Katolisen kirkon uudet tilastot: uskovien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti – yhä useampi pappi tulee Afrikasta tai Aasiasta

Katolilaisten määrä maailmassa lisääntyy. Tulevaisuudessa yhä useampi katolinen pappi tulee Afrikasta tai Aasiasta. Kuvassa katolinen messu Portugalille kuuluvalla Madeiralla. Kuva: Jussi Rytkönen

Katolinen kirkko julkisti maaliskuun lopulla uudet maailmanlaajuiset tilastonsa. Niiden mukaan katolilaisten määrä maailmassa on vuonna 2023 noussut 1,406 miljardiin. Tämä merkitsee, että maailman 8,215 miljardista ihmisestä 17 prosenttia on katolilaisia. Edellisestä vuodesta 2022 lisäystä katolilaisten määrässä oli noin 16 miljoonaa.

Uusista tilastoista kertoo Vatican News.

Katolisen kirkon kasvu on uusien tilastojen mukaan suurinta Afrikassa, jossa elää noin 20 prosenttia maailman katolilaisista, absoluuttisin numeroin 281 miljoonaa. Eniten afrikkalaisia katolilaisia – 55 miljoonaa – on Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Lähes puolet maailman katolilaisista elää Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Alueella kirkko kasvaa, vaikkakin hitaasti. Kaikkein eniten katolilaisia Amerikoissa elää Brasiliassa, noin 182 miljoonaa – se merkitsee 13:a prosenttia koko maailman katolilaisista.

Hillittyä kirkon kasvua on myös Aasiassa, jonka katolisin maa on Filippiinit: siellä katolisessa kirkossa on 93 miljoonaa jäsentä. Oseanian alueella kasvu oli Aasiaa nopeampaa.

Euroopassa, jossa asuu viidesosa maailman katolilaisista, kirkon jäsenmäärä pysyi suunnilleen ennallaan. Maanosan katolisimpia maita ovat edelleen Italia, Puola ja Espanja, joissa yli 90 prosenttia väestästä on katolilaisia.

KATOLISTEN PIISPOJEN määrä on kasvanut globaalisti 5 430:een. Muutamia uusia hiippakuntia on perustettu vuosittain. Katolisten pappien määrä sen sijaan on maailmanlaajuisesti vähentynyt vuodessa yli 700:lla, ollen vuonna 2023 noin 407 000. Vähentymistä on Euroopassa, Oseaniassa ja Amerikoissa, mutta Afrikassa ja Aasiassa pappien määrä lisääntyi. Suhteellisesti eniten pappeja seurakuntalaisten määrään nähden on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Myös katolisten sääntökuntalaisten – varsinkin miespuolisten maallikoiden – määrät ovat jatkaneet laskuaan. Naispuolisten sääntökuntalaisten määrä laski vuodesta 2022 vuoteen 2023 yli 10 000:lla, määrän ollessa vuonna 2023 silti jopa 589 000. Sääntökuntalaisten vähenemisen tärkein syy on heidän korkea keski-ikänsä. Sääntökunnasta lähteminen sen sijaan ei ole merkittävän suurta.

Tulevaisuutta ajatellen merkittävää on, että vaikka katolinen kirkko globaalisti kasvaa, samaan aikaan pappisseminaarilaisten määrä on lähes kaikilla mantereilla vähentynyt. Kokonaismäärä on edelleen peräti 106 000, mutta maailmanlaajuisesti lasku on ollut huomattavinta Euroopassa ja Aasiassa. Ainoastaan Afrikassa halukkuus katoliseksi papiksi on lisääntynyt. Tällä hetkellä noin 61 prosenttia seminaarilaisista opiskelee Afrikassa ja Aasiassa. Euroopan ja Amerikkojen seminaarilaisia on kaikista vajaat 38 prosenttia. Jos tämä trendi jatkuu, tulevina vuosikymmeninä yhä useampi katolinen pappi varsinkin Euroopassa tulee olemaan Afrikassa tai Aasiassa opiskellut.

Lue myös:

Sunnuntai Pyhän Marian kirkossa paljasti, miksi katolinen kirkko kasvaa Suomessa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokouksen lakivaliokunta: Myös kanttoreille omantunnonsuoja samaa sukupuolta olevien vihkimisissä – katso keitä kaikkia valiokunta kuuli
Seuraava artikkeliKirkon viestinnän ohjelmatuotantojen yt-neuvottelut päättyivät – Kymmenestä kaksi irtisanotaan ja kolmas eläköityy

Ei näytettäviä viestejä