Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Viljo Juntunen PM 22.4.-15

http://paivamies.fi/usko-ja-elama/puhutaan-maasta-ja-taivaasta/1008/ ”Kristillisyytemme on viime vuosina ollut esillä julkisuudessa monissa tutkimuksissa ja julkaisuissa. Ne ovat tuoneet yleiseen keskusteluun kipeitäkin asioita, esimerkiksi hoitokokoukset, lasten hyväksikäyttötapaukset ja äitien...

Vaalikoneanalyysiä

Vaalit olivat. Vaalikoneitakin oli, monen mielestä liian monta. Eipä siis ihme, että uskonnonvapaus.fi -sivuston konekaan ei kerännyt enempää kuin 625 ehdokasta. Heistä 26 pääsi...

Messuyhteisöt ovat olennainen osa paikalliseurakuntaa

Sastamalalainen pastori Jari Rankinen ehdottaa Elämää-lehden kolumnissaan, että eri paikkakunnilla toimivat messuyhteisöt voisivat olla osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paikallisseurakuntaa. Omasta mielestäni ne yleensä ovatkin, siis...

Erilaiset yhteen

Suomi on jakautunut. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Tämä on saatu kuulla monesta suunnasta ja monilla painotuksilla kuluvan viikon aikana. Moninaisuuden kasvu on ilmeistä maailmassa, jossa...

Ei tarvitse heittäytyä jokeen

Nepalissa uutisoitiin juuri neljästä tytöstä, iältään 11-13-vuotiaita, jotka hyppäsivät kaikki sillalta jokeen ja kuolivat. Tekivät yhdessä itsemurhan, sillä he eivät olleet läpäisseet lukuvuoden päättökoetta....

Analysoijia ja komentelijoita riittää

Entisessä uskonyhteisössäni opin aikoinani niin, että itse ei voi koskaan omaa sieluntilaansa varmuudella tietää, vaan uskonystävät tietävät sen paremmin. Piti vain olla noyrästi ja...

Kotimaa24 etsii uusia blogisteja

Haluatko kirjoittaa blogeja ja saada niille lukijoita? Kotimaa24 laajentaa blogistirinkiään ja ottaa pari-kolmekymmentä uutta blogistia. Oletko sinä heistä yksi? Lähetä eräänlainen hakemuksesi osoitteeseen kotimaa24@kotimaa.fi ja kerro...

Kaiken maailman paimenia!

Ruttopuiston rovasti on yksi seurakuntansa monista paimenista, mutta kuitenkin ainoa, jolla on oma paimensauva! Kuten yllä olevasta kuvasta näet, kyse on kunnon kepistä, ei...

Pappien muotinäytös

Minun mielestäni kirkon pitää olla siellä missä kansankin. En nyt tällä tarkoita ehkä ihan jokaista tapahtumaa ja harkintaakin saa toki käyttää, mutta välillä on...

Vaalilupauksen pettäminen – poliitikon parhaita lahjoja

Vaalilupausten pitäminen voi olla tyhmintä, mitä kansanedustajat voivat tehdä. Silti takinkääntäjiä halveksutaan. Miksi? Kun tuoreet edustajat alkavat sorvata uutta hallitusta ja sen ohjelmaa, he joutuvat...