Arvoisat arkkipiispa ja piispat,
esitän teille kunnioittavasti kannanottoni käynnissä olevaan keskusteluun avioliitosta ja avioliittoon vihkimisestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
1. Kysymys homoseksuaalisuudesta nousi kristinuskon alkuvaiheissa konkreettisesti esiin, kun kirkko alkoi levitä juutalaisen taustansa ulkopuolelle kreikkalais-roomalaiseen maailmaan. Juutalaisen uskonnon kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen oli torjuva, ja asenne jatkui myös kristillisen kirkon julistuksessa ja opetuksessa, olihan molempien taustana sama ilmoitus siitä, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja säätänyt avioliiton vain kahta eri sukupuolta olevien ihmisen pysyväksi instituutioksi.
Kreikkalais-roomalaisessa eroottisen rakkauden kulttuurissa ja uskonnollisuudessa tilanne oli toinen. Lapset tosin syntyivät luonnollisista syistä vain miehen ja naisen yhtymisestä, mutta sen rinnalla esiintyi homoseksuaalisia suhteita, jotka olivat sekä yhteiskunnallisesti että uskonnollisesti sallittuja. Kristillinen kirkko torjui tämän ratkaisun ja lopulta tultuaan hallitsevaksi uskonnoksi myös syrjäytti sen. Ollaanko nyt sekularisoituneissa länsimaissa palaamassa antiikin pakanalliseen ideaaliin?
Apostoli Paavalin torjuva kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ei siis ole mikään irrallinen poikkeus, joka voitaisiin turhentaa vetoamalla siihen, että Jeesuksen tallennetuissa sanoissa ei ole mainintaa homoseksuaalisuudesta. Jeesuksen kanta avioliitosta miehen ja naisen välisenä suhteena on joka tapauksessa kiistaton, eikä sen unohtaminen, sivuuttaminen, kiertäminen tai poisselittäminen ole puolustettavissa kristillisen tulkinnan nimissä.
2. Kristillisen avioliittokäsityksen tulkitsemisen ”patriarkaalisena” instituutiona ja sen takia sopimattomana homoseksuaalisen ”avioliiton” torjumiseen on vähintäänkin liioiteltu. Avioliiton ulkonaisissa rakenteissa ja sisäisessä dynamiikassa on tapahtunut aikojen kuluessa monia muutoksia, mutta sen perustaa miehen ja naisen välisenä liittona ei siltä pohjalta voi kiistää. Sitä paitsi homosuhteekaan eivät ole ihanteellisen tasa-arvoisia, vaan niissä esiintyy myös ”patriarkaalista” tai ”matriarkaalista” vallankäyttöä. Kaiken lisäksi ”patriarkaalisuuden” täydellisen tuomitsemisen piiriin sisällytetään asioita, jotka eivät lainkaan siihen kuulu. Miehen ja naisen muodostama avioliitto tarvitsee ja kestää alistavaan vallankäyttöön liittyneen ”patriarkaalisuuden” mutta myös ”matriarkaalisuuden” (ja feminismin) kritiikin.
3. Kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteen sisällyttämisestä yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen alkoi parikymmentä vuotta sitten vaatimuksena homoparien kirkollisesta siunaamisesta. Sellaisena asia näytti vain pieneltä askeleelta kristillisen avioliittokäsityksen laajentamiseksi, joka ei muuttaisi sitä eikä ”veisi keneltäkään mitään pois”. Tilanne on sen jälkeen radikaalisti muuttunut.
Sekularisoituneiden länsimaiden maallisessa lainsäädännössä on kovaa vauhtia saamassa jalansijaa ihmisen seksuaalisuuden määrittelyä koskeva muutos, jolloin sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Siihen sisältyy myös se peruslähtökohta, että jokainen ihminen saa määritellä sukupuolensa itse, eikä sitä rajoita mikään biologinen fakta. Tästä seuraa vääjäämättä, että myös avioliittokäsitys laajenee huomattavasti samaa sukupuolta olevien liiton solmimisesta.
Myös ne ideologiset tahot, jotka ovat äänekkäimmin vaatineet kaikkia seksuaaalisuusidentiteettejä tunnustavien pariutumisoikeuksia, tuskin tulevat tyytymään vähempään. Silloin tulee johdonmukaisesti yhdeksi seksuaalikäyttäytymiseksi sallia myös ns. polyamoria ja lailliseksi avioliiton muodoksi polygamia. Useimmissa yhteiskunnissa ei siihen ehkä olla valmiita, mutta johdonmukaista sen kieltäminen ei mainitun lähtökohdan pohjalta ole.
4. Kristillisen avioliittokäsityksen muuttamisessa toiseksi on entistä enemmän tullut välttämättömäksi joko Raamattuun sisältyvän käsityksen sivuuttaminen tai sen tulkitseminen kyseenalaisella hermeneutiikalla. Raamatun avioliittokäsitys leimautuu katekismuksen huoneentaulujen pohjalta ”patriarkaaliseksi”, mutta Jeesuksen yksiselitteinen kanta sivuutetaan argumentoinnissa. Samoin Paavalin opetus avioliitosta sivuutetaan.
Luterilaisesta tulkintaperinteestä avioliittokäsityksen muuttamiseksi on otettu avuksi itse Martti Luther, jonka mukaan avioliitto ei ole sakramentti, koska se ei ole armonväline pelastukseen, vaan maallinen instituutio. Tästä on tehty se johtopäätös, että maailman muuttuessa myös avioliittokäsitys on vapaa muuttumaan. Siispä kun Suomen tasavallan eduskunta on hyväksynyt ns. tasa-arvoisen avioliiton, Suomen ev.-lut. kirkon on se hyväksyttävä, koska avioliitto on maallinen instituutio. Tämä perustelu on esimerkki ”teologiasta”, jota voidaan hyvin perustein kutsua ”uusvaltiokirkollisuudeksi”.
Tulkinnassa avioliitosta vain maallisena instituutiona sivuutetaan se tosiasia, että Lutherille itselleen avioliitto on mitä suurimmassa määrin myös kristillinen perusyhteisö. Lutherille ei olisi tullut mieleenkään, että avioliitto voisi olla muuta kuin miehen ja naisen välinen. Jopa vaikeampaa olisi Lutherin avulla perustella moniavioisuuden totaalista tuomitsemista (Philip von Hessenin tapaus).
John Vikströmin kannanotossa omalaatuisin piirre on Ranskan vallankumouksen (1789) iskusanojen ”vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” avainmerkitys avioliiton ”laajentamisen” perusteena. Sen ongelmallisuus voimistuu siksi, että siitä näyttää tulevan myös Jeesuksen julistuksen tulkinta-avain.
Merkittävä havainto avautuu yhä useampien pappien saarnoista heidän tulkitessaan Jeesuksen ensimmäisen synagogasaarnan tekstiä Lk 4:16:21, jossa Jeesus julistaa, että profeetta Jesajan ennustus Herran riemuvuodesta on käynyt hänessä toteen. Tästä tehdään entistä useammin johtopäätös, että kirkon ensisijainen julistustehtävä on annettu juuri tässä tekstissä. Sen varsinainen tähtäyspiste on kuitenkin todistus Jeesuksen messiaanisuudesta profeettojen ennustusten täyttymyksenä. Jeesuksen seuraajien julistustehtävä avautuu ennen muuta hänen kehotuksestaan parannukseen ja uskoon (Mk 1:15; Mt 4:17) sekä ylösnousseen Herran lähetyskäskystä (Mk 16:15-16; Mt 28: 18-20; Apt 1:4-8).
Ranskan vallankumouksen iskusanat eivät voi olla Jeesuksen sanojen hermeneuttinen avain, vaan Jeesuksen sanat antavat sisällön sille, mitä sekä sorrettujen että syntisten vapauttaminen tarkoittaa.
Vielä yksi – ja ehkä tärkein – esimerkki Raamatun sanojen uudesta tulkinnasta uuden avioliittokäsityksen tueksi, on tiheään saarnoissa toistettu raamatunkohta 1 Jh 4:8b: ”Jumala on rakkaus”. Sitä toistetaan useimmiten täysin irrallaan 1 Jh:n kokonaisuudesta, ja siitä tulee kaiken syliinsä sulkevan universaalisen rakkauden iskusana. Julistajat, jotka ovat vähäsen lukeneet kirkkoisiä, saattavat vielä vahvistaa sitä Augustinuksen lauseella: ”Rakasta, ja tee mitä tahdot”. Avioliiton laajentamisen perustaksi 1 Jh 4:8 sopii silloin mainiosti, sillä kuinka kukaan voisi torjua mitään rakkauden muotoa (johon ei sisälly pakottamista)?
Tällöin 1 Jh:n ilmaus kääntyy nurinpäin, subjekti ja predikaatti vaihtavat paikkaa: ”Rakkaus on jumala”. Kristus saa seurakseen Afroditen ja Venuksen, ja maailma palaa kreikkalais-roomalaisen erotiikan rajattomaan syleilyyn. Tässä on vastaukseni kohdan 1 sisältämään retoriseen kysymykseen.
5. Päätösteesini kuuluu seuraavasti. Jos Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskokous jossakin vaiheessa päätyy muuttamaan kirkkomme avioliittokäsitystä, sitä ei saa tehdä pelkällä avioliittoon vihkimisen kaavan muutamien vaihtoehtoisten sanamuotojen lisäämisellä. Muutos edellyttää uuden avioliittokäsityksen yksityiskohtaista raamatullista, dogmaattista ja eettistä perustelua.
Juhani Forsberg
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asioiden sihteeri (1994–2002) ja Helsingin yliopiston ekumeniikan assistentti (1966–1990).
Eikö Paavali kuitenkin tee itse asian selväksi ihan riittävällä tarkkuudella ottaessaan selvästi kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien keskinäiseen sukupuoliseen kanssakäymiseen (kuten myös avioliiton ulkopuolisiin heterosuhteisiin)?
Paavali tekee asian selväksi riittävällä tarkkuudella, jos tulkitsemme Roomalaiskirjettä siten, että Paavali kieltää siinä homoseksuaaliset suhteet. Sen jälkeen on varmaan enää kysymys siitä, kuinka opillisesti sitovana pidämme Paavalin näkemystä asiasta.
Omasta mielestäni Paavali ei puhu Roomalaiskirjeessä homoseksuaalisista suhteista.
Jos kyse on Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Rooman seurakunnalle, kuinka todennäköistä olisi, että hän olisi aloittanut kirjeensä seuraavasti.
Jakeet 1-7: ”Terve, olen Paavali ja minut on valittu julistamaan Jumalan evankeliumia”.
Jakeet 8-15: ”Rukoilen puolestanne ja olisi kiva päästä käymään luonanne.”
Jakeet 16-17: ”Evankeliumi pelastaa kaikki, jotka siihen uskovat.”
Jakeet 18-27: ”Älkää harrastako homoseksiä.”
Jos seuraisi keskustelua pelkästään kirkollisilla keskustelupalstoilla, kyllähän siitä voisi saada sen käsityksen, että tämä on kristinuskon ydinsanoma ja prioriteetit, jotka ensimmäisen kirjeen alussa on tärkeä uusille seurakuntalaisille välittää. Mutta aikuisten oikeasti. Kuka aloittaisi kirjeensä näin?
Mieleestäni jakeissa 18-27 Paavali ei kiellä samaa sukupuolta olevien henkilöiden rakkautta ja siihen sisältyvää seksuaalisuutta vaan varoittaa ihmisiä epäjumalanpalvomisesta. Jos nyt luetaan tuota kirjettä ilman ennakkoagendaa, eikö se olisi muutenkin paljon loogisempi selitys sille, mitä Paavali halusi sanoa kirjeensä alussa?
Epäjumalien palvonta käy erityisen selväksi jakeesta 23. Asiaa ei paljon sen suorempaa voisi sanoa.
Eli mielestäni Paavali ei ota kielteistä kantaa samaa sukupuolta olevien keskinäiseen kanssakäymiseen. Korostan heti perään, että sinun tai kenenkään muunkaan ei tarvitse ymmärtää Raamatun tekstiä samalla tavalla. Toivon kuitenkin sinun ymmärtävän, että Raamatun teksti on paljon monitulkintaisempi kuin annetaan ymmärtää väittämällä sitä ”ihan selväksi”.
Mikko Nieminen ihan ensimmäisiä asioita jota uudelle raamatunopettajalle opetetaan on se, että Raamatun tulkintoja perustellaan Raamatulla itsellään. Tähän toki liittyy myös kontekstuaalisuus, eli kirjoituksista ilmenevän asiayhteyden huomioon ottaminen. Tekstin ulkopuolelta itse päätellyillä oletuksilla asiayhteydestä ei siis sivuuteta Raamatusta suoraan ilmeneviä seikkoja. Sensijaan on otettava huomioon, että kirjoituksissa on myös vertauskuvallisesti sisältöä.
Paavalin tekstin pääpaino tosiaankin on siinä että ihmiset ovat lakanneet kunnioittamasta Jumalaa. Paavalin tekstin tarkoitus ei ole torjua homoseksuaalisuutta, vaan siihen viittaavat tekstikohdat ovat mukana esimerkinomaisesti. Paavalin kriittinen kanta homoseksuaalisiin suhteisiin on tekstin alkuperäisille lukijoille tiedossa jo muutoinkin. Joukossa oli useita Paavalin aiempia työtovereita. Asia ilmenee itse kirjeestä.
Niin, ei meillä ole valtaa ja kykyä määrätä, mitä siellä sanotaan näistäkin asioista, vaikka luulisimme siihen pystyvämme. Jos kerran Luoja on näin tahtonut mitä Paavalikin sanoo, niin se sitten on ja hyvä niin.
Entä sitten eihän tämä vanhapoika teltantekijä mikään Jumala ole ollut, erehtyväinen ihminen kuten kaikki. Usein tuntuu siltä, että hänestä Tehdään Jumalaa ja Jeesusta suurempi. Suostelenteosta ’Paavali, Risti ja Riita.’
> Paavalin kriittinen kanta homoseksuaalisiin suhteisiin on tekstin alkuperäisille lukijoille tiedossa jo muutoinkin.
Melkoisen kova oletus…
”Epäjumalien palvonta käy erityisen selväksi jakeesta 23. Asiaa ei paljon sen suorempaa voisi sanoa.”
-Tämäkö nyt sitten on niin selvä sana, että sitä ei voi tulkita muuten kuin siten, että kyse on Dionysoksen palvelemisesta ja temppeliprostituutiosta?
23: ”ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.”
25: ”He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.”
Kyllä kyse on epäjumalanpalveluksesta, mutta siitä ei tosiaan voi vetää mitään suoraa viivaa temppeliprostituutioon ja esittää että Paavali kielsi vain sen kun kuvasi ihmiskunnan lankeemuksen tilaa.
Eläinten ja ihmisten kuvien palveleminen kertoo siitä että luotu on korotettu Luojan paikalle, joka on sekä ihmiset että eläimet luonut.
Ei siihen oikein sovi ihmisten keksimä jumalolento, joka ei ole ”luotu” samassa mielessä kuin ihmiset ja eläimet.
Avioliitosta puhuttaessa jostain syystä sitten Jeesuksen vastauksesta fariseuksille, jossa Jeesus aloittaa puhumalla avioliitosta ja perustaa avioliiton olemukselle ja luomisjärjestykselle miksi avioero on väärin, onkin jotain kummallisen monimutkaista, alkuosa sivuutetaan ja otetaan vain loppuosa.
”Suostelenteosta ‘Paavali, Risti ja Riita.’
-Luin tuon aikoinaan useaan kertaan ja laitoin Heikki Palmulle täällä kiittävää palautetta siitä. Mielenkiintoinen kirja. Paavali kirjoitti paljonkin sellaista mitä ei voi suoraan vetää ohjeeksi, kuten lausuma kreetalaisista…
Mutta selvää on ainakin se, että Paavali ei hyväksynyt homosuhteita missään muodossa ja piti sitä merkkinä ihmiskunnan lankeemuksesta.
> Tämäkö nyt sitten on niin selvä sana, että sitä ei voi tulkita muuten kuin siten, että kyse on Dionysoksen palvelemisesta ja temppeliprostituutiosta?
Mistä tämä Dionysoksen palveleminen ja temppeliprostituutio yhtäkkiä pomppasivat tähän keskusteluun? Minä en puhunut niistä mitään.
> Ei siihen oikein sovi ihmisten keksimä jumalolento, joka ei ole “luotu” samassa mielessä kuin ihmiset ja eläimet.
Jos oletetaan, että Paavali piti Jumalaa ainoana oikeana jumalana, kaikki muut palvonnan kohteet ovat Jumalan luomia. Raamatun perusteella Paavali ei aukene minulle monikulttuurisuuden kannattajana, joka uskoi, että on muitakin jumalia, joita Jumala ei ole luonut.
> Mutta selvää on ainakin se, että Paavali ei hyväksynyt homosuhteita missään muodossa
Tämä ei ole mikään absoluuttinen totuus vaan sinun tulkintasi siitä, mitä Paavali on ajatellut asiasta. Loogisesti ajatellen lauseen totuusarvo ei kasva siitä, että toistelee sitä, kuinka selvää jokin asia on.
Mikko Nieminen
Ajatteletko tosiaan, että asia olisi ollut epäselvä esimerkiksi Akylakselle ja Priscillalle, jotka olivat Paavalin aiempia työtovereita ja joiden kodissa Rooman seurakunta kokoontui?
> Ajatteletko tosiaan, että asia olisi ollut epäselvä esimerkiksi Akylakselle ja Priscillalle
Me voimme tietysti arvuutella, mitä eri ihmiset ovat tuhansia vuosia sitten ajatelleet kustakin asiasta, mutta en usko sen erityisesti johtavan mihinkään eikä se ollut kirjoitukseni pointti.
Samaa sukupuolta olevien väliset suhteet näyttäytyivät tuon ajan yhteiskunnassa pääasiassa pederastiana. Ilmiötä esiintyi niin antiikin Kreikan kuin Roomankin valtakunnassa. Jos ajattelemme vaikka Kreikan oppipoika-asetelmaa, joka ymmärtääkseni oli tyypillistä erityisesti yläluokan keskuudessa, puhumme naimisissa olevista miehistä ja itse pitäisi epätodennäköisenä, että he pääsääntöisesti olisivat edes olleet homoseksuaaleja siinä merkityksessä kuin sen tänä päivänä ymmärrämme.
Ajatusta pederastiasta tukee myös se, että Luther piti Paavalin kirjoituksia teologisesti yksinä Raamatun merkittävimmistä ja hän käänsi omassa saksankielisessä raamatunkäännöksessään ”lapsen tai nuoren pojan kanssa makaamiseksi” ne kohdat, jotka nykyisessä Raamatun suomenkielisessä käännöksessä puhuvat ”miesten kanssa makaavista miehistä”.
Se, mitä olen yrittänyt kaiken aikaa sanoa on, että ei ole lainkaan suoraviivaista vetää yhtäläisyysmerkkiä Paavalin kirjoitusten ja meidän yhteiskunnassamme esiintyvien samaa sukupuolta olevien parien välille. Mielestäni me väärinkäytämme Raamattua, jos vain sokeasti luemme yksittäisiä lauseita ja sovellamme niitä, osin omien ennakkoluulojemme sokaisemina, nyky-yhteiskuntaan.
Vesa, painotan ennen vastaustani, että argumenttini ei ole vastustaa nykyaikaisesti käsitettyä avioliittoa, seksuaalikäsityksiä tai niiden mahdollista uskonnollista vakiinnuttamista.
On tietysti niin, että Paavali ei tuntenut moderneja ajatuksia, hän kuoli pari tuhatta vuotta ennen niiden esittämistä. Mutta siitä en olisi kovinkaan vakuuttunut, että antiikissa ei tunnettu syvää sitoutumusta edellyttävää homoseksuaalista suhdetta. Aristoteleella on siihen useita viittauksia. Platonilla ”taivaallinen rakkaus” toteutuu pysyvissä miesten välisissä suhteissa , joihin liittyy myös seksuaalinen kanssakäyminen. Jo aika kauan sitten suomeksikin julkaistiin Rakkauden filosofia -niminen artikkelikokoelma, jossa on juttuja näistä ja lähdeviittauksia.
Voi olla, että Raamatulla voidaan perustella erilaisia moderneja parisuhteita, joista mitään tietysti Raamattu ei tunne yksinkertaisesti siitä syystä, että ne ovat moderneja. Mutta mielestäni Paavalin kielteisten lausumien tulkinta sellaiseksi, että ne rajoittuvat tiettyihin erityistapauksiin ja että hän ei olisi voinut tuntea ympäröivän kulttuurin muita tulkintoja ja käytänteitä tästä tematiikasta, ovat mielestäni hataria ja spekulatiivisia. Mielestäni Heikki Räisäsen kanta oli selkeä, hän kannatti nykymuotoista näkemystä sukupuolineutraalista avioliitosta, mutta totesi, että Paavalilla ei ole asiasta kuin kielteistä sanottavaa.
> Mutta siitä en olisi kovinkaan vakuuttunut, että antiikissa ei tunnettu syvää sitoutumusta edellyttävää homoseksuaalista suhdetta.
Tunnettiin, mutta kirjallisuuden valossa kyse on aika erilaisesta sitoumuksesta kuin mainitsemasi modernit parisuhteet.
Antiikin kulttuuri tuntee vanhemman miehen ja teini-ikäisen pojan väliset suhteet. Nykyterminologialla kutsuisimme näitä pederastiaksi. Itseasiassa vastaavanlaisia suhteitu tunnetaan Kiinasta jopa 1500 vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Antiikin ajan ihminen ei määritellyt itseään seksuaalisen suuntautumisen kautta vaan sen mukaan, millainen rooli kullakin oli seksiaktissa. Dominoiva ja yhdynnässä aktiivinen rooli yhdistettiin maskuliinisuuteen. Passiivin rooli puolestaan feminiinisyyteen, vähempiarvoisuuteen ja nuoruuteen.
Ajan kulttuuriin kuului se, että pederastisissa ”oppipoikasuhteissa” kasvaneet pojat jättivät nämä suhteet tultuaan täysi-ikäisiksi ja heidän edellytettiin ottavan aktiivinen rooli suhteessa omaan tulevaan oppipoikaansa. Ja lisäksi pitää ottaa huomioon, että nämä ”oppi-isät” olivat naimisissa olevia miehiä.
On mielestäni vähän ongelmallista verrata tuhansia vuosia vanhoja tapoja ja yhteiskunnallisia arvoja nykypäivään ja ajatella suoraviivaisesti, että samasta homoseksuaalisuudesta puhutaan. Mielestäni nimittäin emme puhu samasta asiasta.
Petri, minulla olikin se käsitys, ettet vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja, vaan haluat tarkentaa joitain Paavali-tulkintoja.
Minun käsittääkseni on todella vaikeaa tietää, mitä kaikkea Paavali tiesi siitä aihepiiristä, mistä nykyään puhutaan homoseksuaalisuutena. Voi olla, että hän – juutalaisten käsitysten lisäksi – tunsi jonkin verran antiikin filosofisia käsityksiä ja esimerkiksi Korintin käytäntöjä.
Lainkaan emme tiedä, tunsikom hän henkilökohtaisesti ihmisiä, joita asia jotenkin koski, mikä olisi mielestäni aika olennaista. Joka tapauksessa Paavali tuskin sai mitään jumalallista ilmoitusta asiasta, vaan oli inhimillisen tiedon varassa. Voi hyvin olla, että Paavali vastusti kaikenlaista homoseksuaalisuutta, josta tiesi tai jonka pystyi kuvittelemaan.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että hän olisi vastustanut myös sellaisia homoseksuaalisia parisuhteita, joista me nyt puhumme. Jos niihin halutaan (anakronistisesti) Paavalin kantaa, asiaa on nähdäkseni lähestyttävä paljon laajemmasta perspektiivistä kuin muutamista ns. homokohdista. Varmin tapa saada Paavalin kanta selville olisi toki jotenkin taluttaa hänet tälle vuosituhannelle ja sanoa: katso ihmistä.
Jospa Paavali tähän aikaan tuotuna sanoisikin; katso Heikki Räisästä: ”Raamatussa ei ole mitään homoseksuaalisuudelle myönteistä.”
Aivan varmasti Paavali oli nähnyt ja tiesi sen ajan tunnetusti myös vapaamielisen ja hedonistisen kulttuurin kirjon. Silti hän sanoo, mitä sanoo, kaikille aikakausille.
”On mielestäni vähän ongelmallista verrata tuhansia vuosia vanhoja tapoja ja yhteiskunnallisia arvoja nykypäivään ja ajatella suoraviivaisesti, että samasta homoseksuaalisuudesta puhutaan. Mielestäni nimittäin emme puhu samasta asiasta.”
-Mielestäni on epäjohdonmukaista olettaa/pitää itsestäänselvänä, että jos jokin ei ollut yleisesti hyväksyttyä sitä ei myöskään tehty. Ja piste.
Oli suhtautuminen homoseksuaalisuuteen tai ”alistuvan osapuolen häpeällisyyteen” mikä tahansa, voi hyvällä syyllä olettaa että tuohonkin aikaan oli homoseksuaaleja, kuten nykyäänkin. Ja että toisilleen tutut ja läheiset miespuoliset ystävykset saattoivat tuntea toisiaan kohtaan romanttista ja eroottista vetoa.
Ratkaisivatko he asian lähtemällä kumpikin tahollaan etsimään sopivaa esimurrosikäistä poikaa?
Todennäköisintä on, ja myös ilmeistä jos katsotaan tuon ajan mediaa eli freskoja ja ruukkumaalauksia sekä tuolloin kirjoitettuja lakeja esim. Ateenassa, että homosuhteita harjoitettiin satunnaisesti illallispidoissa ja pantiin humaltumisen ja hauskanpidon piikkiin.
Varsinaisia ”homopareja” tuskin oli, vaan useimmat alistuivat siihen että ei ole mahdollista elää yhdessä toisen miehen kanssa. Avioliitto oli sen ajan miehille itsestäänselvä velvoite.
> Todennäköisintä on, ja myös ilmeistä jos katsotaan tuon ajan mediaa eli freskoja ja ruukkumaalauksia sekä tuolloin kirjoitettuja lakeja esim. Ateenassa, että homosuhteita harjoitettiin satunnaisesti illallispidoissa ja pantiin humaltumisen ja hauskanpidon piikkiin.
Itse pitäisin todennäköisempänä, että freskojen kohteeksi päätyi uskonnollisia riittejä.
Jos ajattelee aikakauden kulttuuria kaikkine kivitystuomioineen, homobaarit joissa taiteilijat kävivät maalaamassa savipurnukoihin asiakkaiden orgioita ei välttämättä ole maailman parasta bisnestä. Minusta tässä suhteellisuudentaju nyt vähän alistetaan pakkomielteiselle motiiville nähdä paneskelevia homopareja kaikkialla.
Luvallisesti nimimerkillä blogannut Jusu Vihervaara viritteli aikanaan perusteellisia ja asiallisia keskusteluja Raamatun ja erityisesti Paavalin opetuksesta homoseksistä. Löytyy osoitteesta https://www.kotimaa.fi/blogit/paavali-ei-tuominnut-homoseksuaalisuutta/comment-page-1/#comments
Tässä blogissa syytettiin Raamatun muokkaamisesta : https://www.kotimaa.fi/blogit/raamattua-muokattu-tuomitsemaan-homoseksuaalisuus/
Tuon jälkimmäisen tekstin voi kyllä jättää ihan omaan arvoonsa. Siis sinne erilaisten salaliittoteorioitten joukkoon.
Pitkälti samaa mieltä.
Tässä aihepiirissä vaikuttaa tosin siltä, että kaikenlaiset ajatukset ja suuntaukset yhdistetään Junalan tahtoon. Jälkimmäisen linkin otsikko väittää, että Raamattuakin on muokattu tarkoitushakuisesti tiettyyn suuntaan.
Hienoa, että jtässä keskustelussa tuollaiseen ”kikka kakkoseen” ei ole turvauduttu.
Jättäisin tuon jälkimmäisen tämän keskustelun osalta kuriositeetiksi.
Sen sijaan tuo ensimmäinen linkki esittää ihan loogisen päättelyketjun. Onko se ainoa tapa tulkita Raamattua? Ei varmasti. Onko se paras tapa tulkita? Ei välttämättä sitäkään. Onko se mahdollinen tapa tulkita? Nähdäkseni se on ihan johdonmukainen ja osa ammattilaisistakin on edennyt ajatuksissaan tuohon suuntaan.
Nähdäkseni ensimmäisessä linkissä esitetyn teorian suurin ongelma on se, että se haastaa vallalla olevan paradigman ja sehän harvoin saa riemastunutta vastaanottoa.
”Tuossahan sanotaan, että nämä ihmiset ovat luopuneet (kristinuskon) Jumalasta ja että nämä ihmiset ovat alkaneet palvomaan pakanajumalia. Jumalan kirkkaus on vaihdettu epäjumalien palvonnaksi. ”
-Paavali painottaa, että ihminen on alkanut palvoa _luotua_ Luojan sijaan. Tämänkaltainen epäjumalanpalvonta kattaa valtavasti ja oikeastaan kaiken muun paitsi ”pakanajumalat temppeliorgoioneen” 🙂
Koska kun ihminen palvoo luotua Luojan sijasta, niin valikoimaan kuuluvat oma itse, toinen ihminen ja parisuhde, eläinten henget ja sielut, luonnonvoimien palvonta, materia ja omaisuus ym. ym.
Mutta ei ihmisten keksimät mielikuvitusjumalat.
Aika lailla tutunkuuloista tekstiä noissa blogeissa kyllä on 🙂
> Koska kun ihminen palvoo luotua Luojan sijasta, niin valikoimaan kuuluvat oma itse, toinen ihminen ja parisuhde
Omilla ristiretkilläni antiikin kulttuuriin, en ole koskaan törmännyt parisuhteen palvomiseen. En myöskään siihen, että Jumalan sijaan epäjumalaksi oltaisiin nostettu joku toinen (tavallinen) ihminen. Mielestäni tässä tehdään nyt vähän tarkoitushakuista historiankirjoitusta.
Toisaalta Jeesus kyllä sanoi, että yhtä arvokasta kuin Jumalan rakastaminen on lähimmäisen rakastaminen. Tässä mielessä kiintymys ja rakkaus puolisoon on kristinuskon ytimessä eikä se ole Jumalalta pois.
Joudutaan umpikujaan josta ei päästä mihinkään , jos yritetään vähätellä Paavalin asennetta. Hän kirjoitti mitä kirjoitti varmasti tarkoittaen sitä mitä sanoi. Ongelma on mielestäni siinä että oliko Paavali oikeassa tehdessään niin. Sanat olivat sanoja , mutta olivatko sanat evankeliumin hengen mukaisia? Olkoot että Paavali oli ilmoituksen välittäjä mutta koska hän oli myöskin ihminen niin miksi hän ei kirjoittaisi jotakin seuraamuksia ajattelematta? Missä on evankeliumin anteeksiantamuksen henki hänen tässä kirjeessään?
Toisaalta,Paavali ei ollut yksiselitteinen. Jotain merkitsee hän toisissa kirjeissä korostama vapaudenjulistukset ja tuomitsemisen kiellot. Niihin vedoten voisi ajatella Paavalin sanoneen jotakin tyyliin : Toiset ovat heteroseksuaalisia , toiset eivät. Pysyy sinä omassasi äläkä tuomitse toista, koska kukin tuomitaan tekojensa mukaan.
Nykytietämys ihmisen seksuaalisuudesta on vajaat kaksi vuosisataa vanhaa. Sitä ennen ei ollut käsitystä ihmisen seksuaalisesta identiteetistä, ts. heteroseksuaalisesta versus homoseksuaalisesta identiteetistä. Ihminen käsitettiin – nykyterminologialla – heteroseksuaaliseksi, josta sitten jotkut poikkesivat. ”Poikkeavat” nähtiin rikollisina/syntisinä/sairaina, ja heitä käsiteltiin sen mukaisesti kirkoissa ja hyhteiskunnassa. Vielä 1900-luvun puolella löytyi arvostettuina pidettyjä tutkijoita, jotka katsoivat homoseksuaalisuuden olevan opittu ominaisuus, josta voidaan oppia pois.
Paavalillekin ihmiset olivat – nykyterminologialla – heteroseksuaalisia. He olivat kuitenkin ryhtyneet palvelemaan epäjumalia, ”vaihtaneet ”katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin”. ”He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa.” ”Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan.” Seurauksena on kaikenlaista pahuutta (Room. 1:26-31).
Jakeen 26 mukaan naiset ”ovat _vaihtaneet_ luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen” ja jakeen 27 mukaan miehet ”ovat _luopuneet_ luonnollisesta yhteydestä naisiin..”.
Paavalin – nykytermein – heteroiksi ymmärtämät naiset ja miehet poikkesivat siitä, mitä hän juutalaiseen kulttuuriin kasvaneena piti luonnollisena, ja näin syyllistyivät tuomittavaan tekoon, harjoittamaan seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa.
Nyky-ymmärryksen mukaan ihmisen seksuaalinen identiteetti – siis myös homoseksuaalinen – on myötäsyntyinen ominaisuus, eikä homoseksuaalinen ihminen ”vaihda” mitään tai ”luovu” mistään suhteessaan toiseen, vaan toimii on luontonsa mukaisesti.
Paavalista on siis kovin vähän apua nykyisiin pohdintoihin.
En halua millään muotoa puuttua siihen, tuleeko kirkon Suomessakin vihkiä samaa sukupuolta olevia. Täältä viereisestä pöydästä ei ole asiallista tuollaiseen kysymykseen valmista vastausta huudella. Missään mielessä.
Nyt kuitenkin tässä on noussut esille se, miten varteenotettavaa on Paavalin Raamattuun kirjaama teksti, ja siihen haluaisin esittää poiminnan Raamatusta.
Yksi Paavalin homoseksuaalisuudelle kielteiseksi tulkittu kohta on juuri tuo Roomalaiskirjeen 1. luku, jonka eräs oleellisuus on tässä: “Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin”(1:26,27)
Teksti kertoo, että homoakti on luonnonvastainen, mutta missä mielessä? Onko kyseessä vastaisuus yksilön luonnolle? Meille kun jotkut asiat ovat luonnolisempia kuin toiset: urheilijalle urheileminen, diktaattorille pröystäily ja alkoholistille ryyppääminen.
Vai onko kyseessä yleisluontoinen luonnollisuus, tarve, kuten nälkä tai jano. Ja tietysti luonnollinen ominaisuus on myös sukupuolinen vetovoima, miksi muutoin “seksuaaliferomonien avulla houkutellaan vastakkaisen sukupuolen edustaja paritteluun”?(Wikipedia)
Yleinen luonnon mukainen voi toki häiriintyä. Kysykää vaikka bulimian tai anoreksian vaivaamalta luonnollisesta tunteesta nimeltä nälkä. Eikä se luonnossakaan aina mene sitä luonnollista reittiä.
Kreikankielinen teksti käyttää adjektiiviä “physikos” yhdistettynä sanaan “chrēsis”, ja sanapari “luonnollinen sukupuoliyhteys” on englantilaisissa käännöksissä “natural relations”, “normal sexual relations” ja “natural use”. Tässä vaihessa jo voi kenties ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa käyttäessään ilmaisua “normal sexual relations” vaihdettuna johonkin muuhun, ei-normaaliin.
Tuo sana adjektiivinen “physikos” esiintyy Roomalaiskirjeen ulkopuolella vain kerran, joten siinä mielessä verrokkeja ei ole runsaasti. Mutta mitä tuo ainut jae sitten kertoo luonnollisuudesta? Auttaako se ymmärtämään Roomalaiskirjeen ilmaisua?
Uusi KR2020 kääntää 2. Pietarin kirjeen kohdan “physikoksen” näin: “Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi”.(2.Piet2:12) KR38 muotoilee asian seuraavasti: “Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet”.
Englantilaisessa tekstissä sanan “physikos” merkitys tulee paremmin selville: “natural(“physikos”) brute beasts, made to be taken and destroyed”(KJ) Käännöksissä esiintyy myös ajatus “järjettömistä eläimistä” : “irrational(“unthinking”, unreasoning”) animals, creatures of instinct, born to be caught and destroyed”.
Voidaan sanoa, että luonto opettaa meille myös lisääntymisfysiologiamme funktion ihmiselimistössä, siis sen luonnonmukaisuuden. Mutta toki poikkeavuutta esiintyy: on alle promilleluokan vastasyntyneitä, joilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuus lisääntyä enempää kuin nauttia sukupuolielämästä, mutta varmasti Jumalalle rakkaita hekin. Ihmiskunnan keskuudessa on ollut ja on edelleen sellaisia yksilöitä, joiden mielestä on “luonnollista” harrastaa seksiä maksullisten, alaikäisten, eläinten ja teknistenkin kumppanien kanssa. Jos olen oikein informoitu, sanoisin, että konstit on monet.
Koululaisille suunnatuissa ihmisen biologiaa käsittelevissä oppikirjoissa puhutaan miehen ja naisen sukupuolielimistä ja kerrotaan, mitä kaikkea fysiologista – todella ihmeellistä mutta täysin luonnollista – seksuaalisessa kanssakäymisessä tapahtuu. Ilmeisesti tätä on “luonnollinen sukupuolielämä”. Se rajoitetaanko seksi avioliittoon, on sitten moraalikysymys, johon voi halutessaan saada ihmisen Luojan ohjeita Raamatusta.
Paavali siis Roomalaiskirjeessä määrittelee homoseksin luonnottomaksi, se ei ole sitä elimistömme käyttöä, johon Aadam ja Eeva aikanaan valtuutettiin. Me emme kuitenkaan voi ryhtyä niiden tuomareiksi, jotka ovat toistaiseksi tuntemattomista syistä saaneet viehtymyksen oman sukupuolensa edustajiin. Sen me kyllä tiedämme, että Raamatun Jumala haluaa, ettei “yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.(Joh3:16bKR2020)
Jorma H . Ongelma on se että näissä kirkollisissa keskusteluissa emme pääse Paavalista eroon hänen suuren ,ilmoituksen välittäjä auktoriteettinsa takia. Yleensä vedotaan hänen tuomitsemisiinsa mutta jostain syystä unohdetaan hänen evankeellinen anteeksiantamisen teologiansa. Mielestäni esille ottamasi käsitys jonka mukaan ihmisiä pidettiin heteroseksuaalisina selittää homoseksuaalisuuden tuomitsemisen ja pitämisen perversiona. Loogisesti ottaen anteeksiantamuksen tulisi koskea juuri homoseksuaalisuutta ”lankeemuksena” koska muuta ymmärrystä ei ollut.
Kerrankin merkittävältä kirkonmieheltä selkeä perusteltu kannanotto. On se hienoa, että vielä jotkut pystyvät selkeään Raamatun ja Jumalan tahdon kuvaukseen! Harhaoppiset ovat täysin vapaita perustaman oman Sateenkaarikirkkonsa ja laatimaan sille sellaisen tunnustuksen kuin haluavat.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuluu edelleen maailmanlaajuiseen Kristuksen ruumiiseen, jolla on sama Raamattu ja joka edelleen puhtaasti luottaa Jeesuksen opetukseen.
Aapeli saarisalo teologian tohtori filosofian tohtori h,c,,, helsinkinyliopiston itämaiden kirjallisuuden professori em Raamatun sanakirjassa sanoo että Sodoman luonnoton synti on sukupuolivietin tyydyttämistä eläinten avulla annattaa lukea siitä myös Saarnavirka kannattaa hankkia tämä kirja hän perustelee kaikki RAAMATUN paikoilla
Jorma Hentilä,
kommenttisi on valaiseva. Ymmärrän sen niin, että nykytietämys on parisataa vuotta vanhaa ja että sille on ominaista seksuaalisuuden käsittäminen sellaisena myötäsyntyisenä ominaisuutena, jossa on muunnelmia. Homoseksuaali ei ole vaihtanut identiteettiään vaan syntynyt sellaiseksi.
Mietin kommenttisi pohjalta teoreettisia kysymyksiä enkä sitä, miten erilaisiin sukupuoli-identiteettehin olisi moraalista suhtautua. Minusta hyväksyen ja yhdenvertaisesti, ja sillä sipuli tuon keskustelun osalta.
Voi olla, että on kuten kirjoitat. Tämä on tietysti tärkeä näkökohta, jos joku väittäisi, että heteroseksuaalisuudesta poikkeva seksuaalisuus on ”luonnotonta” ja että henkilö tai hänen kasvatuksensa olisi siitä ”vastuussa”.
Toisaalta kirjallisuudessa on myös keskustelua, jonka mukaisesti seksuaali-identiteetti on sosiaalinen konstruktio. Tällaisen keskustelun pohjalta voi esimerkiksi esittää, että Raamattu ei käsittele lainkaan ”miehiä” ja ”naisia” asian nykymerkityksessä, koska nämä olivat siten konstruktoituneet, että ne eivät vastaa nykyisessä keskustelussa olevia tyypityksiä.
Tämän keskustelun näkökulmasta keskustelu seksuaali-identiteetistä on lähinnä 1500-luvun jälkeinen tuote. Esimerkiksi Mikel Foucault ajatteli sen suuntaisesti Seksuaalisuuden historiassa.
Olen aiemmissa kommenteissa hieman epäillyt kantaa, että Ut:n kirjoittajien ajanjaksona ei tunnettu suurinpiirtein vastaavia samaa sukupuolta olevia parisuhteita kuin nykyisinkin. Pitää paikkansa, että platonistisessa traditiossa kyse oli pederestiasta, mutta ei tämä ehkä ollut jotakin pikkupoikien eroottista ihailua vanhempien miesten toimesta; Aristoteles suosittaa miehen ja naisen välisen ”luonnollisen” parisuhteen ikäeroksi noin 20 vuotta miehen eduksi, millä on sekä biologinen että ”patriarkaalinen” perustelu. Pederestian tavoitteet olivat kuitenkin ilmeisesti teoreettisia, ne olivat sitoutuneita ja voi sanoa, että toistaan kunnioittavia, joten ei ole aivan selvää, missä mielessä tällainen suhde antiikissa ei olisi voinut mahtua nykyisesti ymmärretyn samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliiton piiriin. Jos antiikin 40 vuotias mies ja 20 vuotias mies menisivät nykyisin maistraattiin, kiellettäisiinkö heiltä avioliitto, jos kerran he eivät ollenkaan tietäisi, mistä nykyaikaisessa samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitossa on kysymys?
Uudessa testamentissa mainitaan ”avioon kelpaamattomat, jotka ovat olleet sitä äitinsä kohdusta asti”. He ovat siis kelpaamattomia heteroseksuaaliseen avioliittoon, joka oli tuon ajan juutalais-kristillinen avioliittomalli. Mutta näyttäisi siltä, että kaikkia ”avioliittoon kelpaamattomia” ei pidetty ajanlaskun alussa jotenkin itse itsensä valinneina vaan myötäsyntyisesti sellaisina, olipa nyt sitten ”avioliittoon kelpaamattomuudessa” kyse poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta tai jostakin muusta asiasta, sitähän tuossa luonnehdinnassa ei kerrota. Pointsi on kuitenkin, että ei näyttäisi olevan erityistä nykytietämystä ajatella siten, että jokin poikkeavuus olisi itse valittu eikä myötäsyntyinen.
Näillä huomautuksilla ei sinänsä ole vaikutusta siihen, mitä yleisesti pidetään nykyisin oikeudenmukaisena. Nykyisin suomalaisessa yhteiskunnassa pidetään oikeudenmukaisena solmia avioliittolain mukainen suhde sukupuolineutraalisti. Esillä olevat teemat ovat sen sijaan tärkeitä sen kannalta, miten miellämme suhteemme menneisyydessä eläneiden ihmisten ajatuksiin.
Tässä keskustelussa on monia argumentaatioon liittyviä merkillisyyksiä. Yksi on se, että päämäärä, ts. homoseksuaalisuuden kaikinpuolinen normalisointi ja spn-avioliittokäsityksen saaminen ”kirkon kannaksi” sanelee eri tavoin sen, miten Raamattua selitetään ja valikoidaan.
Toinen on se, että puhutaan paljon luomisen teologiasta, mutta ikään kuin meitä kaikkia koskevaa syntiinlankeemusta ja perisyntiä eri seurauksineen ei olisi olemassakaan. Tarkoitukseni ei ole loukata eikä lisätä taakkoja yhtään kenellekään. Mutta kyllähän maailmassa on hyvin paljon asioita, jotka ovat sinänsä normaaleja ja luonnollisia siinä mielessä, että niitä esiintyy. Ja kuitenkin Raamattu selittää nuo asiat Jumalan alkuperäisen luomistahdon vastaisiksi tai luonnottomiksi (ajattelen nyt nimenomaisesti kuolemaa sellaisena kuin sen tunnemme: kuolema on syvästi luonnollinen ja kuitenkin luonnoton asia, ”vihollisista viimeinen”). Tästä seuraa asia, jota ainakaan minä en pysty purkamaan, mutta en myöskään selittämään pois: Jumalan hyvän tahdon ilmoittaa Raamatun ilmoitus, ei meidän järkemme tai edes tieteellinen tutkimus. Entä, jos tämä sama asia päteekin myös nyt keskustelun alaisina olevissa kysymyksissä?
> Yksi on se, että päämäärä, ts. homoseksuaalisuuden kaikinpuolinen normalisointi ja spn-avioliittokäsityksen saaminen “kirkon kannaksi” sanelee eri tavoin sen, miten Raamattua selitetään ja valikoidaan.
Tarkoittaako tämä sitä, että sinä et tulkitse näitä kyseisiä Raamatun kohtia omien motiiviesi valossa?
Että vetäistään tuhansia vuosia vanha yhteiskunta nykypäivään ja muutaman lauseen perusteella kirkkain silmin ilmoitetaan, että kyllä aivan varmasti puhutaan samasta asiasta. Ja tämän jälkeen syytät muita siitä, että päämäärä sanelisi Raamatun tulkintaa.
Jaa’a , tarkasti ottaen , se mikä on nyt ymmärretty Jumalan hyväksi tahdoksi , käy ilmi ihminen Paavalin kirjoittamista kirjeistä. Ne vahvistettiin muutama sata vuotta niiden ilmestymisen jälkeen osoitukseksi Jumalan hyvästä tahdosta muutamissa kirkolliskokouksissa. Hänen katsotaan olleen sellainen poikkeus ihminen joka oli niin Pyhän Hengen läpitunkema, tämä hänen omien sanojensa mukaan, että niiden sisällöstä ei käy keskusteleminen saatika kyseenalaistaa.
Vedoten evankeliumien ja Paavalin suureen teemaan : Anteeksiantamukseen. Voisimme ottaa riskin että teemme väärän päätöksen ja jättäydymme viimeisen tuomioistuimen tuomittavaksi siitä että saatoimme olla väärässä. Puolustuksenamme meidän hyvä tahtomme ja halumme thdä parannusta niitä lähimmäisiämme kohtaan joita olemme vuosisatoja vainonneet.
Marko Sjöblom, miksi Raamatussa pitäisi olla erityinen ilmoitus myös luonnontieteellisistä asioista? Eikö ilmoitus luonnontieteellisistä asioista sisälly niin sanottuun yleiseen ilmoitukseen, josta saadaan selko järjellä nimenomaan luontoa, kansojen vaiheita yms. tarkkailemalla?
Markku Hirn, ”Puolustuksenamme meidän hyvä tahtomme ja halumme tehdä parannusta niitä lähimmäisiämme kohtaan joita olemme vuosisatoja vainonneet.”
Voisit vähän avata tätä ”vainoamista”? Vaikka pysyn tässä vanhassa näkemyksessä en koe, että vainoan, tai että olisin vainonnut heitä. Vainottiinko Antiikin ”näitä” miehiä/naisia myös? Ketkä vainosivat?
Kari Paukkunen, miksi heittäydyt tietämättömäksi? Tuskin olet niin pussissa elänyt, ettet eskimerkiksi tiedä homojen kohtelusta Suomessa aina 1970-luvun alkuun saakka. Kirkko hyväksyii tänän kohtelun ja empi rikoslain muuttamista ja olisi halunnut lykätä sitä, kun hallitus sitä esitti ja eduskunta siitä ainakaan päätti.
Ymmärrän Markku Hirnin tarkoittavan kristittyä maailmaa laajemmin, ei vain Suomea. Vuosisatainen vaino on saanut monenlaisia muotoja, pahimmillaan polttorovion.
JH! Eiköpä suhtautuminen muun muassa lainsäädännössä ollut koko yhteiskunnan asenne, ettei kirkkoa syyllistettäisi yli määrän.
Vesa Hirvonen. Pari näkökohtaa laajoista ja vaikeista asioista, joista tietysti vallitsee erilaisia käsityksiä ja painotuksia. Kyse ei käsittääkseni ole yleisen ja erityisen ilmoituksen eikä uskon ja järjen käytön välisestä suhteesta. Vaan siitä, mikä on Jumalan hyvän luomistyön ja syntiinlankeemuksen seurausten välisestä suhteesta. On mielestäni kyseenalaista esittää jokin sellainen ilmiö Jumalan luomistyön rikkaudeksi, jonka Jumalan erityinen ilmoitus (=Raamattu) määrittelee synniksi tai syntiturmeluksen seuraukseksi. Vaikkakin tietyn kulttuurihistorian ajanjakson käsitteillä.
Otan esimerkin. Ajatellaan, että minä – hyvästä avioliitostani huolimatta – rakastuisin naapurikorttelissa asuvaan sinkkunaiseen. Tunne olisi molemminpuolinen ja uusi suhteemme eri tavoin toimivampi kuin (nykyinen) avioliittoni. Nyky-yhteiskuntamme pitäisi menettelyäni ilman muuta hyväksyttävänä. Uuden onnemme voisi varmasti perustella monin hyvin järkiargumentein ja ”omaa sydäntä kuunnellen”. Raamattu toteaa kuitenkin yksiselitteisesti, että kumpikin meistä syyllistyisi syntiin nimeltä aviorikos. Tunnustuskirjojemme mukaan olemme jopa menettäneet tällöin Pyhän Hengen eli pelastuksen osallisuuden! Ei taatusti tuntuisi kivalta, jos joku kristitty veli/sisar muistuttaisi meille näistä asioista, vaikka kuinka ystävällisesti. Kuitenkin olisi suurta sydämen kovuutta, jos kristityt jättäisivät minut puhuttelematta. Ei tässä asiassa auta se, jos minulle kuinka vakuutettaisiin, että Raamatun aikana ei tunnettu nykyisen kaltaista oikeudenmukaista avioerolainsäädäntöä tai erilaisia tunne-elämäämme ohjaavia biologis-hormonaalisia tms. tekijöitä. Se, mikä pohjimmiltaan ratkaisee, on Raamatun opetus.
Marko S., esimerkkisi on huono.
Ryhtymisesi suhteeseen naapurissa asuvan sinkkunaisen on sinulle tahdonvallan asia, voit valita, ryhdytkö siihen vai et.
Sen sijaan homous on olemuksellinen asia, syvällä ihmisen persoonallisuudessa oleva ominaisuus. Ei ole noin vain valittavissa, oletko homo vai hetero.
Marko Sjöblom, Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Ei siellä ole erityistä ilmoitusta homoseksuaalisuudesta. Siitä saadaan tietää yleisen ilmoituksen kautta lukemalla luonnon suurta kirjaa, kuten sanotaan. Arkkipiispa Martti Simojoki, jota olen usein lainannut näillä palstoilla, kirjoitti vuonna 1967:
”…voidaan kysyä, eikö siinä osoiteta epäluottamusta Jumalaa kohtaan, jos ummistetaan silmät sille, mitä useinkin vasta vaivalloisten ponnistelujen jälkeen on saatu tietää hänen luomansa maailman lainalaisuuksista, ja jos väistetään ratkaisuja, jotka perustuvat niin saadun rationaalisen tiedon varaan. ”