Oulun hiippakuntaan viisi uutta rovastia ja kaksi director cantusta
Oulun piispa Jukka Keskitalo myönsi viisi uutta rovastin arvonimeä. Oulun tuomiokapituli myönsi kaksi Director Cantus -arvonimeä.
Pääseekö koira taivaaseen – teologinen symposium etsi vastausta siihen, onko eläimellä muuta arvoa kuin välinearvo
Vaikka eläimillä ei katsottu olevan sielua, eikä oikeuksiakaan, osassa Eurooppaa järjestettiin oikeudenkäyntejä eläimiä vastaan keskiajalta aina 1800-luvulle asti. Esimerkiksi sika tuomittiin kuolemaan, koska se oli tallonut kuoliaaksi pienen lapsen.
Jyväskylän seurakunnan kansainväliselle toiminnalle on kysyntää – musiikin kieli yhdistää yli rajojen
Kansainvälinen kahvila ja musiikki-illat ovat alkaneet syksyllä. Monikulttuuriselle vapaamuotoiselle kohtaamispaikalle on ollut selkeästi tarvetta. Keskustassa sijaitsevalla Aseman pysäkillä käy keskiviikkoisin 50–70 ihmistä.
Kolumni: Mies, katso ympärillesi
Marraskuun puolivälissä some raikasi, kun NYTKIS ry:n teettämän Ei kaikki miehet – mutta liian moni- tutkimuksen tulokset julkaistiin Eduskunnan Kansalaisinfossa. Tutkimuksessa selvitettiin miesten asenteita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan. Tulokset olivat, ainakin naisten mielestä, vähemmän yllättäviä.
Muistokirjoitus: Jukka Sariola 1963 – 2024
Helsingin julkisen liikenteen matkustajat eivät enää törmää tuttuun hahmoon sähköpyörätuolissaan, eikä häntä näy kirkoissa, tapahtumissa tai rantatörmällä kalastamassa. Jukka Sariola menehtyi yllättäen pyhäinpäivänä 2.11.2024.
Pääkirjoitus: Lapin sota surettaa ja hävettää, mutta voisiko siitä oppia jotain?
Suomen sisällissotaa ja sen aiheuttamaa traumaa käsiteltiin sen satavuotismuisteloiden yhteydessä 2018. Talvi- ja jatkosotaa me muistelemme sankarmielin aina itsenäisyyspäivänä. Nyt on kuitenkin tullut aika puhua Lapin sodasta.
Lukijoilta: Taipaleen seurakunnassa alueet ovat rikkaus, ei ongelma
Aina tarjotut toiminnot eivät löydä paikkaansa. Tällöin pyrimme kehittämään jotain muuta, jonka seurakunnan alueella asuvat voisivat kokea omakseen. Tarvittaessa toiminnasta tulee osata myös luopua, mikäli sillä ei ole käyttäjiä.
Harrastaja: Pirjo Tiira jäi kirjainten vangiksi jo 1990-luvulla
Eläkkeellä oleva kappalainen Pirjo Tiira on sanaseppo. Tässä jutussa hän antaa Kotimaan lukijoille anagrammi-arviotuksen.
Lapin sodasta 80 vuotta – entisten aseveljien katkera yhteenotto, jota kumpikaan ei olisi halunnut
Suomen jatkosota Neuvostoliittoa vastaan päättyi aselepoon 4.9.1944. Mutta Neuvostoliiton Suomelle sanelemien aselepoehtojen seurauksena Suomen piti karkottaa maasta saksalaiset joukot. Siksi heti alkoikin suomalaisten ja Pohjois-Suomeen sijoitettujen saksalaisten valmistautuminen uuteen sotaan – nyt toisiaan vastaan.
Metropoliitta Arseni ei lähde arkkipiispaehdokkaaksi – arvosteli kirkolliskokouksessa Valamossa tiukasti nykyisen arkkipiispan Leon toimintaa
Käytännössä Arsenin päätös merkitsee sitä, että torstaina Valamossa pidettävässä vaalissa vahvoilla ovat Oulun metropoliitta Elia ja Haminan piispa Sergei, jotka molemmat ovat jo aikaisemmin ilmoittaneet olevansa käytettävissä.