Sunnuntain evankeliumi: Oliko Marialle auennut jotain, mikä pysyisi apostoleilta suljettuna?

Kuvitus: Gun Damén

Jeesus istuu viimeistä kertaa iltaa rakkaiden ystäviensä Martan, Marian ja Lasaruksen kanssa ennen Jerusalemiin ja kohti ristinkuolemaa ratsastamista. Ehkäpä tuon illan keskusteluista olisi talletettu jälkipolville enemmänkin, jos olisi ymmärretty, kuinka poikkeuksellisesta illasta oli kyse, tai ehkä ei. Kenties keskustelu oli niin arkista ja tavallista, ettei sitä ollut tarpeen muistella jälkikäteen. Olennaista oli ystävyys, läsnäolo ja yhteys.

Iltahetken luonne muuttuu kerralla, kun Maria kaivaa esille kallisarvoisimman omaisuutensa, pullon aitoa nardusöljyä. Ehtikö kukaan edes huomata, mitä tapahtui ennen kuin narduksen myskinen tuoksu jo täytti huoneen? Oletettavasti Jeesus tajusi Marian aikeet ja olisi ne voinut estää, jos olisi tahtonut.

Nardusöljyä valmistetaan Himalajan vuoristossa 3 000–5 000 metrin korkeudessa kasvavan harvinaisen Intiannardusjuuren juurista. Tänä päivänä sitä voi tilata verkkokaupasta pienen pullon muutamalla kympillä, mutta Jeesuksen aikaan siitä piti maksaa työmiehen vuosipalkka. Öljyä käytettiin silloin ja myös nykyään tippa tai pari kerrallaan. Näin Mariakin olisi voinut tehdä, eikä kukaan olisi paheksunut. Sen sijaan hän suorastaan lotrasi öljyä Jeesuksen jaloille. Kreikankielisessä alkutekstissä mainittu painomitta ”litra” vastaa 327 grammaa.

Miksi Maria teki niin? Ymmärsikö Maria jotain siitä, mitä Jeesukselle tulisi tapahtumaan ja kuinka paljon tämä tulisi uhraamaan hänen puolestaan? Oliko hänelle niissä opetushetkissä Jeesuksen jalkojen juuressa, jolloin kotityöt saivat odottaa, auennut jotain sellaista, mikä pysyisi apostoleilta suljettuna Jeesuksen ylösnousemukseen asti?

Jeesus vastasi Juudaksen kritiikkiin: ”Hän tekee sen minun hautaamistani varten.”

Seuraavana päivänä aasilla Jerusalemiin ratsasti nardukselta tuoksuva Messias, ja muutaman päivän kuluttua piikkikruunulla kruunattiin ja ristille naulittiin nardukselta tuoksuva Juutalaisten Kuningas.

Ehkäpä Jeesuksen sanat kuitenkin viittasivat vielä pidemmälle tulevaan. Mikäli hänet tahtoi voidella hautaamista varten, se oli parasta tehdä nyt, koska ensimmäisenä aamuna sapatin jälkeen olisi jo liian myöhäistä.

Pohdittavaksi: Olisitko ihaillut vai paheksunut Marian toimintaa, jos olisit ollut mukana samalla aterialla? Miksi?

Palmusunnuntai: Kunnian kuninkaan alennustie

Tekstit: Ps.22:20, Ps. 22:2–6, Ps. 118:25, Ps. 118:26–29, Ps. 22:26, Jes. 50:4–10, Fil. 2:5–11, Joh. 12:1–8
Liturginen väri on violetti tai sininen.
Alttarilla on kaksi kynttilää.
Kolehti kerätään köyhien kirkkojen kasvuun ja kirkkojen työntekijöiden kouluttamiseen Suomen Lähetysseuran kautta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSaat valita elämän, lupaa 130-vuotiasta Kajaanin kirkkoa juhlistava ylösnousemusnäytelmä
Seuraava artikkeliRaikkaasti Raamatusta: Raamatussa luottamus on totta keskellä vaikeuksia

Ei näytettäviä viestejä