Turun Arkkihiippakuntavaalin loppurutistusta varten on kaksi hyvää ja pätevää ehdokasta.
Eikö hyvin voisi mennä malliin missä otettaisiin molemmat. Toki palkkansa He saisivat jakaa, mutta eikö Piispan tehtävä ensisijaisesti katso arvovaltaa, siihen saatua siunausta, ja luottamusta.
Jotain pitäisi nykymallissa muuttaa. Ehdokkaat, tai ehdokkaiksi ilmoittautuneet karsittaisiin alkuerissä välieriin missä muutaman äänestyksen jälkeen olisi neljästä kuuteen ehdokasta.
Näistä sitten äänestämällä kaksi eniten ääniä saanutta valittaisiin Piispoiksi ko.paikkaan.
Miten sitten työnjako, ja seurakuntalaisten palveleminen.
Kaksi kyvykästä nopeasti tekevät kymmenen kohdan hankesuunnitelman tärkeimmästä. Kun sopua ei synny arvotaan tehtävät kolmen vuoden sykleissä vaihtuviksi alkuperäisestä katsomisesta.
Nykyinen pappismäärä tarvitsee opetuksen katsomiseen ja hengelliseen tiennäyttöön enemmän Piispallista katsomista ja johtamista. Ei asia synny muuten kuin panostamalla puutteeseen.
Uskon myös esittämässäni hengellisyyden taipuvan niukempaan oloon asumisessa kuin edustamisessa.
Kansakunta, joka häpeää omia juuriaan ja omaa historiaansa, katteettoman vieraanihailun takia, jouduttaa omaa häviämistään.
Verratkaapa ilmiötä siihen, että kaikki sanomalehdet olisi julkaistava vain sokeainkirjoituksella, koska sokeat eivät voi lukea näitä tavallisia tekstilehtiä. Vähemmistöt on toki otettava huomioon, mutta suuren enemmistön oikeuksia ei tule polkea sen varjolla.
Suomen alueen historia on ollut kristillinen viimeiset tuhat vuotta, ja kristillisiin kirkkokuntiin kuuluu yhä 80% enemmistö kansasta, se on täysin riittävä historiallinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen peruste säilyttää kristilliset jouluperinteet maassamme.
Kuten ennenkin, juuri kukaan tai mikään ei uhkaa tai halua lopettaa uskonnollisia rituaaleja. On kysymys siitä, missä niitä harjoitetaan. Koulun yhteiset juhlat eivät ole oikein sellaiseen sopivia tilaisuuksia.
Tuo enemmistöperustelu on kyllä hupaisa;) No, eiköhän parin, kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana päästä jo hyvinkin alle 50%:n alle.
Risto Korhonen: ”Tuo enemmistöperustelu on kyllä hupaisa;) No, eiköhän parin, kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana päästä jo hyvinkin alle 50%:n alle.”
Kyse ei ole prosenteista, vaan siitä, minka valtakulttuurin ja historiallisen jatkumon keskellä eletään. Tuhannen vuoden kristillistä ja viiden sadan vuoden luterilaista hapatusta ei pyyhkäistä parissa vuosikymmenessä mihinkään, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluisi vain pari prosenttia kansasta.
Vai kuinka sitten selitettäisiin juuri joululaulujen vaikutus ja merkitys Suomessa – varsinkin, jos näitä vanhimpia (ja väitän: rakastetuimpia) joululauluja ei voida opetella kouluissa niiden kristillisen sisällön vuoksi..?
Tällaiset Enkeli taivaan -laulujen karsimiset koulujen joulujuhlista kuulostavat enemmän uskontofobialta kuin tasa-arvoista joulujuhlaperinnettä korostavalta.
Etupäässä tätä pakkomielteistä uskontoallergiaa harrastavat kotoperäiset vapaa-ajattelijat.
Olen ymmärtänyt ettei vähemmistöuskontojen edustajia lainkaan vaivaa joidenkin kristillisten elementtien olemassaolo joulujuhlissa. Pikemminkin päinvastoin.
Suomalainen kulttuuri on läpikristillinen ja – luterilainen. Sen ”hapattamia” ovat myös uskonnottomiksi itseään väittävät.
Jos nyt pakkomielteistä alettiin puhua niin en ymmärrä joidenkin ihmisten pakkomiellettä siihen, että koulun joulujuhlan tarvitsee väkisin olla uskonnollinen.
Älkäähän nyt. Kirjoitatte ihan kuin virsiä ja uskontoa oltaisiin kieltämässä. Rauhallisesti, ei olla.
Kyllä sitä perinnettä ja uskontoa saa mielellään minunkin puolestani harjoittaa. Kirkko esimerkiksi on siihen aivan oivallinen paikka. Koulussa virsien lauleskelu ei ole kenellekään välttämätöntä ja monikulttuurisuuden lisääntyessä siihen luultavasti kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
”Suomalainen kulttuuri on läpikristillinen ja – luterilainen. Sen “hapattamia” ovat myös uskonnottomiksi itseään väittävät.”
Totta kai kristillisyydellä on paljon vaikutusta. Onneksi sitä ei enää saa aivan vapaasti pakkosyöttää, joten vaikutus vähenee nopeasti.
”Kyse ei ole prosenteista, vaan siitä, minka valtakulttuurin ja historiallisen jatkumon keskellä eletään.”
Kyllä vain on. Kun jäsenmäärä laskee riittävästi, ei poikkeuksellisia etuja voi enää millään edes etäisesti järkisyitä muistuttavilla perusteilla vaatia. Niinpä ne poistuvat kirkoilta.
Jos halutaan, että vedetään hyvin tiukka raja uskonnon ja julkisten koulujen välille, joudutaan kyllä kulttuurisesti aika isoihin ongelmiin. Esimerkiksi musiikkiopiston opetukseen ei kai voisi sisällyttää monia Bachin, Händelin jne. sävellyksiä, koska ne ovat selvästi uskonnollisia ja niiden soittaminen ja jopa kuunteleminen on uskonnon harjoittamista. Kuitenkin muusikkosivistykseen jää aika paha aukko, jos Bachista ei mitään tiedä. Monissa etnomusiikin lajeissa löytyy myös uskonnollista taustaa. Niinhän ei voi olla, että sanat ovat olennaisinta, vaan se tarkoitus, jonka vuoksi musiikki on alunperin syntynyt.
Mielestäni Vesa-Matti Saarakkala kaipaa sellaisen yhteiskunnan perään, millaista varsinkaan etelän kasvukeskuksissa ei ole ollut enää vuosikymmeneen.
Ollessani 20 vuotta sitten peruskoulussa kulttuurimme oli pitkälti mitä Saarakkala kuvaa. Joulujuhlassa pappi rukoilutti, laulettiin virsiä ja vähemmistöuskontolaiset (jos heitä oli) olivat vapautettu osallistumasta.
Mitä Saarakkala ei huomaa on, että yhteiskunta on muuttunut. Pääkaupunkiseudulla on kouluja, joissa vähemmistö koululaisista kuuluu kirkkoon. Koulumaailma on laissa ja asetuksissa määritelty uskonnollisesti tunnustuksettomaksi.
Jään ihmettelemään millaista vastausta Saarakkala odottaa hallitukselta kirjalliseen kysymykseensä. Pakottaako kirkkoministeri kansalaiset liittymään takaisin kirkkoon ja määrää koulut ottamaan virret joulujuhliinsa? Se olisi muutos hallituksen politiikassa, sillä tähän mennessä kirkkoministeri on lähinnä kunnostautunut kirkosta eroamisten saralla.
Jusu Vihervaara: ”Jos nyt pakkomielteistä alettiin puhua niin en ymmärrä joidenkin ihmisten pakkomiellettä siihen, että koulun joulujuhlan tarvitsee väkisin olla uskonnollinen.”
Joulusta on nyt länsimaisessa kulttuurissa vähän vaikea puhua ilman viittausta sen kristilliseen sisältöön. Jos se näkyy myös koulun joulujuhlassa, kyse ei liene pakkomielteestä, vaan tosiasioiden tunnustamisesta.
”Joulusta on nyt länsimaisessa kulttuurissa vähän vaikea puhua ilman viittausta sen kristilliseen sisältöön.”
Pää pois sieltä pensaasta nyt;)
Paitsi että joulu ei ole mitenkään erityisesti kristillistä alkuperää, se merkitsee useimmille nykysuomalaisille lähinnä ylimääräistä vapaata, hyvää ruokaa ja lahjoja.
Minä olen vuosikymmenien ajan viettänyt sujuvasti jouluja ilman viittauksia kristilliseen sisältöön.
Jouni Turtiainen: ”Joulusta on nyt länsimaisessa kulttuurissa vähän vaikea puhua ilman viittausta sen kristilliseen sisältöön”
Aika monta joulua olen onnistunut viettämään ilman viittauksia kristilliseen sisältöön. Käsittääkseni koululaiset eivät myöskään juhli Jeesuksen syntymää vaan lukukauden päättymistä.
Meidän pojan kokokoulun joulujuhla oli viime vuonna kirkossa. Eikä se aiheuttanu mitään ongelmia kellekkään. (No joo, ei asuta kehäkolmosen sisällä)
Onneksi en oo ateisti. Noin vaikeeta jos lapsi kuulee yhden virren. Eihän sen oo pakko mukana laulaa. Arvatkaa montako ateistien laulua mä kuulen radiosta päivittäin??!
Englannin kielessä on verbi ”bowdlerise”, joka merkitsee tietynlaista moraaliste sensurointia (http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Bowdler). Uskonnollisten ainesten poisto lauluista ja juhlista jättää aina välillä samanlaisen jälkimaun.
Sensuurista on kysymys silloin, kun jotain kielletään. Virsiä, rukouksia ja muita palvontamenojahan ei nytkään haluta kieltää. Olisi luontevaa, että uskontokunnat hoitaisivat nämä asiat omissa tilaisuuksissaan, ei koulussa.
On kummallista, etteivät arvon kristityt soisi uskonnonvapauden toteutuvan kouluissa täydellisesti.
Koulussani 1960-luvun alussa kasvatettiin lapsia ja nuoria kunnioittamaan toisten elämänkatsomuksia. Joulujuhlista mm olivat pois ne oppilaat, joiden vanhemmat eivät hyväksyneet ko juhlintaa. Se oli ihan normaali käytäntö. Itse koin rikkautena sen, että uskonnon opetuksessa käsiteltiin eri uskontoja ja niiden ajattelua. Opimme ainakin ottamaaan asioista selvää. Aikuisena se on helpottanut kontakteja toisuskontoisten kanssa. Keskustelut ovat rikastuttaneet maailmankuvaa. Nyky yhteiskunta kasvattaa rasismiin – ikävää todeta. Meillä oli avarakatseiset opettajat – kiitos siitä.
Nyt en oikein pysty seuraamaan. Siis siitä, ettei kouluissa harjoitettaisi kristinuskoa, seuraisi rasismia? Ei kai sentään.
Nykykouluissa eikä silloin 1960-luvulla varsinaisesti harjoitettu kristinuskoa. Se oli yksi oppiaine, jonka avulla oli helpompi tutustua eri uskontoihin ajattelumalleihin. Poikkeuksen aiheutti se, jos asioihin liittyi fanaattista ajattelua ja tulkintaa. Ei ihmisä tule vaatia luopumaan kulttuuritaustastaan, vaan opettaa oivaltamaan elämän rikkautta ja monipuolisuutta. Tekemään löytöjä!
Suomessa perustuslakivaliokunta ja eduskunnan oikeusasiamies ovat katsoneet, että yksittäinen virsi ei tee koulun yhteisestä juhlasta uskonnonharjoittamistilaisuutta (vaikka virsi sinänsä on uskonnollinen). Tämä toki edellyttää, että juhlassa on myös muuta kuin uskonnollista ohjelmaa.
Onhan joulu Suomessa myös uskonnoton tapakulttuurijuhla! Vuodenkiertoon liittyvänä juhlaperinne on vuosituhansia vanha (mm. Saturnalia antiikin Rooman aikana ja Yule ns. pakanallisessa Euroopassa). Joulupukki ja tontut, kuusi, lahjat ja porot, jouluruoat ovat kansallista eikä luterilaista perinnettä.
Joulua olisi paikallaan viettää kaikkien yhteisenä monikulttuurisena juhlana, jolloin yksittäinen virsi samoin kuin kevätjuhlassa mahtuisi mukaan.
Koulun yhteisten juhlien kehittämisen ohella Suomessa pitäisi ottaa Rotisstmallia sikäli , että koulujen toimintaansa liittämät jumalanpalvelukset kirkoissa sekä seurakuntien tunnustukselliset aamuhartaudet lopetettaisiin. Myös Opetushallitus OPH on katsonut ne uskonnonharjoitukseksi. Joulu- ja kevätjuhla ovat sitten eri asia.
Uskononharjoitusta kouluissa ei ole vielä lopetettu, koska siihen on perinteitä jalaa ennen nykyisiä ihmis- ja perusoikeuksia. Uskonnonharjoitus (eli mm. rukoiluttaminen ja uskontunnustukset kirkossa) ei kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin ja vaikka opetuksen tulisi opetussuunnitelman eli OPS:n mukaan olla uskonnollisesti tunnustuksellista. Perinteitä on aika uudistaa.
Ja vanhemmat voivat viedä lapsensa itse kirkkoon jos haluavat.. Ei kai tämä ole kodeilta ulkoistettava asia… Ja jos huoltaja ei itse käy kirkossa, miksi ”simputtaa” lasta käymään… vaikka ei edes tiedä, mitä papit saarnoissaan ”opettaa”… Siis rasti ruutuun, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin tiliasuuksiin. Joulu- ja kevätjuhla ovat eri asia.
Suomessa huolehditaan vaalisalaisuudesta ja poliittisesti sitoutumattomien oikeudesta julkisiin virkoihin hyvin, mutta yksityisyyden suoja uskonnollisiin tai uskonnottomiin katsomuksiin liittyen ei toteudu. Silti ihmis- ja perusoikeuksien mukaan meillä on oikeus pitää katsomuksellinen tai poliittinen vakaumuksemme omana tietonamme samoin kuin meillä on vapaus julistaa uskontoa, katsomusta tai poliittista kantaamme sekä harjoittaa uskontoa.
Oikeutta yksityisyyteen rikkovat valtio ja kunta, vaikka juuri niiden tulisi huolehtia ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisesta. Erityisen ikävää on, että rikkomukset kohdistuvat laajasti lapsiin ja nuoriin – päivähoidossa, kouluissa sekä Puolustusvoimissa. Euroopan ihmisoikeussopimusta ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja nähtävästi tuntevat vain oikeudenvalvojamme.
Apulaisoikeuskanslerin (17.1.2012) mukaan yksilön ei tarvitse paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, onko hänellä sellaisia vakaumuksia. ”Tämä koskee myös henkilöä, joka ei ole uskossa. Yksilön vapauteen puututaan, jos valtio saa aikaan tilanteen, jossa henkilö joutuu suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ole uskossa”.
Myös apulaisoikeusasiamiehen (5.8.2013) mukaan yksilöllä on oikeus ”olla joutumatta tilanteisiin, joissa häntä vaaditaan paljastamaan uskonsa tai joissa hänen on toimittava jollain sellaisella tavalla, josta voidaan tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan”.
Koulun ja päiväkodin lakisääteisiin tehtäviin ei sisälly uskonnonharjoitus, kuten jumalanpalvelukset, hartaushetket, uskonnolliset päivänavaukset sekä ääneen johdettu ruokarukoiluttaminen. Päivähoidon uskontokasvatus ei tarkoita uskonnonharjoittamista. Opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulee olla uskonnollisesti tunnustuksetonta.
Näitä säädöksiä kierretään, kun koulupäivään ympätään luterilaista uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalveluksia. Taustalla on perusoikeuksia vanhempi perinne, Opetushallituksen ajasta jäljessä oleva muistio sekä ”lähetyskäskyä” toteuttavien seurakuntien yliaktiivinen tarjonta. Kirkkohan käyttää 350 miljoonaa euroa lapsi- ja nuorisotyöhön.
Nykykäytännöt tosiasiallisesti painostavat vanhempia siihen, että he antaisivat lastensa osallistua laitoksen johdon oletetun tahdon ja enemmistön mukaiseen uskonnonharjoitukseen. Päiväkodeissa ja kouluissa vallitsee uskonnollinen kasvihuoneilmiö joka ei vastaa yhteiskunnan tilannetta, sillä perheissä harvoin osallistutaan jumalanpalveluksiin kirkoissa.
Uskonnonharjoituksen vaihtoehdoksi tarjottava tunnustukseton ohjelma ei ole perusoikeuksien valossa kestävä ratkaisu, vaikka se toki on tyhjää parempi. Kahden vaihtoehdon edessä vanhemmat, lapset ja nuoret joutuvat valinnallaan yleensä vastentahtoisesti tuomaan julki uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksensa. Kahden ohjelman järjestäminen on myös kalliimpaa kuin normaali tunnustukseton toiminta. Koulun pitää kohdella kaikkia yhdenvertaisesti katsomuksesta riippumatta.
Jos koulussa halutaan uskonnollista toimintaa harrastaa, niin ei se ole keneltäkään pois, kukaan ei kuole vaikka joutuisi yhden virren ajan seisomaan. Ei tälläistä nyt lain nojalla tarvitsisi kieltämäänkään lähteä, menee jo melko pelleilyksi. Eriasia on tietysti jos pakotetaan lausumaan uskontunnustuksia väkivallalla uhaten.
Jos koulussa halutaan poliittista toimintaa harrastaa, niin ei se ole keneltäkään pois, kukaan ei kuole vaikka joutuisi yhden poliittisen puheen ajan seisomaan. Ei tällaista nyt lain nojalla tarvitsisi kieltämäänkään lähteä, menee jo melko pelleilyksi. Eriasia on tietysti jos pakotetaan lausumaan puolueohjelmaa väkivallalla uhaten.
Otto Chrons: Olen samaa mieltä. Lillukanvarsiin ei pidä takertua. Jos joka pikkuseikkaa varten tarvitaan sääntö tai kielto, elämästä tulee tarpeettoman vaikeaa.
Yksittäinenkin virsi muuttuu kuitenkin koulun yhteisen joulujuhlan tapakultuurista uskonnonharjoittamiseksi ja tunnustukselliseksi julistukseksi, jos virren kolmannen säkeistön kohdassa pitäisi nousta seisomaan eli osanottajia nostatetaan seisomaan näiden tunnustuksellisten sanojen vahvistukseksi:
”Nyt Jumalalle kunnia,
Kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
Veisaavat hälle kiitoksen.”
Kai seisoman nousun voi varata suoranaisiin uslkonnoharjoitutilaisuuksiin eli jumalanpalveluksiin kirkossa!?
Uskonnonharjoittaminen? Eksyimme turistina roomalaiskatolisiin eliittihäihin. Sisään mennessä meillekin jaettiin ohjelma. Osallistuimme ohjelmaan aina polvistumisia myöten – emme halunneet erottua joukosta vaan kunnioittaa ko hääjuhlaa. Meille se ei ollut uskonnonharjoittamista, vaan tutustumista erilaiseen ja rikastua kokemuksissamme. Niin virsimelodian voi brummata tarvitsematta miettiä sanojen sisältöä.
On tosiaan se vaara, että ateisti joutuu ateistien helvettiin, jos hän kristillisessä tilaisuudessa nousee seisomaan, koska se on ateistille tabu.
Seisomaan nouseminen on todella vakava asia!
Apulaisoikeusasiamies lausi kesäkuussa suvivirren osalta seuraavaa:
”Käsillä olevan asian arvioimisessa pidän merkityksellisenä ensinnäkin sitä, että – toisin kuin esimerkiksi nimenomaisen ruokarukouksen pitäminen koulussa – suvivirren laulamisen asiayhteytenä ei ole itsessään uskonnollinen tilaisuus. Koulun kevätjuhla on lukuvuoden yhteinen päätöstilaisuus. Käytännössä koulujen kevätjuhlissa suvivirrestä lauletaan vain sen kaksi ensimmäistä säkeistöä.”
…
”Käsitykseni mukaan yllä siteeratuissa puitteissa pysyttäessä suvivirttä ei kuitenkaan koulun kevätjuhlassa laulettuna voida pitää sisällöllisesti korostuneen uskonnollisena: sana Jumala kyllä mainitaan, mutta vain kerran. Asian arvioinnissa kiinnitän huomiota siihen, että suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia. Se,
että suvivirsi mielletään normaaliksi osaksi koulujen kevätjuhlia, on nähdäkseni itsessään omiaan vähentämään virren uskonnollista luonnetta päätösjuhlien asiayhteydessä laulettuna. Tässä mielessä se on osa perustuslakivaliokunnan edellä tarkoittamaa suomalaista juhlatraditiota. Näin ollen katson, että vallitsevassa kulttuuriympäristössämme suvivirren mainittu sisältö ei aiheuta sitä, että koulun päättäjäistilaisuudesta muodostuisi uskonnonvapauden negatiivisen ulottuvuuden kannalta kielletyllä tavalla luonteeltaan uskonnollinen tilaisuus.”
Onkohan sekin uskonnon harjoitusta, kun ainakin ennen piti nousta seisomaan vastatetssaan opettajan kysymykseen?
On käsittämätöntä, miten heppoisin perustein suomalainen elämänmuoto pyrkii ’luomaan nahkaansa’.
Jos katselee maailmalle, niin hyvinvoinnin, tasa-arvon ja sivistyksen taso yhteisesti hyväksytyillä mittareilla mitaten on kattavainta juuri kristinuskon läpäisemillä alueilla. Mitä aktiivisemmin lähimmäisenrakkauden edustajien elämänohjeita ja eettisen opetuksen fundamentteja ryhdytään diskriminoimaan, sitä taantuneemmaksi ja kurjemmaksi ihmisten elämä muttuu. Näin väitän!
Oikea näkemys Helinältä.
”Nyt en oikein pysty seuraamaan. Siis siitä, ettei kouluissa harjoitettaisi kristinuskoa, seuraisi rasismia? Ei kai sentään.” Risto Korhonen
Minäkään en pysy kärryillä. Kouluissahan ei HARJOITETA kristinuskoa vaan OPETETAAN eri uskontoja myös kristinuskon tietoutta.
Ehkä joku väittää, että minkä tahansa, vaikka islmanin uskon opettaminen lisää rasismia, mutta sellainen väite on tuulesta temmattu.
Esittämässäni tulisi esille nyt ajankohtasta seurakuntalaisiin katsoen.
Nuoret Kirkkoherrat, kuten vielä Kappalaisina toimivat saisivat ansaitsemansa mahdollisuuden työtänsä katsoa kiitetäänkö vai moititaanko tehdystä varsinkin kun kirkon ajassa katsotaan myös tulevaisuutta jäsenissä.
Yhdenlainen kirkollisen demokratian huomaaminen saisi sykäyksensä. Toki Piispanvaalin äänestysasiaa saisi ajassa katsoa.
Voisiko esittämästäni mallista katsoa muutakin hyvää.
Hyvin, kun miehet ja naiset karsisivat kumpikin omassa erässään.
Näin ajassa meillä olisi Piispoina samanlaisesti kumpaakin sukupuolta. Uskon seurakuntalaisten tyytyväisyyteen tähän tullaksemme.