Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Jeesus
Tosiaan sen niminen ihminen eli planeetallamme noin 2000 vuotta sitten. Syntyi Matian ja Joosefin lapsena heidän perheeseensä. He kasvattivat ja elättivät lapsensa äidinmaidoista alkaen...
Hätähuutoja myrskyn keskeltä
Hailuodossa tuulee. Mielessäni myrskyää kuitenkin pahemmin kuin pappilan pihakuusien latvuksissa. Kirkon pappina ja ihmisten sielunhoitajana tunnen tänä päivänä surua, kiukkua ja masennusta. Me kirkon...
Sley,Sro,Sekl ja Lhk yhteen?
Heitin idean ,joka on jollain tavalla kenties useammankin kristityn jonkinlainen ratkaisumalli nykytilanteeseen.Haluan kunnioittavaa ja pohdiskelevaa keskustelua ja toivoisin että olisi mahdollisimman laaja edustus. Se...
KHO:n ratkaisun jälkipuintia
Korkein hallinto-oikeus on tänään 18.9.2020 antamassaan päätöksessään ratkaisut, että tuomiokapituli voinut pitää avioliittolain sallimaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoon vihkimistä pappisviran velvollisuuksien ja pappislupauksen...
Tarjoilija! Tilaan yhden haudutetun huopahatun. Kaikilla mausteilla.
KHO:n päätökset ovat lopullisia, mutta eivät välttämättä oikeita. Näin kerrotaan setänivainajani Jaakko Voipion – aikoinaan KHO:n hallintoneuvoksen ja sittemmin kirkolliskokouksen jäsenen – joskus tokaisseen...
Tähän on tultu: KHO 2020:97
Korkein hallinto-oikeus on 18.9.2020 jättänyt voimaan Oulun tuomiokapitulin 13.6.2019 antaman kirjallisen varoituksen papille, joka oli kirkon opin, lainsäädännön ja ohjeistuksen vastaisesti vihkinyt samaa sukupuolta...
”Kaikki synnit” lestadiolaisuudessa – vähän muuallakin.
Viittaan otsikolla TV2:n puolella alkaneeseen rikossarjaan, jonka keskuksena on pohjoissuomalainen kuvitteellinen lestadiolaiskunta. Itse katsoin Areenalta yhdeltä istumalta koko kuusiosaisen sarjan, jonka oikeudet on myyty...
Piispat, KHO.n ratkaisu selkeyttää oikeudellista tilannetta
No ei selkeytä, samansukupuolisen parin vihkivä pappi toimii virkamiesoikeudellisesti aivan oikein kohdellessaan Ihmisiä samanarvoisesti. Kapitulien olisi nyt kohtuudella yhtenäistettävä rangaistuskäytäntönsä kohdella samansukupuolisia pareja vihkiviä...
Kotimaa24, sensuuri ja ideologia
Aloitan ikävällä tavalla vetoamalla sananvapauteen, jolla asetan toimituksen ikävään tilanteeseen, kun yhtäältä he tietävät, että heidän itsensä pitäisi toimittajina olla sen asialla ja toisaalta...
Etäkokousmahdollisuudelle edelleen tarvetta myös kirkossa
Seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot kokoontuivat viime keväänä koronatilanteen kärjistyessä etänä. Koska nykyinen kirkkolaki ei tunne etäkokouksia, sähköiset kokoukset järjestettiin valmiuslain ja sen nojalla annetun kirkkohallituksen...