Historiantutkija, dosentti Ville Jalovaara julkaisi viime syksynä teoksen Helsinki 1944 – taistelu pääkaupungista (SKS). Siinä hän antaa laajan lähdeaineiston valossa kokonaiskuvan 80 vuoden takaisesta rajusta taistelusta.

Kirkkohistorian tutkijana ja kirkon luottamushenkilönäkin tunnettu Jalovaara kertoo, että hän sai inspiraation kirjaan kotikulmiltaan Helsingin Vuosaaresta.

Jalovaara ajatteli kirjoittaa kotiseutulehteen artikkelin Vuosaaressa toimineesta ilmatorjuntapatterista. Aiheeseen perehtyessä tuli mieleen, että helmikuun 1944 pommituksista voisi kirjoittaa uuden kirjan.

– Tapahtumiin liittyy hyvin paljon erilaisia myyttejä.

Jalovaaran teos antaa monipuolisen kuvan kolmessa osassa tapahtuneesta suurtaistelusta, jossa panokset olivat kovat maamme tulevaisuudenkin kannalta.

Neuvostoliitto halusi kovien ilmaiskujen tyrmäyssarjalla Helsinkiin pakottaa Suomen irtautumaan sodasta.

– Maamme hallitus olisi silloin joutunut hakemaan erillisrauhaa antautumisen kaltaisessa tilanteessa. Tämän seurauksena olisimme joutuneet Saksan ja Neuvostoliiton väliseksi taistelutantereeksi.

NEUVOSTOLIITTO PYRKI tavoitteeseensa massiivisella voimalla. Kolmena yönä pääkaupunkia vastaan lähetettiin peräti 500–800 pommikonetta yötä kohti. Osa niistä oli amerikkalaisvalmisteisia.

Helsinkiläisten kohtalo riippui nyt pitkälti siitä, miten tehtävään huolella koulutettu Ilmatorjuntarykmentti 1 suoriutuisi tehtävästään. Runsaan neljän tuhannen miehen joukkoa komensi everstiluutnantti Pekka Jokipaltio, joka oli kokenut ja päättäväinen ammattilainen.

Jalovaaran mukaan ilmapuolustus oli varautunut suurhyökkäykseen varsin hyvin. Ja jokaisesta hyökkäyksestä opittiin lisää.

– Meitä suosi myös se, että venäläisten kokemus viholliskaupunkien pommittamisesta ei ollut samaa luokkaa kuin länsiliittoutuneiden. Hekin kyllä kehittyivät.

Suomalaisten taktiikkana oli ampua kymmenistä raskaista ilmatorjuntatykeistä vihollisen eteen sulku, joka säikäyttäisi punakoneet pudottamaan pomminsa ennenaikaisesti.

– Sulkutulitaktiikka toimikin hyvin pelottaen vihollislentäjiä. Pudotetuista pommeista vain 4-5 prosenttia osui Helsingin kaupunkialueelle. Suurin osa molskahti vaarattomasti mereen.

Ilmavalvonnan toimivuus oli erityisen tärkeää. Mitä aikaisemmin havainnot koneista saatiin, sen todennäköisemmin torjunta onnistuisi.

Sota on aina myös teknologista kilpajuoksua. Suomella oli jonkin verran Saksasta saatuja huippusalaisia tutkia.

– Malmin lentokentältä toimi myös saksalaisia yöhävittäjiä, mutta niiden rooli torjunnassa jäi vähäiseksi.

Ilmapuolustus oli varautunut suurhyökkäykseen varsin hyvin.

ILMATORJUNNAN SOTILAIDEN lisäksi tärkeässä roolissa oli myös ilmasuojelu, joka vastaa nykyajan väestönsuojelua.

– Ilmasuojelumiehet joutuivat muun muassa raivaamaan raunioita ja kohtasivat varmasti karmeita näkyjä. Siihen aikaan ei tunnettu mitään kriisien jälkihoitoa. Piti vain kestää, koska rintamallakin kestettiin.

Tulipaloja sammuttavat palokunnat joutuivat toimimaan äärimmäisen kovissa olosuhteissa ja palomiehiä kuolikin.

– Sammutustyötähän ei voinut jättää kesken, vaikka pommitus edelleen jatkui.

Ensimmäisen pommituksen jälkeen Helsingissä esiintyi jonkin verran pakokauhua. Pois lähteville junille oli valtavat jonot. Pyrittiin maalle pois pommien jaloista.

– Toki evakuointi oli myös viranomaisten toivomus. Helsingistä haluttiin saada pois kaikki, joiden oleminen siellä ei ollut välttämätöntä.

Hyökkäysten aikana esiintyi jonkin verran epäjärjestystä. Katuvaloja ammuskeltiin pimeiksi ja ryöstelyäkin tapahtui.

POIKKEUSOLOJEN TAVALLISEEN tapaan huhujakin levisi kulovalkeana. Valtiovallan keskeisenä intressinä oli pitää kansalaiset rauhallisina. Rintamamiesten mielialoihin kohdistettiin erityistä huomiota.

– Sotilaat haluavat, että heidän omaisensa ovat turvassa. Sotimiseen on vaikea keskittyä, jos koko ajan pelkää kotirintaman tilannetta.

Lehdissä kerrottiin varsin hyvin tapahtuneesta, mutta niitä tietoja ei kansalaisten keskuudessa välttämättä uskottu. Tiedettiin sensuurin valvovan tarkasti mediaa.

– Tuntui liian uskomattomalta, että ilmatorjunnan sulkutuli olisi pysäyttänyt satoja vihollisen pommikoneita. Se oli kuitenkin täysin totta.

Tuolloin kaksi kertaa viikossa ilmestynyt Kotimaa-lehti noteerasi näkyvästi jo ensimmäisen pommituksen. Lehden etusivulla oli dramaattinen kuva raunioista, jonka alla oli ote psalmista 57: ”Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse”.

Pommitusten jatkuessa huoli kotirintaman kestävyydestä ja mielialoista sai Kotimaan pääkirjoituksissa ja kolumneissa toistuvasti huomiota. Nimimerkki Seppä huomautti, että kristittyjen tehtävä on pommisuojissakin vaientaa huhujen levittelijät ja valaa rohkeutta kohtalontovereihin.

Lehti haki esimerkkejä maamme historiasta ja kirjallisuudesta asti. Jo Saarijärven Paavo kesti koettelemuksia turvaten Jumalan apuun. Samaa asennetta oli nyt havaittavissa pääkaupungin asukkaiden suhtautumisessa ”bolsevikien terrorihyökkäyksiin”.

Kotimaa toi useassa kirjoituksessa esille myös sosiaalisen näkökulman. Moni Helsingin asukas oli joutunut äkisti siirtymään maaseudulle turvaan. Vaikeassa tilanteessa kaivattiin kaikilta osapuolilta myötätuntoa toisia kohtaan. Lehti kertoi myös toimijoista, joiden kautta pystyi auttamaan menetyksiä kokeneita. Sekin oli kotirintaman lujittamista.

MITÄ ME nykyajan ihmiset voimme oppia kahdeksan vuosikymmenen takaisista tapahtumista Helsingissä. Voimmeko ylipäätään?

Ville Jalovaara nostaa esiin Ukrainan. Siellä kokonainen suuri kansakunta on pakkotilanteessa saanut päälle kriisivaihteen.

– Pakon edessä meilläkin varmasti opittaisiin monenlaisia asioita. Olisin kuitenkin huolissani siitä, miten nykyajan ihminen selviytyisi tilanteessa, jossa sähkö, vesihuolto ja muu infra ei toimi. Sotaa käyvissä maissakin toki jotenkin eletään, mutta kauheaa se on.

Helmikuun 1944 taistelun jälkiä on edelleen havaittavissa eri puolilla Helsinkiä. Monissa kaupunginosissa on myös jäljellä tykkiasemia ja muita muistoja silloisesta Helsingin ilmapuolustuksesta.

Ville Jalovaaran mukaan on tärkeää pitää mielessä tämäkin osa maamme historiasta.

– Ihmisiä yleisesti kiinnostaa erityisesti oman alueen historia. Tällä asuinseudullani on tapahtunut jotakin sellaista, joka on muistamisen arvoista. Se on osaltaan myös identiteetin säilyttämistä.

Suursodan painostava uhka leijuu nyt Euroopan yllä vakavammin kuin pitkään aikaan. Sen lisäksi ilmasto- ja talouskriisitkin painavat monien mieltä.

Tämän kaiken huolen keskellä pitäisi kuitenkin pystyä elämään mahdollisimman normaaliin tapaan.

– Pitäisi aina nähdä myös se, mitä hyvää minun elämässäni ja ympärilläni on. Pelot eivät saa lamaannuttaa arkea, Jalovaara neuvoo.

Ilmoita asiavirheestä