Kristillinen tuplapalkka
Tänään olemme nähneet otsikoissa ehdotuksen, joka koskee tuplapalkkausta. Omalta osalta jätän aiheen poliittisten ja ammattiyhdistyspäättäjien haltuun.
Mutta minua kiinnostaa se tuplapalkkausmalli, joka on Raamatun sivuilla. Ja sellaisesta olisi mielenkiintoista keskustella asiallisesti argumentoiden, kuten täällä suurimmaksi osaksi on tapana.
Nythän on niin, että me kaikki teemme syntiä, vaikka kuinka vastaan pyristelemme. Ja Raamattu kertoo, että perintösyntisyydellä on seuraamuksensa: ” Synnin palkka on kuolema”(Ro6:23). Ei muuten sanota, että isommasta synnistä isompi palkka, todellista samapalkkaisuutta siis. Joskus tälle peruspalkalle on ehdotettu vielä sellaista sunnuntailisää, että ”jos et elä Luojasi antamien ohjeiden mukaan, sinua odottaa ikuinen kärvistely ja kertakaikkisen kolkoissa olosuhteissa.”
Oikeastaan tulisi puhua erittäin moninkertaisesta palkanmaksusta, jos Tekijämme lisäisi kuolemantuomioon tuollaisen jatkoseuraamuksen. Enimmilläänkin sadan vuoden tottelemattomuudesta tulisi loppumaton ”itku ja hampaiden kiristely”.
Ikuisen kiduksen oppi saamieni tietojen mukaan perustuu Raamatun termille ”helvetti”. Jeesus puhui ”helvettiin heittämisestä” ja ”helvetin tulesta”.
Alkutekstissä sanaa ”helvetti” vastaa kreikkalainen ilmaus ge'-en-nä, joka esiintyy Raamatussa tasan 12 kertaa, Jeesus käyttää niistä sen yksitoista. Strongin sanakirja kertoo, että kreikkalainen sana vie lukijan Jerusalemista etelään sijainneeseen Hinnomin laaksoon. Siellä poltettiin kaikenlaista, kuten kaatopaikalla oli tuolloin tapana. ”Sopiva vertauskuva pahojen tulevasta tuhosta”, sanakirja toteaa.
Tämän historiallisen taustan huomioon ottamalla voimme ymmärtää, ettei Jeesus kuolemantuomioon antanut mitään lisäsanktiota. Totesipahan vain, että kaatopaikan sammumaton tuli hoitaa eksistenssin lopulliseen tuhoon, jos ei Jumalan Poikaa halua kuunnella.
No miksi sitten kilvoittelu, jos kerran kaikilla sama palkka, kuolema, odottamassa?
Se raamatunjae, joka kertoo maksetusta palkasta antaa myös lisäinfoa loppuosassaan: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Ikuinen elämä on siis ”armolahja”, jonka Jeesus Golgatalla meille lunasti. Miksi siis palvelisimme Luojaa iankaikkisen kidutuksen pelossa, kun kerran voimme osoittaa Hänelle rakkautemme täysin vapaaehtoisesti?
Olisiko kristillinen tuplapalkkaus sitä, että tämän elämän jatkoksi meitä odottaa ikuisesti kestävä olemassaolo?
49 kommenttia
Raamattu ei kerro missään mistään aineellistumisprosessista. Ylös kivilaveriltaan noussut Jeesus korosti nimeomaan sitä e t t e i ollut ollut väliläkään mikään henki vaan lihaa ja verta oleva ihminen, siksihän hän haavansa näytti. Hän ei tullut yläsaliin ’ovien läpi’ vaan ovien ollessa kiinni, mikä on aivan eri asia. Ei ole mikään ihme mennä lukuista ovista jos sattuu tietämään missä vara-avain on tai jos joku avaa oven.
Rauli T. Tietysti he luulivat näkevänsä aaveen,koska olettivat Jeeuksen kluolleen., Juuri siksihän Jeesu rauhoitti heitä haavnsa näytäen ettei ole henki eikä aave! Ovienlukitus viittasi opetuslasten pelkoon, eikä Jeesuksen sisääntulotapaan. Kiihkeästi keskenään pulisevien ryhmään on helppo tulla yllätäen sivusta. Lisäski kääntäjien sanavalinnat usein dramatisoivat lisää. Vt:sa esimerkiksi yksinkertainen sanonta ’poistua luota’ on teologisoivasti käännetty ’hävitä näkyvistä’ ja ’tulla’ käännetty joskus ’ilmestyä’. No kun käännyn esim. kulman taakse tai tulen esiin kulman takaa ’häviän’ ja ’ilmestyn’… Johanneksen evankeliumissa Jeesus yksinkertaisesti tuli ja seisoi heidän keskellään. Ei siis ’ilmestynyt’ tyhjästä. Ja siis korosti heti ettei ole aave.
Lisään vielä, ettei Joh, ev, sisällä sanaa ’yhtäkkiä’ mikä on raskaasti teologisoivaa kääntämistä!
Kristuksen ylösnousemusruumis on niin konkreettinen että Jeesus söi opetuslastensa kanssa.
Hänen ruumiinsa oli ylösnousemusruumiina lihaa ja luita.
Edelleenkin kun hän istuu Jumalan oikealla puolella, hän on sekä kokonaan ihminen kaikkine jäsenineen että kokonaan Jumala täydessä Jumalan voimassaan.
Luuk.
24:39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.”
24:40 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
24:41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: ”Onko teillä täällä jotakin syötävää?”
24:42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
24:43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
Uuden maailman käännös on Luukkaan evankeliumin lopussa aivan yhtä selkeä. Jeesus sanoo, ettei hän ole mikään henki vaan konkreettista lihaa ja luuta.
Luuk. 24:
36 Heidän tästä puhuessaan hän itse seisoi heidän keskellään [ja sanoi heille: ”Olkoon teillä rauha.”]* 37 Mutta koska he olivat kauhistuneita ja olivat säikähtäneet,+ he kuvittelivat näkevänsä hengen. 38 Niin hän sanoi heille: ”Miksi olette levottomia, ja minkä vuoksi sydämessänne nousee epäilyksiä? 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani, että se olen minä itse; tunnustelkaa+ minua ja katsokaa, sillä hengellä ei ole lihaa eikä luita,+ niin kuin näette minulla olevan.” 40 [Ja kun hän sanoi tämän, hän näytti heille kätensä ja jalkansa.]* 41 Mutta kun he eivät vieläkään uskoneet+ pelkästä ilosta ja ihmettelivät, hän sanoi heille: ”Onko teillä siellä jotakin syötävää?”+ 42 Ja he ojensivat hänelle palan pariloitua kalaa,*+ 43 ja hän otti sen ja söi+ heidän silmiensä edessä.
Jeesuksen tulo opetuslastensa luo Johanneksen evankeliumin lopussa on kummassakin kohdassa kerrottu sanalla ”ēlthen ”, ”ἦλθεν”, ”tulla”, ”mennä”. Koska se esiintyy UTssa 90 kertaa niin sen kääntämisestä voidaan sanoa että sen käyttäminen ei ole mikään tämän tapauksen yhteydessä oleva erikoisilmaisu vaan siinä yksinkertaisesti sanotaan vain että Jeesus tuli ilman että sen syvällisemmin ruvetaan pohtimaan miten se olisi ollut mahdollista. Sen lukuisissa käytöissä esiintyy sekä ilmestymisen että tavallisen luokse tulemisen tai paikalta poistumisen merkityksiä.
Uusi NASB käännös antaa sanalle seuraavia vastineita.
arrival (1), arrived (1), brought (1), came (225), come (222), comes (64), coming (87), entered (2), expected (3), fall (2), falls (1), give (1), go (1), going (2), grown (1), lighting (1), next (1), turned (1), went (18).
Tässä nuo jakeet alkukielellä ja kolmella englanninkielisellä käännöksellä.
John 20:19 V-AIA-3S
GRK: τῶν Ἰουδαίων ἦλθεν ὁ Ἰησοῦς
NAS: Jesus came and stood
KJV: fear of the Jews, came Jesus and
INT: of the Jews came Jesus
John 20:24 V-AIA-3S
GRK: αὐτῶν ὅτε ἦλθεν Ἰησοῦς
NAS: was not with them when Jesus came.
KJV: when Jesus came.
INT: them when came Jesus
Rauli T, jo Wanhan testamentin ’enkelit’ eli lähetit konkreettisesti ’kulkijoilta’ me-lekh (lekh=sääri, jalka) on saatettu väärintulkita henkiolennoiksi. Jospa ovat olleet jo alas laskeutuessaan kaltaisiamme? Muistaakseni jossain antiikin tekstissä oli about sanonta: ”He katselivat jumalia,jotka olivat he itse” .
Tässä mielessä oli syytä tutustua esim. Uuden Quinean ns. Gargo kulttiin.
Raamattu ei opeta mitään kommunismia. Ei ole olemassa mitään samanpalkaisuutta. Jokainen saa tekojen mukaan. Mitä enemmän teet syntiä sitä huonompi palkka. Synneillä ja synneillä on eroa. On taivaasen asti huutavia syntejä ja sitten on pienempia syntejä. Kadotuksessa ja ikuisessa kärsimyksessä on kerroin eroja. Rangaistukset ovat suurempia toisten kohdalla.
Samoin taivaassa ei ole mitään yhtäsuurta palkkaohjelmaa ,vaan kukin saa tekojen mukaan. Extra bonuksen saa jos tekee paljon hyvää. Kirkkaudessakin on eroja. Toinen on kirkkaampi tähti kuin toinen.
On kaksi paikkaa siis. Kumpaa olet menossa.
Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.”(1.Mo6:4)
Nuo aineellistuneet enkelit, ”Jumalan pojat”
Se että nephilimit ja gibborimit olisivat aineellistuneita on pelkkää teologinen tulkinta, koska vain aineelliset voivat ihmisten tyttäriin yhtyä. Entä jos olivat jo avaruudesta (m ovlam) maahanlaskeutuessaan ja ihan alunperinkin olleet aineellisia?
Ilmoita asiaton kommentti