
Erikokoiset puiset ristit ja narsissit koristavat ulkonäyttämön alapuolta Kajaanin kirkon pihalla. Moni asia keskiaikaistyylisestä pukusuunnittelusta alkaen viittaa perinteistä poikkeavaan pääsiäisnäytelmään. Kajaanin kaupunginteatterin ja Kajaanin seurakunnan laajamittainen yhteistuotanto Kajaani passio juhlistaa 130-vuotiasta kirkkoa, ja on osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa.
Teatteriseurue tulee Kajaaniin kertomaan uskosta, toivosta ja rakkaudesta puhuvasta Ristin Kiesuksesta eli Jeesus Nasaretilaisesta.
– Tämä on tarina siitä, kuinka sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja kuinka me saimme katsella hänen kirkkauttaan, sanoo yksi näyttelijöistä alun vuorosanoissaan.
YLÖSNOUSEMUSNÄYTELMÄ POHJAUTUU Raamatun pääsiäiskertomusten lisäksi suomalaiseen kansanrunouteen ja keskiaikaiseen näytelmäperinteeseen, jossa kirkoissa ja niiden ulkopuolella esitettiin Raamatun tapahtumia.
Siirrymme näyttelijöiden mukana sisään kirkkoon, jossa äänisuunnittelija Sinikka Isoniemen äänimaisema vie keskiaikaiseen, toivoa herättävään tunnelmaan. Valkoinen verho peittää alttarialueelle tehdyn näyttämön.
– Loimme yhteistä maastoa, mistä seurakunnalle ja meille taiteilijoille on pääsiäisessä ja uskossa kysymys. Lähdimme oikeasti kysymään, mikä meitä yhdistää teatterina ja seurakuntana. Minulla vahvistui se käsitys, että olemme ihmisen ja hyvän puolella, Joel Härkönen kertoo.
Myös nykyinen maailmantilanne sotineen, vastakkainasetteluineen ja eriarvoistumisineen vahvisti ajatusta produktion näkökulmasta. Teatteri sai vapaat kädet esityksen tekemiseen. Teatterinjohtajalle ja käsikirjoituksen tehneelle Anni Mikkelssonille sekä Härköselle oli kuitenkin tärkeää pitää kiinni Raamatun kehyskertomuksesta. He kävivät alkuun teologisia keskusteluja kirkkoherra Antti Minkkisen ja muiden pappien kanssa. Minkkinen on tyytyväinen kokonaisuuteen, joka voi avata kristinuskon ydinasioita uudesta, ja ehkä yllättävästäkin näkökulmasta.
– Olemme halunneet tuoda esiin naishenkilöitä Jeesuksen ympärillä. Mukana on myös institutionaalista valtaa kantavat roomalaiset ja fariseukset, miten iso voima on ollut Jeesusta vastassa, Joel Härkönen kertoo.
Passio viittaa kärsimysnäytelmään. Nyt produktio keskittyy ylösnousemuksen sanoman äärelle.
– Loppulaulun kertosäkeen sanoissa laulamme ”saat valita elämän” ja ”nouse ylös ystävä”. Toivon, että yhteistyössä seurakunnan kanssa ollut valo näkyy myös lopputuloksessa.
Katsoja voi saada Härkösen mukaan myös kehollisen kokemuksen kirkon pihalla, sisällä sekä lopussa kirkkoa kiertäessä ja laulaessa työryhmän kanssa yhdessä virttä 77 Käy yrttitarhasta polku.

KAJAANIN SEURAKUNTA ja Kajaanin kaupunginteatteri ovat tehneet yhteistyötä 1990-luvun alusta alkaen. Ensimmäisen kerran seurakunta otti yhteyttä tästä esityksestä teatteriin 2024.
– Kajaanin kirkko on rakennettu 1896, kun Jac Ahrenberg halusi rakentaa jotain kaunista juhlavuoteen 1900. Tämäkin on samalla tavalla tehty paikallisin voimin, tuotannosta pitkälti vastannut Kajaanin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heimo Haverinen luonnehtii.
Kajaanin kirkon toiminta on siirretty kahdeksi viikoksi Linnantauksen seurakuntakeskukseen. Harrastajanäyttelijöitä on kymmenkunta. Kajaanin seurakunnan lastenohjaaja Sari Korkkonen keräsi kokoonpanon ja tekee itsekin ison roolin.
– Esitys on avoin ja reipas, hyvin mielenkiintoinen ja erittäin monelle mahdollinen. Ikärajaa ei ole, Haverinen lisää.
MAAMMO MARIAN lisäksi Heidi Syrjäkari esittää erilaisia yhdistelmiä Raamatun Marioista. Työkiireistään huolimatta Syrjäkari halusi produktioon mukaan.
– Pääsiäinen on minulle kristittynä, ihmisenä ja taiteilijana tärkeä juhla. Halusin viettää näin pääsiäistä ja esiintyä tässä kirkossa. Kajaanin kirkon hieno taide, yksityiskohdat ja arkkitehtuuri nousevat tässä näkyviin.
Kajaanin seurakunnan vastaava kanttori Juha Mikkonen on säveltänyt esitystä varten uutta musiikkia ja johtaa pääosin kirkkokuorolaisista ja Kaukametsän kamarikuorolaisista koostuvaa lauluryhmää. Kuorolaisista on mukana kerrallaan opetuslasten määrä. Sävellystyönsä Mikkonen aloitti viime kesänä.
– Sain hyvin vapaat kädet. Yritin olla musiikissa mahdollisimman uskollinen käsikirjoituksen tekstille, Juha Mikkonen kertoo.
Alun perin työryhmä mietti suurkuoroa. Käytännön syistä he päätyivät lauluryhmään. Kuoro laulaa yksi- ja moniäänisesti, erikseen ja yhdessä näyttelijöiden kanssa.
Kajaani-passion kuusi esitystä 29.maaliskuuta– 4.huhtikuuta Kajaanin kirkon piha-alueella ja kirkossa. Käsikirjoitus Anni Mikkelsson. Ohjaus Joel Härkönen. Näyttelijät Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola ja Heidi Syrjäkari. Esityksiin on vapaa pääsy.
Lue myös:
Jeesus vaihtuu – tänä vuonna Via Cruciksessa on mukana tv:stä tuttu näyttelijä
Hyvinkäällä järjestettävässä Teatterimessussa tuttu liturgia voi avautua uudella tavalla

