Helsingin Munkkivuoren ja Oulunkylän kirkoista luovutaan – ”Luopumispäätöksiä odotettavissa myös ensi vuonna”

Oulunkylän kirkko. Kuva Emre Özcan. Vapaa käyttöoikeus. Tiilikirkko, 70-luku, kirkko, Oulunkylä, Helsinki, risti

Helsingin seurakuntien ja seurakuntayhtymän tavoitteena on vakauttaa seurakuntien talous niin, että toiminta pysyy turvattuna myös tulevina vuosikymmeninä. Tällä hetkellä keskustelua käydään siitä, mistä kirkko- ja seurakuntatiloista joudutaan luopumaan. Oulunkylän ja Munkkivuoren kirkoista luopuminen on näyttänyt tietä raskaalle prosessille. Myös Merirastin kappelista on päätetty luopua vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kirkoista luopuminen on kovaa todellisuutta monelle muullekin seurakunnalle Helsingissä. Myös Herttoniemen seurakunta luopuu Herttoniemen kirkon vuokraamisesta. Kiinteistön omistaja on Helsingin seurakuntayhtymä. Kun seurakunta luopuu kirkon vuokraamisesta, kirkko jää seurakuntayhtymän vastuulle. Myös Kallion seurakunnassa on valmisteltu Alppilan kirkosta luopumista.

Vielä vuonna 2020 puhuttiin Munkkivuoren kirkon peruskorjauksen välttämättömyydestä. Taloudellinen tilanne patisti kuitenkin seurakuntaneuvoston luopumaan kirkosta. Päätös tehtiin 14.12.2022. Munkkiniemen seurakunnan käyttöön jää Munkkiniemen kirkko.

Luopumispäätöksiä odotettavissa myös ensi vuonna

Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus sanoo tiloista luopumisen ja niiden kehittämisen olevan pitkäjänteistä työtä, jossa tulee olla määrätietoinen ja suunnitelmallinen.

– Tavoitteena on tilojen monikäyttöisyyden lisääminen.

Rasimuksen mukaan tiloista luopumispäätöksiä on todennäköisesti odotettavissa myös ensi vuonna.

Oulunkylän kirkosta luopuminen johti keskusteluun mittavan peruskorjauksen tarpeessa olevan kirkon purkamisesta. Munkkivuoren kirkon kohdalla on aikaista arvioida, koituuko purkaminen senkin kohtaloksi. Rasimuksen mukaan kirkon suhteen tehdään erillinen päätös siitä, miten sen suhteen edetään.

– Päätöksen tekevät yhteinen kirkkoneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto ja se alistetaan hyväksyttäväksi tuomiokapituliin ja kirkkohallitukseen.

”Purkaminen on tässä kohdin järkevä ratkaisu”

Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen kertoo, että kun kirkosta luopumisesta alettiin keskustella, esiin nousi myös ristiriitaisia tunteita. Monet kertasivat kirkkoon liittyviä tuntojaan ja pohtivat mitä rakennus heille merkitsee.

– Lopulliseen päätökseen ei enää liittynyt suuria tunteita. Arvostan seurakuntamme luottamushenkilöitä, jotka käsittivät tilanteen. Kaikkien tilojen ylläpitäminen ei ole tulevaisuudessa enää vaihtoehto. Joistain tiloista luopuminen tulee olemaan välttämätöntä.

– Päätöksiä tehdään toiminnallisin perustein. Oulunkylän kirkon suhteen vaikutti toki myös se, että kirkko sijaitsee vuokratontilla.

Oulunkylän kirkon tontin vuokrasopimus päättyy 2025. Samaan aikaan olisi pitänyt alkaa myös laajamittaisen peruskorjauksen.

– Tulevaisuuden kannalta tällainen investointi on aika arveluttava. Siksi purkaminen on tässä kohdin järkevä ratkaisu. Tontti tulee palauttaa kaupungille alkuperäisessä kunnossa.

Kososen mukaan kiinteistökeskustelussa on tärkeintä huomioida se, mikä palvelee parhaiten seurakuntalaisia.

– Olemme huojentuneita siitä, että keskustelu on päätepisteessä. Yhdessä katsomme miten mennään eteenpäin.

Keskustelua on sävyttänyt myös tyrmistys ja suru

Oulunkylän kirkosta poiketen molemmat Munkkiniemen seurakunnan kirkot sijaitsevat omalla tontilla. Munkkivuoren kirkosta luopumiseen vaikuttivat kuitenkin taloudelliset syyt. Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra Päivi Vähäkangas kertoo Kososen tavoin, että seurakunnassa tunnetaan surun lisäksi myös helpotusta siitä, että päätös on vihdoin tehty.

– Laaja kokonaisuus on saatu selvitettyä ja keskusteluja on käyty paljon. Päätöstä on prosessoitu koko syksyn ajan neuvostossa ja työyhteisön kesken. Realiteetti on, että tulevaisuudessa seurakunnalla ei olisi ollut varaa pitää kahta kirkkoa.

Vähäkankaan mukaan suurin yllätys joillekin oli se, että luopumisen kohteeksi päätyi seurakunnan kirkoista suurempi Munkkivuoren kirkko, ei kooltaan pienempi Munkkiniemen kirkko.

– Sosiaalisessa mediassa keskustelua on sävyttänyt myös tyrmistys ja suru. Taustalla on kuitenkin selkeän käytännöllinen syy: Munkkivuoren kirkko on huonommassa kunnossa, ja peruskorjauksen kustannukset olisivat kohtuuttoman kovat.

Vähäkangas kertoo useimpien ymmärtävän päätöksen.

– Moni luottamushenkilö ja seurakuntalainen on todennut, että kirkko ei ole vain seiniä. Vaikka kirkkorakennukset ovat rakkaita, Kristus on kanssamme missä ikinä kuljemmekaan.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Jeesuksen äiti Maria on maailmaan viskatuille etsijöille lohdullinen peili
Seuraava artikkeliPsykiatri Hannu Lauerma Duodecim-aikakauskirjassa: Perisynti on ilmeisen syvällä petolajimme biologiassa

Ei näytettäviä viestejä