Herrojen haaveet hukassa, johdanto-osa

Olen taas kerran plarannut kirkon toimintasuunitelmia ja strategioita viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Olen tehnyt sitä yrittäessäni ymmärtää niiden merkitystä. Uskon että ne saivat vuosituhannen alussa aikaan monissa seurakunnissa parempaa strategista suunnittelua. Siitä huolimatta tulee mieleen ajatus, että kirkon elämä ja toiminta on lohkutunut useisiin kupliin, jotka eivät kosketa toisiaan. Yksi on keskushallinnon elämä ja työ kolmiossa kirkkohallitus, piispainkokous ja kirkolliskokous. Toinen on seurakuntien elämä ja toiminta siellä jossain, selviytymistä budjettivuodesta toiseen niukkenevien verotulojen varassa – tai myös oman toiminnan trimmaamista ilman taloushuolia. Kolmas kupla on se mitä tämä blogifoorumi hyvin ilmentää; mielenkiintoisia ja tärkeitä ilmiöitä, asioita ja kiistakysymyksiä joista aktiiviset keskustelijat eivät väsy puhumaan, aivan kuin Paavalin aikaiset ateenalaiset Areiopagilla. Ei voi moittia kun olen itsekin mukana. Se voi olla samaa kuplaa niiden muutamien kirkon kohtalonkysymysten kanssa, jotka pinnan alla muhivat ja välillä kuplivat esille printtimediaankin; mitä kuuluu ja mitä tapahtuu kirkon avioliittoasiassa? Milloin SE tapahtuu – kirkon lopullinen jakaantuminen tai ei-jakaantuminen? Vai onko tämä oma iso kuplansa, joka odottaa puhkeamista tai tyhjenemistä, ja kaikki muu pääsee vasta sen jälkeen liikkeelle – tai ei pääse sittenkään?

Oikeasti ajatellen olen mielestäni löytänyt muutamia selityksiä sille miksi kirkon ns. strategiatyöskentely tuntuu polkevan paikallaan. Yksi silmiinpistävä asia on, että ne ovat keskenään yllättävän erilaisia. Vaikka jatkuvuutta haetaan ja edellistä strategiaa mainitaan, näyttää siltä että kukin mietintö on vähän kuin kirjoittajan/-ien näköinen ja että se liittyy kulloiseenkin meneillään olevaan tilanteeseen. Tämä on luonnollista, enkä tiedä onko asialla mitään tekemistä sen vaikutelman syntymisessä, että työskentely vaikuttaa jossakin määrin todellisuudesta (tarkoitan seurakuntatodellisuudesta) irtautuneelta.

Ensimmäinen strategia, Läsnäolon kirkko, valmistui 2002 ja se ilmaisee kirkon mission, vision ja strategian vuoteen 2010. Hanke toteutui kansliapäällikko Risto Junttilan aikana, ja muistan miten koko ajatukseen kirkon strategiasta suhtauduttiin epäillen. Ei kai kirkkohallituksessa voida määritellä strategiaa koko kirkolle, siis seurakuntiin asti? Siksi mietinnön kansitekstiin tuli lisäys ”Kirkon keskusrahaston rahoittaman toiminnan painopisteet”. Tämä on hyvä esimerkki tietystä epävarmuudesta ja arkuudesta, joka on leimannut työskentelyä jatkossakin. Tietty ansio tällä on siinä että se oli ensimmäinen laatuaan ja jatkoi sitä kirkon toiminnan kokonaisuunnittelua, joka oli näkynyt Kirkko 2000 prosessissa (jota on vieläkin vähän ikävä).

Lievä epävarmuus näkyy myös toisessa, vuoteen 2015 yltävässä strategiassa Meidän kirkko, osallisuuden yhteisö. Toisaalta se on tähänastisista laajin (46 sivua) ja sisältää luvussa Kirkko muuttuvassa toimintaympäristössä 34 sivun verran hyödyllistä taustatietoa. Toisaalta se varsinaisessa strategia-osassa eli toimenpiteinä asetetun vision (tavoitetilan) saavuttamiseksi vaatimattomasti piirtää vain toiminnan keskeiset suuntaviivat vuoteen 2015. Ymmärrettävänä syynä sanotaan, että ”toiminnan suuntaviivat on konkretisoitava toiminnallisiksi tavoitteiksi kirkon eri tasoilla: seurakunnissa, hiippakunnissa, kirkon keskushallinnon yksiköissä ja kirkollisissa järjestöissä”. Samassa yhteydessä kirkkohallitus julkaisi perusteellisen suunnitteluoppaan seurakuntien käyttöön, josta uskon olleen paljon hyötyä.

Kolmas strategia Kohtaamisen kirkko ulottui vuoteen 2020, ja se jatkoi strategioiden paradoksaalista perinettä siinä että se ei ollut kirkollinen kokonaisstrategia vaan toiminallinen suunta, varsinaiset strategiat laaditaan seurakunnissa. Kansliapäällikkönä oli Jukka Keskitalo, jonka kädenjälki näkyy ainakin yhdessä Lesslie Newbigin ajatuksessa: ”evankeliumi on julkinen totuus, ei erillisen uskonnollisen elämänalueen totuus.(Newbigin on Keskitalon vätöskirjan aihe). Se on mielestäni toistaiseksi paras strategiamietintö pääasiassa siitä syystä että siinä pyritään kaikkein johdonmukaisimmin palvelemaan seurakuntia. Eri lukujen jälkeen on hyvä joukko keskusteluvirikkeitä ja kysymyksiä seurakuntien käyttöön. Jäsenyyden merkitys nousee jo hyvin esille: ”Kirkon tehtävä on jokaisen kirkon jäsenen tehtävä. Sakramenttien jakaminen ja päävastuu saarnaamisesta kuuluvat virkaan vihittyjen pappien tehtäviin. Kaikki muu on pohjimmiltaan yhteistä työtä, vaikka kirkko on vuosisatojen aikana organisoitunut niin, että palkattujen työntekijöiden asema on korostunut.” Mietintö osaa huolehtia siitäkin, ”ettei vapaaehtoistoimintaa lähestytä vähenevien henkilöstöresurssien aiheuttaman työvoimapulan paikkaajana. Jäsenten osallisuus kuuluu seurakunnan olemukseen aina ja kaikkialla.

Tietyn epävarmuuden tai arkuuden lisäksi yksi näiden mietintöjen vaikutusta heikentävä piirre on etäännyttävä kaunopuheisuus, jonka luulen vieraannuttavan keskivertoseurakuntalaista lukijaa, jollaisia varsinkin Kohtaamisen kirkko toivoo lukijoikseen: Kristittyjen vastuu ja palvelu nousevat siitä mysteeristä, jota sana ja sakramentit välittävät. Kirkko on haastettu löytämään yhä uudelleen yhteys arkisesta todellisuudesta sanaan ja sakramentteihin ja päinvastoin... Kirkko on kutsuttu yhteiseen rukoukseen ja huutamaan avuksi Pyhää Henkeä.” Vaikuttaa vähän mysteeriseltä, pitää varmaan huutaa apua. Jostakin kumman syystä erityisesti juuri hengellisten asioiden ilmaisemisessa korkeasti oppineilla teologeilla tuntuu tulevan vaikeuksia päästä selkokieliseen ilmaisuun.

Neljäs strategia onkin sitten viime syksynä julkaistu Ovet auki, kirkon strategia vuoteen 2026, kansliapällikkönä nyt Pekka Huokuna. Siitä tässä yhteydessä ei enempää, koska julkaisin siitä hiljattain oman blogin https://www.kotimaa.fi/blogit/ovat-auki-ainakin-raollaan/. Sen sijaan kun nyt katson blogille antamaani otsikkoa huomaan, että tästä tulee liian pitkä. Siksi lisään otsikkoon yhden sanan, ja muuten lopetan tähän. Herrojen haaveet (vai oliko se huavveet) ovat niitä visioita, joista jatkan lähitylevaisuudessa. Siitäkin huolimatta että niitä on usein väheksytty ja vähän ivattu tarpeettomana hienosteluna. Näky on tärkeä asia.

36 kommenttia

  • Tarmo Ahonen sanoo:

    Marko, kiitos valaisevasta kommentista. Tuot hyvin esille kahden erilaisen näkemyksen vaikeudesta löytää yhteistä säveltä strategioiden tasolla.

    Oikeastaan kommenttisi kuvaa minua itseäni varsin osuvasti. Olen taustaltani luterilainen mutta olin nuoruudessani Vapaakirkon piirissä aika pitkän ajan. Ihan papiksi asti 80- luvulla. Palasin luterilaiseen kirkkoon 1995. Huomaan olevani tuomittu identiteetiltäni sekä luterilaiseksi että vapaakirkolliseksi. Tuo asetelma on sisäistynyt minuun. Tuntuu siltä, että oikeastaan olen tainnut itse rakentaa kirkollisen identiteettini vastaamaan vielä syvempää ristiriitaisuutta, joka on minussa hallitsevana piirteenä.

    Huomaan tämän keskustelun valaisevan hyvin tärkeää puoltani persoonastani. Olen ristiriitojen repimä ihminen. Juuret ovat lapsuuteni kasvuoloissa tai ehkäpä vieläkin syvemmällä. En ole kotonani missään.

    Jos tuosta jotakin hyvää etsisi, niin ehkäpä ristiriitani pakottavat minua alituiseen pohdintaan. En löydä rauhaa mistään vaikka kuinka kaipaisin sitä.

    Syvyyspsykologiaan taisivat pohdintani minut jälkeen kerran johtaa.

    No, 63-vuotiaana osaa jo hieman levollisemmin hyväksyä oman halkinaisuutensa. Ymmärrän myös sen, että olen aika ajoin hankala ihminen toisten silmissä kun alinomaa kyseenalaistan eteeni tulevaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Ensin kiitos Markolle, huomaan että itse en näin vanhana enää oikein jaksa. Ja kiitos myös Tarmo sinulle kun nostit kissan vähäksi akaa pöydälle; jotenkin luulen ymmärtäväni hyvin mistä puhut. Tai ehkäpä voin sanoa että tiedän omasta kokemuksestani mistä puhut. Jumala auttaa (huom. Jumala sisältää myös Pyhän Hengen:):):)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki O Auranen sanoo:

    Kirkon strategiaa varten tutkitaan nyt ihmisten asenteita ja toiveita kirkolta. Työ teetetään yksityisellä tutkimuslaitoksella ja se maksaa yli 90.000 euroa kirkollisverovaroja. Mitä järkeä tällaisessa tuhlauksessa on, kun kirkon omassa organisaatiossa on satoja tutkimus- ja viestintähenkilöitä. Eikö mielipidemittauksia kyetä tekemään omana työnä? Parhaat eväät strategiaan saadaan Uudesta Testamentista! Ja rukoilemalla Pyhältä Hengeltä viisautta. Mutta uskooko kukaan luottamushenkilö tähän enää? Onko meillä yhteys Pyhään Henkeen? Siinä oleellinen kysymys. Kyllä virastoissa tekstiä saadaan aikaan, mutta onko siitä mitään hyötyä seurakuntatyössä? Onko se teksti vain historiankirjoittajille ja tilastonikkareita varten?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Sama järki kuin TV.n draamassa TE-toimiston arjesta. Kirkon strategiat täyttää vastaavaa vajetta, joka TE- toimiston hienossa kuvauksessa hienot systeemit. Työtä kun ei voi kaikille tarjota, niin pitää niille jotain tarjota. Joten kehitetään hieno projekti tilalle. Sen pitää olla jotain suurta ja mahtavaa, jotta se näyttää hyvältä. Varsinkin kun maksaa paljon, niin silloin sen täytyy olla jotain erittäin hyvää.

      Kirkolla kyllä olisi kaikki se itseymmärrys, jota nyt tarvittaisiin. Sitä vain ei olla kuulevinaan. Tehdään iso tutkimusprojekti, jotta tarvittavia todellisia asennemuutoksia ei tarvitse tehdä. On aika mielenkiintoista , että asenteet estävät tehokkaasti tarvittavat muutokset ja ohjaavat myös strategioihin suhtautumista. Jolloin kokonaan jää havaitsematta se, että muutosvastarinta torpedoi kaikki hyvät aikeet. Sen jälkeen tehdään taas uusi hieno tutkimus ja sen pohjata seuraava strategia.

      Näin voidaan säilyttää se sama ongelma joka TE- toimistolla oikeasti on, ettei työtä voi kaikille tarjota. Jotain kuitenkin merkityksellistä täytyy tehdä. Odotukset kirkolle on jo nyt saman suuntaiset, kuin TE-toimiston asiakkailla. Kirkolta odotetaan vaikka mitä, mutta se ei kykene mitenkään vastaamaan edes niihin odotuksiin joita sille nyt asetetaan. Silti kirkon työssä juostaan edestakaisin henki kurkussa, jotta ehditään. Draamaa voisi siitäkin ihan yhtä hyvin rakentaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Kiitos Tarmo tästä rohkaisusta. Harra kanssasi edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Veli Pekka Pesonen. Luterilainen uskonkäsitys lähtee (hiukan yksinkertaistaen) siitä, että sana ja usko ovat ensin, sitten rukous uskon hedelmänä. Ramattu Niiden havaintojen mukaan, mitä minulla on, Raamattu ymmäretään ao. karismaatikoiden parissa enemmän ohje- ja käsikirjaksi, jota opetetaan, ja varsinainen Jumalan työ tapahtuu sitten nimenomaan rukouksen ja armolahjojen välityksellä sekä sanasta enemmän tai vähemmän irrallaan. Kastekin ymmärretään jotenkin sivuasiaksi ja uskonopin alkeisiin liittyväksi. Tällainen kahden kerroksen kristillisyys (opetuslapsiksi otetut ja todelliset, treenatut, opetuslapset) sekä Raamatun armonvälineluonteen korostamatta jääminen ei kyllä ole luterilaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Marko kysyit aikaisemmin onko strategioiden vastaanottoa srk:ssa tutkittu. Sain juuri käsiini Terhi Kairan kkososiologian väitöskirjan Sitä kohti mikä on edessä, strategia-ajattelun ominaispiirteet Suomen ev.lut. kirkossa (Helsinki 2019). Siinä on mukana pari kirkkoherroille tehtyä kyselyäkin. Hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Eri puolella maata on erilaista karismaattisuutta. Itse pidän armolahjoja tärkeinä, mutta samalla pidän ne taka-alalla ja Jumalan salaisuuksina. Niitä voi käyttää niinkin ettei se herätä huomiota. Eikä niiden käyttäjästä tehdä mitään erityistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Veli Pesonen. Niinpä. Mutta jos lähtökohtana on, että kirkolla tai perinteisillä herätysliikkeillä on evankeliumi ja jollakin karismaattisella suuntauksella täysi evankeliumi olisi hullua, jos ne, joilla mielestään on täysi evankeliumi jättäisivät sen taka-alalle. Minä olen se mielensäpahoittaja, joka kyseenalaistaa sen, onko tuollaista jakoa tehtävä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Eipä tietenkään. “Täysi evankeliumi” on pyhitysopin keskeistä sanastoa. Siinä on hyvä blogin aihe. Ei jatketa siitä tässä, jotta Hannun aiheen mukainen keskustelu voi jatkua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Paavola
    Hannu Paavola

    Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.