Vääntö Valkeakosken kirkon purkamisesta jatkuu – Kirkon puolustajat saivat seurakuntavaaleissa enemmistön kirkkovaltuustoon

Suuri A:n muotoinen rakennus seisoo vaiti teollisuuskaupungin keskustassa. Tuhatta istumapaikkaa peittää pöly, sillä viimeinen tilaisuus päättyi lähes viisi vuotta sitten. Ovet ovat kiinni, mutta kysymykset kiirivät kirkkotanhualla. Remontoitava rahareikä vai kaivattu kotikirkko?

Asian saamasta huomiosta kertoo myös seurakunnan äänestysprosentti 19,2. Kirkon purkamista vastustava Evankeliumi elämään -lista sai valtuuston 27 paikasta 14. Yli neljän vuoden ajan kirkon puolesta puhunut Riikka-Leena Eerola-Nieminen oli koko Tampereen hiippakunnan äänikuningatar.

– Keskustelu on polarisoitunutta ja siihen on mahtunut uhkailua ja kahnausta. Kyllä tämä on loitontanut ihmisiä seurakunnasta.

Eerola-Niemisen mukaan kirkko edustaa pysyvyyttä, eikä niitä rakenneta purettaviksi.

Vakeakosken kirkko on käyttökiellossa. Kuva: Jukka Granström

Päättäjät eivät kokeneet voineensa tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin

Kirkkorakennusta puolustava kansanliike sai alkunsa, kun päätös purkamisesta vahvistettiin Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuustossa 15.3.2018. Saman vuoden tammikuussa seurakunnan kiinteistö- ja hautaustoimen työryhmä oli laatinut esityksen, joka kertoi kirkon purkamisen olevan ”voimassa olevan kiinteistöstrategian mukaista” ja jossa todetaan ”ihmisten olevan seiniä tärkeämpiä”.

Eerola-Nieminen kokee, että keskusteluilmapiiri oli alusta asti painostava eikä päättäjille tarjottu mahdollisuutta tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin.

– Silloinen kirkkoherra Markku Antola esitti asian niin, että vaihtoehtoina ovat työntekijämäärän pienentäminen tai kirkon purkaminen. Tilanne oli valtuutetuille ikävä ja työntekijöiden kannalta varmasti epäkiitollinen. Jokainen kykenee samaistumaan tilanteeseen, jossa maalaillaan uhkakuvia siitä, että jos kirkko korjataan niin viidesosa saa potkut.

Eerola-Nieminen ei ymmärrä miksi purkamisratkaisuun päädyttiin.

– Vaikutti, että Antolan mukaan seurakunta ei tarvitse Valkeakosken kirkkoa. Meillä on monien mahdollisuuksien kirkkorakennus ja seurakunnalla hyvin varaa korjata se, mitä ylipäätään korjata pitää.

Sisäilmaongelmainen tila, jonka lämmitys on kallista

Purkamispäätöksen aikaan kirkkovaltuuston puheenjohtajana toimi Anja Peräkääly. Tulevan kauden kirkkovaltuuston jäsenenä jatkava Peräkääly näkee keskustelun jakavana.

– Tämä on tunteisiin käyvä asia. Kirkko on Valkeakosken keskellä komea rakennus, johon liittyy lämpimiä muistoja.

Peräkäälyn mukaan vuonna 2018 tehty päätös ei ollut hätiköity eikä siihen liittynyt suhmurointia tai salailua. Kyse oli puhtaasti taloudellisesta ratkaisusta.

– Kirkon kohtalosta ja ongelmista keskusteltiin avoimesti. Kyseessä on sisäilmaongelmainen tila, jonka lämmitys on kallista ja käyttöaste hyvin vähäinen. Päätös on ymmärrettävä. Kirkossa järjestettiin lähinnä messuja, ja esimerkiksi vihkimiset järjestään usein pienemmissä ja kodikkaammissa kirkoissa.

Peräkääly kertoo, että yhteistyökuvioita selviteltiin myös kaupungin kanssa, mutta taloudellinen vastuu olisi silti jäänyt seurakunnalle.

– Lopulta purkaminen osoittautui järkevimmäksi ratkaisuksi. Valtuusto oli tutustunut kahden insinööritoimiston laskelmiin siitä, mitä mahdollinen remontti tulisi maksamaan. Nämä arviot vahvistivat päätöstä.

Peräkääly korostaa, että Sääksmäen seurakunnan alueella on kaksi muuta kirkkoa. Myös hautausmaan yhteydessä oleva Kappelikirkko soveltuu kirkkotilaksi.

Eerola-Nieminen tyrmää ajatuksen Kappelikirkosta.

– Sinne meitä ollaan työntämässä. Se on kuin nukkekoti: nätti, mutta pienoiskoossa. Olisi outoa, että siunauskappeli edustaisi seurakuntalaisille alueen ainoaa kirkkoa.

Eerola-Nieminen painottaa, että etenkin ikäihmisille muihin kirkkoihin matkustaminen on ongelmallista, sillä ne ovat yli kymmenen kilometrin päässä.

– Kappeli ei riitä palvelemaan neljäntoistatuhannen ihmisen seurakuntaa, jossa 80 prosenttia ihmisistä asuu tämän taajaman alueella.

”Jos rahaa olisi määrättömästi, tästä asiasta ei edes keskusteltaisi”

Helmikuussa 2022 seurakunnan kirkkoherraksi valittu Timo Waris on tietoinen repivästä kahtiajaosta.

– Kirkkoherrana tehtäväni on toteuttaa luottamushenkilöiden päätöksiä. Purkamispäätöksestä on mennyt hallinto-oikeuteen valitus. Etenemme sen mukaan, mitä päätetään.

Waris ymmärtää purkupäätöksen herättämää suuttumusta.

– Kirkkorakennuksiin liittyy rakkaita muistoja joulukirkoista konsertteihin. Olen kuullut yhä puhuttavan taannoisesta Vesa-Matti Loirin konsertista, joka kirkossa järjestettiin. Aika kultaa muistot.

Wariksen mukaan taloudelliset realiteetit kuitenkin painavat päälle.

– Ennusteiden mukaan vuonna 2031 kuuluu Sääksmäellä kirkkoon alle puolet työikäisistä. Siksi menoeriä arvioidaan. A-insinöörien laatima kevyt kunnostussuunnitelma tarkoittaisi vuodessa noin neljännesmiljoonan käyttämistä kirkon korjauksiin. Ottaen huomioon hintojen nousun on tuokin arvio optimistinen.

Waris muistuttaa, että kukaan ei halua purkaa kirkkoa.

– Jos rahaa olisi määrättömästi, tästä asiasta ei edes keskusteltaisi.

Peräkäälykin korostaa, että kyseessä on vain säästösyy.

– Tilan ylläpitäminenkin on kallista. Peruskunnostuskaan ei riitä, sillä rakennusmääräykset ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet ja esteettömyys- ja energiavaatimukset ovat toisenlaiset.

Eerola-Nieminen ymmärtää, että taloutta pitää suunnitella, mutta painottaa, että seurakunnan tulee priorisoida valintoja myös sen mukaan, mitä seurakuntalaiset haluavat.

– Seurakunnan leirikeskuskin nielee satojatuhansia euroja vuosittain, eikä siitä keskustella.

Pohjimmiltaan jokainen haluaa toimia seurakunnan parhaaksi

Päällimmäinen tunne kiistan osapuolilla on murhe. Peräkäälyn mukaan kyseessä on pattitilanne.

– Tämän energian voisi käyttää paremmin.

Tästä ”purkajat” ja ”säilyttäjät” ovat yhtä mieltä. Myös Eerola-Nieminen alleviivaa, että ratkaisu on löydettävä.

– Toivon, että uusi valtuusto ymmärtää tilanteen, ja Valkeakosken kirkko saa uuden elämän.

Rauhaa odottaa myös kirkkoherra Waris, joka adventtisaarnassaan viittasi Saarnaajaan.

– Nyt on aika ommella yhteen. Kyllä me vielä saamme hyvän päätöksentekoilmapiirin aikaiseksi. Pohjimmiltaan jokainen haluaa toimia seurakunnan parhaaksi.

Lue myös

Yllätyskäänne: Museovirasto asettui vastustamaan Valkeakosken kirkon purkamista ja ehdottaa ratkaisuksi moni­puolisempaa käyttöä

Kirkko­hallitus hylkäsi valituksen – Valkea­kosken kirkon saa nyt purkaa, mutta seura­kunta voi päättää myös toisin

Valkeakosken Sanomat: KHO:n mukaan kirkko­hallitus teki virheen, Valkea­kosken kirkon purku­päätös käsiteltävä uudelleen

Purettavaksi aiottu Valkeakosken kirkko täyttää 50 vuotta – kirkon puolustajat juhlivat suljetun kirkon edustalla

Valkeakosken kirkon purkaminen näyttää entistä todennäköisemmältä – Kirkkohallitus ei puolla valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Kirkkohallitus hallinto-oikeudelle: Valitus Valkeakosken kirkon purkamispäätöksestä tulisi hylätä

Kirkkohallitus vahvisti päätöksen Valkeakosken kirkon purkamisesta ja hylkäsi sitä koskevan valituksen

Kirkon purkupäätös synnytti Valkeakoskella kiivaan vastarinnan

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Pappeja ja työntekijöitä kahlitsee virheiden pelko –Jumalanpalveluksesta on tullut suoritus
Seuraava artikkeliNäkökulma: Jeesuksen äiti Maria on maailmaan viskatuille etsijöille lohdullinen peili

Ei näytettäviä viestejä