Juhani Forsberg: Kirje piispoille avioliittokeskustelusta

Arvoisat arkkipiispa ja piispat,

esitän teille kunnioittavasti kannanottoni käynnissä olevaan keskusteluun avioliitosta ja avioliittoon vihkimisestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

1. Kysymys homoseksuaalisuudesta nousi kristinuskon alkuvaiheissa konkreettisesti esiin, kun kirkko alkoi levitä juutalaisen taustansa ulkopuolelle kreikkalais-roomalaiseen maailmaan. Juutalaisen uskonnon kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen oli torjuva, ja asenne jatkui myös kristillisen kirkon julistuksessa ja opetuksessa, olihan molempien taustana sama ilmoitus siitä, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja säätänyt avioliiton vain kahta eri sukupuolta olevien ihmisen pysyväksi instituutioksi.

Kreikkalais-roomalaisessa eroottisen rakkauden kulttuurissa ja uskonnollisuudessa tilanne oli toinen. Lapset tosin syntyivät luonnollisista syistä vain miehen ja naisen yhtymisestä, mutta sen rinnalla esiintyi homoseksuaalisia suhteita, jotka olivat sekä yhteiskunnallisesti että uskonnollisesti sallittuja. Kristillinen kirkko torjui tämän ratkaisun ja lopulta tultuaan hallitsevaksi uskonnoksi myös syrjäytti sen. Ollaanko nyt sekularisoituneissa länsimaissa palaamassa antiikin pakanalliseen ideaaliin?

Apostoli Paavalin torjuva kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ei siis ole mikään irrallinen poikkeus, joka voitaisiin turhentaa vetoamalla siihen, että Jeesuksen tallennetuissa sanoissa ei ole mainintaa homoseksuaalisuudesta. Jeesuksen kanta avioliitosta miehen ja naisen välisenä suhteena on joka tapauksessa kiistaton, eikä sen unohtaminen, sivuuttaminen, kiertäminen tai poisselittäminen ole puolustettavissa kristillisen tulkinnan nimissä.

2. Kristillisen avioliittokäsityksen tulkitsemisen ”patriarkaalisena” instituutiona ja sen takia sopimattomana homoseksuaalisen ”avioliiton” torjumiseen on vähintäänkin liioiteltu. Avioliiton ulkonaisissa rakenteissa ja sisäisessä dynamiikassa on tapahtunut aikojen kuluessa monia muutoksia, mutta sen perustaa miehen ja naisen välisenä liittona ei siltä pohjalta voi kiistää. Sitä paitsi homosuhteekaan eivät ole ihanteellisen tasa-arvoisia, vaan niissä esiintyy myös ”patriarkaalista” tai ”matriarkaalista” vallankäyttöä. Kaiken lisäksi ”patriarkaalisuuden” täydellisen tuomitsemisen piiriin sisällytetään asioita, jotka eivät lainkaan siihen kuulu. Miehen ja naisen muodostama avioliitto tarvitsee ja kestää alistavaan vallankäyttöön liittyneen ”patriarkaalisuuden” mutta myös ”matriarkaalisuuden” (ja feminismin) kritiikin.

3. Kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteen sisällyttämisestä yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen alkoi parikymmentä vuotta sitten vaatimuksena homoparien kirkollisesta siunaamisesta. Sellaisena asia näytti vain pieneltä askeleelta kristillisen avioliittokäsityksen laajentamiseksi, joka ei muuttaisi sitä eikä ”veisi keneltäkään mitään pois”. Tilanne on sen jälkeen radikaalisti muuttunut.

Sekularisoituneiden länsimaiden maallisessa lainsäädännössä on kovaa vauhtia saamassa jalansijaa ihmisen seksuaalisuuden määrittelyä koskeva muutos, jolloin sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Siihen sisältyy myös se peruslähtökohta, että jokainen ihminen saa määritellä sukupuolensa itse, eikä sitä rajoita mikään biologinen fakta. Tästä seuraa vääjäämättä, että myös avioliittokäsitys laajenee huomattavasti samaa sukupuolta olevien liiton solmimisesta.

Myös ne ideologiset tahot, jotka ovat äänekkäimmin vaatineet kaikkia seksuaaalisuusidentiteettejä tunnustavien pariutumisoikeuksia, tuskin tulevat tyytymään vähempään. Silloin tulee johdonmukaisesti  yhdeksi  seksuaalikäyttäytymiseksi sallia myös ns. polyamoria ja lailliseksi avioliiton muodoksi  polygamia.  Useimmissa yhteiskunnissa ei siihen ehkä olla valmiita, mutta johdonmukaista sen kieltäminen ei mainitun lähtökohdan pohjalta ole.

4. Kristillisen avioliittokäsityksen muuttamisessa toiseksi on entistä enemmän tullut välttämättömäksi joko Raamattuun sisältyvän käsityksen sivuuttaminen tai sen tulkitseminen kyseenalaisella hermeneutiikalla. Raamatun avioliittokäsitys leimautuu katekismuksen huoneentaulujen pohjalta ”patriarkaaliseksi”, mutta Jeesuksen yksiselitteinen kanta sivuutetaan argumentoinnissa. Samoin Paavalin opetus avioliitosta sivuutetaan.

Luterilaisesta tulkintaperinteestä avioliittokäsityksen muuttamiseksi on otettu avuksi itse Martti Luther, jonka mukaan avioliitto ei ole sakramentti, koska se ei ole armonväline pelastukseen, vaan maallinen instituutio. Tästä on tehty se johtopäätös, että maailman muuttuessa myös avioliittokäsitys on vapaa muuttumaan. Siispä kun Suomen tasavallan eduskunta on hyväksynyt ns. tasa-arvoisen avioliiton, Suomen ev.-lut. kirkon on se hyväksyttävä, koska avioliitto on maallinen instituutio. Tämä perustelu on esimerkki ”teologiasta”, jota voidaan hyvin perustein kutsua ”uusvaltiokirkollisuudeksi”.

Tulkinnassa avioliitosta vain maallisena instituutiona sivuutetaan se tosiasia, että Lutherille itselleen avioliitto on mitä suurimmassa määrin myös kristillinen perusyhteisö. Lutherille ei olisi tullut mieleenkään, että avioliitto voisi olla muuta kuin miehen ja naisen välinen.  Jopa vaikeampaa olisi Lutherin avulla perustella moniavioisuuden totaalista tuomitsemista (Philip von Hessenin tapaus).

John Vikströmin kannanotossa omalaatuisin piirre on Ranskan vallankumouksen (1789) iskusanojen ”vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” avainmerkitys avioliiton ”laajentamisen” perusteena. Sen ongelmallisuus voimistuu siksi, että siitä näyttää tulevan myös Jeesuksen julistuksen tulkinta-avain.

Merkittävä havainto avautuu yhä useampien pappien saarnoista heidän tulkitessaan Jeesuksen ensimmäisen synagogasaarnan tekstiä Lk 4:16:21, jossa Jeesus julistaa, että profeetta Jesajan ennustus Herran riemuvuodesta on käynyt hänessä toteen. Tästä tehdään entistä useammin johtopäätös, että kirkon ensisijainen julistustehtävä on annettu juuri tässä tekstissä. Sen varsinainen tähtäyspiste on kuitenkin todistus Jeesuksen messiaanisuudesta profeettojen ennustusten täyttymyksenä.  Jeesuksen seuraajien julistustehtävä avautuu ennen muuta hänen kehotuksestaan parannukseen ja uskoon (Mk 1:15; Mt 4:17) sekä ylösnousseen Herran lähetyskäskystä (Mk 16:15-16; Mt 28: 18-20;  Apt 1:4-8).

Ranskan vallankumouksen iskusanat eivät voi  olla Jeesuksen sanojen hermeneuttinen avain, vaan Jeesuksen sanat antavat sisällön sille, mitä sekä sorrettujen että syntisten vapauttaminen tarkoittaa.

Vielä yksi – ja ehkä tärkein – esimerkki Raamatun sanojen uudesta tulkinnasta uuden avioliittokäsityksen tueksi, on tiheään saarnoissa toistettu raamatunkohta 1 Jh 4:8b: ”Jumala on rakkaus”. Sitä toistetaan useimmiten täysin irrallaan 1 Jh:n kokonaisuudesta, ja siitä tulee kaiken syliinsä sulkevan universaalisen rakkauden iskusana. Julistajat, jotka ovat vähäsen lukeneet kirkkoisiä, saattavat vielä vahvistaa sitä Augustinuksen lauseella: ”Rakasta, ja tee mitä tahdot”.  Avioliiton laajentamisen perustaksi 1 Jh 4:8 sopii silloin mainiosti, sillä kuinka kukaan voisi torjua mitään rakkauden muotoa (johon ei sisälly pakottamista)?

Tällöin 1 Jh:n ilmaus kääntyy nurinpäin, subjekti ja predikaatti vaihtavat paikkaa: ”Rakkaus on jumala”. Kristus saa seurakseen Afroditen ja Venuksen, ja maailma palaa kreikkalais-roomalaisen erotiikan rajattomaan syleilyyn. Tässä on vastaukseni kohdan 1 sisältämään retoriseen kysymykseen.

5. Päätösteesini kuuluu seuraavasti. Jos Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskokous jossakin vaiheessa päätyy muuttamaan kirkkomme avioliittokäsitystä, sitä ei saa tehdä pelkällä avioliittoon vihkimisen kaavan muutamien vaihtoehtoisten sanamuotojen lisäämisellä. Muutos edellyttää uuden avioliittokäsityksen yksityiskohtaista raamatullista, dogmaattista ja eettistä perustelua.

Juhani Forsberg

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asioiden sihteeri (1994–2002)  ja Helsingin yliopiston ekumeniikan assistentti (1966–1990).

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

82 KOMMENTIT

  1. Jorma Hentilä ja Vesa Hirvonen. Useimmat esimerkit ovat tietenkin jotenkin vajaita. Kysymys on kuitenkin siitä, mikä laaja-alaisessa ilmiössä nimeltä ihmisen seksuaalisuus menee Jumalan luomistyön ”piikkiin” ja mikä symtiinlankeemuksen/turmeluksen ”piikkiin”. Ja minun käsittääkseni tämä rajankäynti tapahtuu viime kädessä nimenomaan Raamatun ilmoituksen eikä esimerkiksi nykyaikaisen tieteen tai vaikkapa ideologian avulla. Tämä menee nyt vähän inttämiseksi, mutta nyt keskusteltavana olevissa asioissa Jumalan ilmoitus on mielestäni aivan riittävän selkeä. Ja siitä tulisi pitää kiinni. Joskus ja aika usein tulee eteen tilanteita, joissa kristitty joutuu vain toteamaan, että uskomme, opetamme ja tunnustamme vastoin yhteiskunnan (ja tieteen) näkemyksiä. Sitten se tuhannen taalan kysymys on, kuinka jokaista syntistä rakastetaan ehdoitta ja samaan aikaan välteään synnin selittämistä luvalliseksi.

    • Marko Sjöblom, luenko kommenttiasi oikein, kun ymmärrän sinun pitävän homoseksuaalisuutta syntinä?

    • ”mikä laaja-alaisessa ilmiössä nimeltä ihmisen seksuaalisuus menee Jumalan luomistyön “piikkiin” ja mikä symtiinlankeemuksen/turmeluksen “piikkiin”.”

      No jos esim.homous meene syntiinlankemuksen ’piikkiin’ niin looginen kysymys: Tulivatko monet eläimetkin homoiksi tämän kuluisan omenansyönnin vuoksi?
      Homoushan on eläinkunnassa sangen yleistä.

  2. Vesa Hirvoselle vielä se, että pidän yrityksiä siivilöidä Raamatusta erityiseen ilmoitukseen ja yleiseen ilmoitukseen kuuluvat asiat erilleen lähtökohtaisesti virheellisenä. Jos tämä (yksi versio surullisenkuuluisasta kahden korin teologiasta) ero tehdään, mikä tahansa asia, joka halutaan kirkossa muuttaa, määritellään kätevästi yleisen ilmoituksen ja rakkauden muuttuvalle alueelle. Näin tehdään Jumalan oma sana tyhjäksi uusilla perinnäissäännöillä, silloin kun se ei meille sovi. Vaikka tuossa ”korijaossa” on toki tietty pointti.

    • Miten esim. Jeesuksen sovintokuolema ja ylösnousemus voitaisiin määritellä yleisen ilmoituksen alueelle?

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.