Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hyväksikäyttöskandaali 1950-luvulta
Kirjoitan tässä tekstissäni pastori Kauko Kanervosta (1911-1977) tekemästäni tutkimuksesta. Kaikki tässä kirjoitettu perustuu julkisiin asiakirjoihin (Turun tuomiokapitulin arkisto ja Parkanon talvikäräjien pöytäkirja vuodelta 1956) ja näen asian esille tuomisen välttämättömänä sen yhteiskunnallisen merkittävyyden takia. Koska Kanervo on ollut julkisessa virassa ja tässä esitetyt tiedot liittyvät kiinteästi hänen viranhoidonsa arviointiin, ei laki törkeää yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä suojaa Kanervoa.
Kauko Kanervo vihittiin papiksi 1939 Lumivaaran ja Saaren seurakuntien nuorisopastoriksi. Sodan aikana hän toimi rintamalla ja Pohjois-Karjalassa sotilassairaalan pastorina. Vuosina 1946-1951 Kanervo oli lähetystyössä Afrikassa, minkä jälkeen hän toimi lukuisissa seurakunnissa Etelä-Pohjanmaalla. Hänen viimeinen virka oli Kihniön kirkkoherran tehtävä, josta hänet irtisanottiin, kun hän sai tuomion rippikoululaisen hyväksikäyttämisestä.
Melkein kaikkiin Kanervon virkapaikkoihin liittyy syytöksiä raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joista osa eteni esitutkintasolle. Ensimmäinen tapaus oli Joensuussa 1944, jossa Kanervo oli paljastanut itsensä ja kosketellut seurakuntalaista sielunhoitotilanteessa. Tästä aloitettiin esitutkinta, missä Kanervo kiisti tapahtuneen. Toisen tapauksen, kymmenen vuoden Joensuun tapahtuman jälkeen, tehdyn tutkinnan yhteydessä Kanervo kuitenkin myönsi tapahtuneen. Kanervon lähetystyö katkesi Afrikassa siihen, kun hän oli ollut avioliiton ulkopuolisessa suhteessa toisen lähetystyöntekijän kanssa. Kanervo oli vuonna 1953 tapahtuneen Kyllikki Saaren murhan pääepäilty. Kanervo kiisti syyllisyytensä, mutta kertoi, että Saari oli "tyydyttänyt" häntä toistuvasti "käsin" kirkkoherranvirastossa. Kirkkoherran alibi murhayölle oli se, että hän oli maannut kotiapulaisensa kanssa samassa sängyssä tapahtuma-aikaan.
Kanervosta on tehty myös rikosilmoitus Laihialla ja Puumalassa väkivaltaisesta käyttäytymisestä naisia kohtaan, joiden tarkempi sisältön on jäänyt minulle epäselväksi. Kanervo myönsi Kihniön tapauksen kuulusteluissa myös olevansa väkivaltainen lapsiaan ja vaimoaan kohtaan "mutta ei niinkään muita kohtaan". Kanervon vaimo kertoi myös kirkkoherran kommentoivan mielellään rippikoululaisten seksuaalista viehättävyyttä ja katsovan pornografisia kuvia.
Kihniön seurakunnan kirkkoherran virassa toimiessaan Kanervo hyväksikäytti ainakin yhtä rippikoululaistaan, mistä hän sai lopulta tuomion Parkanon talvikäräjillä 1956. Uhrin mukaan Kanervo oli esimerkiksi toistuvasti vaaninut häntä hänen tullessaan iltatilaisuuksista, vienyt metsään ja raiskannut. Kanervon ja uhrin kertomukset eroavat toisistaan huomattavasti: Kanervon mielestä suhde oli vastavuoroinen, mutta hän ei toisaalta kiistä toistuvia suojaamattomia yhdyntöjä tai heidän välistä suhdettaan. Kanervo kirjoitti uhrilleen myös eroottis-uskonnollista runoutta sisältäviä kirjeitä. Todistajalausunnon mukaan uhrin kotona oli käyty oikeusprosessin aikana uhkailemassa: yksi uhkailijoista oli esiintynyt "saarnamiehenä". Kanervo tuomittiin vuoden kuritushuonerangaistukseen ja menettämään virkansa. Myöhemmin hän menetti myös oikeutensa toimia pappina.
Tutkimissani kirkollisissa asiakirjoissa Kanervosta syntyy vaikutelma mallikkaana pappina, mikä näkyy muun muassa hänestä annetuissa lausunnoissa. Vaikka Kanervoon liittyi useita vakavia rikosepäilyjä, ei niitä oltu mitenkään lukemissani asiakirjoissa käsitelty. Silloisen lain mukaan pappien rikosepäilyistä ilmoitettiin tuomiokapitulille, joten en näe uskottavana, ettei tuomiokapituli olisi ollut tapauksista tietoinen. Kihniön tapauksen aikana lääninrovasti kuuli ilmeisesti ensimmäisenä viranomaisena hyväksikäytöstä, mutta poliisille ilmoittamisen sijaan hän lähetti Kanervolle nuhtelukirjeen.
Kokonaisuudessaan Kanervon tapaus on poikkeuksellisen törkeä ja siinä on samoja piirteitä kuin katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaaleissa. Papin rooli on ollut Kanervon toiminnalle valitettavasti miltei täydellinen. Näkisin välttämättömänä aloittaa selvityksen, miten paljon kirkossamme on ollut hyväksikäyttöön syyllistyneitä pappeja.
Jos lukijaa kiinnostaa varsinainen tutkielmani, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse (Sakari.Lintunen@helsinki.fi).
Sakari Lintunen
29 kommenttia
Aiheesta on kirjoiettu järkytävä ja hyvä näytelmä Jussi Kylätaskun ”Runar ja Kyllikki”. Näyttelin siinä Runaria ’kasvattavaa’ ja tälle miehen mallia antavaa ’Härkä Heikkiä’ , sain yhdet elämäni parhaat kritiikit, näytelmä veti mukaansa. Runarina Teuvo Viljakainen ja Kyllikkinä Katariina Timonen. Harjoitusten aikana läpikeskustelimme kaikki mahdoliset teoriat Kyllikki Saaren tragedian ympäriltä. Kamalinta ehdotusta en tohdi edes tässä toistaa.
Blogistin tutkimusaiheessa yksi asia kun sinne asti voisi katsoa päässeensä voisi olla se millon kirkossamme alettiin vakavasti suhtautua sinne tulleisiin kanteluihin lasten hyväksikäytöstä ja kaltoinkohtelusta.
Kohtuudella löytyy kanteluista jokin pyykki, vai eikö sittenkään löydy tähän päivään.
Mielenkiintoinen kirjoitus ja etenkin tutkimuskohteena olevan henkilön yhteys Kyllikki Saareen. Olen varma, että jo aikoinan tiedettiin että pappi oli syyllinen, mutta siihen ei keskitytty, ei haluttu tahrata kirkon mainetta.
Saatettiinhan syyllinen tietää, mutta näytöt puutttuivat ja kyseessä olevalla epäillyllä oli vahva alibi. Toisaalta jos syylliseksi olisi paljastunut kirkonmies, niin silloisessa Suomessa olisi asia kyllä ollut monella tavalla järisyttävä.
Onko mahdollista kysyä oikeusoppineilta tai poliiseilta, miten ”todennäköisin syin” voidaan joku tuomita niin raskaasta rikoksesta kuin murhasta? Alibi kotiapulaisen kanssa kuulostaa hataralta – nykyajan poliisitutkimus ei jättäisi kiveä kääntämättä? Vai ajattelemeko vain, että nykyaikana asiat (vrt. Bodom samoihin aikoihin!) on paremmin? Btw Lumivaaran ja Saaren kirkot tehtiin 30-luvulla samoilla piirustuksilla, on siinä ollut apupapilla miettimistä 1939, kumman kirkon sisällä liikkuu. (Lumivaara onkin nykyisin täynnä hometta, vihreän värin perusteella. https://www.youtube.com/watch?v=w-GpIwCS3VI)
Jokainen meistä aikuisista ja nuoremmistakin tehnyt huorin eli rikkonut kuudennen käskyn, ainakin ajatuksissaan.
Nyt en tämän kommentin jälkeen enää lusikkaani tähän keskusteluun laita:
Tuo tässä keskustelussa esiintyvä asenne ”kaikkihan me ollaan syntiä tehty” ja se, että liperit kaulassa lapsien ja naisten raiskaaminen vuosien ajan on ihan ok, jos sitä vaan katuu, on aivan täysin käsittämätön. Jos ketään ei saa tuomita, minkä ihmeen takia meillä on esimerkiksi oikeusjärjestelmä? Riittääkö se, että hyväksikäyttörikoksiin syyllistynyt ripittäytyy ja lupaa parantaa tapansa? Rippissähän pyydetään syntejä anteeksi Jumalalta,mutta jokainen voi miettiä, onko Jumala tapauksessa se varsinainen uhri.
Ja en käsitä taustalla olevaa kaksinaismoralismia: omien uskonveljien syntejä kyllä ymmärretään, mutta kun kyse on muiden tekemisistä synneistä vaaditaan kovia rangaistuksia ja lyödään Raamatulla päähän ihan kunnolla.
Kun huisinkaan edellinen on paikkansa pitävää ja miksei olisi on kapitulilaitoksen toiminta ollut alle arvostelun.
Toki on niinkin ettei vasta kuin 1970.tä luvulla vakavasti alettu katsoa sitä mitä Freud jo 1900.aa luvun alussa viettelyteoriassaan toi esille.
Nyt kuvattu asiakertymä herättää kysymyksen olisiko ollut ainoa Luojan luoma tapaus.
Herätysliikkeessä näitä on haluttu nähdä enemmän mutta hyvin asiaa blogistin haastavassa katsomisessa on tehdä hermeneuttinen työ silloiseen aikaan ja ajan virkamiehiin.
Miten paljon työstä kiitosta syntyy en uskalla arvata, mutta selkään taputuksenkin kannattaa ottaa kannustavaksi viitteeksi.
Ilmoita asiaton kommentti