Opetin sydänrukousta ja soitin äänimaljaa. Minulta kysyttiin, kuinka voin kristittynä käyttää sellaista, ja kuinka voin opettaa katolisen kirkon rukousperinnettä. Kristinuskon suhde ulkopuolisiin on puhuttanut alkukirkosta lähtien.
Kristittyjä tuntuu Suomessa jakavan kysymys, miten ulkopuolelta tuleviin vaikutteisiin pitäisi suhtautua. Jotkut kieltävät ehdottomasti omaksumasta mitään toisista uskonnoista tai edes toisilta kristillisiltä kirkoilta. Kaikkein jyrkimmät katsovat, että omankin kirkon sisällä vain harvat ovat oikeassa uskossa.
Hyvin monet kristityt kuitenkin suhtautuvat toisten uskonnollisiin käsityksiin neutraalisti tai myönteisesti. Muista uskonnoista ja kirkoista ollaan valmiita ottamaan vaikutteita.
Lähetyshenkinen Uusi testamentti
Jo Uudessa testamentissa on eroja siinä, kuinka muihin kuin oman joukon jäseniin suhtaudutaan.
Kokonaisuutena Uusi testamentti on vahvan lähetyshenkinen kirja, joka uskoo omaan oikeaan, kaikille ihmisille vietävään sanomaansa. Yhteistä sen kirjoituksille on näkemys, että ihmisiä uhkaa tuhoutuminen, kadotus, ja että pelastus on tarjolla Jeesuksessa.
Uuden testamentin sisällä on kuitenkin melko erilaisia uskontulkintoja ja korostuksia. Siinä, kuinka jyrkkä jako sisäpuolisten ja ulkopuolisten välille tehdään, on paljon vaihtelua.
Ilmestyskirjassa suhtaudutaan ulkopuolisiin jyrkimmin. Kirjeissä seitsemälle seurakunnalle esitetään tiukkoja syytöksiä väärien opettajien seuraamisesta. Sitten Kristus enkeleineen käy kosmisen taistelun pahaa vastaan.
Loppunäyssä hyvä ja paha erotetaan toisistaan täydellisesti. Kristuksen omat, ”pyhät, jotka pyhittyvät edelleen”, pääsevät taivaan kaupunkiin. Paha taas tuhotaan tulisessa järvessä ja ”saastaiset” ihmiset jäävät kaupungin ulkopuolelle.
Ilmestyskirja on aina herättänyt vahvoja tunteita, ja sen ottaminen Uuden testamentin kaanoniin oli aikanaan kiihkeän kiistelyn aihe.
Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen kirjeet ovat sekoitus mystistä jumalayhteyttä, lämpöä hohtavaa rakkautta ja ulkopuolisten tuomitsemista.
Rakkaus ja mystinen ykseys vallitsevat yhtäältä Jumalan ja Jeesuksen välillä, toisaalta Jeesuksen ja hänen omiensa välillä ja kolmanneksi Jeesuksen omien kesken.
Puhe ulkopuolisille ja ulkopuolisista taas on tylyä. ”Te olette isästä Perkeleestä”, sanoo Jeesus vastustajilleen Johanneksen evankeliumissa. Jeesus on valinnut omansa pelastumaan, kun taas maailma on pimeyden vallassa.
Kolmen muun Uuden testamentin evankeliumin eli synoptisten evankeliumien aineisto on runsas ja monivärinen. Niissä on mukana sekä tiukkaa että avaraa uskontulkintaa. Usein korostetaan Jumalan kaikkea syleilevää rakkautta. Jeesus opettaa, että Jumalan rajaton hyvyys kohdistuu kaikkiin ihmisiin, hyviin ja pahoihin, samaan tapaan erottelematta kuin auringonpaiste tai sade.
”Mitä todellisemmin ihminen kohtaa Jumalan, itsensä ja toisen ihmisen, sitä vähemmän on aihetta epäluuloon ja pelkoon.”
Monet Jeesuksen vertaukset painottavat, että Jumala etsii ja kutsuu kaikkia ja kaipaa kaikkia eksyneitään. Jeesus opettaa myös, että jokaista ihmistä tulee pitää lähimmäisenä ja tiivistää Vanhan testamentin rakkauden kaksoiskäskyyn.
Silti näidenkin evankeliumien mukaan toiset pelastuvat ja toiset eivät. Varsinkin Matteus toistelee, että kadotetut joutuvat ulkopuolelle ja pimeyteen, missä itketään ja kiristellään hampaita.
Avarammat painotukset ja Ateenan puhe
Itse ajattelen, että hyvin jyrkkä ja mustavalkoinen, rajojen vartioimiseen keskittyvä kristinusko perustuu pitkälti pelkoon ja pahan ulkoistamiseen.
Mitä todellisemmin ihminen kohtaa Jumalan, itsensä ja toisen ihmisen, sitä vähemmän on aihetta epäluuloon ja pelkoon. Pelkoahan ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, kuten eräs Raamatun kauneimmista opetuksista kuuluu.
Puhe, jonka Paavali pitää Ateenassa (Apt. 17:22-31), kuvaa suoraan kristinuskon suhdetta ulkopuolisiin. Ateenalaisetkin palvelevat Paavalin mukaan Jumalaa, mutta tuntematta häntä.
Paavali opettaa, että Jumala on luonut maailman kaikki ihmiset etsimään itseään. Ihmiset kaikkialla hapuilevat kohti Jumalaa, ja saattavat joskus myös löytää hänet, sillä Jumala ei ole kaukana yhdestäkään: Hänessä me kaikki elämme ja liikumme ja olemme.
Tämä koskee puheen kontekstissa selvästi myös ateenalaisia, jotka ovat vielä polyteististen uskontojen piirissä. Kuva toisista uskonnoista ei siis ole täysin kielteinen. Niidenkin runoilijat ilmaisevat totuutta ja niidenkin piirissä löydetään joskus Jumala.
Yleensä ihmisten suhdetta Jumalaan on kuitenkin leimannut tietämättömyys. Siksi Jumala vaatii ihmisiä kääntymään, luomaan suhteen ylösnousseeseen Kristukseen.
Vatikaanin toisessa konsiilissa (1962–65) katolinen kirkko avartui suuresti suhteessaan ulkopuolisiin. Sen mukaan muissa uskonnoissa voi olla aitoa totuutta, pyhyyttä, moraalista viisautta ja armon vaikutusta, koska Jumala on luonut koko ihmiskunnan ja myös puhutellut sitä. Kuitenkin nämä lahjat avautuvat lopullisesti ja parhaiten Kristuksessa. Tämä näkemys heijastaa nimenomaan Paavalin Ateenan puheen henkeä.
Lue myös:
Raikkaasti Raamatusta: Uskomme rikastuisi, jos pelkäisimme vähemmän
Raikkaasti Raamatusta: Ympäristökriisi on vakava etsikkoaika, jossa olemme Kristuksen kanssa
Raikkaasti Raamatusta: Raamatussa luottamus on totta keskellä vaikeuksia
Raikkaasti Raamatusta: Eroottinen rakkaus on Raamatussa onnea, julmuutta ja arkista elämää
Ilmoita asiavirheestä