Koti Jutut Sivu 442

Jutut

Kotimaa kysyi maailman luterilaisilta, mikä antaa toivoa – Vastauksissa puhuttiin pommi­suojista ja jumalanpalvelus­elämästä

Krakovasta on linnuntietä noin 200 kilometriä Ukrainan rajalle. Krakovaan syyskuun puolivälissä yli tuhat luterilaista koonneen Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokouksen teemana oli Yksi ruumis, yksi...

Kolumni: Tieto on kaivettava linkkihimmelistä – En tiedä kaikkea, mitä minun kuuluisi kirkon jäsenenä ja työntekijänä tietää

Piispainkokous toimikuntineen, kirkolliskokous valiokuntineen, kirkkohallituksen täysistunto toimikuntineen, kirkkohallituksen virastokollegio, kirkon keskusrahasto, kirkon laintarkastustoimikunta, kirkon työmarkkinalaitos, hiippakuntavaltuustot, tuomiokapitulien istunnot, yhteiset kirkkovaltuustot, seurakuntaneuvostot, seurakuntayhtymien johto. Tässä lyhykäisyydessään...

Sata ensimmäistä saa ämpärin – Oulun Karjasillassa tavoitellaan kaikkien aikojen äänestystulosta kirkkoherranvaalissa

Oulun Karjasillan seurakunnan kirkkoherranvaalin ehdokkaat kohtaavat vaalipaneelissa tänään tiistaina ti 26.9. klo 18. Sata ensimmäistä vaalipaneeliin saapuvaa kuulijaa saa ilmaisen ämpärin. – Mietimme, mikä olisi...

Ruotsin puolella Ylitorniolla paloi Hietaniemen vanha puukirkko tiistaiaamuna

Hietaniemen vanha puukirkko Ruotsin puolella Ylitorniolla on palanut tänään aamulla kokonaan. SVT:n tietojen mukaan palo syttyi yöllä ja hälytys palosta tuli tiistaiaamuna pian kello 4...

Luonto puhuu: Liian tuttavalliset lokit saattavat olla todellinen riesa, mutta ne voivat myös muistuttaa perisynnistä

Helsingin keskustassa ihmiset yrittävät kesäisin suojautua taivaalta iskeviltä rosvoilta. Lokit vievät jäätelöt ja ruokapalat ihmisten käsistä. Minullekin on käynyt niin, vaikka luulin olevani varovainen....

Syksyn heikosta satoennusteesta huolimatta Suomella on mahdollisuus ruokkia omien suiden lisäksi tulevaisuudessa myös maailman nälkäisiä – turvallinen tulevaisuus kasvaa...

Johtaja Markus Lassheikki on katsellut syksyn satoarvioita vakavalla mielellä. Hän vastaa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa (MTK) strategiasta ja huoltovarmuudesta ja seuraa työkseen suomalaisten peltojen...

Kirkkohallituksen tietohallintojohtaja: ”Pääsääntöisesti voi työskennellä murehtimatta, että aiheuttaa jonkinlaisen tietoturvariskin”

Anni Rinne aloitti Kirkkohallituksen tietohallintojohtajana elokuussa. 1) Tulet puolustusvoimista. Miltä uuden työn aloittaminen kirkossa on tuntunut? – ICT on luonteeltaan samanlaista oli organisaatio mikä tahansa....

Mysteerikuva: On piispa ja patsas mutta kuka piispa ja ken toinen patsasta tutkii?

Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi keitä kuvassa on ja missä ja milloin se on otettu. Arkistonhoitaja pyytää Kotimaan...

Näkökulma: Valtionkirkosta pitää uskaltaa puhua, jos se halutaan säilyttää

Harvaan valtionkirkosta Suomessa puhuvien joukkoon liittyi kesällä hieman yllättäen Kd-nuoret. Kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestö ilmoitti vaativansa Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamista. Perinteisesti valtionkirkosta...

Oikeustieteilijä Anna-Sara Lind Ruotsin tilanteesta: ”Jos ryhdymme keskustelemaan ilmaisunvapauden rajoittamisesta, emme saa päätyä tilanteeseen, jossa rajoitamme uskontojen ilmaisunvapautta”

Uppsalan yliopiston julkisoikeuden professorin Anna-Sara Lindin mukaan Ruotsissa on nyt keskusteltu myös siitä, voitaisiinko tai pitäisikö maassa muuttaa mielenosoituksien vapautta koskevaa säännöstöä. – Jotkut...