Unohdettu kyläpahanen uinuu Rooman provinssissa. Ryövärien pesänä ja köyhien tuppukylänä pidetty taajama on hiljainen. ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää” saattavat jotkut kysellä. Eräällä syrjätienoon tyttösellä on salaisuus. Hän on raskaana ja hänen on määrä synnyttää Jumala keskelle pimeää maailmaa.

Maria, Jumalan ja ihmisen äiti, on yksi kristinuskon mielenkiintoisimpia hahmoja. Hän puhuttelee halki aikojen, kautta kirkkokuntien. Mariassa henkilöityy kristinuskolle tyypillinen voimakas dissonanssi: yhtäältä Pyhä ja viisas Jeesuksen äiti, toisaalta epäröivä ja kohahduttavien tapahtumien keskelle heitetty nuori tyttö.

Martti Lutherin mukaan ”Maria kuului kaikkein alhaisimpiin sorretun kansan keskuudessa. Hän ei ollut korkea-arvoinen neito pääkaupungista, vaan maaseudun paikkakunnan vaatimattoman kodin tytär” Lutherin Maria-profilointi tiivistyy sanoihin ”pieni orpo tyttö parka, isätön ja äiditön, noin neljätoistavuotias”. Enkelin sanat ”älä pelkää, Maria” tulivat varmaankin tarpeeseen.

Näitä kuvauksia vasten on ymmärrettävää, että Maria on noussut äitien ja levottomina aikoina synnyttävien naisten arkkityyppiseksi tukihenkilöksi. Mariaan on samaistuttu niin kansanrunoudessa kuin -kertomuksissakin. Omaisuutta vailla oleva ja epäsovinnaisessa suhteessa elävä pakolaisnainen synnyttää lapsen tallissa. Vaikka kirkkotaide ja liturgia on vuossatain ajan koettanut toisin todistaa, on hetkestä gloria kaukana.

Maria peilaa lohdullisesti maailmaan viskattujen etsijöiden ja epäilevien pohtijoiden tuntoja. Vaikka Luukas evankeliumissaan korostaa Marian kypsyyttä ja kuvaa Marian päässeen tilanteesta jyvälle paikkansa kuuliaisesti ymmärtäen, riitasointu löytyy Markuksen evankeliumista.

Jeesus on julkisen toimintansa alussa ja elää kiivainta opetusaikaansa. Kuullessaan poikansa toiminnasta, Maria ei ylpisty ja hurskaasti nyökyttele päätään. Hän luulee poikansa tulleen hulluksi. Jeesuksen inhimillistä puolta sekä inhimillisen äidin huolta kuvaa liikuttavasti kyseinen Markuksen kohta (Mark. 3: 23), jossa Jeesuksen omaiset lähtevät ottamaan hänet huostaansa. Se alleviivaa myös Marian epäilystä ja hämmennystä.

Marian tuntoina vuorottelevat ihmetys ja pelko, häpeä ja huoli. Toisaalta myös luottamus kantaa. Kilvoittelu uskon ja epäuskon, kiitollisuuden ja kiukun välillä korostuu Mariassa kuin Israelin kansassa aavikkovaelluksen aikaan.

* * *

Marian tarina alleviivaa sitä, että kristinusko ei ole suurten ja mahtavain julistavaa opetuspuhetta pienille ja sorretuille, vaan pienten ja sorrettujen, nöyrästi etsivien kuisketta maailman mahtaville. Herra syntyy seimeen, ei palttinoituun kultavuoteeseen. Häntä ei synnytä ylipappi Kaifaan tytär vaan haja-asutusalueen tyttönen Maria.

Jumala syntyy epävarmuuden keskelle, ei vallan, kullan ja loiston. ”Täällä on pimeää, täällä on tummaa. Hyeenat kiertävät lammastarhaa. Kuuntele ihmisten itkua kummaa. Täällä he eksyy, täällä he harhaa” runoili Marian suuhun Einari Vuorela.

Herkimmän ilmaisunsa Maria saa Oiva Paloheimon Neitsyt Maarian kehtolaulussa, jossa Maria kysyy ”Miksi, oi lapseni, kohtaskaan sun äitiäs armo Herran?” Paloheimon Maaria kapinoi Taivaan tahtoa vastaan.

Lopulta epäilyksen tyynnyttää luottamus. Maria painaa lapsen rinnalleen todeten: ”Kunneka täällä sä kuljetkaan, sinne on minunkin tieni.” Samanlaisen uskonhypyn tekee Aale Tynnin Maria, musertavassa runossa Marian kiusaus. Maria on väsynyt ja vanha, eikä enää jaksa enempää. Hän ei ymmärrä poikansa mittaa ja määrää ja hämmennyksensekainen häpeä painaa. Pitkä matka on kuljettu seimeltä ristin juurelle. Golgataa Maria ei enää kestä. Lopulta hän kuitenkin näkee poikansa orjantappurakruunuun puhjenneen ruusun, käy ristin luo ”ja ottaa paikkansa oman”.

Tuota omaa paikkaa mekin, itse kukin, maailmassa etsimme. Marian tavoin meidät täyttää usein hämmennys ja huoli. Tie maailmassa kulkee epäilyksen ja uskon, rauhattomuuden ja levon välillä. Maria peilaa kaikkea tätä.

* * *

Ehkä juuri siksi Maria on herättänyt dogmaatikkojen piirissä närääkin, ainakin Dorothee Söllen mukaan. Sölle korostaa, että pitkään sydänkeskiajalle asti Maria kuului nimenomaan köyhille, oppimattomille ja kerjäläismunkeille. Veijarien Madonna kuului etsivälle kansanmiehelle ja -naiselle.

Maria muistuttaa kilvoittelevalle kristikansalle, että jouluna ilon ja ihmeestä syntyvän riemun rinnalla saa kulkea hämmennys ja epäilys. Me emme ymmärrä kaikkea, eikä meidän tarvitse. Ei ymmärtänyt Mariakaan.

Luther suhtautui ihmisen ymmärtämättömään etsijänosaan suopeasti. Luther kirjoittaa: ”Seimessä makasi koko maailman Luoja ilman ainuttakaan palvelijaa. Ja siellä oli viisitoistavuotias tyttö synnyttämässä esikoistaan vailla vettä, tulta, valoa, vesikattilaa. Itku tulee sitä katsellessa… Jumalan ylenpalttinen hyvyys kohtaa meidät tässä syntymäkertomuksessa niin runsaana, että jos sen ymmärtäisimme ja loppuun asti tajuaisimme, me puhkeaisimme ehtymättömään iloon.”

Lähteet: Bainton, Roland H.: Joulukirja – Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta; Sölle, Dorothee: Raamatun vahvat naiset