Vankilalähettinä toimiessani julistin sanaa tuomiosunnuntaina ehkä ihan peräkkäin neljänä vuotena vankilan kirkossa Kakolassa ja sitten Saramäen kappelissa. Silloin oli aina tekstinä se tuomiopäivän evankeliumi. Siinä Jeesus julistaa osalle mitä on tehty ja osalle mitä on jätetty tekemättä. Jotenkin se kohta tuli tutuksi noin niin kuin tekstinä. Aina kuitenkin piti pohtia ja pyytää ymmärrystä, että oikea tarkoitus voisi tulla esille.
Keskeinen kysymys on aina se, kuka on se vähin Jeesuksen veli? Olen kuullut sanottavan, ettemme tämän elämän aikana tule tietämäänkään kuka hän oli. Yleinen ajatus on tietenkin se, että armahtaisimme häntä, joka pyytää kenties kahta euroa aamupuuroon. Jos olemme rehellisiä, niin ensimmäinen ajatus tuppaa olemaan : Miksi on saattanut itsensä tuohon tilaan? Kaljaa kumminkin ostaa! Saatamme sanoa, ettei ole tai, että nyt on niin kiire. Ja molemmissa tapauksissa olemme epärehellisiä. Mistä voi tietää elämättä hetkeäkään lähimmäisen elämää mitä hänen elämässään on tapahtunut ja mitä hän on kokenut.
Varmasti on jo ylenkatsomisen astia täynnä, vaikka sitten toisaalta koetaan hyvänä kohteena ylevälle hyväntekeväisyydelle. Tiedämme, että sodasta palanneet kaikki eivät saaneet elämän syrjästä kiinni, vaikka fyysisesti saattoi selvitä naarmuitta. Vuosien kokemukset kuoleman varjon maassa rikkoi niin pieniksi pirstaleiksi, ettei mikään voinut enää eheyttää.
Vuosia sitten osallistuin johonkin vapaaehtoistyön koulutukseen. Kouluttaja jakoi paperit ja kynät ja pyysi kirjaamaan syyt miksi teen vapaaehtoistyötä. Me kaikki kai koitimme olla yleviä ja hyveellisiä. Paperit palautettiin ja kouluttaja silmäilee vastauksia ja lukee sieltä täältä muutamia aiheita. Toteaa lopuksi: Joka ainoa syy oli itsekäs! Se oli pommi, joka loukkasi hetkeksi, mutta mielensä malttaja huomaa, että jotain mielihyvää siinä tulee itselle, kun auttaa toista.
Miten tästä selviämme? Käännetään katseemme itseemme. Jos elän luonnontilassa eli itsekäs luontoni ohjaa, niin sekin mikä näyttää uhraukselta, muuttuu omaksi iloksi eikä ole näinollen puhdasta iloa. Jos ymmärrämme, että meissä on kaksi osaa, niin voimme ymmärtää oman sieluni olevan se vähin veli, joka tarvitsee ensin tulla Jeesuksen omaksi ja saada vaatteet ja ruokaa ja muuta hoitoa. Silloin me voimme rakastaa Kristuksen rakkaudella ja palvella apua tarvitsevaa.
Jos luulemme, että oma pelastuksemme hoituisi joulupataa kartuttamalla, osallistumalla kaikenlaisiin rahan pyyntöihin, joita nykyisin viljalti on, niin olemme kuin ne rikkaat, jotka laittoivat liiastaan. Lesken ropoa voitiin halveksia, mutta Jeesus ymmärtää mittasuhteet. Leski laittoi likoon koko elämisensä eli elämänsä ja halusi palvella sillä mitä hänellä oli eikä varmistellut sitä, että itselle vielä jää tarpeeksi. Oman elämän luovuttaminen Jeesuksen ja Pyhän Hengen hallintaan on avain siihen, että voi tehdä niitä autuaita tekoja joita ei jälkeenpäin muisteta.
Kyseisen Raamatun kohdan mukaan ne vähimmät veljet tai sisaret ovatkin niitä Häneen uskovia ja omiaan. Näin se antaakin sellaisen ulottuvuuden, joka on yleensä unohdettu ja sopii myös hyvin tämän marttyyri Sfefanoksen päivään, Tapaniin.
Piti olla marrtyyri, diakoni Stefanus.
Olisi hyvä ajatella niitä, joita vainotaan Jeesuksen nimen tunnustamisen takia. Voimme vaatettaa alastonta Jeesusta suojelemalla jokaiselle kuuluvaa ihmisarvoa, ettei ketään turhaan häpäistäisi.
Näin joulun aikaan nousevat toistuvasti esille nuo sanat Jeesuksen vähäisimmistä veljistä, yleensä jonkun keräyksen yhteydessä. Blogissa todetaan näihin Jeesuksen veljiin viitaten, että ”Yleinen ajatus on tietenkin se, että armahtaisimme häntä, joka pyytää kenties kahta euroa aamupuuroon.”
Olen itse kuullut vastaväitteenä sellaisen ajatuksen, että ”Jeesuksen veljet eivät asu veneen alla”. Ja tässä keskustelussa on esitetty myös, että ”vähimmät veljet tai sisaret ovatkin niitä Häneen uskovia ja omiaan.”
Jeesus opettaa Raamatun sivulla meitä ja ennakoi, että eräänä päivänä hän tulee sanomaan joillekin sanat ” Minä vakuutan teille: sen, minkä te jätitte tekemättä yhdellekin näistä pienimmistä, te jätitte tekemättä minulle.” Ja sitten tulee jako kahteen: ”Niin he lähtevät kärsimään ikuista rangaistusta, mutta oikeamieliset lähtevät ikuiseen elämään.”(Mat25:45,46KR2020)
Jäin miettimään Laurin blogitekstin kohtaa, jossa hän kirjoitti Jeesuksen veljistä ”Olen kuullut sanottavan, ettemme tämän elämän aikana tule tietämäänkään kuka hän oli.” Voisi kuvitella, että ainakin kannattaisi yrittää, jotta kuulisi sen Jeesuksen myönteisen repliikin ”’Tulkaa te, jotka Isäni on siunannut! Saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman perustamisesta alkaen.”
Vähäosaisten huomioiminen on varmasti kristillistä, mutta voiko riittävän aktiivinen hyväntekeväisyys taata Vapahtajaltamme noita vapauttavia sanoja? Vai olisiko Jeesuksen veljien vaatettaminen ja ruokkiminen jotakin muuta?
Auttaminen on kristillistä, mutta ei pelastukseen vievää toimintaa. Olemme helposti ylpeitä ja ylenkatseellisia heikompaa kohtaan. Kukaan meistä ei pysty itseään auttamaan vain Jeesus on apu, joka toimii ja Hän saa sitten omansakin toimimaan jotain.
Mielestäni olennaista on kohdassa se, ettei hyvän tekijät olleet pitäneet mitenkään erityisenä sitä, että tekivät hyvää vähimmille veljille. Toisin sanoen se oli heille ollut itsestään selvyys, että näin toimittiin.
Tuo Mat. 25 kohta ei puhu minulle siitä, miten kristityn on toimittava, vaan siitä mitä Pyhä Henki hänessä vaikuttaa. Usein nimittäin koen että, kun tapaan yllättäen toisen vähimmän veljen, niin tulee sisimpään halu tehdä tälle jotain oikein hyvää. Kielimuurikaan ei ole silloin minään esteenä. Tuo kohta kertoo enneminkin Jeesuksen omien keskinäisestä rakkaudesta, joka on ainoa asia, jota kukaan ei kykene esittämään, jollei se ole Pyhän Hengen aikaansaamaa.
Käsitän Matt 25 tekstin rohkaisuna Vapahtajan seuraajille. Olihan se viimeinen , tai ainakin viimeisiä opetuksia, ennen ristiä.
Minä koitin sanoa, että minun vähin veljeni on minun oma sieluni. Pesosen vähin veli on Pesosen sielu. Jeesus meissä sitten tarvitsee ravintoa eli sanaa, armovälineitä ja ylistystä harjoittaen Hän ei kuole nälkään meissä. Eli antautuminen armon alle on se juttu.
Vähin veli ei tiedä kaikkea. Vähin veli on vähäisin veli.
Vähimmät eli pienimmät veljet olivat minusta köyhyyslupauksen tehneitä omaisuudestanluopuneita Jeeuksen essealaisai veljiä, joita 1. vuonna kutsuttiin ’pieniksi’ eli vähäisiksi. Huomaa etä Sauluskin oli muuttanut nimensa ’pieneksi’.
Vilpitön kysymys: Mitä hyötyä on noilla historiallisilla selityksillä, kun ne eivät koske tätä aikaa eikä tämän ajan ihmisiä.? Vai onko Raamatusta tarkoituskin tehdä inhimillinen historian kirja?
Vilpitön vastaus,ilman historiallisia faktoja Raamattu on helposti vain alusta uskonnoliselle mielikuvitukselle, toiveajattelulle, ja eritoten pohja ahneelle rahastukselle!
Heinola! Mikä on sitten oman ajattelusi perusta, jos Raamattu ei ole siihen sopiva, Toisaalta, jos toimintamme tähtää vain ylilyöntien torjuntaan, niin mitä voimme antaa ja omaksua yhdessä niiden kanssa, jotka haluaisivat vilpittömästi uskoa Raamatun sanomaan pelastuksesta?
Raamatussa on paljonkin ihmisen pitkästä elämänkokemuksesta nousseita viisauksia, joista hyväksyen pyrin ammentamaan ja paljon tapahtumia ja neuvoja/käskyjä joita en hyväksy. Kuten en Egyptin esikoisten murhia, sillä esikoisissa on ollut rusaasti vastasyntyneitä mihinkään syyllistymättömiä vauvoja.
Minun nimetön Korkeimpani ei tunne ikuista helvettiä eikä ikuista harpunsoittoa.
Aha! Sulla on oma käsitys asiasta ja en osaa muuta sanoa kuin: Pidä se ja muuta vasta, jos tulee pakko syytä tai toisesta.