Monet luulevat, että sana perkele on ikiaikainen suomalais-ugrilainen sana. Mutta kuten varsin moni muukin sana suomen kielessä, se on lainasana. Sanan perkele esihistoria on suomen kielessä pidempi kuin Jeesuksen. Kun kantasuomea puhuttiin vasta Baltiassa yli 3 000 vuotta sitten, kieleen omaksuttiin balttilainen ukkosen, sateen ja taivaan jumalan nimi perkūnas. Ajan mittaan se on muuntunut perkeleeksi.
Kantasuomen puhujat levittäytyivät ensin Latviasta Pohjois-Viroon ja sieltä noin 2 500 vuotta sitten Lounais-Suomen ja Karjalan alueille. Suomenlahden pohjoispuolella kantasuomesta kehittyivät muinaislänsisuomi ja Laatokan kantakieli, eteläpuolella viron kieli. Baltiassa kantasuomeen tarttui myös sellaisia lainasanoja kuin paimen, siemen, morsian ja tytär.
Ensimmäisen vuosituhannen jKr. aikana perkunasta tiedetään palvotun kaikkialla Baltiassa. Palvontamenoissa uhrattiin mustia vasikoita ja vuohia, jotta saataisiin sateita ja vältyttäisiin kuivuudelta. Yhteisissä palvontamenoissa mässäiltiin, juotiin ja uhrattiin olutta kaatamalla sitä maahan tai nuotioon.
SANA PERKūNAS on erittäin vanhaa indoeurooppalaista juurta. Sen on ollut 5 000 vuotta sitten puhutussa proto-indoeuroopan (PIE) kielessä muodossa *perkwunos. Tätä kieltä puhuivat jamnat, jotka levittäytyivät lähes koko Eurooppaan. Jamnojen kielestä ovat kehittyneet kaikki indoeurooppalaiset kielet: ajan mittaan PIE jakautui germaaniseen, kelttiläiseen, baltoslaavilaiseen, romaaniseen, indoiranilaiseen ja tokaariseen kieliryhmään sekä muutamaan yksittäiseen kieleen.
Baltoslaavilaisen kieliryhmän kautta *perkwunos kulkeutui kantasuomeenkin. Jamnojen uskonnoista ei ole säilynyt tietoa. Siksi ei voida tietää, oliko *perkwunos jamnoillakin ukkosen, sateen ja taivaan jumala vai jotain muuta.
Jamnat levittäytyivät Mustanmeren pohjoispuolelta kaikkiin ilmansuuntiin, mihin maata pitkin pääsi. Heillä oli kaksi uutta innovaatiota, jotka helpottivat liikkumista arolla: kesytetty hevonen ja pyörä. Vankkuri oli tuon ajan matkailuauto, jossa saattoi nukkua vaikka keskellä aroa ja jossa kulki mukana juomavesi, jota aromaisemista oli vaikea löytää.
Pohjois-Euroopan metsävyöhykkeelle vankkureilla ei ollut asiaa, kun metsissä oli korkeintaan polkuja. Tänne jamnakulttuuri ei koskaan levittäytynyt. Sen sijaan tänne levisi nuorakeraaminen kulttuuri eli vasarakirveskulttuuri, jonka ihmiset olivat 75 prosenttisesti samaa väkeä kuin jamnat. Fennoskandiaan levisivät nuorakeraamikkojen mukana karjanhoito ja germaanisten kielten juuri kantagermaani. Se on vanhin Suomessa puhuttu kieli, joka on voitu nimetä.
Kantagermaanista on lainattu suomen kieleen esimerkiksi sanat airo, laiva, aura, rauta, miekka, kauppa, raha, kuningas ja nasta. Siitä ovat peräisin myös paikannimet Harjavalta ja Hauho.
PERKELE ELI saatana, piru tai paholainen on Raamatussa Jumalan päävastustaja, henkiolento, johon kaikki pahuus tiivistyy. Vanhan Testamentin heprean Šatan ( שטן ) on Uuden Testamentin kreikassa saanut muodon satanás (Σατανάς). Lähi-Itään *perkwunos ei koskaan päätynyt.
Raamatussa on muitakin paholaisen alaisia henkiolentoja, kuten demoneita eli pahoja henkiä. Niitä on ollut hellenistisissä ja Lähi-Idän uskonnoissa. Populaarikulttuuriin juutalaisuuden henkiolennoista on lainattu esimerkiksi belsebub, leviathan ja behemoth.
Sana perkele katosi Raamatusta vuoden 1992 raamatunkäännöksessä. Saatana esiintyy siinä 37 kertaa ja paholainen 14 kertaa. Vuosien 1933/38 raamatunkäännöksessä perkele esiintyy 17 kertaa ja Saatana 30 kertaa. Paholaista ei tällä nimellä mainita. Vuoden 1776 Bibliassa perkele mainitaan 33 kertaa, Saatana 30 kertaa.
Vaikka Perkelettä ei enää Raamatusta löydy, jotkut kirkonmiehet ovat tykästyneet käyttämään sitä. Esimerkiksi emerituspiispa Eero Huovinen on käyttänyt ilmausta ”synti, kuolema ja perkele”.
Ääntämysasultaan saatana on sihahtavuudestaan huolimatta varsin leppeä. Sen konsonantit ovat pehmeitä. Sen sijaan perkeleessä on kolme kovaa konsonanttia: p, r ja k. Niitä sopivasti painottamalla sanaan tulee ytyä vaikkapa saarnassa tai ongelmatilanteessa.
Suomenkielinen voi jossain uhkaavassa tilanteessa karjaista muunkielisille yhtä hyvin ”PORK-KA-NA”, joka saattaa suomea osaamattomasta kuulostaa muinaisugrilaiselta kiroukselta.
Lähteet:
Minerva Piha: Suomessa puhutut kielet kivikaudelta rautakauden loppuun. Kirjassa Nordfors & Meriluoto (toim.): Muinais-DNA. Avain menneisyyteen. SKS 2025.
Haggrén, Halinen, Lavento, Raninen & Wessman: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus 2015.
Topias Haikala: Kielet ennen meitä. SKS Kirjat 2025.
Valter Lang: Homo Fennicus. Itämerensuomalaisten etnohistoria. SKS 2020.
Torsti Lehtinen: Saatana. Kirjapaja 2004.
Ülo Valk: Perkele. Johdatus demonologiaan. Vastapaino 2022.