Suuret seurakuntayhtymät hyvässä talousvauhdissa − Helsingillä kassassa jo 250 miljoonaa euroa

Ilmakuva Helsingistä vuonna 2015. Kuva: Suomen Ilmakuva /Helsingin kaupunginmuseo

Kaikki suuret seurakuntayhtymät tekivät viime vuonna ylijäämäisen tuloksen. Useimmat keräsivät verotuloja odotettua enemmän, ja myös sijoitustoiminta tuotti hyvin. Valtion rahoituksen pieneneminen ja kustannusten nousu puolestaan heikensivät tuloksia.

Helsingin seurakuntayhtymän talous vahvistui viime vuosien tapaan. Tilikauden ylijäämä oli viime vuonna 26,9 miljoonaa euroa. Edellisvuonna ylijäämä oli 23 miljoonaa euroa, ja sitä edeltävänä vuonna peräti 32 miljoonaa euroa.

Ylijäämien myötä yhtymän rahavarat ovat kasvaneet, ja viime vuonnakin ne kasvoivat 19,4 miljoonalla eurolla. Vuoden 2025 lopussa kassassa oli yhteensä 254,1 miljoonaa euroa.

Ylijäämää kasvattivat useat tekijät. Rahoitustuotot olivat 23,7 miljoonaa euroa menoja suuremmat, ja ylijäämää syntyi peräti 71 % enemmän kuin edellisvuonna. Rahoitustuotoissa sijoituskiinteistöjen ja -huoneistojen osuus oli 10 miljoonan euroa.

Verotuloja kertyi 93,4 miljoonaa euroa, mikä on 2,4 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna. Valtionrahoitus on pienentynyt mutta oli edelleen 9,8 miljoonaa viime vuonna.

Espoossa seurakuntayhtymän tilinpäätös osoittaa 2,6 miljoonan euron ylijäämää. Edellisvuodesta ylijäämä tosin pieneni selvästi, sillä silloin se oli 6,4 miljoonaa euroa.

Rahoitukset tuottivat 5,0 miljoonaa euroa eli selvästi budjetoitua enemmän. Tosin myös rahoituksen kulut kasvoivat selvästi edellisvuodesta. Kirkollisverotuloja Espoossa kertyi 49,9 miljoonaa euroa, mikä on 0,7 miljoonaa edellisvuotta enemmän.

Rahoitusvarallisuuden kirjanpitoarvo oli vuoden 2025 lopussa 90,0 miljoonaa euroa ja markkina-arvo 96,5 miljoonaa euroa.

Vantaan seurakuntayhtymän tilikauden tulos oli 3,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on 2,5 miljoonaa edellisvuotta enemmän. Kirkollisverojen tuotto oli 29,3 miljoonaa euroa, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna.  Valtion rahoitus pieneni 1,8 miljoonalla eurolla. Vantaalla sijoitustoiminnan merkitys kokonaisuudessa on melko pieni. Viime vuonna se tuotti 1,3 miljoonaa euroa, mikä on jonkin verran vähemmän kuin edellisvuonna.

Yhtymän rahavarat kasvoivat 1,9 miljoonaa euroa ja olivat vuoden lopussa yhteensä 34,1 miljoonaa euroa.

Tampereen seurakuntayhtymän vuoden 2025 tilikauden ylijäämä oli 2,4 miljoonaa euroa, mikä on hieman edellisvuotta enemmän. Kirkollisverotuloja kertyi 39,9 miljoonaa, mikä on 0,1 miljoonaa edellisvuotta enemmän. Myöskään Tampereella sijoitustoiminnan merkitys ei ole kokonaisuudessa suuri. Viime vuonna sen tuotot pienenivät ja siihen liittyvät kulut kasvoivat.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sijoitukset tuottivat 2,2 miljoonaa euroa ja kirkollisverojen tuottokin ylitti edellisvuoden tason. Talousarviossa ennakoitu 360 000 euron alijäämä kääntyikin lopulta 3,7 miljoonan euron ylijäämäksi. Tämä on 1,2 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna.

Oulun seurakuntayhtymän viime vuoden ylijäämä oli 1,8 miljoonaa euroa, mikä on kahteen edellisvuoteen verrattuna selvästi vähemmän. Verotuloja kertyi 38,1 miljoonaa, eli suurin piirtein saman verran kuin edellisvuonna. Verotulot ovat kasvaneet ainakin viitenä vuotena peräkkäin.

Rahoitustuottoja Oulussa kertyi 1,8 miljoonaa euroa, ja niissäkin on suunta ylöspäin parin notkahdusvuoden jälkeen.

Suurimpien seurakuntayhtymien taloudet ovat vahvoja, eivätkä ne ole lähelläkään kriisiytyvän seurakunnan talouden mittariston rajoja. Mittariston yksi kohtaa koskee maksuvalmiutta, ja kriisiytyvän seurakunnan rajana pidetään alle 90 päivän maksuvalmiutta, tai jos maksuvalmius heikkenee kolmena peräkkäisenä vuotena.

Helsingin seurakuntayhtymä on kasvattanut maksuvalmiuttaan vuosi vuoden perään. Muilla sen sijaan kehitys ei ole ollut samalla tavalla suoraviivaista. Tampereen, Turun ja Oulun yhtymien maksuvalmius heikkeni nyt jo toista vuotta peräkkäin.

2022202320242025
Helsingin srk.yht.517632631663
Espoon srk.yht.491527486511
Vantaan srk.yht.364207231290
Tampereen srk.yht.209238214181
Turun ja Kaarinan srk.yh.329349337286
Oulun srk.yht424472401385
Maksuvalmius vuosina 2022-2025 (rahavarojen riittävyys päivissä). Lähde: Kirkon tilastot

Jutussa käytetty lähteinä Kirkon tilastoja ja seurakuntayhtymien yhteisten kirkkoneuvostojen pöytäkirjoja

Lue myös:

Kirkon talous on erittäin tukevalla pohjalla – pörssiyhtiöön sitä ei kuitenkaan kannata verrata

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRaikkaasti Raamatusta: Raamatussa luottamus on totta keskellä vaikeuksia
Seuraava artikkeliKöyhyyden todellisuus on esillä mediassa entistä avoimemmin, mutta meneekö viesti perille?

Ei näytettäviä viestejä