Koti Lukemisto Sivu 53

Lukemisto

Jyväskylän seurakunnan lastenohjaaja Jani Suurnäkin soitinta ei orkesterista erota mutta sen poissaolon kuulee

Jani Suurnäkki opetteli viidesluokkalaisena baritonitorven puhallustekniikkaa pärisyttelemällä suukappaleella. Samaa pärisyttelyä kuuntelevat mielellään lapset nykyisin niin kotona kuin lastenohjaajan työpaikalla Jyväskylän seurakunnan Palokan lähikirkossa.

Leiskuivat ne tunteet ennenkin: 1800-luvun lopulla kärjistettiin ja loukkaannuttiin sanomalehtien yleisönosastoilla

Viime aikoina on keskusteltu yhteiskunnan kärjistyneestä ilmapiiristä. Ärtymyksen aiheiden esiin tuominen julkisesti ei kuitenkaan ole uusi asia, vaan aiemmin näitä kirjoitettiin etenkin sanomalehtien yleisönosastoille.

Muistokirjoitus: Otto Jääskeläinen 9.4.1924–13.12.2023

Maanviljelijä, vanhaisäntä, veteraani Otto Jääskeläinen kuoli 13. joulukuuta 2023 Lapinlahdella. Hän oli 99-vuotias. Jääskeläinen syntyi Lapinlahdella 9.4.1924. Hän oli Johan ja Johanna Jääskeläisen nuorin lapsi....

Mysteerikuva: Kukas pitkätukkainen mies tässä tuumiskelee ja miksi?

Tälle viikolle arkistonhoitaja on valinnut kuvan tutunnäköisestä henkilöstä. Kuinka moni tunnistaa kuvasta tämän pitkätukkaisen, jotain tuumaavan henkilön?

Kertomus syövästä ja toivosta – Ullamaija Seppälä kirjoitti kirjan matkastaan sairauden maahan

Ullamaija Seppälä sairastui syöpään ja ryhtyi pitämään päiväkirjaa. Paranemisen jälkeen hänen muistiinpanoistaan muodostui teos, jonka hän toivoo tavoittavan monta sairastavaa ja heidän omaisiaan.

Reportaasi: Kohtaamisia Kolarin kylissä

Diakoniatyöntekijä Tiia Helander auttaa ihmisiä löytämään toivoa haastavissa elämäntilanteissa. Helanderin vastuualue pienessä Kolarin seurakunnassa on suuri samoin kuin alue, jossa hän kiertää.

Harrastuksena taitouinti

Avela on koulutukseltaan teologian maisteri ja työskentelee oppilaanohjaajana Vuoniityn peruskoulussa. Vapaa-ajallaan hän valmentaakin mielellään aikuisia, koska siinä voi keskittyä pelkästään taitouintiin.

Muistokirjoitus: Hannele Arantola 1937–2023

Arkkitehti Hannele Arantola (s. Seppä) kuoli 11 joulukuuta 2023 Harjavallassa äkillisen sairastumisen uuvuttamana. Hän oli 86-vuotias ja syntynyt Lapualla 8. huhtikuuta 1937. Hän avioitui...

Kirkko ja minä: Tulitikkulaatikoita kirkon marmorimurusista

Raili Koskinen: Opiskellessani diakoniatyöntekijäksi Sisälähetysseuran oppilaitoksessa Pieksämäellä osallistuin rovastikunnalliseen Yhteisvastuu-tapahtumaan.

Historia: Sirpaleet kaupungilla kertovat tuhosta ja selviytymisestä

Useissa Helsingin rakennuksissa ja patsaissa näkee edelleen pommitusten jälkiä. Niitä syntyi erityisesti kolmena yönä helmikuussa 1944. Neuvostokoneet pyrkivät silloin pyyhkäisemään pääkaupunkimme kartalta.