Lahkolaisuudesta puhuminen voi olla jossain määrin riskialtista – etenkin, kun on väitellyt ekumeniikasta tohtoriksi ja muun muassa toiminut Suomen ekumeenisen neuvoston opillisessa jaostossa. Lahkolaisuudella leimaamisella on kristillisyydessä nimittäin ollut pitkä historia, joka on ajoittain tuottanut karmeita tuloksia. On siten oltava erittäin varovainen lahkolais-sanan käytössä.
Vaikka tulenkin tässä kirjoituksessa mainitsemaan pari esimerkkiä lahkolaisuudesta, jotta lukijat saisivat hieman paremman käsityksen, mistä puhun, ei tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella demonisoida mitään ryhmää. Ennemmin tarkoitukseni on puhua siitä, miten ”lahkolaisuus” uhkaa jokaista meitä ja kuinka jokaisen meistä tulisi varoa lahkolaisuutta.
Mitä sitten oikein tarkoitan lahkolaisuudella ja mikä on se taustalla? Pohjimmiltaan kyse on mielestäni ihmisten tarpeesta kuulua yhteisöön. Me olemme sosiaalisia olentoja, joiden menestys tässä maailmassa on oikeastaan hyvin pitkälle nojannut yhteistyön vahvaan voimaan. Melkeinpä jokainen meistä haluaa kuulua jonkinlaiseen yhteisöön. Joskus kuitenkin yhteisöllisyys voi kääntyä meitä vastaan.
Usein yhteisöllisyydestä tulee rakentavan voiman sijaan taakka ja ”lahkolaismainen” kuitenkin silloin, kun yhteisössä alkaa ilmetä paljon epäterveitä piirteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi tarve eristäytyä maailmasta, piittaamattomuus yhteisön jäsenten ainutlaatuisesta yksilöllisyydestä, tarkka muiden elämän kontrollointi, tiukat käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt jne. Usein yksi keskeinen piirre lahkoissa on myös se, että sitä johtaa diktaattorimaisesti yksi tai useampi eliittiin kuuluva jäsen, joiden tarpeita lahko ensisijassa palvelee.
Moni yhteisö toki sisältää joitain näitä elementtejä, vaikka sitä olisi vaikea määrittää lahkoksi. Esimerkiksi armeijassa on lähes välttämätöntä tiettyjen tiukkojen käyttäytymis- ja pukeutumissääntöjen noudattaminen. Jossain määrin armeijassa myöskään muuten yksilöllisyyden ilmaisemiselle ei ole samanlaista mahdollisuutta kuin siviilissä. Armeija siten sisältää lahkoon kuuluvia elementtejä, mutta siitä esimerkiksi Suomen armeijaa olisi vaikea kuvata lahkoksi – etenkin, kun se ei pyri jatkuvasti pitämään sotilaitaan valvovan silmän alla, vaan vapauttaa heidät palvelusajan jälkeen reserviin. Armeijan tarkoitus on myös puolustaa meidän kaikkien etuja – ei vain suppean johtoportaan.
Mikä sitten kävisi lahkon esimerkiksi? Äärimmäisenä esimerkkinä voisi toimia esimerkiksi Daavidin oksa, josta minullakin on lapsuusajalta jäänyt uutiskuvia mieleen. Kyseinen lahko täytti kaikki lahkolaisuuden kriteerit ja ajautui lopulta pitkään tulitaisteluun viranomaisten kanssa. Lahkon johtajaa myös mm. syytettiin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä entisen lahkolaisen toimesta (ks. mm. http://www.uskontojenuhrientuki.fi/joukkoitsemurhat/waco.html). Kyseisen lahkon loppu oli traaginen: kaiken kaikkiaan yhteenotto vaati lähes 100 ihmisen kuoleman. Useimmat kuolivat massiivisessa tulipalossa lahkon majapaikassa.
Lahkolaisuudesta toki löytyy esimerkkejä meiltä lähempääkin. Suomessakin on monia lahkolaisuuden uhreja. Muutamia vuosia sitten kohuttiin muun muassa lestadiolaisuuden sisällä tapahtuneista lasten hyväksikäyttötapauksista, jota Johanna Hurtig on tutkinut (ks. esim. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/548462/Tutkija+Lestadiolaisten+johto+syyllistyi+seksuaaliseen+hyvaksikayttoon). Ilman tiettyä lahkomentaliteettia niinkin pöyristyttävät ja vastenmieliset teot kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei olisi mahdollista – etenkin, jos se on laajaa ja jopa rakenteellista.
Tässä kohden on toki hyvä muistuttaa, että itsekin tunnen kyllä ihan kunnollisia lestadiolaistaustaisia ihmisiä, joten on tärkeää välttää myöskään mustavalkoista yksittäisen ihmisryhmän leimaamista. Lestadiolaisuuden sisällä tapahtunut skandaali on kuitenkin ennen kaikkea hyvä varoitus siitä, miten pahaan jamaan meidänkin lintukodossa voidaan joskus ajautua.
Pienimuotoisempana haitallista lahkolaisuutta on olemassa oikeastaan hyvin paljon riippumatta siitä, puhutaanko uskonnollisista tai ei-uskonnollisista yhteisöistä. Se voi ilmetä vaikkapa suvun tai kulttuurin liian tiukkoina normeina. Tai sitten se voi olla vaikkapa nuorten tiivis ystäväpiiri, jossa ”tyhmyys tiivistyy”, eikä järjenäänelle jätetä sijaa ulkopuoliseksi joutumisen pelossa. Se voi myös olla oman uskonnollisen yhteisön jäsenten piikikkäitä huomautuksia sopimattomasta pukeutumisesta jne.
Toisaalta kaikki meidän ulkopuolelta tuleva ohjaus ei ole lahkolaisuutta tai pahasta. Sille on esimerkiksi hyvä syynsä, miksi lainsäädäntö rajoittaa meidän toimintaamme Suomen kaltaisessa maassa. Muuten meissä jokaisessa asuva pimeä peto pääsisi enemmän esille.
Vaikka Raamatussa on paljon vaikeatulkintaista materiaalia, jota myös lahkojohtajat ovat väärinkäyttäneet, on hyvä muistaa myös se, että Raamattu muistuttaa meitä vapauden ja terveen opin tärkeydestä. Esimerkiksi Toisessa kirjeessä Timoteukselle puhutaan terveestä opista seuraavasti:
”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin tekee mieli. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (1. Tim. 4:3–4)
Tai kuten Paavali sanoo Galatalaiskirjeessä:
”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)
Vapaus ja totuus ovat kaikkein parhaimmat vastalääkkeet meitä jokaista vaanivaa lahkolaisuutta vastaan. Näin ollen haluankin antaa lopuksi pari vinkkiä lahkolaisuuden välttämiseen:
- Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan välttää haitallisten yhteisöjen ja lahkolaisuuden muodostumista. Usein sairaat yhteisöt rakentuvat valheiden ja epäaitouden varaan. Kannattaa siis seurata tarkkaan, missä määrin oma yhteisö tai oma minä kannustaa totuuden etsimiseen ja missä määrin pyrkii estämään sitä. Jokainen terve yhteisö on lopulta vapaa lahkolaisuudesta ja muusta saastasta totuuden kautta. Totuus todella tekee meistä vapaita ja terveitä, vaikka totuuden kuuleminen ja sille antautuminen usein sattuukin.
- Kuulostele tarkkaan sitä, voitko omassa yhteisössäsi olla oma itsesi ja sallitko myös muiden olla oma itsensä – toki kohtuuden rajoissa (esim. barbaarista itsensä toteuttamista tuskin mikään yhteisö sallia, jos se meinaa säilyä hengissä). Jokainen meistä on kuitenkin pohjimmiltaan ainutlaatuinen ja arvokas yksilö. Se missä määrin yhteisön henkinen ilmapiiri sallii oman itsen toteuttamisen ja kuuntelun, kertoo myös jotain sen henkisestä tai hengellisestä tilasta. Hyvässä yhteisössä on tilaa hengittää ja kokea yhteisön myönteisiä puolia: yhteenkuuluvuuden tunnetta, kannustusta jne.
Kiitos, tärkeän aiheen esille nostamisesta. Tärkeä, mutta vaikea aihe..
Paavali kirjoittaa Galatalaisille: ”Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.”
Tuo into ja ystävällinen käytös (joskus päälle liimattu hymy) saattaa helposti hämätä meidät. Hienotunteisesti ihmisiä houkutellaan ja mainostetaan: ”Täällä meillä on Kristus, tulkaa tänne” hyväuskoiset ihmiset ohjastetaan helpohkosti tekemään työtä jonkin aatteen tai idean hyväksi. Monet kristilliset ns. liikkeet ovat mielestään Kristuksen asialla, mutta heidän pääsanomansa keskittyy monesti siihen, miten meidän porukan tapana on elää ja olla… Lakia tulee lain päälle ja Kristuksesta tuleekin Mooses, joka sitoo raskaita taakkoja…
Jeesus antoi selkeän viestin, ettei heitä tule uskoa: ”Jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tahi: ’Tuolla’, niin älkää uskoko.”
Kuten sanottu, vaikea asia, koska ihminen on heikoimmillaan, kun hän etsii pelastajaa. Miten voisi nykyistä ihmistä oikein neuvoa, kun lähes kaikki Raamatun tuntemus on lähes olematonta? Paavali ja paavi ovat heille sama henkilö… ja Luther joku Amerikkalainen…
Menneiden sukupolvien Kristillinen ymmärrys perustui paljolti, Kirkon, perhepiirin ja koulun antamaan opetukseen. Nykyisin on vähän sama tilanne, kun oli Jeesuksen vaeltaessaan maan päällä.
”Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” Matt.9:36
Hyvä kirjoitus!
Sanokaahan mitä oli ns ”uskonpuhdistus”, tuliko siinä ”lahko” vai kuinka?
Ei tullut.
Varhaiset Jeesuksen seuraajat saivat oppia Ireneaukselta ja Ignatiukselta oikeasta huomaamisesta ennen kun Kristuksen seuraajista tuli Rooman uskonto.
Näin lahkoja voi olla alkuperäisiäkin mitkä tulevat oikaistuksi oikealla opilla. No, katsotaan katolisuuden syntyneen sitten milloin niin hyvin tarvittiin miekkalähetystä kurittomia ruotuun palauttamaan myöhempinä aikoina jotta viimeiset saivat surmansa Espanjassa.
Laestadiolaisessa liikkeessä puhuja ei voi liikaa puhua Jeesuksesta ettei mene oikeus edelliseen joten kyllä liike on lahko kirkkoomme verrattuna.
Meillähän on toisinpäin Jeesuksesta mainitseminen.
Miten sitten nykyään omassa kirkossamme; kun alboissa ristisaatossa olisi toimitusihmisillä syvät huput päässänsä pitkien kynttilöiden jälkeen hämärässä kirkossa kulkemassa kohti alttaria voisi näkyä hyvin säikähtää.
No, onneksi ei ole syviä huppuja, ja näin ilmeisesti kaikki on lahkoasiassa hyvin ja kunnossa.
Isossa kuvassa Paavali antoi merkityksen Jeesuksen ristinkuolemalle.
Evankeliumien harmonisointi kesti ilmesesti pitkälle 300.lukua jolloin mukaan otettiin sopivimpia.
Kyllähän näin oikea oppi ja ymmärrys sopisi myös lahkoajatukseen.
Toki Jeesuksen asiaan vaikutti vanhat kirjoitukset ja haluttiin katsoa kirjoitusten toteutumista.
Näin kun lahkoja olisivat ne tunnustamattomat Jeesuksen sanan merkitykselle varhaiskirkon seuraajissa ovat kaikki myöhemmin syntyneet lahkoja.
Lahkoja ei yksin voi syyttää ja niistä varoittaa. Vastaavia ongelmia löytyy oman rakkaan kirkkomme sisällä. Meillä on sellaista herran pelkoa, jossa selkeisiin väärinkäytöksiin ei kukaan puutu. Siitä johtuen moni joutuu turhaan kärsimään ja jopa sairastumaan masennukseen, tai uupumukseen.
Lahkolaisuus on laaja käsite, mutta kuten Pekka totesi, sen piirteet löytyvät jokaisesta Hengellisestä ja vähemmän hengellisestä yhteisöstä helposti.
Onkin hyvä pohtia ”eriseura” käsitettä tässä yhteydessä, joka jo sanamuodossa antaa viitteitä mistä voisi olla kysymys. Paavali käyttää voimakasta kieltä, kun puhuu niistä, jotka koittivat erottaa Kristittyjä pois Kristuksesta ja lankeamaan pois Armosta.
Armosta ei voi langeta, kuin takaisin lain alle ja tästä Paavali oli huolissaan, kun seurakunnan joukkoon oli noussut niitä, jotka toivat mukanaan toisenlaista evankeliumia, ikäänkuin olisi vielä jotain mitä pitäisi saavuttaa, täyttämällä ja tekemällä jotain vaatimuksia.
Lahkolaisuudessa on ”me henki”, joka ei sinänänsä ole paha asia, mutta, jos käy, kuten usein käy, niin meidän ulkopuolella olevat ovat niitä, jotka eivät täytä meidän mittaa ja ovat siksi luopioita ja Kristukselle kelpaamattomia, heidät on väärin perustein hyväksytty Mestarin seuraan. Heiltä puuttuu kuitenkin se, ja tämä… Tämä lihan mieli esiintyy yleensä kyräilynä ja hiljaisena, mutta kun, mutta kun, mutta… asenteena.
Kun näin pääsee tapahtumaan, niin Armo kuihtuu pois ja tilalle tule suorittamisen kulttuuri, jossa mikään ei ole enää sopivaa, vaan kaikki vahtivat toistensa tekemisiä ja pian väärä henki kuormittaa yhteisöä. Kristillinen Vapaus on kadonnut ja samalla Armosta osallisen on pakko poistua yhteisöstä, ettei itse sairastu. Tämä on surullista.
Äitin sanoi joskus: ”Kunpa Kristityt oppisivat olemaan syntisiä, niin kaikki olisivat samalla viivalla Jumalansa edessä.”
Näinhän se monesti juuri on. Kun menet laitapuolen kulkijoiden joukkoon, niin tekopyhyys katoaa ja ihmiset roikkuvat vain ulkopuolisessa pelastuksessa kiinni. Tekopyhät sen sijaan pitävät kiinni omista töistään ja luottavat omaansa, he arvioivat ja vertaavat itseään muihin. Jumalan Vanhurskauden tietä he eivät tunne, vaikka sanovat Herra, Herra…
Ei ihme, että Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.
Yleensä lahkoiksi kutsutaan jonkin kirkollisen taistelun hävinnyttä osapuolta. Sellaista joka jatkaa elämäänsä jonkun karismaattisen persoonan ja/tai hänen muistonsa ympärillä. Uskollisuus johtajan persoonaa ja hänen tulkintaansa kohtaan tulee lahkon identiteetin keskeiseksi tekijäksi. Lahkot ovat epäsuvaitsevaisia. Lahkojen sisällä käydään kiivaita keskusteluja ja erimieliset savustetaan ulos ja he perustavat omia suuntauksia. Lestadiolaiset ovat hyvä esimerkki. Jos otetaan myös amerikkalaiset liikehdinnät huomioon niin löytyy tusinan verran erilaisia lestadiolaisia muodostumia.
Lahkot kehittyvät vaarallisiksi sisäisten riitojensa takia. Kun opin puhtautta vaalitaan niin lahkosta tulee suljettu autoritäärinen yhteisö joka ei siedä erimielisyyttä. Niiden johto alkaa käyttäytyä itsevaltiaan tavoin ja ei harvoin käyttää kannattajiaan sekä taloudellisesti että sukupuolisesti hyväkseen.
Lahkoilu on yleis -sosiolooginen ilmiö. Sellaista ei voi estää. Yhteiskunta joutuu elämään seurauksien kanssa. Niiden haittapuolia ei silti tarvitse hyväksyä, mutta niiden tuomitseminen ei paljoa auta.
Lahkojen pahin puoli on niiden todellisuuden tulkinta joka usein poikkeaa objektiivisesta totuuskäsityksestä. Populistiset poliittiset puolueet ovat lahkomuodostumia omine todellisuuden tulkintoineen. Nehän syntyvät uskonnollisten lahkojen tapaan protestiliikkeinä.