Koti Jutut Sivu 411

Jutut

Lukutaito­päivää vietetään tällä viikolla – Ei ole yhtä oikeaa tapaa lukea ja yhtä oikeanlaista kirjallisuutta

Aikuisten lukutaito on tärkeää maailman ymmärtämisen kannalta. Lukeminen kehittää aikuisellakin empatian taitoja ja muita tunnetaitoja, se edistää kaikkea oppimista ja ehkäisee syrjäytymistä, informaatikko Tuula...

San Franciscon katolinen arkki­hiippakunta konkurssiin – Meneillään yli 500 syytettä lasten hyväksi­käytöstä

San Franciscon katolinen arkkihiippakunta on hakeutunut konkurssiin meneillään olevien yli 500 lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan oikeuskäsittelyn takia. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen Associated Press -uutistoimisto. Konkurssi...

Mikkeli sai uuden piispan, joka painotti saarnassaan yhteyden merkitystä: ”Jeesus odottaa meiltä, että emme elä itsekeskeisesti omassa kuplassamme, vaan...

Mari Parkkinen vihittiin Mikkelin hiippakunnan piispan virkaan tänään sunnuntaina 3. syyskuuta Mikkelin tuomiokirkossa. Hänestä tuli hiippakunnan 11. piispa. Parkkisen ylle puettiin piispan viran tunnukset: risti,...

Viisi suomalaisten järjestöjen työntekijää vihittiin jälleen Inkerin kirkon papeiksi Pietarissa – piispa Ivan Laptevia avustivat vihkimyksessä Aarre Kuukauppi, Juha...

Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev vihki tänään Pietarin Pyhän Marian kirkossa papeiksi viisi suomalaista. Papeiksi vihittiin Kansanlähetysopiston raamattulinjan linjavastaava Jarkko Haapanen, Raamattuopiston vararehtori  Veli-Matti Kujala,...

Päivi Räsänen: Koen että syyttäjän väitteet ovat loukanneet minun kunniaani

Runsasta mediahuomiota saanut oikeudenkäynti kiihottamisesta kansanryhmää vastaan jatkui tänään perjantaina 1.9. Helsingin hovioikeudessa. Aamupäivällä kuultiin molempia syytettyjä, kansanedustaja Päivi Räsästä sekä Luther-säätiötä edustavaa Suomen...

Katso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä

YLE RADIO 1:N HARTAUSOHJELMAT Aamuhartaus ma-la klo 6.50. La 2.9. Seurakuntatyöntekijä Tiina Keronen, Adventtikirkko, Liperi Ma 4.9. Seurakuntapastori Helena Lorentz, Anjalankoski Ti 5.9. Professori Veli-Matti...

Sunnuntain evankeliumi: Ei Jeesus, en pysty siihen

Miksi rakastamisesta pitäisi ylipäätään saada palkkaa? Eikö se mistään kerskaamaton rakkaus, kärsimäänsä pahaa muistelematon rakkaus, kadehtimaton ja pöyhkeilemätön rakkaus viimeiseksi kysele palkkaa? Toinen kummalliselta tuntuva...

Kaikki keinot käyttöön – Kansan­lähetyksen talous­arvio on 1,25 miljoonaa alijäämäinen joten yhteis­toiminta­neuvottelut aloitetaan

Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys käynnistää yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut. Sen liittohallitus on elokuun kokouksessaan velvoittanut toimivan johdon saattamaan yhdistyksen talouden tasapainoon porrastetusti kolmen vuoden aikana. Kirkon herätysliikkeisiin...

Kulttuuri: Oppenheimer on todella katsomisen arvoinen, myös oman aikamme potentiaalisten ydin­katastrofien taustaa vasten

Heinäkuun lopulla Suomen ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva Oppenheimer kertoo Yhdysvaltojen toisen maailmansodan ajan kiihkeästä tavoitteesta kehittää ydinase. Tarina kerrotaan huippusalaisen Manhattan-projektin johtohahmon, ydinfyysikko Robert...

Paavi Franciscus Mongoliassa – buddhalais­enemmistöisen maan pienen katolisen paikallis­kirkon tapaamisella Vatikaani pyrkii myös lähestymään diplomaattisesti Kiinaa

Paavi Franciscus saapui eilen torstaina uraa uurtavalle vierailulle Mongoliaan. Kyseessä on paavien ensimmäinen vierailu tähän Itä-Aasian maahan, jossa toimii eräs maailman pienmimmistä ja nuorimmista...