Piispan valinnasta

Turun Arkkihiippakuntavaalin loppurutistusta varten on kaksi hyvää ja pätevää ehdokasta.

Eikö hyvin voisi mennä malliin missä otettaisiin molemmat. Toki palkkansa He saisivat jakaa, mutta eikö Piispan tehtävä ensisijaisesti katso arvovaltaa, siihen saatua siunausta, ja luottamusta.

Jotain pitäisi nykymallissa muuttaa. Ehdokkaat, tai ehdokkaiksi ilmoittautuneet karsittaisiin alkuerissä välieriin missä muutaman äänestyksen jälkeen olisi neljästä kuuteen ehdokasta.

Näistä sitten äänestämällä kaksi eniten ääniä saanutta valittaisiin Piispoiksi ko.paikkaan.

Miten sitten työnjako, ja seurakuntalaisten palveleminen.

Kaksi kyvykästä nopeasti tekevät kymmenen kohdan hankesuunnitelman tärkeimmästä. Kun sopua ei synny arvotaan tehtävät kolmen vuoden sykleissä vaihtuviksi alkuperäisestä katsomisesta.

Nykyinen pappismäärä tarvitsee opetuksen katsomiseen ja hengelliseen tiennäyttöön enemmän Piispallista katsomista ja johtamista. Ei asia synny muuten kuin panostamalla puutteeseen.

Uskon myös esittämässäni hengellisyyden taipuvan niukempaan oloon asumisessa kuin edustamisessa.

4 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Esittämässäni tulisi esille nyt ajankohtasta seurakuntalaisiin katsoen.

    Nuoret Kirkkoherrat, kuten vielä Kappalaisina toimivat saisivat ansaitsemansa mahdollisuuden työtänsä katsoa kiitetäänkö vai moititaanko tehdystä varsinkin kun kirkon ajassa katsotaan myös tulevaisuutta jäsenissä.

    Yhdenlainen kirkollisen demokratian huomaaminen saisi sykäyksensä. Toki Piispanvaalin äänestysasiaa saisi ajassa katsoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Voisiko esittämästäni mallista katsoa muutakin hyvää.

      Hyvin, kun miehet ja naiset karsisivat kumpikin omassa erässään.

      Näin ajassa meillä olisi Piispoina samanlaisesti kumpaakin sukupuolta. Uskon seurakuntalaisten tyytyväisyyteen tähän tullaksemme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Äänestämisen asiaan malli vaikuttaisi viitsimisessä jolloin nyt ruksattaisiin kahdesti, eli miestä ja naista katsoen aina yhdessä äänestystilanteessa.

    Olisiko kierroksia yksi enemmän ei olene tässä tärkeintä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Ennenpitkää yhdessä Hiippakunnassa kerrallaan tulisi tilanne jolloin toinen Piispoista jäisi yksin tehtävään.

      Sitten olisi haku sukupuolen mukaan täyttämään vajetta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Väisänen
    Pekka Väisänen

    Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.