Elämä kantaa eteemme niin rakkaiden menetyksiä, ahdistusta, yllättäviä iskuja kuin itsessä ja muissa olevaa pahuuttakin. Mikään ei silti erota meitä Jumalan rakkaudesta. Pahimmillaan kristittyjen ”rakkaus” voi aiheuttaa valtavaa ahdistusta, mutta Kristuksen rakkaus voi tuoda siihenkin suuren helpotuksen.
Kun lapseni oli pieni, hän halusi aina nukkumaan mennessään viereensä liitomursuksi kutsutun pehmolelun. Mielikuvituksellisen näköinen, mursunhampainen pikkukaveri pelasti monet illat ja rauhoitti mieltä, kun valot sammuivat ja pienen mielikuvitus lähti villiin yöliitoon. Eipä tiedä liitomursu tänäkään päivänä, montako mörköä ja peikkoa hän on pelkällä pehmeällä läsnäolollaan karkottanut.
Minun oma, aikuisiän liitomursuni on ollut Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun loppujakeet: ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:37-39)
Ei mikään! Ei mikään!
Jouduin 2010-luvun taitteessa oman lestadiolaisen rauhanyhdistykseni hoitokokoukseen hoidettavaksi. Hoito on tietysti irvokas sana kollektiiviselle hengelliselle väkivallalle, jonka tavoitteena on murskata yksilön vääriksi ymmärretyt mielipiteet ja saada tämä joko ruotuun tai ulos. Minä, tuolloin nuori pappi ja liikkeen puhuja, päädyin kivuliaan polun kuljettuani ja omantuntoni pakottamana jälkimmäiseen.
Tuoreita haavojani avasin tuolloin eräälle vanhemmalle lestadiolaiselle papille, jolla oli omakohtaista kokemusta aiempien vuosikymmenten hoitokokouksista. Aikansa hiljaa ja lämpimästi kuunneltuaan hän jotenkin levollisesti alkoi vain puhua Johann Sebastian Bachin eräästä motetista. Hänen muisteli, kuinka siinä lauletaan, miten mikään luotu ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Sanat oli otettu Roomalaiskirjeen luvusta kahdeksan. Motetin alkupuolella kuoro laulaa vielä vaikuttavasti kolme kertaa ”Ei mikään! Ei mikään! Ei mikään!”
Tuosta sielunhoidollisesta kohtaamisesta ja Roomalaiskirjeen kohdasta tuli elämäni pahimman ahdistuksen paras poistaja. Sen jälkeen olen toistanut samoja Paavalin sanoja muissakin elämän vastoinkäymisissä ja takertunut niihin toisinaan kuin lapsi pehmeään liitomursuunsa.
Syvien totuuksien tuike
Yksittäinen raamatunkohta voi olla tärkeä ahdistuksen poistaja. En silti halua pitää Raamattua elämän vaikeiden asioiden yksinkertaisena ratkaisijana, koska sitä se ei ole. Raamattu ei ole mikään hengellinen hopealuoti, vaan enemmänkin kuin elämä itse: vaikeaselkoinen, epäjohdonmukainen, rosoinen ja raa’an rehellinen kertomuskokoelma.
Siellä ihminen esittelee omaa keskeneräisyyttään ja pyristelyään elämän ristiaallokoissa, mutta samalla siellä tuikkii syviä totuuksia ja Jumalan rakkauden sanoja.
Raamatussa ahdistusta käsitellään useissa kohdissa taakkana, josta pyydetään vapautusta. Usein ahdistusta aiheuttavat ulkoiset olosuhteet, kuten köyhyys, läheisen kuolema, rikkinäiset ihmissuhteet tai vaikkapa pahat henget.
Toisinaan ahdistusta tuottavat uskonnolliset johtajat tai kanssauskovat, joiden vaatimukset eivät kohtaa elämän realiteettien kanssa. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumissa Jeesus antaa sapiskaa vaatijoille sanomalla ”Voi teitäkin, lainopettajat. Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.” (Luuk.11:46)
Etsimme eheyttä, rosoa saamme
Tietty määrä ahdistusta näyttäisi kuitenkin kuuluvan ihmisen elämään. Elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi täydellisyydessä vaan keskeneräisyydessä, vaikka toisin usein toivoisimme. Usein kun etsimme elämältä eheyttä, saamme rosoa.
Tunnetuin rosojen raapima Raamatun hahmo lienee Job. Kukaan ei toivo Jobin onnettomuuksia itselleen, mutta kuka tahansa tietää, että elämän pinta on karhea muillekin kuin hänelle. Elämä kantaa eteemme niin rakkaiden menetyksiä, yllättäviä iskuja kuin itsessä ja muissa olevaa pahuuttakin.
Jobin kiteytys ihmisen elämästä on lakonisuudessaan jopa lämpimän humoristinen: ”Ihminen, naisesta syntynyt, elää hetken ja on täynnä levottomuutta.” (Job 14:1).
”Ahdistuneena ajattele lohdutusta kuin lapsuuden pehmolelua, jonka kanssa voit käydä nukkumaan vailla pelkoa.”
Kristuksessa ei ole kadotustuomiota
Vaikka ahdistus ja kärsimys kuuluvat elämään, niitä ei kuitenkaan pidä tavoitella, enemmänkin niihin on vain suostuttava. Ihmisen tehtävä on kuitenkin lieventää eikä lisätä toisen ihmisen ahdistusta. On synti aiheuttaa toiselle ihmiselle tarpeetonta kärsimystä henkisen tai hengellisen väkivallan kautta. Itsekin olen kuitenkin sellaista aiheuttanut eli olen ollut sekä uhri että tekijä, kuten niin moni meistä.
Pahimmillaan kristittyjen ”rakkaus” voi aiheuttaa toiselle valtavaa ahdistusta, mutta toisaalta Kristuksen rakkaus voi tuoda valtavan helpotuksen. Ja niin ristiriitaista kuin se onkin, me kannamme usein itsessämme näitä molempia.
Kristillisen kilvoittelun paikka on siinä, että hoidamme toisiamme ahdistusta helpottaen, emme sitä lisäten. Joskus se voi tarkoittaa Roomalaiskirjeen siteeraamista sopivalla hetkellä, joskus jotain aivan muuta.
Minun neuvoni on: kun joku lohduttaa sinua ahdistuksessasi, ajattele lohdutusta kuin lapsuuden pehmolelua, jonka kanssa voit käydä nukkumaan vailla pelkoa.
Se alussa mainittu, Roomalaiskirjettä hyödyntävä Bachin motetti oli muuten monien tuntema ja rakastama Jesu, meine Freude, BWV 227. ”Es ist nun nichts Verdammliches an denen, die in Christo Jesu sind” – Niinpä nyt ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
Lue myös muita Raikkaasti Raamatusta -sarjan tekstejä:
Raikkaasti Raamatusta: Uskomme rikastuisi, jos pelkäisimme vähemmän
Raikkaasti Raamatusta: Ympäristökriisi on vakava etsikkoaika, jossa olemme Kristuksen kanssa
Raikkaasti Raamatusta: Raamatussa luottamus on totta keskellä vaikeuksia
Raikkaasti Raamatusta: Eroottinen rakkaus on Raamatussa onnea, julmuutta ja arkista elämää
Raikkaasti Raamatusta: Kristinuskon suhde ulkopuolisiin on puhuttanut alkukirkosta lähtien
Ilmoita asiavirheestä