Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Lasse Virenin pohdiskelua kirjassa Juoksemisen Salaisuudet

Useimmat ihmiset ovat varmoja siitä, että ajavat autoa keskimääräistä etevämmin. Yhtä tavallista on yliarvioida oma kuntonsa. Kummassakin tapauksessa voi mennä henki. Lasse Viren, Juoksemisen Salaisuudet,...

Ehtoollisaineitten laatuluokituksesta

Keskustelu hyvin on pysymyt oikeassa olemisessa avioasiassa joten sivuote toiseen voisi olla paikallaan. Virike seuraavaan syntyi kommenttiketjun myötä edellisissä. Näin asiana olisi Ehtoolliaineitten laatuluokitus oikeassa etiketissä...

Odotatko piispa Askolan muistelmia?

Irja-piispa ja Ruttopuiston rovasti vanhenivat samassa toimitalossa seitsemän vuotta. Minä tosin olin aloittanut tuon vanhenemisen Bullalla eli Bulevardin ja Annankadun kulmatalossa jo kolme vuosikymmentä...

Vähennyslaskua

Pihtipärekaudelta olen kuullut tarinan, miten talossa oli koululainen ja teki läksyjään pirtin pöydän ääressä. Menossa oli matematiikka eli laskuoppi. Me vanhat jäärät olemme oppineet:...

Itsetutkiskelun sunnuntain sana osuu ja uppoaa juuri nyt!

  Jumalan sana on elävä, voimallinen ja ajankohtainen. Sen saamme huomata jälleen tämän viikon sunnuntaina. Näin uskallan väittää. – Lue tämä saarna, ja muodosta oma...

Näkeminen on sydämenasia

He näkevät eivätkä kuitenkaan näe, arvioi kerran Jeesus. Uudessa testamentissa esiintyy monenlaista sokeutta. Se korostuu erityisesti sokeitten ihmeparantumisissa. Nämä kertomukset ovat myös sokeista näkevistä, tai näkevistä sokeista,...

Kirsi Hiilamo: Piispat, näyttäkää korttinne avioliittokeskustelussa

Piispa emerita Irja Askola kuvasi, miten kirkon edustajat poistuvat kokouksista turhautuneina, väsyneinä ja rikkirevittyinä (Kotimaa 14.8.). Jäin pohtimaan näitä sanoja palatessani uuden kirkolliskokouksen ensimmäiseltä...

Jarmo Kokkonen: Lapsivaikutusten arviointi pitäisi ottaa täysimittaiseen käyttöön

Lapsivaikutusten arviointi on edelleen lapsenkengissä, totesi lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vuosikirjassaan Lapsen etua etsimässä toukokuussa. Pekkarisen mukaan maassamme ei päätösten lapsivaikutuksia edelleenkään arvioida riittävästi. Lapsivaikutusten arvioinnin...

Mieskin voi tuntea olevansa mies.

Keväällä jäi vuosittainen miesten tapahtuma pitämättä, kun kakki muukin loppui. Nyt sentään pienille ryhmille voimme järjestää jotain. Monet miehet kaipaavat avointa ja syvällistä kohtaamista...

Entä jos kaikki halukkaat vihittäisiin papeiksi?

Luterilainen kirkko vihkii teologian maistereita ensisijaisesti seurakuntien palvelukseen. Vihkimyksiä on annettu myös kouluihin, yliopistoihin, järjestöihin ynnä muihin – ei aina niin papillisilta kuulostaviin tehtäviin....