Luottamusta tarvitaan, jotta emme olisi ihmisinä yksin. Sen syntyminen on aina pieni ihme.
Jokainen yksinään maan sydämellä, auringonsäteen lävistämänä: ja äkkiä on ilta. Näin Salvatore Quasimodo on kuvannut runossaan ihmiselämää. Sävy on surumielinen. Jokainen meistä on siis pohjimmiltaan yksilö ja hyvin yksin selviytymässä tästä elämästä. Se ei tunnu miellyttävältä ajatukselta.
Toisaalta ihmiskunnan menestykseen luomakunnan lajien joukossa on vaikuttanut nimenomaan ihmisen kyky tehdä asioita yhdessä. Osaamme luoda ja ylläpitää ihmissuhteita ja rakentaa kokonaisia yhteisöjä. Osaamme tehdä yhteistyötä myös eläinten kanssa.
Tällainen yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys perustuu ihmisten väliseen tai ihmisen ja eläimen väliseen luottamukseen. On sanottu, että luottamus on uskon hyppy yli tiedon aukkojen. Joskus se on pitkä opetteluprosessi, jossa tutustutaan ja jaetaan yhä syvemmin omaa sisintä.
Mutta luottamus syntyy usein myös yllättäen. Katseet kohtaavat tilanteessa, jossa on toimittava, ja syttyy yhteisymmärrys: me teemme tämän näin.
Niin voi syntyä myös ystävyys tai rakkaus. Yhtäkkiä tapaan ihmisen, johon luotan vaistomaisesti – en tiedä miksi, ehkä universumin tähtipölyn hiukkaset meissä vetävät toisiaan puoleensa tai kohtaamme Korkeimman johdatuksessa. Näinhän kävi esimerkiksi apostoleille, kun he kohtasivat Jeesuksen.
Itse olen aina pitänyt näitä vaistonvaraisia ihmissuhteen syntymisen hetkiä suurimpina ihmeinä tässä maailmassa.
Luottamus on kuitenkin myös helposti särkyvää. Nykyhetken maailmassa luottamus on koetuksella. ”Naamiot on riisuttu”, kuvasi tätä presidentti Sauli Niinistö Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Lisää naamioita on riisuttu, kun Yhdysvallat on alkanut karsastaa kumppanivaltioitaan. Maailma, jota on rakennettu yhteisille säännöille ja niitä valvoville kansainvälisille järjestöille, on romahtamassa.
Tällaisesta luottamuksen särkymisestä kertovat kaikki tulevaisuuden katastrofeja ja ihmiskunnan romahtamista kuvaavat elokuvat ja kirjat. Luottamus särkyy hierarkioissa ylhäältä alas, kunnes jäljelle jää ihminen yksinään maan sydämelle selviytymään henkensä kaupalla.
Ihminen on häilyvä
Kristinuskon pyhä kirja Raamattu puhuu monista asioista, mutta erityisesti luottamuksesta. Ihmisen luottamus Luojaansa ja vastaavasti Luojan luottamus ihmiseen on keskeinen kysymys, jonka kanssa Raamatun kertomuksissa painitaan luomiskertomuksesta Ilmestyskirjaan.
Alussa ihminen pettää Luojansa luottamuksen, ja epäuskon ja petosten päätteeksi Luoja osoittaa lopussa olevansa luottamuksen arvoinen. Siihen väliin mahtuu epämukavan terävää kuvausta ihmisluonnon häilyvyydestä ja epäluotettavuudesta niin suhteessa Jumalaan kuin toisiinsa.
Lohdullisena voi pitää sitä, että Raamattu tunnistaa ja ymmärtää nykyisenkaltaisetkin ihmiskunnan vaiheet: ”Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa. – – Kaikki on kaaosta ja sekasortoa! Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Varo puhumasta mitään vaimolle, joka lepää sylissäsi”, profeetta Miika kuvaa luottamuksen särkymistä ja kansan polarisoitumista kirjansa 7. luvussa.
700-luvulla eKr. elänyt Miika puhui oikeudenmukaisuuden ja vähäosaisten puolesta ja profetoi Israelin ja Juudan tuhoa. Synkän ennustuksen lomassa Miika kuitenkin toteaa luottavaisesti: ”Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!”
Tietoisuutta ja tyytymistä
Raamatun kertomukset sijoittuvat aikaan, jolloin elettiin satoja turmelevien säiden armoilla ja alttiina valtaa pitävien mielivallalle. Ei ollut kansainvälisiä järjestöjä valvomassa sotien sääntöjä, puuttumassa väestönsiirtoihin tai tuomassa avustuksia nälkää kärsiville. Viime kädessä turvana oli vain Jumala.
Tätä turvautumista, avun anelua kuvaavat hyvin Psalmit. ”Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi”, anelee sotilaskuningas Daavid nimiinsä merkityssä Psalmissa 25.
”Raamatussa Jumalaan luottaminen on ehkä eniten tietoisuutta siitä, että Jumala on mukana ihmisen yksinäisyydessä ja kaikissa tilanteissa.”
Daavid selviytyi sodistaan ja hovinsa petollisista juonista kuollakseen lopulta kuninkaana vanhuuteen. Matkan varrella hän joutui kuitenkin näkemään vaivaa, pakenemaan, pelkäämään, olemaan nälissään ja murheen murtamakin.
Samoin todistavat muutkin Raamatun kertomusten hahmot: luottamus Jumalaan ei tarkoita sitä, että kaikki olisi helppoa tai saisit sen mitä tahdot. Ajatellaanpa vaikka apostoli Paavalia, joka matkoillaan virui vankilassa ja oli hukkua, mutta koki silti luottamusta ja yhteyttä Jumalaansa.
Raamatussa Jumalaan luottaminen onkin ehkä eniten tietoisuutta siitä, että Jumala on mukana ihmisen yksinäisyydessä kaikissa tilanteissa ja avaa mahdollisuuksien ovia, joista ihminen voi kulkea eteenpäin. Aina ne eivät kuitenkaan vie sinne, minne ihminen toivoisi. Jumala on myös määrännyt ihmisen elämälle päättymishetken.
Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen taivaan linnuista, jotka eivät huolehdi, sillä Taivaallinen isä pitää niistä huolen. Ei lintujen elämä silti helppoa ole. Ne eivät huolehdi varallisuudesta, mutta tekevät kovasti töitä löytääkseen ruokaa, jota Luojan luonto niille tarjoaa. Katsopa vaikka lintua, joka yhtä uudestaan kiskoo matoja maasta kaikin voimin viedäkseen ne poikasilleen.
Olennaista niin Daavidille, Paavalille kuin taivaan linnullekin näyttää olleen oman elämän tarkoituksen toteuttaminen. Olla kuningas, evankelista tai lintu.
Ei siinä varmuutta ole, mitä seuraavana päivänä tapahtuu, miten pitkään elämää jatkuu ja mihin olosuhteisiin joutuu, mutta tässä tämä elämä ja tehtävä nyt on. Sekin on luottamusta, ja itse asiassa juuri sellaista luottamusta, johon olisi hyvä pyrkiä elääkseen mielekkäästi: rauhallista luottamusta omaan olemiseen ja tekemiseen. Sitä voisi sanoa myös osaansa tyytymiseksi.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 3/2026.
Lue myös:
Raikkaasti Raamatusta: Ympäristökriisi on vakava etsikkoaika, jossa olemme Kristuksen kanssa
Raikkaasti Raamatusta: Uskomme rikastuisi, jos pelkäisimme vähemmän
Ilmoita asiavirheestä