Kirkko ja minä: Hanna Koivulampi sai seurakunnalta lohdutuksen sanoja
Tämä juttu kuuluu Kotimaa-lehden sarjaan Kirkko ja minä. Siinä ihmiset eri puolilta Suomea kertovat elämästään ja suhteestaan paikalliseen kirkkoon. Tällä kertaa äänessä on agrologi,...
Kirkosta eronneiden määrä kasvoi viime vuonna – 65,1 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon
Kirkon jäsenyydestä eronneiden, 63 700, sekä kuolleiden määrät, 51 000, kasvoivat merkittävästi viime vuonna.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vahvistettujen jäsentilastojen mukaan vuoden 2022 lopussa kirkkoon...
Punaiset tuulet tulevat – Madagaskarilla luterilainen kirkko auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen
Pienessä luterilaisessa kirkossa Marovaton kylässä Madagaskarilla on menossa jumalanpalvelus. Kirkon lattia on täynnä ihmisiä, ja jotkut joutuvat istumaan kirkon ulkopuolella. He ovat pukeutuneet parhaimpiinsa,...
Sunnuntain evankeliumi: Jeesus oli ainutlaatuinen ja ennustusten lupaama pelastaja
Jeesus-lapsen vanhemmat tiesivät, mitä tekivät, kun he Mooseksen lain mukaisesti veivät esikoisensa Herran temppeliin. Mutta jatko saattoi olla heillekin hämärän peitossa, vaikka sekä Maria...
Kolumni: Kuka näistä voisi olla seuraava paavi? – Spekulointi Franciscuksen seuraajasta on kiihtynyt Benedictuksen kuoleman jälkeen
Paavi Franciscus täytti joulukuussa 86 vuotta. Paavillekin se alkaa olla korkea ikä. Virka on erittäin vaativa ja varmasti myös uuvuttava.
Paavi Benedictus XVI:n kuoleman jälkeen...
Mari Parkkinen virallisesti ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi
Teologian tohtori Mari Parkkinen on asetettu ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjat toimitettiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin 2. helmikuuta.
Vuonna 1971 syntynyt Mari Parkkinen...
Oulun piispa julisti seurakunnilleen Yhteisvastuukilpailun – Voittajaseurakunta saa 3000 euroa diakoniatyöhön
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on julistanut hiippakuntansa seurakunnille Yhteisvastuukeräyksestä kilpailun. Kilpailussa palkitaan se seurakunta, joka on kasvattanut lahjoituksiaan prosentuaalisesti eniten viime vuoden keräykseen...
Mysteerikuva: Juna on lähdössä mutta keitä siihen nousee ja miksi?
Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi milloin ja missä kuvat on otettu tai keitä niissä on.
Mysteerikuvasarjassa Kotimaa julkaisee...
Pääkirjoitus: Millenniaali haluaa tietää, mistä kirkossa on kyse – Vastaukseksi ei riitä toiminta eikä rakennemuutos
Millainen kirkon pitäisi olla, jotta se kiinnostaisi millenniaalia? Siis sukupolvea, joka on syntynyt vuosina 1979–1995. Ja kiinnostaa pitäisi niin, että millenniaali sitoutuisi kirkkoon ja...
Psykodraaman ja bibliodraaman pioneeri Sirkku Aitolehti sai uutta potkua spiritualiteettiinsa sydänrukouksessa
Sirkku Aitolehti osallistui ensi kerran psykodraamakurssille vuonna 1983 ja innostui menetelmästä. Psykodraamassa ihminen tutkii sisäistä maailmaansa ryhmässä draamallisten ja toiminnallisten menetelmien avulla.
– Ihmismielen mutkallisuus...











