Anjalankosken uusi kirkkoherra Johanna Pesonen: ”Monipuolinen hengellisyys tarkoittaa minulle myös sitä, että eletään tässä hetkessä”
Rovasti, Anjalankosken vt. kirkkoherra Johanna Pesonen, 56, on valittu Anjalankosken uudeksi kirkkoherraksi. Hakijoita oli kaksi, joista toinen, Keski-Lahden seurakunnan seurakuntapastori, director cantus Pauli Pietiläinen...
SuomiAreenassa pääsee tapaamaan piispoja ja kirkon tilaisuuksissa puhutaan vapaudesta
SuomiAreena on tänä vuonna siirtynyt PoriJazzien yhteydestä kesäkuun puolelle. Porin kaduilla kuhistaan siis yhteiskunnallisten ajankohtaisten keskustelujen parissa 27.–30.6.
Myös kirkko on mukana tapahtumassa Porin seurakuntayhtymän,...
Monet seurakunnat ovat mukana Prideilla
Vähemmistöjen oikeuksista muistuttavia Pride-tapahtumia vietetään jälleen kesän aikana eri puolilla Suomea. Setan mukaan tapahtumia järjestetään tänä vuonna kaikkiaan yli 40. Monella paikkakunnalla myös seurakunta...
”Rukouksessa ja uskossa on voimaa” – Päivi Helén Kittilän kirkkoherraksi
Päivi Helén on valittu Kittilän seurakunnan kirkkoherraksi sunnuntaina 18.6. järjestetyssä suorassa vaalissa. Äänet jakautuivat kahden ehdokkaan kesken 210-97. Helén toivoo voivansa aloittaa tehtävässä syyskuun...
Pyhävaatteen tuotteet ja verkkokauppa siirtyvät Hiljaisuuden ystävien omistukseen – Papintakkia valmistaa jatkossa ompelijan oma yritys
Sukupuolineutraalista papintakistaan tunnetun Osuuskunta Pyhävaatteen tuotevalikoima siirtyy osaksi Hiljaisuuden Ystävät ry:n verkkokauppaa 1.8. alkaen.
Hiljaisuuden Ystäville siirtyy kaupassa suurin osa nykyistä tuotevalikoimaa, käyttöoikeus käyttää Pyhävaate-tuotemerkkiä,...
Yhteisvastuukeräyksen kulujen osuus keräyksen tuotosta on kasvanut – Kuinka suuri osuus lahjoitetusta eurosta menee kohteeseen?
Yhteisvastuukeräyksen kulujen osuus keräyksen tuotosta on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Kun 2010-luvun lopussa keräyskulujen osuus tuotosta vaihteli noin 20–25 prosentin välillä, 2020-luvulla kulujen osuus...
Työkoirista sometähdiksi – koiran rooli taiteessa on muuttunut suuresti
Pää pystyssä, hampaat irvessä ja suu vaahdossa. Jouko Lehtolan Koira punaisella taustalla (2004) Jyväskylän taidemuseon toisessa kerroksessa näkyy portaikkoon asti ja kiinnittää heti Überhund-näyttelyyn...
Kolumni: Ei järjen uskoa vaan sydämen
Tarina kertoo, että ranskalainen elokuvantekijä Robert Bresson kutsuttiin Italiaan ohjaamaan mahtipontista suurelokuvaa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Elokuvamoguli Dino De Laurentiis oli päättänyt tehdä elokuvallisen uskontunnustuksen,...
Kotimaan toimitus toivottaa kaikille hyvää juhannusta!
Kotimaan toimitus jää hetkeksi ihastelemaan suven suloisuutta. Palaamme kirkollisten juttujen pariin verkossa taas juhannuksen jälkeen. Seuraava Kotimaa-lehti ilmestyy perjantaina 7.7.
Liikkukaa turvallisesti vesillä, pitäkää metsäpalovaroitukset...
Venäjän hyökkäys Ukrainaan hallitsi EKK:n Tallinnassa päättynyttä yleiskokousta – piispa Matti Revon mukaan ekumeeninen liike kärsii näkyvän ykseyden tavoitteen...
Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) viiden vuoden välein järjestettävä yleiskokous pidettiin Tallinnassa 15.–20.6. Yleiskokous keskusteli ja antoi julkilausumat sodasta Ukrainassa, ilmasto- ja ympäristökriisistä sekä siirtolaisuudesta...











