Anni Rinne aloitti Kirkkohallituksen tietohallintojohtajana elokuussa.
1) Tulet puolustusvoimista. Miltä uuden työn aloittaminen kirkossa on tuntunut?
– ICT [tieto- ja viestintätekniikka] on luonteeltaan samanlaista oli organisaatio mikä tahansa. Tietohallinto on tukipalvelua organisaatiolle, jotta se voi keskittyä omaan ydintehtävään.
2) Mitä muutoksia koko kirkon tietohallintoon voisi lähivuosina olla tulossa?
– Todennäköisesti lisää digitalisaatiota. Se ilmenee myös taustalla, ja kirkon työntekijät eivät ehkä muutoksia aina edes huomaa. Ne voivat olla pieniä asioita, jotka muuttavat tekemisen luonnetta ja toimintakulttuuria tuoden sinne jotakin uutta.
3) Suhtaudutaanko kirkossa tietoturva-asioihin riittävällä vakavuudella?
– Tietoturvassa on aina kehitettävää. Se ei ole ikinä valmis, koska tietoturvan uhkavektorit kehittyvät koko ajan. Siksi tietoturva ja -suoja ovat joka päivä läsnä. Mutta pääsääntöisesti voi työskennellä murehtimatta, että aiheuttaa jonkinlaisen tietoturvariskin.
4) Miten tekoäly mahdollisesti muuttaa kirkon tieto- ja viestintätekniikkaa?
– Parhaimmillaan tekoäly tuottaa meille tehostettua kyvykkyyttä sen datan hyödyntämisessä, mitä meillä organisaationa on. Se on apuväline, se ei ole älykkyyttä siinä mielessä kuin ihmisen älykkyys. Siihen liittyy sovelluksia, joista yksi on koneoppiminen. Se käyttää algoritmeja ja kehittää oppimisen mallin.
– Kaikessa on kyse myös arvolupauksesta. Siihen tekoälynkin hyödyntäminen pohjautuu. Tavoitteena on ihmisläheinen kirkko ja yhteiskunta.
5) IT-teknologian pitäisi olla työn tekemisen väline. Mutta voiko palvelija muuttua herraksi?
– Ei siitä kovin helposti tule herraa, mehän itse päätämme, miten me haluamme kehittyä ja hyödyntää näitä työkaluja. Esimerkiksi tekoälyä hyödynnetään sellaisissa prosesseissa, joissa työntekijä on yleensä vain tyytyväinen saadessaan eräitä asioita valmiina ja voidessaan keskittyä tähdellisempiin asioihin.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

