Kirkolliskokouksen lakivaliokunta: Myös kanttoreille omantunnonsuoja samaa sukupuolta olevien vihkimisissä – katso keitä kaikkia valiokunta kuuli

Kuva: Olli Seppälä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen lakivaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä, joka koskee piispainkokouksen esitystä kirkkojärjestyksen avioliittokäsityksen muuttamisesta.

Toukokuussa 2024 kirkolliskokoukselle tekemässään esityksessä piispat ehdottivat, että kirkkojärjestykseen lisätään säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä. Lakivaliokunta esittää kirkolliskokoukselle, että piispainkokouksen esitys hyväksytään muutoin sellaisenaan, mutta omantunnonsuoja laajennettaisiin pappien lisäksi koskemaan myös kanttoreita.

Piispainkokouksen esityksen mukaan papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi.

Lakivaliokunnan esityksen mukaan kanttorien omantunnonsuoja olisi sisällöltään vastaava kuin piispainkokouksen esityksessä papeille on esitetty. Tästä seuraisi, että kirkkoherran tehtävänä olisi tarvittaessa varmistaa myös se, että vihkitilaisuuteen on saatavilla kanttori.

LAKIVALIOKUNNAN MUKAAN nykytilanne on epätyydyttävä ja ongelmallinen. Kirkko ei muodollisesti ole hyväksynyt samaa sukupuolta olevien vihkimistä, mutta käytännössä vihkimisiä kuitenkin toimitetaan. Piispojen esityksen hyväksyminen ei välttämättä toisi suurta muutosta tosiasiallisiin vihkimiskäytäntöihin, mutta poistaisi ristiriidan säännösten ja käytännön väliltä.

Lakivaliokunnan mukaan piispainkokouksen esitys on juridisesti mahdollinen ja kirkkojärjestys on asialle oikea säädöstaso. Esityksen yhteiskunnallisten vaikutusten lakivaliokunta arvioi olevan monelta osin positiivisia. Esitys tähtää kirkon ykseyden säilyttämiseen niin, että se ei edellytä täydellistä samanmielisyyttä vaan perustuu yhteiseen uskoon ja kasteeseen.

Lakivaliokunta korostaa, että rinnakkaisten näkemysten tunnustaminen ei edellytä molempien näkemysten sisällöllistä hyväksymistä vaan sitä, että tunnustetaan kahden kirkon sisällä jo nyt vaikuttavan avioliittokäsityksen olemassa oleminen ja hyväksytään, ettei tämän tarvitse olla kirkon ykseyttä rikkova kysymys.

LAKIVALIOKUNNAN KAHDEKSASTATOISTA jäsenestä kahdeksan jätti mietintöön eriävän mielipiteensä. Eino Nissinen, Merja Eräpolku, Janne Kaisanlahti, Hannu Kallunki, Marja Kuronen, Matti Salomäki, Göran Stenlund ja Vuokko Vänskä esittävät, että piispainkokouksen esitys kahdesta avioliittomallista jätetään kokonaan raukeamaan.

Heidän mukaansa Raamatun ja tunnustuskirjojen opetus avioliitosta on selkeä: avioliitto on miehen ja naisen välinen. Heidän mukaansa piispainkokouksen tavoite kirkon ykseyden säilyttämisestä ja vaalimisesta on sinänsä kannatettava, mutta ”ykseys ei voi perustua sille, että luovutaan Kirkkojärjestyksen tunnustuskirjojen periaatteesta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”.

Eriävässä mielipiteessä ei hyväksytä ajatusta siitä, että ”Raamatun ilmoitus avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona” ei soveltuisi nykyaikaan historiallisten, kulttuuristen tai yhteiskunnallisten eroavaisuuksien vuoksi.

Tulkinta Jeesuksen puutteellisesta ymmärryksestä ihmisestä tai ihmisen sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden synnystä ja kehittymisestä asettaa allekirjoittaneiden mielestä kyseenalaiseksi Jeesuksen Jumalan Poikana ja erehtymättömänä opettajana. Heidän mukaansa näkemys myös ”kyseenalaistaa Raamatun sanan Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettuna Jumalan ilmoituksena ja kutistaa kaikkivaltiaan, iankaikkisen Jumalan aikaan ja paikkaan sidotun ihmisen rajoittuneeseen ymmärrykseen”.

LAKIVALIOKUNTA ON kuluneen vuoden aikana laajentanut piispainkokouksen esityksen vaikutusarviointia merkittävästi ja kuullut laajasti asianosaisia ja asiantuntijoita. Lakivaliokunnan työskentelyyn ovat asiantuntijoina osallistuneet professori Janne Salminen ja OTT Eija Siitari.

Lakivaliokunta on kuullut asiantuntijoina Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston johtavaa erityisasiantuntijaa, yksikönpäällikkö Robin Harmsia, Suomen Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja Maiju Heliniä, kirkkohistorian professori Ilkka Huhtaa, Raamattuopiston toiminnanjohtajan tehtävästä eläkkeellä olevaa TT Timo Junkkaalaa, AKI-liitot ry:n toiminnanjohtaja Jussi Junnia, FT, tutkija, Kimmo Ketolaa, Kirkkohallituksen jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkosta, dosentti, johtava asiantuntija Jyri Komulaista, Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n puheenjohtaja Hanna Kuparista, arkkipiispa Tapio Luomaa, pastori, kasvatuksen tiimin
esihenkilö Susanna Luttinen-Kivistöä ja nuorten edustajina Lemon Harjusta ja Tiitus Luotolaa Kansan Raamattuseurasta, Ekumeeninen Yhteys-liike ry:n puheenjohtaja rovasti Arja Majuria, TM Maija Majuria, professori Olli Mäenpäätä, VTM Oskari Nivalaa, Norjan kirkon emerituspiispa Halvor Nordhaugia, johtokunnan puheenjohtaja Valde Palolaa ja pääsihteeri Arto Tölliä vanhoillislestadiolaisesta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:stä, Lahden Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkosta, kirkkoneuvos Pirjo Pihlajaa, Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI:n puheenjohtaja Ilona Rantalaa, TT, OTT Arto Seppästä, tutkijatohtori OTT Milka Sormusta, johtava perheneuvoja Sari Sundvall-Pihaa, Norjan kirkon lääninrovasti Helge Taranrødiä, OTT, valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta sekä piispa Bo-Göran Åstrandia. Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Soili Haveriselta on pyydetty kirjallinen lausunto. Perustevaliokunta on antanut asiasta lakivaliokunnalle lausunnon. Lakivaliokunnan käytettävissä on ollut myös professori Olli-Pekka Vainion perustevaliokunnalle antama lausunto.

Asian käsittely jatkuu Turussa 5.–9.5.2025 järjestettävällä kirkolliskokousviikolla.

Lue myös arkistojutut:

Uusi kirkolliskokous kokoontuu pian ensimmäistä kertaa – käsiteltäväkseen se saa piispojen esityksen avioliitosta

Avioliittokeskustelu jatkui aamupäivän, näkökulmat vaihtelivat variksen valasta Norjan kokemuksiin

Arkkipiispa Tapio Luoma: ”Meitä yhdistää Kristus, ei avioliittokäsitys”

Kirkko on sisäisesti erimielinen ja nyt sitä pitäisi oppia sietämään

Perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat papit perustivat YTIMEEN-verkoston – ”Tarjoamme vertaistukea”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUrjalan seurakunnan talvirippikoulu keskeytettiin – seurakunnan raportti valottaa tapahtumia
Seuraava artikkeliKatolisen kirkon uudet tilastot: uskovien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti – yhä useampi pappi tulee Afrikasta tai Aasiasta

Ei näytettäviä viestejä