Sekä konservatiiviset että liberaalit kirkosta ja sen arvoista vieraantuneet maaseudun ihmiset voivat olla käsityksiltään ryhminä hyvin erilaisia, mutta molemmissa ryhmissä moni on jättänyt kirkon, ja muidenkin kynnys erota kirkosta voi olla matala.

Tästä ja monesta muusta maaseudun sekä maaseudun ja kaupungin rajapintojen piirteestä kuultiin viime viikolla Joensuussa vietetyillä Kirkon yhteiskuntapäivillä, joilla keskityttiin yleisteeman ”Rajoilla” hengessä hyvinvoivan maaseudun kysymyksiin sekä kaupunkien ja maaseudun kohtalonyhteyteen.

Päivien aikana kuultiin useita eri puheenvuoroja. Seuraavassa nostoja ja tiivistelmiä eräistä niistä.

LUONNONVARAKESKUKSEN TUTKIMUSPROFESSORI Hilkka Vihinen lähestyi aihetta teemalla ”Rajoilla – maaseudun ja kaupungin yhteys”. Esityksessään hän teki myös nostoja Kirkon uusista maaseutulinjauksista, jossa listataan seurakuntien merkityksiä maaseudulle.

Seurakuntaan kuulutaan Vihisen mukaan maaseudulla kaupunkia todennäköisemmin – joukossa on kulttuurikristillisyyttä, mutta myös sitoutuneempaa hengellisyyttä ja kirkkoyhteisöllisyyttä.

– Seurakunnat ovat usein aktiivisia maaseudun kehittäjiä, mukana hankkeissa ja yhteistoiminnassa. Seurakunta on luonteva paikka kanavoida hengellisyyttä, erityisesti kun toimintaa viedään paikallisesti merkittäviin yhteyksiin kuten perinteisiin, luontoon, metsäkirkkoihin tai kylvöjen ja sadon siunauksiin, Vihinen sanoi.

Kirkot esimerkiksi ovat Vihisen mukaan usein paikkakunnan ainoa tilava konserttipaikka, ja kirkkomuusikko seudun ainoa kuukausipalkkainen ammattimuusikko. Seurakunnalla on myös usein historiallisesti arvokkaita rakennuksia, myös kylissä.

– Diakonian merkitys suuri, kun muuta lapsityötä, nuorisotyötä, perhetyötä, vanhustyötä tai sosiaalityötä ei ole. Diakonian rooli korostuu entisestään hyvinvointialueilla. Kirkon työntekijät ovat “lähempänä”, kun väkeä ja muita toimijoita on vähän. Kirkko on lohdun, toivon ja turvan tuoja – eikä vähiten kriisien keskellä, Hilkka Vihinen sanoi.

TAIVALKOSKEN KIRKKOHERRA ja maaseutulinjauksia valmistelevan työryhmän puheenjohtaja Tuomo Törmänen piti katsauksen aiheesta ”Maaseudun moninainen väestö”.

Ensinnäkin Törmäsen mukaan maaseudulla väestö ikääntyy ja vähenee. Syntyvyys on yleisesti huomattavasti vähäisempää kuin kuolleisuus, ja muuttoliike usein miinusmerkkistä.

Maaseutuseurakuntien jäsenistö ei ole ajattelultaan ja seurakuntaan suhtautumiseltaan niin yhtenäinen kuin helposti ajatellaan. Siksi kirkon on Törmäsen mukaan kysyttävä, kenen kanssa seurakunnissa puuhataan.

Törmäsen mukaan Taloustutkimukselta tilattiin linjauksia pohdittaessa maaseutuseurakuntien jäsensegmentointi antamaan vastauksia siihen, millainen jäsenistö maaseutuseurakunnissa todellisuudessa on.

Neljä varsin erilaista ryhmää onkin segmentoinnin mukaan hahmotettavissa: perinteiset uskonnolliset, maltilliset peruskristityt, konservatiiviset kristillisyydestä vieraantuneet ja liberaalit kirkosta etääntyneet.

Kahdessa viimeisessä ryhmässä on monia kirkosta eronneita ja loppujenkin todennäköisyys jättää kirkko on Törmäsen siteeraaman segmentoinnin mukaan suuri. Konservatiivisten vieraantuneiden ryhmässä enemmistö on miehiä ja ryhmässä korostuvat 50–64-vuotaat. Liberaaleissa etääntyneissä taas on enimmäkseen 25–49-vuotiaita naisia.

– Tulevaisuudessa perinteinen uskonnollisuus tulee heikkenemään maaseudulla ja eroavuudet erilaisten maaseutualueiden välillä ovat suurempia kuin maaseudun ja kaupunkien välillä. Tärkeä kysymys kirkolle on, miten löytää yhteys seurakunnasta etäämmälle ajautuneisiin. Maaseudulla kirkon ja seurakunnan asema osana arkea on vakiintunut mutta murroksessa. Perinteiden merkitys on silti edelleen vahva, Tuomo Törmänen sanoi

POHJOISKARJALAINEN EKOTEOLOGI Pauliina Kainulainen puhui elämästä ”Talouskasvun ja kestävän kehityksen rajoilla”.

Kainulaisen mukaan kohtuuden ihanteen saaminen valtavirtaan saattaa arjen valinnoissa olla jopa yksinkertaista. On helppoa nähdä, missä elämäntapaa voisi kohtuullistaa.

– Omassa asumisessa ja omassa liikkumisessa. Minun yritykseni kohtuullistaa autoilua näillä pitkillä etäisyyksillä on biokaasuauto.

Lisäksi ruoka-asioita voi painottaa omavaraistumisen suuntaan.

Suomessa on Kainulaisen mukaan ajateltava myös suhdetta metsiin.

– Niin kutsuttuja talousmetsiäkin voitaisiin hoitaa vähän hellemmillä muodoilla kuin vain avohakkuuseen perustuvilla, vaikkapa jatkuvan kasvatuksen menetelmillä. Samalla on huomioitava myös monimuotoisuutta ja ilmastoa.

Kohtuullistamisen perusidea on Kainulaisen mukaan se, että esimerkiksi kaikella energialla, millä tavalla tahansa se tuotetaankin, on ekologinen jalanjälkensä.

– Jos pystymme kohtuullistamaan kokonaisenergian tarvetta, saamme vähän lisäaikaa keksiä ratkaisuja vakaviin ekologisiin ongelmiin, Pauliina Kainulainen totesi.

JOENSUUN KAUPUNGINHALLITUKSEN jäsen, valtiopäiväneuvos Matti Väistö puhui aiheesta ”Kaupungin ja maaseudun rajoilla”.

Ranskan maatalousministeri Edgar Faurea siteeraten Väistö totesi maaseudun ja kaupungin kohtalonyhteydestä, että ”jos maaseutu vilustuu, kaupunki aivastaa”.

– Maaseudun voidessa hyvin myös kaupunki menestyy.

Perinteisesti maaseutu liitetään Väistön mukaan ruuantuotantoon ja omavaraisuuteen. Epävakauden aikoina ruokaturvan ja varautumisen merkitys korostuu.

Väistö muistutti, että maaseudulta saa alkunsa myös Suomen hyvinvoinnin kannalta elintärkeä ja kehittyvä metsäsektori sekä suurin uusiutuvan energian lähteemme bioenergia.

– Maaseutu tuottaa lisääntyvästi myös hajautettua tuulivoimaa, jolla on suuri arvo kriisinkestävyytemme kannalta.

– Venäjän järkyttävä hyökkäyssota ja etenevä ilmastonmuutos ovat radikaalisti muuttamassa maailman ruokahuoltoa. Tässä tilanteessa Suomessa korostuu ruuan oma tuotanto ja huoltovarmuus. Nälkä on tuttu omankin maamme historiasta, Matti Väistö painotti.

KIRKKOHALLITUKSEN TOIMINNALLISEN osaston johtaja, kirkkoneuvos Petri Määttä oli ottanut aiheekseen ”Hengellisen ja maallisen rajoilla”.

Maaseutulinjaukset-asiakirjassa Määtän mukaan todetaan, että yksi maaseutuseurakuntien voimavara ja vahvuus on yhteisöllisyys ja ihmiset – niin seurakuntalaiset, seurakunnan työntekijät kuin kaikki paikallisen yhteisön eri jäsenet.

– Seurakuntalaisten täysimääräinen toimijuus ja omistajuus sekä yhdessä tekeminen on ollut ja on tulevaisuudessa tärkeä osa seurakunnan toimintakulttuuria, Määttä sanoi.

Määttä kertoi ajattelevansa, että maaseutuseurakunnissa on totuttu selkeämmin elämään hengellisen ja maallisen rajoilla.

– Ainakin tämän asiakirjan valossa hengellisyys seurakunnan elämässä säteilee myös maalliseen hyvään sekä tapaan toimia. Hengellinen yhteisö elää vahvasti arjessa parantaen yhteisön ihmisten elämää. Toivon, että en osu tässä kovasti harhaan, Petri Määttä sanoi.