Jani Suurnäkki opetteli viidesluokkalaisena baritonitorven puhallustekniikkaa pärisyttelemällä suukappaleella. Samaa pärisyttelyä kuuntelevat mielellään lapset nykyisin niin kotona kuin lastenohjaajan työpaikalla Jyväskylän seurakunnan Palokan lähikirkossa.

Ihmiset hämmästyvät Suurnäkin kertoessa instrumentistaan. Kyseessä on tuuban kaltainen, yleensä neliventtiilinen puhallinorkesterin keskeinen soitin.

– Baritonitorvea ei välttämättä kuule orkesterista, mutta sen poissaolon huomaa. Se on sitova ja pehmeä vaskiperheen ääni, joka uppoaa orkesteriin ja sitoo äänimaisemaa korkeiden ja matalien äänien välillä.

Aiemmin viulua ja alttosaksofonia soittanut Suurnäkki valitsi instrumenttinsa sattumalta Kotkan seudun musiikkiopiston valintakokeissa. Hyvä opettaja kannusti. Haminan eri soittokunnissa hän pääsi soittamaan niin Reserviupseerikoulun pihalla, kirkoissa kuin teollisuushallin harjakaisissa. Pietarin matkan juhlakonsertti on jäänyt Suurnäkin mieleen tähtihetkenä.

”Tämä on minulle rakkain, mutta kaikista kamalin harrastus.”

– Soitin tosi vaikean kappaleen ja tuli sellainen olo, että kyllä minä taidan osata soittaa. Se oli elämäni ensimmäisiä ja ainoita kertoja, kun yleisö pomppasi taputtamaan.

Muutettuaan Jyväskylään Suurnäkki liittyi Puhallinorkesteri Aaltoon vuonna 2018. Baritonilla voi soittaa kaikkea mahdollista säestysäänistä sooloihin. Suurnäkki on myös orkesterin tiedottaja.

Soittaminen mahdollistaa omaa aikaa kansainvälisessä porukassa.

Vahvat melodiat, kuten Giuseppe Verdin Nabucco-oopperan Heprealaisten vankien kuoro -sävellyksessä koskettavat häntä. Esiintymisjännitystä Suurnäkki pitää kurissa hyvällä harjoittelulla, soittaessa koko tunteiden kirjo tulee esiin.

– Tämä on minulle rakkain, mutta kaikista kamalin harrastus.

Suurnäkki huoltaa soitintaan öljyämällä venttiilejä viikoittain sekä liottamalla ja pesemällä sitä parin-kolmen kuukauden välein. Nukketeatterikasvattajana Suurnäkki haaveilee baritonin käyttämisestä näyttämöllä sekä uudesta suukappaleesta saadakseen sointiin uutta sävyä.