Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Pohdintoja avioliittoon vihkimisestä ja kirkon tilanteesta
En osaa oikein arvioida, kannattaako keskusteluun Seta ry:stä ja Aito avioliitto ry:stä osallistua, mutta joitakin ajatuksia nousi mieleeni ja ne perustuvat omaan arvomaailmaani. Ajatukset...
Urhojansa kansanvalta
Suomi omisti aikansa yhden taitavimmista piirtäjistä ja ajattelijoista hän oli Kari Suomalainen. Kun olen Rytin aikana syntynyt ja Paasikivi on esimmäinen nimi, joka puhuttelee,...
Kaste kristittyjen ykseyden perustana ja valtio kristillisyyden arvioijana
Pian on alkamassa vuotuinen kristittyjen ykseyden rukousviikko. Sitä vietetään tunnelmissa, jossa marttyyrius ei enää ole vain sana kristikunnan varhaisajoilta vaan elävää kuolemanvaaran todellisuutta maapallon...
Seurakunta toimii, on – ja elää jäsenissään!
Tutkailimme vuoden ensimmäisessä työkokouksessa sitä, mitä viime vuonna kappeliseurakunnassamme tapahtui. Tutkimme tilastoja ja hämmästelimme, miten paljon erilaista toimintaa meillä oli. Oli messuja, muita jumalanpalveluksia,...
Vanhakirkollisuutta ja/vai protestantismia?
Luin mielenkiinnolla kaksi Kotimaa24:n julkaisemaa uutista ekumeniasta. Piispa Jari Jolkkosen huomautus uutisessa (viitaten Kasvavaa yhteyttä -asiakirjaan) transsubstantiaatio-opista on merkittävä, koska se avaa todellakin ovia...
Nöyryys mainosvalttina
Olen törmännyt ns. julkkiskulttuurin tapaan ”taputella” haastattelut ja omat elämäntarinat nöyryydellä. Kun tullaan näyttelijöiden ja muiden esiintyjien esittämiin kiitospuheisiin gaaloissa, joissa heidät on palkittu,...
Kaste on alku ja kaste on polku
Terveisiä kirkosta. Ja mistä pappi puhui? Palaan siihen ihan kohta, mutta ensin vihje niille, jotka haluavat osallistua samaan, tämän päivän jumalanpalvelukseen:
evl.fi/verkkokirkko/jumalanpalvelukset/turun tuomiokirkko
tai:
www.virtuaalikirkko.fi/turun tuomiokirkko.
Jumalanpalvelukset...
Elääkö kirkkokin omassa kuplassaan ?
Jussi Rytkönen kuvaa Perustan opintopäivien osallistujia kolumnissaan niinä : ”jotka kokevat kirkon teologian ja spiritualiteetin menneen entisen Volgan tavoin ryskyen ojaan ja lepikon...
Uudet luottamushenkilöt, uusi mahdollisuus
Syksyllä valitut seurakuntien uudet luottamushenkilöt ovat aloittamassa työtään. Uusi vuosi ja uusi kausi ovat aina uusi mahdollisuus, kuten on tapana sanoa.
Päättäjiksi on tullut paljon...
Syrjintä, kiusaaminen ja arvokylvetys
Syrjimättömyys on taitolaji ja käytännössä paljon haastavampaa kuin esimerkiksi esteettömyys. Jälkimmäisestä selviää yleensä erinäisillä teknisillä ratkaisuilla ja järjestelyillä, sikäli kun se on fyysisesti mahdollista...

