Pekka Kivekäs: Sylvian joululauluun tarjolla lisäsäkeistö

Kirjahyllyyni on kulkeutunut Zacharias Topeliuksen Ljungblommor-runokokoelma vuodelta 1880. Siitä löytyy mm. useiden Sylvia-laulujen sarja vuosilta 1853-55. Tunnemme niistä ainakin kaksi, Kesäpäivä Kangasalla -laulun ja Sylvian joululaulun; useita muitakin on sävelletty.

Sylvialla Topelius tarkoitti kesiemme parhaita laululintuja, joista useimmat hänen mielestään kuuluivat Silvia-sukuun eli kerttuihin. Hän ei määrittele, mikä kertuista laulaa esimerkiksi Sylvian joululaulua. Arvellaan, että se olisi Silvia atricapilla eli mustapääkerttu.

Topelius sijoittaa Sylvian laulamaan joululauluaan Sisiliaan, Etnan läheisyyteen. Soitin vuosia sitten Helsingin yliopiston ornitologeille kysyäkseni, talvehtiiko mustapääkerttu tosiaan Sisiliassa. Minulle vastattiin hieman naureskelleen, että nyt on kyllä satusetä erehtynyt – mustapääkerttu talvehtii Välimeren eteläpuolella, esim. Marokossa.

Olkoon niin – Topelius joka tapauksessa laulattaa Sylviaansa Sisiliassa, vaikka ei ollut itse siellä käynytkään. Laulun loppuun hän on merkinnyt runon syntyajan, 24 Dec. 1853 – siis jouluaaton tuona vuonna.

Huomasin laulua lukiessani, että siinä onkin ollut neljä säkeistöä. Martti Korpilahti on suomentaessaan jättänyt yhden niistä pois. Tauno Väinölältä opin, että eräät muut runoilijammme ovat suomentaneet koko laulun, mm. Elina Vaara. Huomasin Taunon lähettämästä Vaaran suomennoksesta, että se oli sanatarkka, mutta ei istunut Karl Collanin kolmijakoiseen sävelmään lainkaan niin hienosti kuin Korpilahden teksti.

Päätin suomentaa Korpilahden pudottaman säkeistön, kolmannen. Tässä se tulee:

Lyö aallokko rantaan kuin vaahtoisa vyö.

Kohti Etnaa kun taas katselen,

on haudalta kaikonnut murhe ja yö,

ja ruusut jo siunaavat sen.

Näin mullassa nukkuu mies kaukaisen maan,

ei milloinkaan päästä hän voi Pohjolaan,

ei kuulla sen joulusta laulettavan –

siis soikoon se laulussa nyt Sylvian.

Laulunsa laulajien isänmaanrakkautta kasvattaakseen Topelius sepitti siihen tarinan Sisiliaan haudatusta maanmiehestään. Hän oli syvästi huolissaan meneillään olleesta Krimin sodasta ja Suomen, Venäjän pienen suuriruhtinaskunnan, asemasta suurvaltojen puristuksessa.

Hieno, isänmaallinen joululaulu – vaikka satusedän ajatus siinä lipsahtaakin. Mitäpä näet Sylvia-parka osaisi Pohjolan joulusta laulaa – eihän se jouluna täällä ole ikinä ollut, vaan sanotaan nyt vaikka Sisiliassa!

Syvia-lisä on vapaasti käytettävissänne, olkaa hyvät!

Pekka Kivekäs

4 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    Eipä tuo Sylvia-parka siellä Sisiliassa vapaaehtoisesti asustellut. “Där borta i taket, där hänger han än, den bur, som har fångat min trognaste vän, och sången har tystnat i fängelseborg…” Kerttu oli muuttomatkallaan joutunut ansaan ja päätynyt häkkilinnuksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Niinpä, kauppiaanpoika Toppelius puhui omasta vangistusta sielustaan,mutta mistä häkistä oli metaforassa kyse…? Topelius oli heprealaisiin salaisuuksiin vihkiytynyt ruusuristiinkin perehtynyt mystikko, joka näki myös tulevaisuuten ja kirjoitti m. Hesingissä vielä olevista sähköraitioteistä ja muisat ihmeistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Kivekäs sanoo:

      Minusta näyttää, että Sylvian joululaulu kertoo jonkun päästäneen lintuparan häkistä. Omin siivin se näkyy palanneen keväällä 1854 Suomeen. Toukokuun 17. päivälle sinä vuonna Topelius merkitsi kirjoittaneensa runon Våren och Sylvia komma tillbaka. Sylvia tuntuu siinä olevan Suomensa kohtaloista vahvemmin huolissaan kuin joululaulussa – varmaankin jatkuvan sotatilan vuoksi. Esim. Oolannin sodan pahimmat tappiot, mm. Bomarsundin linnoituksen tuho olivat vielä tulossa kesän mittaan. Silti laulun kaikki kuusi säkeistöä päättyvät toiveikkaaseen tai uhmakkaaseen viserrykseen: Ändå! Ändå!

      Sylvian paluulaulukin on sävelletty, ainakin Gabriel Linsén, Kesäpäivä Kangasalla -laulun säveltäjä, ja ruotsalainen oopperasäveltäjä Ivar Hallström ovat sen urotyön tehneet.

      Pekka Kivekäs

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Lintu oli sielun symboli jo muinaisille egyptiläisille. Ruumis on sieleun häkki, josta sielu vapautuu vasta ruumiin kuollessa. Muta elävänkin ihmisen sielu voi olla yhtäaikaa ruumiiseessa kahlittu mutta hengessään vapaa, jos sille annetan siihen mahdollisuus. Kaappilinnuille ei anneta…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.