen Helsingin hiippakunnan taloudenpitoon liittyvistä asioista. Oli käynyt ilmi, että hiippakunnan vuoden 2019 budjetti oli vaihtunut sekä loppusummaltaan että sisällöltään sen...
Tulisipa suotuisa ja onnellinen vuosi
Tammikuun alussa on tapana toivoa kaikkea hyvää uudelle vuodelle. Monet tekevät lupauksia ja päätöksiä. Itse aion pienin askelin tehdä elämäntaparemonttia. Haluan arkipäiviini lisää liikuntaa,...
Eteenpäin evankeliumin mieli
Kuvassa olemme Coletten kanssa majoituspaikkamme edustalla erään lähetysmatkamme aikana helmikuussa 2007.
Minä puhun Jeesuksesta enkä voi vaieta. Siihen minut on kutsuttu ja niin teen. Miten...
Toimittajan matkalaisena
Minulta kysytään usein, koska julkaisen omaelämäkerran. ”En koskaan”, on vastaukseni. Myöskään en ole mitenkään vakuuttunut, että pari omaelämäkerrallista artikkelia olivat kovinkaan tarpeellisia viime vuonna...
Pappisasessorin parahdus: Lahkolaisuus on vaarallista!
Lahkolaisuudesta puhuminen voi olla jossain määrin riskialtista – etenkin, kun on väitellyt ekumeniikasta tohtoriksi ja muun muassa toiminut Suomen ekumeenisen neuvoston opillisessa jaostossa. Lahkolaisuudella...

