Ihmistä suurempi Maria-patsas katolisen Pyhän Marian kirkon eteisessä ottaa vastaan sisään astuvia ihmisiä. Maria pitää sylissään Jeesus-lasta. Jeesuksen kädet ovat levällään, myös Hän toivottaa tervetulleeksi kirkkoon.

Pyhän Marian kirkko Helsingin Meilahdessa täyttyy jo ennen helmikuisen sunnuntain ensimmäistä messua. Suomenkielisen messun jälkeen kirkossa vietetään lastenmessua, sitten tridentiinistä messua latinaksi, eli messua ajalta ennen Vatikaanin toisen konsiilin messu-uudistuksia, ruotsinkielistä, puolankielistä ja illalla vielä englanninkielistä messua.

Samana sunnuntaina Helsingissä Pyhän Henrikin katedraalissa vietetään messua suomeksi, venäjäksi, espanjaksi ja englanniksi. Joka pyhä Helsingissä vietetään keskimäärin kahdeksaa katolista messua useilla eri kielillä.

Riittämättömistä tiloista suhteessa messuissa kävijöiden määrään kertoo sekin, että luterilaisessa Kallion kirkossa kokoontuu joka sunnuntai noin 150 eri Afrikan maista kotoisin olevaa katolilaista viettämään messua. Tikkurilan liikuntasalissa, Keravan luterilaisessa kirkossa ja Porvoon ortodoksisessa kirkossa vietetään katolista messua ainakin kerran kuussa. Lisäksi katoliset seurakunnat eri puolilla Suomea viettävät messuja.

Päivittäisten messujen lisäksi esimerkiksi Pyhän Marian kirkolla kokoontuu maanantai-iltaisin Legio Maria. Se on evankelioimista harjoittava maallikkoliike. Tiistaina on kielikurssi, keskiviikkona koolla on Maria-klubi eli seurakunnan seniorien tapaaminen. Sen lisäksi ovat päivittäiset messut.

Pyhän Marian seurakunta täytti viime vuonna 70 vuotta. Se on yksi katolisen kirkon kahdeksasta Suomessa toimivasta seurakunnasta. Kirkon jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1990 kirkon jäseniä oli vajaat 5 000, nyt heitä on yli 17 000.

Yksi seuraus kirkon kasvusta on se, että katolinen koulu aloittaa toimintansa elokuussa Helsingissä. Kouluhanke on ollut aiemminkin vireillä, mutta uuden piispan Raimo Goyarrolan aikana se on käynnistetty uudestaan.

Jäsenmäärän kasvu näkyy myös Pyhän Marian seurakunnassa. Kymmenessä vuodessa kasvua on ollut yli neljännes, ja seurakuntaan kuuluu nyt lähes viisi tuhatta jäsentä.

Keskeinen syy seurakunnan ja koko kirkon kasvuun on maahanmuutto. Sen lisäksi suomalaissyntyisiä kääntyy katolilaisuuteen, mutta ei niin paljoa, että sillä selittyisi kokonaan jäsenmäärän suuri kasvu.

PARI VUOSIKYMMENTÄ Suomessa asunut italialaissyntyinen Barbara Pastina on Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan jäsen. Helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina hän osallistuu kuitenkin messuun Pyhän Marian kirkossa. Pastina on asunut myös Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

– Uudessa maassa katolinen kirkko on aina ensimmäinen paikka, johon menen. Se on kuin koti ja tukipylväs vieraassa maassa. Löydän seurakunnasta aina tietynlaisen lämmön, seurakuntalaisia ja pappeja on helppo lähestyä. Koskaan ei ole tullut tunnetta, että en kuuluisi siihen joukkoon. Kirkko on kaikkialla kuin koti. Myös täällä Suomessa minulla on sama tunne.

Pastina sanoo löytävänsä samat juuret, samat laulut ja saman Jumalan kielen katolisista kirkoista eri puolilta maailmaa.

– Kirkko on paikka, jossa saan toivoa. Kun menen kirkkoon, niin tunnen, että minullekin on toivoa, Jumala ei hylkää minua ja kaikki tapahtuu tarkoituksella.

Ennen messun alkamista kirkkosalissa kuuluu uudestaan ja uudestaan mikrofoniin luettu Ave Maria -rukous:

Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi.
Siunattu sinä naisten joukossa
ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta
nyt ja kuolemamme hetkenä.

Kirkko täyttyy jo hyvissä ajoin ennen messun alkua, seisomapaikat ovat käytössä.

Koska on kynttilänpäivä, messu alkaa seurakuntalaisten tuomien kynttilöiden siunaamisella ja vedellä pirskottamisella. Tungoksesta huolimatta kynttilät tulevat siunatuiksi.

Tea Laurila lukee raamatuntekstejä. Luterilaisen seurakunnan jäseneksi aikanaan kastettu Laurila on ollut Pyhän Marian seurakunnan jäsen kymmenisen vuotta.

– Pitkän etsinnän jälkeen minusta tuntui, että katolinen kirkko vastaa teologisesti ja älyllisesti kysymyksiini, Laurila kertoo ennen messua.

Pitkän etsinnän jälkeen minusta tuntui, että katolinen kirkko vastaa teologisesti ja älyllisesti kysymyksiini.

KIRKKOHERRA isä Rafał Czernia SCJ puhuu saarnassaan Kristuksesta, joka karkottaa pahimman pimeyden. Taustalla kuuluu pienten lasten ääniä. Ne ovat ääniä tulevaisuudesta.

Isä Rafał muistuttaa siitä, että kyseinen helmikuun pyhä on kaikkien sääntökuntalaisten erityinen pyhä. Hän puhuu sääntökuntiin sitoutuneiden, Jumalalle elämänsä vihkiytyneiden ihmisten merkityksestä. Lopuksi hän rukoilee rauhaa koko maailmaan.

Kirkkoherran nimen perässä oleva kirjainyhdistelmä SCJ kertoo, että hän kuuluu Pyhän Sydämen Sääntökuntaan, kuten kaikki Pyhän Marian seurakunnan neljä pappia. Pyhän Sydämen Sääntökunta on toiminut Suomessa vuodesta 1907 lähtien, ja iso osa Suomen katolisista papeista kuuluu sääntökuntaan.

Messun päätteeksi vietetään ehtoollista. Tai paikalla olevat katolilaiset viettävät ehtoollista. Luterilaisilla ja katolilaisilla ei ole vielä ehtoollisyhteyttä.

Yksi ehtoolliselle osallistujista on Siyan Zhuang. Hän kääntyi katolilaiseksi vuonna 2018. Viittä vuotta aiemmin armeija-aikana Zhuang oli käynyt rippikoulun, ja hänet oli kastettu luterilaisen seurakunnan jäseneksi.

– Opiskelin välillä Saksassa ja osallistuin katolisen papin vetämään opiskelijatoimintaan. Tuntui että katolilaisilla on iloisemmat ja paremmat bileet. Eräässä opiskelijaillassa esimerkiksi opettelimme saksalaisia kansantansseja ja tarjolla oli siideriä tai olutta.

Zhuang sanoo, että luterilaisuus oli hänelle eräänlainen välietappi.

– Katolilaisuus vastasi kysymyksiin ja kaipaukseen. Tuntui että täältä löytyy kaikki. Minä en löytänyt katolista kirkkoa, vaan Jumala löysi minut.

Minä en löytänyt katolista kirkkoa, vaan Jumala löysi minut.

MESSUN JÄLKEEN iso osa kirkkokansasta siirtyy kirkon alakertaan kirkkokahville. Ne kestävät tuntikausia, sillä paikalle tulee aina uusia ihmisiä seuraavan messun päätyttyä. Kyselen muutamalta seurakuntalaiselta heidän suhteestaan kotiseurakuntaan.

Puheissa korostuvat sanat perhe ja perheenkaltaisuus. Keskustellessa käy ilmi, että ainakin osa haastateltavista tapaa toisiaan myös vapaa-aikanaan. Yhteisöllisyys on yksi vetovoima katolisessa seurakunnassa.

Kenialaissyntyinen Elly Okinyo pitää oleellisena asiana sitä, että papit ovat aktiivisia ja helposti tavoitettavissa. 

– He ovat aina tarvittaessa valmiita kuuntelemaan rippiä.

Okinyon mielestä on hienoa, että seurakunnassa on mahdollisuus löytää yhteys suomalaissyntyisten lisäksi myös muista maista muuttaneisiin ihmisiin.

– Yhteys syntyy vaikka olemme kotoisin tuhansien kilometrien päästä.

Siyan Zhuang sanoo Pyhän Marian seurakunnan olevan eri kulttuuritaustaisten, mutta uskon kautta yhtä olevien ihmisten seurakunta.

– Vaikka emme juttele kaikkien kanssa henkilökohtaisista asioista, niin olemme samaa porukkaa.

Hänen mukaansa Pyhän Marian seurakunta ei ole yhden kansallisuuden yhteisö, vaan kansainvälisyytensä kautta yleismaailmallinen, oikeasti koko maailman kirkko.

– Olen oppinut eri maista paljon. Pyhän Marian seurakunnassa toteutuu se, että olemme yhtä suurta perhettä. Täällä olen saanut parhaan todistuksen siitä, miten kansat voisivat olla rauhassa yhtä, Zhuang sanoo.

Perheen sisällä syntyy väistämättä myös erimielisyyksiä. Niitä syntyy joskus esimerkiksi tuplabuukkauksista. Seurakunnassa on liian vähän tiloja suhteessa seurakuntalaisten määrään ja toimintaan.

Perheenomaisuudesta ja toinen toisestaan käytännössä välittämisestä Elly Okinyo kertoo käytännön esimerkin. Joitakin aikoja sitten hänen puolisonsa joutui monta tuntia kestäneeseen leikkaukseen.

– Eräs seurakuntalainen tuli kahden lapsensa kanssa tuntikausiksi pitämään minulle seuraa sairaalaan. En tiedä miten olisin muuten selvinnyt. Siinäkään tilanteessa minua ei jätetty yksin.

Okinyon lapsuudenperhe Keniassa on katolilainen.

– Puolisoni kääntyminen katolilaiseksi ja toiminen aktiivisesti seurakunnassa on saanut myös minut ajattelemaan uudella tavalla miten kasvaa uskossa.

KAAKKOIS-PUOLASTA KOTOISIN oleva isä Rafał on asunut Suomessa 21 vuotta. Siitä 14 vuotta hän on ollut Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherra.

Piispa Józef Wróbel kutsui hänet ja useita muita puolalaisia pappeja aikanaan Suomeen.

Isä Rafal sanoo, että suurin muutos 14 vuoden aikana on ollut seurakunnan kasvu ja toiminnan lisääntyminen. Seurakunnan jäsenistä noin puolet suomalaisia, puolet syntyisin muista maista. Seurakunnassa puhutaan 70 eri kieltä.

– Erityisen myönteistä on se, että mukana on paljon lapsia. Olemme iloisia myös siitä, että papistossa on nyt filippiiniläinen isä, koska filippiiniläistaustaisten tagalogia puhuvien seurakuntalaisten määrä on niin suuri.

Isä Rafałia ei yllätä se, että niin monet ovat puhuneet seurakunnan perheenomaisuudesta.

– Usko ja rukous vahvistuvat täällä sosiaalisella tasolla. Perheillä on mahdollisuus tutustua toisiinsa.

Isä Rafałin mukaan kahvi on yksi syypää yhteisöllisyyteen. Kirkkokahvi on ollut hänelle Suomeen muuttaessa uusi kokemus.

– Puolassa katolisissa seurakunnissa ei yleensä ole kirkkokahvia. Täällä se selittää osin yhteisöllisyyden vahvistumista.

Hän myöntää, että myös vähemmistöasemassa oleminen yhdistää seurakunnan jäseniä. Samalla tavalla kuin se yhdistää vähemmistöinä eläviä luterilaisia Puolassa.

Vantaalainen Leo Virtanen liittyi katoliseen kirkkoon muutamia vuosia sitten. Hän sanoo, ettei löytänyt luterilaisessa jumalanpalveluksessa yhteyden tunnetta.

Virtanen tuo esille seurakunnassa vallitsevan hengen. Hänkin puhuu perhemäisyydestä.

– Keskinäinen rakkaus näkyy samalla kun meillä on voimakas hengellinen elämä adoraation eli katolisessa kirkossa vietettävän sakramentin palvonnassa.

Virtanen kertoo tuntevansa ulkomailla kirkossa käydessään samaa yhteenkuuluvuutta, vaikka ei puhuisi siellä kenenkään kanssa. Näin ei ole ollut aina. Vuosia sitten hän oli työmatkalla Brysselissä ja piipahti sisälle katoliseen kirkkoon. Kirkossa oli itkeviä ihmisiä. Paavi Johannes Paavali II oli juuri kuollut. Luterilaisen Virtasen oli vaikea ymmärtää, miksi kuollutta paavia itketään.

– Nyt ymmärrän, miksi ihmiset itkivät.

Siyan Zhuang laulaa Pyhän Marian seurakunnan kirkkokuorossa. Tammikuun lopussa kuoro vieraili Vatikaanissa osana ekumeenista ryhmää. Zhuang tapasi muiden vierailijoiden kanssa paavi Franciscuksen.

– Tapaaminen oli todella koskettava. Paavista huokui isällisyys ja lempeys. Emme sanoneet mitään toisillemme. Tunsin lämpimän ihmisen läsnäolon, hän oli läsnä kutsuvana.

Kuoro lauloi paaville kaksi laulua. Niistä toinen oli Oskar Merikannon Oi kiitos sä Luojani armollinen. Ehkä se oli ensimmäinen kerta kun argentiinalaissyntyinen paavi kuunteli Pohjolan suuren runoilijan Eino Leinon tekstiä.

ENNEN KUIN astun ulos Pyhän Marian kirkosta lumipyryyn Mäntytielle, katson vielä kerran Marian patsasta ja Jeesus-lasta, jonka toisesta kädestä sormet ovat osin murtuneet. Ne muistuttavat maailmasta, jossa aikuisten ihmisten tärkeimmän tehtävän pitäisi olla lasten kärsimyksen estäminen ja vähentäminen.

Kirkon eteisen ilmoitustaululla löytyy tietoa Suomen Caritaksen toiminnasta. Caritas on suuri, kansainvälinen toimija paremman maailman puolesta. Ilmoitustaulu kertoo myös Opus Dein pitämästä Kuunari-kerhosta 8–15 -vuotiaille pojille, Fransiskaanimaallikoiden kevään ohjelmasta ja mainostaa viikonloppuretriittiä isä Dehonin hengessä Turun Birgittalaisluostarissa. Ilmoituksista käy myös ilmi, että seuraavana sunnuntaina järjestettävistä messuista yksi vietetään tagalogiksi. Academicum Catholicumissa järjestettävässä luentosarjassa liitytään Riemuvuoteen. Aiheena on jokaista kristittyä koskeva kysymys siitä, millainen on pyhiinvaeltajan toivo.

Paavi Franciscus on julistanut toivon tänä vuonna vietettävän riemuvuoden teemaksi. Kysyn raamatuntekstejä messussa lukeneelta Tea Laurilalta, mitä riemuvuosi ja sen teema merkitsevät hänelle.

– Toivo on jotakin uskon ja rakkauden välissä. Toivossa on jatkumo.

Laurila odottaa keväällä yhdessä ystävän kanssa Roomaan tehtävää pyhiinvaellusta. Se liittyy osaltaan riemuvuoteen.

– Uskon siihen, että olemme ruumis ja sielu. Siksi tarvitsemme myös hengellisistä asioista konkreettista muistutusta.

Pyhän Marian seurakunta on myös Laurilalle kuin toinen perhe. Seurakunnassa on hänelle rakkaita ihmisiä. Kirkkoon mennessä hän tuntee yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Hänen mukaansa sekin on hyvä asia, että seurakunnan jäsenet ovat eri-ikäisiä.

– Uskon, että olisin paljon yksinäisempi ilman perheyhteyttä seurakuntaan. Aina en tykkää kaikista täällä olevista ihmisistä, mutta silti rakastan heitä kaikkia.

Hän sanoo, että vaikka seurakunta on kuin perhe, se on samalla paljon enemmän.

– En harrasta kirkkoa, eikä seurakunta ole minulle klubi, vaan olen täällä Jumalan takia. Kuljemme seurakuntalaisten kanssa yhteistä matkaa ja kannamme soihtua seuraaville sukupolville.

Lue myös:

Kun Jumala kuuluu koulupäivään – kristillisten koulujen suosio kasvaa vauhdilla

Ilmoita asiavirheestä